Soini, paljon tinasit,paljon pilasit
7
<50
Vastaukset
- eroasoini
Eroa Soini!
- MuutEnsinTutkittava
Kyllä löytyy satoja muita, aiheellisimmin poispotkittavaa noista EU-tunareista jotka aiheuttivat veronmaksajille satojen miljardien laskun, ja lisää tulee kunhan Kreikka on ensin "sulanut" ja alkaa selviämään muiden tukimaiden lainaongelmat.
- SoFuckingSimple
Siinä se ongelma on, kun ollaan enmmän EU-maa kuin EU itsekään on. Eletään kovennettuna EU-elämää ja ammutaan itseämme polveen jatkuvasti.
Koko idioottien politikkojen patalijoona kortistoon peruspäivärahalle, ja aletaan rakentaa suomea ilman EU-mulkkuja. - EroaSoini
Kyllä tämän sähläriministerin näytöt on nyt annettu - ei jatkoon. Jos ei pysty hahmottamaan asioiden tärkeysjärjestystä ja syy-seuraussuhteita, ei ole mitään asiaa jatkaa nähtävästi itselle täysin ylivoimaisessa tehtävässä.
Miten Soini - jonka pitäisi olla ulkoministerinä vielä vajaat neljä vuotta - hoitaa tämän jälkeen suhteita Venäjän suuntaan? Yksi mahdollisuus on tietysti se, että Soini provosoi tahallaan Venäjää, jotta saisi aikaan konfliktin. Tähän voi löytyä intressi sekä Naton että Venäjän puolelta.
Persut ovat tuhoamassa Suomea joko taitamattomuuttaan tai jonkun toimeksiannosta. On sitten kysymys kummasta vaihtoehdosta tahansa, persut on siirrettävä mahdollisimman kauas vastuullisista tehtävistä ennen kuin on liian myöhäistä.- Kohmon
onko sulla vaikeuksia hamottaamm. Presidentin kertomaa tapahtumasta? Ongelma ei siis ole persut, eivätkä Soini, vaan nuo perkeleen omituiset säännöstöt ja tulkinnat. Ennen kaikkea se, että koko Suomen koneisto haluaa ylikorostetusti noudattaa EU;n toiveita - joka kylläkin vaikuttaa hieman omituiselta, huomioiden että meillä pitäisi olla "EU-kriittiset" pää- ja ulkoministerit.
Siitä huolimatta, ongelma eivät ole persut, eikä Soini vaan suomi ja suomalaiset, jotka valittavat ja itkevät ja ovat kovia jätkiä, mutta eivät uskalla, halua muuttaa mitään. - EroaSoini
Kohmon kirjoitti:
onko sulla vaikeuksia hamottaamm. Presidentin kertomaa tapahtumasta? Ongelma ei siis ole persut, eivätkä Soini, vaan nuo perkeleen omituiset säännöstöt ja tulkinnat. Ennen kaikkea se, että koko Suomen koneisto haluaa ylikorostetusti noudattaa EU;n toiveita - joka kylläkin vaikuttaa hieman omituiselta, huomioiden että meillä pitäisi olla "EU-kriittiset" pää- ja ulkoministerit.
Siitä huolimatta, ongelma eivät ole persut, eikä Soini vaan suomi ja suomalaiset, jotka valittavat ja itkevät ja ovat kovia jätkiä, mutta eivät uskalla, halua muuttaa mitään.Ymmärrysongelma on nyt jossain muualla. Lue tuo IltaSanomien juttu, ja mieti, miksi "EU-kriittinen" ulkoministerimme jätti kaikki muut näkökulmat ottamatta huomioon heittäytyessään rähmälleen EU:n edessä. Jos venäläiset ovat päässeet matkustamaan muihin EU-maihin (mikä ei voi olla tapahtunut Soinin tietämättä), Soini on todellakin möhlännyt oikein kunnolla.
Ministerin tehtäviin kuuluu olennaisena osana päätösten arviointi eri näkökulmista, ja tässä arvioinnissa täytyy Suomen etujen olla aina etusijalla. Soini jätti huomiotta typerän päätöksensä vaikutukset ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikkaan. Soini ei ole ilmoittanut missään vaiheessa kyseenalaistavansa tätä täysin järjetöntä menettelyä, joten hän todellakin kantaa asiassa päävastuun, ei kukaan muu. - jäävipersu8
EroaSoini kirjoitti:
Ymmärrysongelma on nyt jossain muualla. Lue tuo IltaSanomien juttu, ja mieti, miksi "EU-kriittinen" ulkoministerimme jätti kaikki muut näkökulmat ottamatta huomioon heittäytyessään rähmälleen EU:n edessä. Jos venäläiset ovat päässeet matkustamaan muihin EU-maihin (mikä ei voi olla tapahtunut Soinin tietämättä), Soini on todellakin möhlännyt oikein kunnolla.
Ministerin tehtäviin kuuluu olennaisena osana päätösten arviointi eri näkökulmista, ja tässä arvioinnissa täytyy Suomen etujen olla aina etusijalla. Soini jätti huomiotta typerän päätöksensä vaikutukset ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikkaan. Soini ei ole ilmoittanut missään vaiheessa kyseenalaistavansa tätä täysin järjetöntä menettelyä, joten hän todellakin kantaa asiassa päävastuun, ei kukaan muu.Pääasia on että persut menestyy...muulla ei niin väliä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780