Evoluutioteoria Jumalfobiaa

Evoluutioteoria on Jumalfobiaan perustuva epätieteellinen uskomusjärjestelmä. Sen mukaan kaikki on kehittynyt asteittain satojen miljoonien vuosien kuluessa. Kuitenkaan yksikään ihminen ei ole ollut satojen miljoonien vuosien aikana todistamassa yhtäkään evoluutiotapahtumaa. Siksi koko teoria on uskonvarainen, ihmisen omasta päästä keksimä kuvitelma, jotta ei tarvitsisi uskoa Jumalan olemassaoloon.
Evoluutioteoria sekoittaa keskenään sellaiset käsitteet kuin lajinsisäinen muuntelu (mikroevoluutio) ja lajin muuttuminen kokonaan toiseksi lajiksi, jolla on geeneissä eri informaatio (makroevoluutio) Se yrittää uskotella, että lajinsisäinen muuntelu muuttuu aikojen kuluessa makroevoluutioksi. Tiede on kumonnut tällaisen uskomuksen. Se edellyttäisi kokonaan uutta informaatiota, jonka saaminen evoluutiomenetelmällä ei ole mahdollista. Myös eläin- ja kasvijalostuksessa on havaittu, että makroevoluutio ei ole mahdollista.
Evoluutioteoria kiertää kokonaan sen kysymyksen, kuinka kaikki on voinut saada alkunsa? Kuka loi maailmankaikkeuden, luonnonlait ja mistä elämä on tullut. Nämä ovat kiusallisia kysymyksiä evolutionisteille, koska ne johtavat aina Jumalan olemassaolon myöntämiseen.

Kreationismi ei tarvitse tieteellisiä todisteita. Tarvitsee vain katsoa luontoa, niin helposti voidaan kaikessa havaita suunnittelu, tarkoituksenmukaisuus ja Jumalan luomistyö. Kaikki on luotu kauniisti ja täydellisiksi ja valmiiksi. Missään ei näy keskeneräisyyttä, mikä todistaisi, että joku olisi kehittymässä joksikin toiseksi, kuten evoluutioteoria uskottelee. Sama on suunnittelu, täydellisyys näkyy myös fossiiliaineistossa. Mikään ei sielläkään todista evoluutiosta.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sivustatarkkailija

      "Evoluutioteoria sekoittaa keskenään sellaiset käsitteet kuin lajinsisäinen muuntelu (mikroevoluutio) ja lajin muuttuminen kokonaan toiseksi lajiksi, jolla on geeneissä eri informaatio (makroevoluutio) Se yrittää uskotella, että lajinsisäinen muuntelu muuttuu aikojen kuluessa makroevoluutioksi. Tiede on kumonnut tällaisen uskomuksen."

      Missä on linkki tähän tieteelliseen tutkimukseen. Ja kerrotko mikä pysäyttää "mikroevoluution" juuri ennen kuin laji on muuttumassa toiseksi.

      "Evoluutioteoria kiertää kokonaan sen kysymyksen, kuinka kaikki on voinut saada alkunsa? "
      Evoluutioteoria "kiertää" paljon muutakin, se ei mm. kerro kuinka kahvipulla leivotaan. Sinulle on useasti kerrottu, että nimensä mukaan evoluutioteoria käsittelee biodiversiteetin muuttumista ja elämän syntyä tutkiva tieteen ala on abiogenesis.

      • Sepä_Se

        ""Evoluutioteoria kiertää kokonaan sen kysymyksen, kuinka kaikki on voinut saada alkunsa? ""

        Ongelmasi on se, ettet kommentistasi päätellen ymmärrä sitä, että mitä tieteellinen tutkimus edes tarkoittaa.

        Me voimme tieteellisen teorioiden pohjalta tehdä oletuksia ja testata niitä, mutta yhdelläkään tutkimuksella ei ole vielä koskaan voitu todistaa evoluutiota oikeaksi. Niin kauan kun evoluutiosta tapahtumana ei ole todisteita, sitä ei voida kutsua tieteelliseksi teoriaksi.

        Tieteellinen teoria olettaa, että jokin asia on edennyt sille tasolle, ettei sitä tarvitse todistaa, se siis voidaan havaita luonnossa. Annan esimerkin, Aurinko voidaan havaita luonnossa, se on siis tieteellinen tosiasia.

        On mahdotonta verrata Auringon tai Painovoiman kaltaisia tosiasioita todistamattomiin ja harhaisiin kuvitelmiin kuten evoluutioteoriaan, koska evoluutioteoriaa ei ole koskaan edes havaittu, eikä sen mekanismeja, miten esim uusia rakenteita voisi syntyä - horizontaalisen geeninsiirron ulkopuolelta - tunneta.

        On siis sama, uskoisitko joulupukkiin vai evoluutioon, kummatkinhan vaativat sokeaa uskoa eikä kummastakaan ole mitään todisteita luonnossa.


    • hih-hih-hih

      Ai että nekin lukemattomat Jumalaan uskovat kristityt, jotka hyväksyvät evoluutioteorian sairastavat jumalfobiaa ja hyväksyvät sen siksi, etteivät tarvitsisi uskoa Jumalaan?
      Ajattelitkohan sinä taaskaan loppuun asti, mitä suollat. Onkohan sinulla edes työkaluja sellaiseen toimintaan.

    • Reddington

      Tuota, miten evoluutioteoria liittyy jumalaan mitenkään? Ei tarvitse olla ateisti että hyväksyy tämän validin, todistetun teorian. Ateisti puolestaan ei voi olla jumalfoobi koska on aika vaikeaa pelätä jotain mihin ei usko...

      • Taikauskonnoton

        Älä turhaan odota kreationistilta loogista ajattelua.


      • Kreationismi-on-sairaus
        Taikauskonnoton kirjoitti:

        Älä turhaan odota kreationistilta loogista ajattelua.

        Varsinkaan sellaisilta imbesilleiltä kuin Sepis ja Jaakob ei todellakaan kannata odottaa mitään järjellistä, logiikkaa sisältävää tai älykästä kommenttia.


    • Yksi-asia-oikein

      "Kreationismi ei tarvitse tieteellisiä todisteita."

      Ei tarvitse; hän suorastaan kammoaa niitä. Nuoren maan kreationisti joutuu kieltämään niin suuren osan luonnontieteen tuloksista, että hän kieltää käytännössä luonnontieteet kokonaan. Nuoren maan kreationismi on paluuta esitieteelliseen uskomusmaailmaan.

      • Taikauskonnoton

        Kreationisteilla on todistefobia.


    • >Tiede on kumonnut tällaisen uskomuksen.
      Nyt sinun Jaakoppi on pakko esittää näyttö tälle väitteelle, tai olet auttamatta valehtelija. Et voi vedota raamattuun, kun puhut tieteestä, etkä johonkin yksittäiseen kreationistitutkijaan kuten Werner Gittiin, kun kerran käytät käsitettä joka yleiskielessä tarkoittaa tieteilijöiden enemmistön konsensusta.

      • Taikauskonnoton

        "Nyt sinun Jaakoppi on pakko esittää näyttö tälle väitteelle, tai olet auttamatta valehtelija."

        Ei jaakopilla ole koskaan näyttöä väitteilleen ja siksikin (ja tietysti muistakin syistä) tiedämme hänet valehtelijaksi.

        Valehteleminen on mielestäni rumaa ja moraalitonta. Mutta ehkä se on sitten kretumoraalin mukaan ihan sallittua. Niillä kun tuo moraalikäsitys on muutenkin aika kummallinen.


    • tieteenharrastaja

      Silti suuri määrä vakaasti Jumalaan uskovia hyväksyy evoluutioteorian:

      "Evoluutioteoria on Jumalfobiaan perustuva epätieteellinen uskomusjärjestelmä. "

      Muun muassa kaikki Suomen piispat ja valtaosa papistosta.

    • LincolnMarkLT
      • hih-hih-hih

        Tuon voisi kirjoittaa muotoon "what "facts" can we cook up to support it" :)


      • JC-on-sairas
        hih-hih-hih kirjoitti:

        Tuon voisi kirjoittaa muotoon "what "facts" can we cook up to support it" :)

        JC:n muotoon: 'What "facts" can we lie to support it?'


    • Jaakob, olet ilmeisesti pyytänyt edellisiä valehtelemiasi anteeksi kun olet samoja valheita täällä taas toistelemassa.

      Vänkä systeemi tuo vapahtaja-uskovaisuus. Voi tehdä pahaa ja väärää mielin määrin, ja heti syntien anteeksiantamisen jälkeen samaa pahuutta ja vääryyttä uudelleen.

      Onko se ensi lauantai vai sunnuntai kun sinä saat nämä tämänkertaiset synnit anteeksi?

      • Taikauskonnoton

        "Vänkä systeemi tuo vapahtaja-uskovaisuus. Voi tehdä pahaa ja väärää mielin määrin, ja heti syntien anteeksiantamisen jälkeen samaa pahuutta ja vääryyttä uudelleen."

        Tähän perustunee se vapahtaja-uskovaisten "moraali": saa tehdä tietoisesti syntiä koska siitä ei joudu vastaamaan, kunhan pyytää nätisti anteeksi ja leikkii katuvaista.

        Meillä uskonnottomilla on vähän totisempi paikka, kun joudumme vastaamaan ihan itse omista teoistamme – vieläpä ihan tässä elämässä eikä missään tulevassa mielikuvituselämässä. Siksi kai krisselit toitottaakin sitä, et "eikö ois helpompaa olla uskis?". No, miks pitäis mennä aina sieltä missä aita on matalin (etenkin kun näkee millaisia kusipäitä tuollainen moraali saa aikaan)?


    • Yksi merkittävä seikka mitä et ole huomannut on se, että pian sen jälkeen kun Euroopassa lopetettiin noitien polttaminen, niin evoluutioteoria sai jalansijaa! Pakko liittyä toisiinsa, eikö?

      • Taikauskonnoton

        Samoihin aikoihin Telluksestakin tuli muuten pallomainen ja maa alkoi kiertää aurinkoa. Hassu juttu.


      • Taikauskonnoton kirjoitti:

        Samoihin aikoihin Telluksestakin tuli muuten pallomainen ja maa alkoi kiertää aurinkoa. Hassu juttu.

        Silloin alkoi Pimeä Aika! Onneksi Jahve lähetti Jaakobnatorin taistelemaan Pimeyden, evoluution ja homoseksuaalisuuden henkivaltoja vastaan - aseinaan vain Taikauskoisuuden Kilpi, Valehtelijan Pöyhkeys ja Dunning-Kruger pipo. Pian maailma on pelastettu - palaakseen iloisesti Jumalan kostossa.


    • KazuKa

      "Sen mukaan kaikki on kehittynyt asteittain satojen miljoonien vuosien kuluessa. Kuitenkaan yksikään ihminen ei ole ollut satojen miljoonien vuosien aikana todistamassa yhtäkään evoluutiotapahtumaa."

      Niin, joo koska kukaan ei ole ikinä nähnyt minkään elävän olennon saavan jälkeläisiä.

      "Evoluutioteoria kiertää kokonaan sen kysymyksen, kuinka kaikki on voinut saada alkunsa? "

      Voi hirveetä, kuinka törkeetä, että evoluutioteoria keskittyy selittämään vain evoluutiota.

      "Kreationismi ei tarvitse tieteellisiä todisteita."

      Kyllä tarvitsee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2739
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2488
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2181
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2016
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1507
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1363
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1042
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      984
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      798
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      791
    Aihe