Kyllä kaikki tämmöiset Naton vastustajat ovat maanpettureita. Meidän pitää liittyä Natoon ja kaikki Natoa vastustavat mielenosoitukset on kiellettävä. Jos joku sillä lailla mieltä osoittaa niin heti vankilaan ja pampulla päähän.
Ehdottomasti Natoon
Maltinmies
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Etkö voisi samalla liittyä vapaamuurareihin,ellet jo ole salaseuran jäsen???
Mene huutamaan tuota Punaiselle torille niin katsotaan nähdäänkö sinua vielä.
Minä en haluakaan Suomesta punaista toria jossa ei saa kannattaa Natoa. Nato on suomalaisten vapauden takaaja ja kaikki jotka muuta väittävät ovat Isänmaan pettureita.
Samalla tavalla ajateltiin Saksasta v. 1941. Ja liittouduttiin.
Lopulta jouduttiin itse ajamaan saksalaiset pois Suomesta asevoimin, jotta Neuvostoliitto olisi suostunut rauhanneuvotteluihin.
Historialla on taipumus toistaa itseään, mutta sitähän nämä suomalaiset sinisilmäiset märkäkorvat eivät tajua.
Pitää ymmärtää, että kriisitilanteessa rauhan aikana kirjoitetuilla papereilla on suunnilleen vessapaperin arvo, kun kukaan ei etukäteen tiedä, mille ryhmittymälle sotatoimet kääntyvät.
Maanpuolustuksessa pitää luottaa lähinnä itseensä. Ainoastaan houkka luottaa ulkopuolisiin, koska ei kukaan ulkopuolinen tule tai tuo joukkojaan johonkin euroopan pohjoiseen periferiaan kuolemaan vastineeksi tyhjästä, jos vastassa on niinkin kova luu kuin Venäjä.
Saa silti tietenkin kannattaa Natoa, jos haluaa, vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan.
Luulin aloitusta vitsiksi, mutta ilmeisesti maltinmies ei ole ihan penaalin terävimpien kynien joukossa...
Sehän se on teidän "intelletku-Ellien" mielestä suurinta terävyyttä että hyväksytään venäläinen sotilas omaa tytärtä raiskaamaan. Meillä päin sitä sanotaan maanpetturuudeksi ja halveksittavaksi pelkuruudeksi.
Meillä ei ole Yhdysvallat naapurina,mutta Venäjä on".Joten sitä kuusta kuuleminen
jonka juurella asunto".Jos kenen tekkee mieli tappelemaan ,liittyköön Natoon,mutta
hädän hetkellä,vaikka olisimme Natossa ,kukaan ei tule sinua auttamaan.Se nähtiin
Yhdysvaltain alaisena olevan Eu;n kanssa viimeksi Etyk kokouksessa.Suomi sai
syyt niskoileen eu;n kutineeraamisesta.Naapureitten kanssa on ens`sijaisesti tultava toimeen,eikä kuunella maapallon toisen puolen käskyttämistä.
Puolustuskorkeakoulussa valtiotieteitä tutkivat Linus Hagström ja Tom Lundborg kirjoittivat kuitenkin Dagens Nyheteriin huomiota herättäneen artikkelin, jossa he vaativat Ruotsia pysymään Natosta erossa – oman turvallisuutensa vuoksi.
"Jos me alamme varustautua Venäjä-pelon vuoksi, voi myös Venäjä ryhtyä varustautumaan nykyistäkin voimakkaammin. Seurauksena voi olla juuri se konflikti, jonka halusimme välttää, professori Linus Hagström sanoo Ylelle."
http://yle.fi/uutiset/venajan_pelko_raottaa_nato-porttia_ruotsissa/8115146
Olen täydellisesti samaa mieltä Linus Hagströmin kanssa. Tämän takia Natoa kannattaa vastustaa. Venäjän pelko ajoi myös Georgian ja Ukrainan konfliktiin Venäjän kanssa.
Niin, Georgialla ja Ukrainalla oli syytäkin pelätä valtavaa alistajavaltiota Venäjää joka miljoona-armeijalla hyökkäsi pienten harmittomien naapuriensa kimppuun. Mikä ihmeen synti on pelätä vahvaa ja vaarallista rikollista joka asuu naapurissa? Venäjän vihaaminen ja pelkääminen on viisauden alku.