Ei muuta kysyttävää.l
Pelastuuko kelvottomalla uskolla Jeesukseen?
31
<50
Vastaukset
- näin-sen-näin
Ei. Kukaan ei pelastu uskoi mihin tahansa. Elämä kestää elämän verran ja sitten se on ohi. Kuoleman jälkeen alkaa sama olemassaolemattomuus kuin ennen syntymääkin oli. Sorry jos muuta luulit.
- no-kyllä-voi
Kyllä pelastuu, ja sen sen koska Jeesus on todellinen, minulle on todistunut ja minä uskon, mutta usein minusta tuntuu että uskoni on "kuin roikkuisin kiinni liepeessä" koska periksi en aio antaa vaan haluan päästä taivaaseen.
Ei pelastu. Ihmisellä ei ole itsessään sellaista uskoa, joka meidät pelastaisi.
Meidän ainoa mahdollisuutemme on kääntyä, tulla Jeesuksen tykö.
Tuossa kohtaamisessa saamme lahjaksi uskon, ja siitä hetkestä alkaen me elämme Jumalan Pojan uskossa.
http://kalamos.keskustelu.info/viewtopic.php?f=138&t=154Jaa, allahiin uskovat luulevat ihan samoin ja ihan saman verran on heillä todisteita - nada, zero, zip!
Uskominen ja luuleminen eivät tee asioita tosiksi.- joopati
Jumalan teot ovat ilmeisiä, ja joka ei niitä halua uskoa tulee joutumaan häpeään.
he-ma kirjoitti:
Jaa, allahiin uskovat luulevat ihan samoin ja ihan saman verran on heillä todisteita - nada, zero, zip!
Uskominen ja luuleminen eivät tee asioita tosiksi.Minä en kyllä tiedä ketään muuta kuin Jeesuksen, joka on ottanut minun syntini päälleen ja kärsinyt niistä aiheutuvan rangaistuksen.
Jeesus pelastaa, mikään uskonto ei pelasta.kalamos kirjoitti:
Minä en kyllä tiedä ketään muuta kuin Jeesuksen, joka on ottanut minun syntini päälleen ja kärsinyt niistä aiheutuvan rangaistuksen.
Jeesus pelastaa, mikään uskonto ei pelasta.Ei ole oikein, eikä kohtuullista sälyttää omia rikoksiaan muiden niskoille, vai mitä olet mieltä?
Koko kristillisyys on siis suuri vääryys ja se pitäisi tuomita rikoksena ihmisyyttä vastaan.- mieti.sitä
he-ma kirjoitti:
Ei ole oikein, eikä kohtuullista sälyttää omia rikoksiaan muiden niskoille, vai mitä olet mieltä?
Koko kristillisyys on siis suuri vääryys ja se pitäisi tuomita rikoksena ihmisyyttä vastaan." Ei ole oikein, eikä kohtuullista sälyttää omia rikoksiaan muiden niskoille, vai mitä olet mieltä? Koko kristillisyys on siis suuri vääryys ja se pitäisi tuomita rikoksena ihmisyyttä vastaan."
Voi, sitä pimeyttä !
Kirje efesolaisille 3
17. ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18. niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19. ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden,
joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
20. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki,
mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
21. hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa
kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
AP:lle " Pelastuuko kelvottomalla uskolla Jeesukseen?"
Kyllä pelastuu, kun annat sen uskosi Jeesukselle. Ellei Jumala anna uskoa, niin ei meillä itsessämme ole kuin kelvotonta uskoa. Onneksi usko EI OLE meidän avrassamme, vaan Jumalan ! - kui22
kalamos kirjoitti:
Minä en kyllä tiedä ketään muuta kuin Jeesuksen, joka on ottanut minun syntini päälleen ja kärsinyt niistä aiheutuvan rangaistuksen.
Jeesus pelastaa, mikään uskonto ei pelasta."mikään uskonto ei pelasta."
Tuo on nyttemmin keksittyä juttua, ettei uskosta voi puhua termillä "uskonto".
Kautta aikain on ollut kouluissa uskontotunnit ja uskontokirja ym. jotka käsittelivät niitä samoja uskonasioita, sillä tarkoitettiin aivan samaa asiaa. Ja ne jotka nyt sitä termiä käyttävät tarkoittavat ihan samoja asioita kuin ne jotka puhuvat uskosta, kyllä uskoonkin voi rituaaleja liittää - ei se termeistä ole kiinni.
Se on vähän sama asia kuin eräs tällä palstalla postaava kirjoittaa että: väärä on 'kristitty' vaan pitää olla 'kristillinen' ikäänkuin tuolla erolla olisi jotain oikeata merkitystä.
Kaikkea sitä pitääkin keksiä erotukseksi ja paremmuudeksi muista! - tapana-vai-uskoa
kui22 kirjoitti:
"mikään uskonto ei pelasta."
Tuo on nyttemmin keksittyä juttua, ettei uskosta voi puhua termillä "uskonto".
Kautta aikain on ollut kouluissa uskontotunnit ja uskontokirja ym. jotka käsittelivät niitä samoja uskonasioita, sillä tarkoitettiin aivan samaa asiaa. Ja ne jotka nyt sitä termiä käyttävät tarkoittavat ihan samoja asioita kuin ne jotka puhuvat uskosta, kyllä uskoonkin voi rituaaleja liittää - ei se termeistä ole kiinni.
Se on vähän sama asia kuin eräs tällä palstalla postaava kirjoittaa että: väärä on 'kristitty' vaan pitää olla 'kristillinen' ikäänkuin tuolla erolla olisi jotain oikeata merkitystä.
Kaikkea sitä pitääkin keksiä erotukseksi ja paremmuudeksi muista!Uskominen ja uskonto kun ovat kaksi eri asiaa, on sydämmen usko ja tapauskontoinen.
mieti.sitä kirjoitti:
" Ei ole oikein, eikä kohtuullista sälyttää omia rikoksiaan muiden niskoille, vai mitä olet mieltä? Koko kristillisyys on siis suuri vääryys ja se pitäisi tuomita rikoksena ihmisyyttä vastaan."
Voi, sitä pimeyttä !
Kirje efesolaisille 3
17. ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18. niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19. ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden,
joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
20. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki,
mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
21. hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa
kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
AP:lle " Pelastuuko kelvottomalla uskolla Jeesukseen?"
Kyllä pelastuu, kun annat sen uskosi Jeesukselle. Ellei Jumala anna uskoa, niin ei meillä itsessämme ole kuin kelvotonta uskoa. Onneksi usko EI OLE meidän avrassamme, vaan Jumalan !Uskovaisen sairas mieli referoi sekavaa satukirjaa, koska mitään järkevää sanottavaa ei ole. Rikollista typeryyttä, jonka historia tulee tuomitsemaan. Out!
- mieti.sitä
kui22 kirjoitti:
"mikään uskonto ei pelasta."
Tuo on nyttemmin keksittyä juttua, ettei uskosta voi puhua termillä "uskonto".
Kautta aikain on ollut kouluissa uskontotunnit ja uskontokirja ym. jotka käsittelivät niitä samoja uskonasioita, sillä tarkoitettiin aivan samaa asiaa. Ja ne jotka nyt sitä termiä käyttävät tarkoittavat ihan samoja asioita kuin ne jotka puhuvat uskosta, kyllä uskoonkin voi rituaaleja liittää - ei se termeistä ole kiinni.
Se on vähän sama asia kuin eräs tällä palstalla postaava kirjoittaa että: väärä on 'kristitty' vaan pitää olla 'kristillinen' ikäänkuin tuolla erolla olisi jotain oikeata merkitystä.
Kaikkea sitä pitääkin keksiä erotukseksi ja paremmuudeksi muista!" Tuo on nyttemmin keksittyä juttua, ettei uskosta voi puhua termillä "uskonto".
Eipä muuten ole ! Sulla on tuo Raaamtun tuntemus aika minimaalista.
Jo Jeesuksen aikaan oli KIRJANOPPINEITA ja fariseuksia. Ja näkyyhän noita olevan vieläkin...
Uskontoja on maailmassa satoja, ellei tuhansia. Mutta Usko Jumalaan on vain YKSI !
Evankeliumi Matteuksen mukaan 23
1. Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
2. sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
3. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää;
mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
4. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille,
mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
5. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. - mieti.sitä
he-ma kirjoitti:
Uskovaisen sairas mieli referoi sekavaa satukirjaa, koska mitään järkevää sanottavaa ei ole. Rikollista typeryyttä, jonka historia tulee tuomitsemaan. Out!
Mieleni on kuule täysin terve ! Mutta mites sulla ?
Jos ihminen ei tunne Jumalaa, kuten sinä et näy tuntevan.
Niin fiksu ihminen jättäisi ne asiat omaan arvoonsa ja paneutuisi siihen mistä jotain tietää.
ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA, GENESIS 8
21. Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä:
"En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden;
sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.
Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.
22. Niin kauan kuin maa pysyy,
ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö."
Kummallista, että tuokin pitää paikkansa prikulleen, vai oletko erimieltä.Vai oleko herännyt joku aamu, ja yö senkunvain jatkuu ?
Sulla ja kommareilla on yksi yhteinen piirre, haluat tuhota sen mitä et tajua ! Niinhän sielläkin toisinajattelijat tuhottiin. On se niin avarakatseista tuo "uskonto "!
- Herätykseksi
Uskova pelastuu ilman tuomiota vain Jumalan Sanan (Raamatun UT) opetutsen ja ohjeiden mukaisesti, käskynsä pitävästi ja täyttävästi tavalla, tarkoituksella ja tavoiteela, (kaikessa täydellisyys) päämääräisesti elämällä ja toimimalla / vaikuttamalla.
Ilmenee Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvista ja mukaista / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisista, ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisista opetuksista ja ohjeista.
Jeesuksen nimessä... muituttaen ja valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisetsi elävä, puhuva ja toimiva, palvelijansa ja seuraajansa. - klpo
"Katasokaa Jeesuksen pitkämielisyys autuudeksenne!" Apostoli Pietarin vastaus hänen kirjeessän!
- klpo
"Katsokaa Jeesuksen pitkämielisyys autuudeksenne!" Apostoli Pietarin vastaus hänen kirjeessän!
- mikko.ainasoja
Kelvottomalla uskolla tuskin pelastuu, eli vaikka hokemalla Herran nimeä, mutta kieltäytymällä ottamaan kuitenkaan ristiään.
Tämän ajan uskovaisuus on juurikin sitä kelvotonta uskovaisuutta, jossa maallsisuus on päälimäinen asia, joka näkyy, eikä Jumala pyhyydestä tai käskyjen pitämisestä ole tietokaan.
Näyttääkin siltä, että tämä uskovaisuus perustautuu kirkon perinnäissäänöjen tekemiseen, eikä mihinkään todelliseen rakkauteen, jota Herra meille osoitti, ja viitoitti myös meille siihen tien.
Ei omia virsiä lauleskelemalla, ja ehoollisissa jukosemalla tulla sen hurskaammaksi, kuin juutalasiten laintekoja tekemällä, ilman uskoa, ja rakkautta.
Jokaisen täytyy ottaa se ristinsä joka päivä, jos haluaa seurata Herraa Jeshuaa.- risukasan.aurinko
Sinä se osaat masentaa muita. Taito se on sekin.
- Jumalanhulluus
risukasan.aurinko kirjoitti:
Sinä se osaat masentaa muita. Taito se on sekin.
"mikko.ainasoja" puhuu todellakin asiaa, ei hän mitään masennusta saa aikaan.
Etkö kestä totuutta?
t. Jumalanhullu
- uhnnvt7
Näillä uskontunnustuksen eväillä "pelastuu helevetiin"
FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
"hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Jumalasta ja ihmisyydestään luopuneille rikollisille on helevetin leveä portti avoinna! - Herätykseksi
Krist. uskoville kehoitukseksi
pelastuaksenne Jumalan tuomioilta, on alettava / yhdityttävä elämään ja toimimaan kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukaisesti ja perustalta. Joka edellyttää Raamatun UT mukaisesti, YHDEKSI jäsenistökseen, jokaista jäsentään myöden, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtäpitäviksi, paikkakunnittain ja alueittain, kansakuntien laajuisesti, kaikessa niin pitkälle kuin missäkin kulloinkin mahdollista, koko jäsenistö verkostona omavaraisuus tavoitteellisesti, jokaista jäsentä myöden keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti, Hänen Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentä myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi järjestäytymisen.
Se päivä on nyt hyvin lähellä, kun Krist, uskovat eivät voi ostaa eikä myydä mitään tämän maailman kaupoista ja kauppoihin, joka tulee ottamaan sen PEDON merkki ( saata naan sinetti) systeemin käyttöön. Jota Krist, uskovat jota haluava pelastu ei voi itseensä ottaa. Ilman Raamatun UT mukaisuudessa yhdeksi järjestäytymistä. Tuskin monikaan selviää, jossain erämaassa luonnon varaisena, jos toimeen tulee, ehkä jotenkin. Mutta kaupungeissa asuvat, joilla on mahdollisuus siihen yhdeksi järjestäytymiseen, ei.
Jeesuksen nimessä... kehoitukseksi. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa. - varma.vastaus
Jeesus antaa sinulle uskon lahjan ota vain vastaan se. Sillä uskolla pelastut :)
- varma.vastaus
Juuri nyt tulee hyvä opetus Alfa tv:stä uskosta!
- kelvollinen.lahja
Usko on Jumalan antama lahja niille, joiden suhtautuminen Häneen on otollinen (huom! otollinen ei tarkoita välttämättä hyvää). Jumala ei anna kelvottomia lahjoja.
Joten vastaus aloittajan kysymykseen on kieltävä.- amenamen
Aivan. Ihmisen oma usko on kelvoton.
- oletteteihmeellisiä
amenamen kirjoitti:
Aivan. Ihmisen oma usko on kelvoton.
No jaa mitäs muuta uskon lajia sitä pallon päällä elelee kuin ihmisen uskoa tai epäuskoa?
Jumalako täällä uskoo itseensä jonkun toisenpuolesta vai mikä tämä yhtälö on? - Putta.tohut
" Usko on Jumalan antama lahja niille, joiden suhtautuminen Häneen on otollinen (huom! otollinen ei tarkoita välttämättä hyvää). Jumala ei anna kelvottomia lahjoja. "
- usko TULEE KUULEMISESTA, siis kun luet sanaa / kuuntelet hyviä raanmatullisia R-tunteja, se synnyttää uskon. Se on Jumalan lahja siinä mielessä, että Raamattu on Jumalan sanaa ja sieltäkautta se on lahjaa. Ei usko itsestään synny, jos vaan odotat Jumalan sen antavan tuosta vain.
Erota toisistaan pelastava usko ja ihmeitätekevä usko.
Ihmeitätekevä uskon lahja tulee määrättyn tehtävän ratkaisemiseksi / tekemisesksi, on olemassa uskon armolahja, joka siis ei tarkoita pelastavaa uskoa.
Jokaiselle on annettu uskon "siemen" ja uskon lujuus riippuu siitä, harjoitatako uskoa. Usko on kasvavaa laatua.
Jos passiivisena odotamme uskomme kasvavan, saa odottaa maailman tappiin, eikä se kummene siitä.
"Joten vastaus aloittajan kysymykseen on kieltävä.
Kommentoi "
- totta puhut. - amenamen
oletteteihmeellisiä kirjoitti:
No jaa mitäs muuta uskon lajia sitä pallon päällä elelee kuin ihmisen uskoa tai epäuskoa?
Jumalako täällä uskoo itseensä jonkun toisenpuolesta vai mikä tämä yhtälö on?Uskoa Jumalan ei ihmisellä itsessään ole jos Jumala ei sitä hänelle anna. Pyydä sinäkin Pyhää Henkeä joka antaa sinille uskon ja uskoo sinussa.
- kui22
Kukaan täällä elävä ei ole käynyt kuoleman rajan takana, ei voi kristallinkirkaasti kaiketi sanoa mitä siellä on se on tai ei ole..
Jotkut uskovat taivaasen, mutta missä se on ja onko se 'olotila' ehkä se on se, jotkut eivät usko ollenkaan -ajattelevat että kun aivot kuolee ei voi olla tietoisuutta ja elämää, kaikki on materiasta kiinni, ei ole muuta, ei ole mitään hengenmaailmaa jms, monet uskovat että on jotakin tai voi olla mutta eivät määrittele tarkemmin, eivätkä pidä tarkkoja määreitä sille mitä se lopulta on ja miten sen pitää uskoa jne.
Jotkut uskova inkarnaatioon.
Tiedän että on niitä jotka sanovat käyneensä rajan takana, mutta kuvailut poikkeavat toisistaan hurjasti riippuu kuka kertoo, kokemuksia on muillakin kuin kristillisistä piireistä olevilla - kenen kokemukset/'näyt' ovat oikeita- ei voi tietää..- kui22
p.s.
Turha on väitellä tästäkin, kaikki kuitenkin pitävät omasta käsityksestään kiinni. Eikä kenenkään käsityksiä voi väittelemällä muuksi muuttaa.
- lhg
Miksi tällä naisella ei ole enemmän katselukertoja?
Aivan mahtavaa settiä omalla tavallaan. Onkohan hän ihan oma itsensä kun naamaansa tuollain muikistelee, en pahalla asiaa mieti, kiinnostaa vaan. Itse kun en jaksa ilmeillä ollenkaan.
Toi coleslavkeitto tulee testattua jossain vaiheessa.
https://www.youtube.com/watch?v=TT5t776NH6w
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703