Pakistanilaisten serkkuliitoista vammoja lapsille

Ensimmäisten serkkujen avioliitot pakistanilaisten yhteisöissä ovat johtaneet vakaviin kehitysvammoihin monien lasten keskuudessa.

Naimisiin menevät parit olisi hyvä laittaa DNA-testeihin ennen liittoa, jotta voidaan varmistaa, että he eivät ole serkkuja. Insestit Ison-Britannian Pakistanin yhteisöissä on kasvava huolenaihe.

Asiaa ajava paronitar Shreela Flather sanoo, että ensimmäisten serkkujen avioliitot pakistanilaisissa yhteisöissä ovat johtaneet moniin kehitysvammoihin heidän lapsillaan, mikä on hänen mukaansa huolestuttavaa.

Hän kertoo, että tietyissä yhteisöissä on paljon serkkujen välisiä liittoja, erityisesti niiden pakistanilaisten keskuudessa, jotka tulevat Pakistanin Kashmir-alueelta.

- Kun menee tällaisen perheen luokse ja siellä on neljä tai viisi lasta, ainakin yhdellä tai kahdella heistä on jokin kehitysvamma. Se ei ole hyväksyttävää ja emme voi tehdä mitään sille. Onko se reilua lapsille?

Serkkujen liitot ovat laillisia Isossa-Britanniassa. Niitä on solmittu pakistanilaisten yhteisössä niin kuin myös joillain arabi- ja afrikkalaisperheillä.

Lääketieteelliset tulokset osoittivat vähän aikaa sitten, että Isossa-Britanniassa kaikista synnytyksistä kolme prosenttia oli pakistanilaisten tekemiä, mutta geneettisen vamman kanssa syntyneistä 30 prosenttia oli pakistanilaistaustaisia.
12227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Arhinmäen toveri, ääniharava Anna Kontula, siirtää seksuaalikeskustelun aivan uudelle tasolle.
Hänen mielestään perhe-ja sukulaispiirissä seksuaalinen toiminta tulisi olla hyväksyttävissä aikuisikäisten kesken.
Tällaisen keskustelun avaaminen varmaan perustuu johonkin tieteelliseenkin pohjaan, odotetaan mitä uutta tietoa tästä saamme.http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/373946/IL Kansanedustaja sallisi seksin taysiikaisille sukulaisille

Äänestä

Hyvä että Kontula ainakin toistaiseksi jättäisi kuitenkin eläimet rauhaan.

Äänestä

Totta on että näitä kehitysvamma-tuloksia on osattu odottaakkin jo ainakin parin sukupolven ajalta euroopassa. Se johtuu siitä että juuri aloittajan mainitsemissa roduissa ja kulttuureissa on ollut tapana naittaa sukulaiset taloudellisista syistä ja siksi että täytyy tuntea hyvin suku johon tyttö/poika naitetaan. Kehitysvammaisuutta heidän kotimaissaan ei juurikaan esiinny koska on voitu valita kauempia sukulaisia puolisoiksi. Nyt täällä euroopassa se ei ole mahdollista koska ei aina ole mistä valita niitä kaukaisempia sukulaisia vaan on otettava hyvinkin läheisiä serkkuja. He jatkavat näitä perinteitä lännessäkin ja jopa enenevässä määrin juuri täällä. Kaikilla ei ole mahdollista hakea kaukaisempaa sukulaista puolisoksi kotimaastaan, eikä kansalaisuutta uudelle puolisolle välttämättä edes saa. Köyhemmät on joutuneet naittamaan lapsensa läheisimmille serkuilleen.
Kyse on siis rahasta ja kansalaisuuden saamisesta ja niiden puutteesta.

Äänestä

Sama pätee kehitysmaista Suomeen muuttaneiden kohdalla. Perinteisesti on halutaan pitää varallisuus jne. saman suvun käsissä joten on harrastettu serkusavioliittoja. Tietyt perinnölliset sairaudet pääsevät kertymään sukuihin ja joskus tämä realisoituu syntyvän lapsen vammaistuuten.

Suomalaistenkin kohdalla on todettu sama ilmiö kun maaseudulla aikoinaan on haettu puoliso naapurista tai ainakin melko läheltä. Tällä tavalla moni suomalaiseen tautiperintöön kuuluvat ovat syntyneet. Siinä mielessä globaalistuminen on hyvä ilmiö että tautitaakka vähenee. Lisätietoa https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_tautiperintö

Äänestä
  • Sisäsiittoisuuden seuraus Pakistanissa. Olisiko hieman eri asia kuin kaikissa kansoissa esiintyvä tautien lokalisaatio.

    https://www.youtube.com/watch?v=-rfr1yPou5A

    Suomalainen vastine (sisäsiittoisuudelle) on islamia ja vasemmistolaisuutta palvova katkera huoraämmähintti jonka mielestä kaikki maailman epäkohdat ja pahat asiat voidaan selittää yhdellä lauseella joka alkaa: "kyllähän suomalaisetkin".

    Äänestä

  • jkhkjh kirjoitti:

    Sisäsiittoisuuden seuraus Pakistanissa. Olisiko hieman eri asia kuin kaikissa kansoissa esiintyvä tautien lokalisaatio.

    https://www.youtube.com/watch?v=-rfr1yPou5A

    Suomalainen vastine (sisäsiittoisuudelle) on islamia ja vasemmistolaisuutta palvova katkera huoraämmähintti jonka mielestä kaikki maailman epäkohdat ja pahat asiat voidaan selittää yhdellä lauseella joka alkaa: "kyllähän suomalaisetkin".

    Tottahan se onkin "kyllähän suomalaisetkin". Meillä on tosiaan historiassa ihan sama ilmiö joka vaikuttaa vielä tänäpäivänäkin, siis nämä serkusten solmimien liittojen jälkiseuraukset. Menee vielä useampi sukupolvi ennenkuin nämä sairaudet poistuu. Eikä tarvi olla niin serkkukaan, ollaan oltu sisäsiittoisia pienessä maassamme eristäytyneenä maailmasta.

    Äänestä

  • Tuo sisäsiitoisuus näkyy myös hyvin tuolla Palestiinassa. Että silleen.

    Äänestä

Mikähän teitä vaivaa kun noin kiinnostaa joidenkin kikkarapäiden nussimiset ihan yksityiskohtia myöten?

Rasisteja ette ole, koska rasistia ei kiinnosta vieraiden rotujen touhut.

Olette jotain suvaitsevaispervertikkoja, koska teillä on pakottava tarve säännöllisesti tehdä avaus etnoista ja vielä mieluummin seksuaaliaiheesta. Moni teistähän oikein esittää jotain Abdullahia netissä.

Ottakaa ihan rohkeasti yhteyttä SETAan ja niihin punavihervasemmistolaisiin, sillä se on teidän todellinen lokero. Ei nämä teidän juttunne ole heteroseksuaalisten arjalaismiesten kirjoittamia.

Voitte toki yrittää olla vaikka edes viikon kirjoittamasta tummien seksuaalielimiensä käytöstä ja parittelutavoista.

Äänestä

Kammottavaa, että vielä 2000-luvulla läh-idässä ja afrikassa harrastetaan suvun kesken lisääntymistä.

Tuota kauhisteltaisiin yksittäistapauksenakin suomen kylissä:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rottaihmiset

Äänestä

Nyt meni ruokahalu.

Äänestä

Vihreät nuoret eläimiin sekaantumisen ja insestin puolestapuhujina?

3) Miksi puhumme näin ällöttävistä asioista?

Otetaan asia kerrallaan:

a) Insestillä ei, toisin kuin Jussi antaa ymmärtää, tässä tarkoiteta alaikäisen hyväksikäyttöä, vaan esim. kahden täysikäisen sisaruksen rakkautta toisiaan kohtaan. (Vaikka Hakko sekoittaakin pakkaa puhuessaan samaan aikaan turvaikärajojen alentamisesta.)

b) Turvaikärajojen alentaminen on vaikea kysymys, eikä minulla ole siihen paljoa sanottavaa, muuta kuin että kaikkien ikärajojen (seksistä päihteisiin ja äänestysikärajaan) pitäisi mielestäni olla jotain 15-16 ikävuoden luokkaa. Itse ymmärrän kyllä varsin hyvin turvaikärajojen tarpeuden, vaikka kyllä nitä voisi alentaa, samoin kuin täysikäisyyden rajaa, tosiaan jonnekin 15 vuoden tietämille. Se koskisi luonnollisesti myös kaikkea seksiä ja pornoa.

c) Eläimiin sekaantuminen on marginaalinen asia, mutta niissä tapauksissa kun sitä tapahtuu, niin täytyy erottaa sellaiset tapaukset, joissa eläin ei ole kärsinyt, niistä, joissa eläin on kärsinyt. Jos on, niin kyse on toki eläinrääkkäyksestä. Pääsyy tabulle on kuitenkin se, että ajatus (jopa ei-uhrittomasta) eläinseksistä ällöttää monia ihmisiä. Ottaen huomioon miten paljon eläimiä tapetaan, kidutetaan ja alistetaan nykymaailmassa, niin on minusta aika kaksinaismoralistista kauhistella eläinseksiä suurimpana syntinä. Jos joku harrastaa seksiä eläimen kanssa ilman että aihettaa tälle suoranaista fyysistä kipua, niin mikä minä olen sitä kieltämään. Ja seksiäkin on monenlaista. Onko esimerkiksi lemikkikissan haliminen tai suukottelu "eläimiin sekaantumista"? Pitäisikö se kieltää laissa? Missä kulkee raja?

Mielestäni raja on hyvin selvä: jos eläimelle aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä, oli kyseessä sitten väkivaltainen seksi tai vaikka kepillä lyöminen, niin kyseessä on eläinoikeusrikos. Kyllä eläin, varsinkin nisäkäs, kuten ihminenkin, antaa ymmärtää kun sitä sattuu.

Säälin niitä, joita kiinnostaa muiden ihmisten (ja eläinten) harmiton yksityiselämä niin paljon että rupeavat siitä vouhkoamaan. Harvalla näistä ihmisistä on vaikeuksia mm. syödä tai tappaa eläimiä - mutta niiden liiallinen rakastaminen koetaan ongelmaksi. Hah! Siksipä väitänkin, näin kasvissyöjänä, että eläinsuojelullinen näkökulma on usein aika tuulesta temmattu.

Toki eläimistä ja lapsista pitää pitää erityistä huolta, ja siksi tarvitaan lainsäädäntöä suojelemaan näitä erityisryhmiä. Mutta sekä insesti- että eläinteensekaantumiskysymyksessä nämä lastensuojelullis- ja eläinsuojelullis-kysymykset toimivat usein lähinnä tekosyinä puuttua aikuisten ihmisten yksityiselämään, ennen kaikkea muiden ihmisten ällöttäviltä, oudoilta ja vierailta tuntuviin makuuhuone- (tai vaikka sitten talli-) puuhiin.

Ylipäänsä poliitikkoja kiinnostaa huolestuttavan paljon muiden aikuisten ihmisten (tai ihmisten ja lemmikkien) väliset vapaat kanssakäymiset - sitäkö se holhousvaltiossa eläminen teettää? Itse uskon, että puritaaninen seksuaalimoraali ja konservatiivinen kulttuuri ovat vielä hyvin elossa Suomessa, ja siksi nostan hattua Hanna Hakolle ja vihreille nuorille ylipäänsä (joihin toki itsekin kuulun), että uskaltavat puhua asioista, joista monet vaikenisivat.

http://ottolehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112677-vihreät-nuoret-vapaata-seksiä-kaikille

Äänestä

Samalla tavalla kuin sisäsiittoiset suomenhurrit,.,.erittäin laajoja kromosomihäiriöitä. näkyy esim. Haglundin ja Bideeeen perheissä.Kaikki suomenhurrit ovat vammaisia.Toivottavasti tajuavat ampua itseään päähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gkghgo kirjoitti:

Ensimmäisten serkkujen avioliitot pakistanilaisten yhteisöissä ovat johtaneet vakaviin kehitysvammoihin monien lasten keskuudessa.

Naimisiin menevät parit olisi hyvä laittaa DNA-testeihin ennen liittoa, jotta voidaan varmistaa, että he eivät ole serkkuja. Insestit Ison-Britannian Pakistanin yhteisöissä on kasvava huolenaihe.

Asiaa ajava paronitar Shreela Flather sanoo, että ensimmäisten serkkujen avioliitot pakistanilaisissa yhteisöissä ovat johtaneet moniin kehitysvammoihin heidän lapsillaan, mikä on hänen mukaansa huolestuttavaa.

Hän kertoo, että tietyissä yhteisöissä on paljon serkkujen välisiä liittoja, erityisesti niiden pakistanilaisten keskuudessa, jotka tulevat Pakistanin Kashmir-alueelta.

- Kun menee tällaisen perheen luokse ja siellä on neljä tai viisi lasta, ainakin yhdellä tai kahdella heistä on jokin kehitysvamma. Se ei ole hyväksyttävää ja emme voi tehdä mitään sille. Onko se reilua lapsille?

Serkkujen liitot ovat laillisia Isossa-Britanniassa. Niitä on solmittu pakistanilaisten yhteisössä niin kuin myös joillain arabi- ja afrikkalaisperheillä.

Lääketieteelliset tulokset osoittivat vähän aikaa sitten, että Isossa-Britanniassa kaikista synnytyksistä kolme prosenttia oli pakistanilaisten tekemiä, mutta geneettisen vamman kanssa syntyneistä 30 prosenttia oli pakistanilaistaustaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu