Lapua-Seuran ja Ränkimäen museon nettisivuja katsoakseni, miten päivää meinataan juhlistaa. Vaivoin sain haravoiduksi yhden linkin, joka johti erityiselle Google-saitille ja VAATI SISÄÄNKIRJAUTUMISEN. En kirjautunut, pitäkää seuranne ja museonne. Varsinaista yleisönpalvelua.
Salaseurastako onkin kysymys?
Lapuanpäivän lähestyessä etsin netistä
7
<50
Vastaukset
- tyrtaios
Parasta viettää lapuanpäivää kotona kuunnellen Ateenalaisten laulua: 'Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut, Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin. Hehkuvin mielin ........'
- valitsen
Lapuan Päivä löytyy kaupungin sivuilta Kesää Kauppakadulla-teemaotsikon alta. Lapua-Seura on vuosia osallistunut tapahtuman juhlintaan omin voimin Perinneleikkien, Runoillan ja museon avoimien ovien kautta 14.7. läheisyydessä ja ollut yhteistyössä muiden järjestäjien kanssa Peltoseurojen ja varsinaisen Lapuan Päivä-juhlan toteuttamisessa. Seuran kotisivut ovat olleet monista vastoinkäymisistä johtuen työn alla pitkään. Vapaaehtoistyö on varsin epäkiitollista, jos sitä arvioidaan yleisöpalvelun laatukriteerein. Kaikki arvostukseni tekijöille, tänä vuonna haasteet ovat voittamattomia kesätapahtumien kohdalla, on kyse mistä ulkotapahtumasta hyvänsä.
- Päivämäärä-EI-riitä
Tässä sulle "Kesää Kauppakadulla" kaupungin tapahtumat-sivulta. Onko paljonkin informaatiota Lapua-päivästä? Pelkkä päivämäärä ei riitä. Kaupunkia ei tiedottaminen kiinnosta eikä paljon Lapua-Seuraakaan.
Kesää Kauppakadulla
( 23.06.2015 - 28.07.2015 klo 19-21 )
Pyhälahden aukiolla jo kolmatta kertaa Kesää Kauppakadulla -tapahtuma. Eri teemat kuutena tiistai-iltana. 23.6. Kylien ilta & Jokibingo, 30.6. Kansainvälinen ilta, 7.7. Dancing in the street, 14.7. Lapuan Päivä, 21.7. Lapuan Sanomat ja Lapuan Yrittäjät, 28.7. Alkupaukku - Vanhan Paukun Festivaali
Liput: Vapaa pääsy.
Sijainti: Pyhälahden aukio, Kauppakatu
Musiikkia, puffetti! Tervetuloa! Järjestäjinä kulttuuritoimi ja Lapuan Yrittäjät.
- mikäjohtopäätös
Lapuan Sanomissa julkaistaan tapahtuma-palstaa näkyvällä paikalla. Eilisessä numerossa on listattu tapahtumia 9.8. asti, mutta ei sanaakaan Lapuan-päivästä eikä siihen liittyvistä ohjelmista.
Mikä johtopäätös tästä on tehtävä, kun tiedetään nykyisten keinojen helppous ja se, että jokainen lähes kaiken aikaa näprää puhelintaan tai tablettiaan, päivittää someaan tai TIEDOTTAA jotain johonkin suuntaan?- nettimumma
Ja kun ei tilaa ko. lehteä, niin on ihan ulkona. Kaupungin tiedotus olisi pistettävä ihan uusiksi. Kylilläkin on hienoja uusia tiedotussivuja ja vaan jotakin rupusia vanhoja linkataan. Ammattilaiset kehiin.
- käsittämätöntäon
nettimumma kirjoitti:
Ja kun ei tilaa ko. lehteä, niin on ihan ulkona. Kaupungin tiedotus olisi pistettävä ihan uusiksi. Kylilläkin on hienoja uusia tiedotussivuja ja vaan jotakin rupusia vanhoja linkataan. Ammattilaiset kehiin.
Vähän näkyi olevan peltoseuroissa väkeä lehden kuvassa. Alas on mennyt tapahtuman imako. Mistä johtuu? Ennen oli lehdessä ennen ja jälkeen kunniapaikalla. Tuntuu tympeältä tällainen. Millään ei ole enää mitään väliä, perinteilläkään, eikä välitetä pitää arvossa Lapuan päivää. Miksi lehti näin matalasti sen uutisoi? Tiedossa on että kaikenlaisia henkilökähinöitä on lehden väellä ja säätiöllä mutta eikö näiden yli pitäisi päästä. sen käsitän jonsei kojoolan akka julkaise, mutta sentään Hjelt ja vainopnpää töissä olleet. asia vähän vanha mutta kiinnostaisi tietää mikä on asian laita.
- vihtorik
Ehkäpä Lapuanpäivien viettoa pitäisi uudistaa ja jättää isänmaalliset marssilaulut, sotamuistelot ja virrenveisuut vähemmälle. Hurraaisänmaallisella eliitillä ei nyt vaan ole enää kysyntää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743