Lapsen usko ja tuhoaminen

Avaimiaosio

Eräs julistaja totesi kerran puheessaan, että vasta koeteltu usko on uskoa. Siinä hän varmasti oli oikeassa. Tuntuu kuitenkin pahalta, jos jo pienten lasten täytyy joutua uskossaan koetteelle ennen muuta aikuisten taholta. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin luvussa 18: "Joka taas viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 7. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!"
Jeesus tietää, mihin hänen omansa, erityisesti pienimmät ja heikoimmat joutuvat maailmassa. He tulevat kohtaamaan ihmisiä, jotka viettelevät heitä hylkäämään uskonsa. Jeesus käyttää viettelemisestä sanaa, joka tarkoittaa ansan asettamista. Ymmärrämme hänen tarkoituksensa, kun ajattelemme rautoja, joilla elämiä on aikanaan pyydystetty. Kun uhri astuu ansaan, se laukeaa. Raudat kiristyvät jalan ympärille, eikä onneton uhri pääse ansasta millään pois.
Mitään pahempaa ihminen ei voi Jumalan näkökulmasta lapselle tehdä, kuin vietellä hänet uskomasta Jeesukseen. Viettelijät voivat olla hänen kaikkein lähimpiä ja rakkaimpia ihmisiään. He voivat viedä lapsilta, eivät vain uskoa Jeesukseen, vaan jo mahdollisuuden uskomiseen vaikenemalla hengellisistä asioista. Jeesusta kohtaan voidaan jo kotona osoittaa välinpitämättömyyttä ja halveksuntaa. Häntä ja Raamatun sanaa saatetaan pilkata ja ihannoida kaikkea muuta. Lapset voidaan opettaa suhtautumaan Jumalaan ja Jeesukseen piittaamattomasti ja elämään Jumalan sanan vastaisesti. Lapset voivat saada jo kodistaan tai lähiympäristöstään kielteisen asenteen Jeesusta kohtaan. He katsovat vanhempiaan, heidän uskoaan, elämäntapaansa ja ratkaisujaan ja seuraavat heitä. Esimerkin, ja erityisesti isän esimerkin voima on suuri.
Entä mitä tapahtuu kotona, kun lapsi ilmoittaa uskovansa Jeesukseen tai peräti tulleensa uskoon. Olen kuullut lapsista ja nuorista, puolisoista ja jopa vanhuksista, joita on kohdeltu kaltoin heidän uskoontulonsa tähden ja yritetty taivuttaa heitä luopumaan uskostaan. Heitä ja heidän uskoaan on hävetty. Heitä on pidetty ymmärtämättöminä tai sanottu seonneiksi tai seniileiksi, mutta Jumalan silmissä he ovat arvokkaita. He ovat hänen omiaan, hänen rakkaitaan.
Vastuullisia Jumalan edessä eivät ole vain vanhemmat, vaan myös opettajat, seurakuntien työntekijät ja kaikki muut, joilla on asema ja vaikutusvaltaa. Joku Jeesukseen uskovista voi tulla kadotetuksi auktoriteettina pidetyn henkilön harhaan johtavan opetuksen tai Jumalan sanan vastaisen elämäntavan tähden.
Viettelijöitä on myös kaveripiireissä ja luokkatovereissa. Lapset ovat riippuvaisia toisistaan. On vaikea olla millään tavalla erilainen kuin muut, ja usko Jeesukseen tekee erilaiseksi. Moni tahtoo kaveripiirin paineiden alla luopua uskosta, jonka on ehkä saanut uskovassa kodissa, tai ainakin peittää uskonsa. Kukaan ei halua tulla erilaisuutensa tähden muiden kiusaamaksi. Olen usein miettinyt, kuka kantaa vastuun näiden kiusaajien sanoista ja teoista. Eivätkö ne, jotka ovat heihin kylväneet epäuskon tai Jeesusta vastustavan siemenen.
Kuka tahansa viettelijä on, hän saa osakseen Jumalan pyhän ja ankaran vihan eli tekonsa mukaisen tuomion. Lankeemukseen houkutteleminen on Jeesuksen silmissä niin vakava asia, että viettelijälle olisi parempi tulla heitetyksi mereen myllynkivi kaulassaan. Ilmaisu on äärimmäinen. Ajatus on, että viettelijän olisi parempi kuolla, ennen kuin hän on ehtinyt tehdä hallaa jonkun uskolle. Silloin hänen ei tarvitsisi kohdata Jumalan ankaruutta, joka kohdistuu viettelijään.
Sitten Jeesus katselee maailmaa ja opetuslastensa tulevaisuutta ja hän huudahtaa: "7. Voi maailmaa viettelysten tähden!" Jeesuksen voi-huudot sisältävät tuomion. Tähän voi-huutoon sisältyy koko Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jäävä maailma. Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta. Jumala on niin paljon rakastanut maailmaa, että hän antoi ainoa Poikansa, mutta maailma kääntää hänelle selkänsä. Maailma asettaa ansansa uskoville ja saa joitakin loukkuun.
Vielä Jeesus sisällyttää voi-huutoonsa häntä ja hänen omiaan vastustavat yksilöt, ei vain maailmaa kokonaisuutena. Jokainen saa oman voi-huutonsa sen hengellisen tuhon mukaan, jota hän tekee tai yrittää tehdä. Tähän joukkoon kuuluu myös monia sellaisia, jotka tekevät tuhoa kristillisyyden ja hengellisyyden nimissä, ne, joita Jeesus toisessa yhteydessä sanoo susiksi lammasten vaatteissa.
Voisitko sinä tänä aamuna miettiä, mihin joukkoon itse mahdollisesti kuulut? Onko sinulla paikka niiden vähäisten joukossa, jotka uskovat Jeesukseen vai kuulutko kenties viettelijöihin? Vaikka kokisit olevasi kuinka vähäinen opetuslapsi tahansa, Jeesus on sinun kanssasi. Olet hänen silmissään kallis ja suuriarvoinen.
http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_30.htm#Torstaina

Perjantaina 29.09.06

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3542345

      534543

      • Ymmärtäkää

        Vakavaa asiaa aloitus.


      • 7865

        7865


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe