Kun IPu levittää talous ja rahatietämystään niin olisi hyvä että lukijat voisivat uskoa siihen. Me kun ei uskota EUn elvytykseenkään,oli se sitten miten suurta tahansa. Tavakansalainen tekee työtä ja yrittää selviytyä tuloillaan eikä vipuveloilla. Pankissakaan emme käy ollenkaan kerjäämässä lainaa. ELY-keskuksessa emme asioi koska tiedämme sen olevan puolueväen toimiston josta käsin rahojamme ryöstetään.
Meitä kiinnostaa verot ja maksut sekä se mihin rahojamme käytetään Suomessa. Johonkinhan ne rahamme pankin tilillä joutuvat kun niiden ostovoima on romahtanut mitättömäksi rauhan aikana.
90-vuoden inflaatio oli pientä verrattuna euron romahdukseen. Tässä on pelattu törkeää peliä jossa toisen tili tyhjätään ja toisille siirretään rahat . Näin inflaaio ei pyöri ja roistot saavat rahansa huomaamatta.
Toivoisi että olisi edes yksi puolue joka edes puhuisi elvytystä vastaan. Vähään olen tyytyväinen mutta sitäkään en saa. Onko niin että jokaista puoluetta johtaa velkamiljonääri? Luottaisin enemmän johtajaan joka on vakavarainen eikä ole pelannut muilta omaisuuksia omaan pussiin.
Olisiko mahdollista?
8
<50
Vastaukset
- työluorahaa
Puoli miljoonaa työtöntä ja sinä et hyväksy elvytystä?
Kekkonen julisti maan hätätilaan kun työttömiä oli muutama kymmenentuhatta, valtio loi työpaikkoja ja niin vähitellen selvittiin,
niin pitäisi nytkin tehdä, mutta omalla rahalla, ei ulkomaille velkaantuen.
Ilman työtä maamme ei voi selvitä vai kannatatko sitä että työttömyys
lisääntyy ja kansa elää korvausten varassa.- näkemyksiä
http://arkisto.aviisi.fi/artikkeli/?num=03/2013&id=8fdf2a8
täällä tietoa rahan luomisesta ja velasta. - tosi-asia
Timo Tyrväinen poistuikin julkisuudesta vähäksi aikaa kun ei päässyt maaliin asti ,kun yritti selittää mitä raha on.
Perus ongelma on yksityisten pankkien rahan luonti tyhjästä ja siitä perittävä korko. Miksi valtiot lainaavat yksityisiltä pankeilta ja maksavat siitä vielä koron? Miksi keskuspankkirahoitus on kielletty ?
Työ luo rahaa ja hyödyttää kansakuntaa,mutta vain siinä tapauksessa ,että maalla on oma valuutta. Tämä maa on rakennettu omalla kansallisella valuutalla ja euro aikana työn tuloksia ollaan myymässä/myyty kiihtyvällä vauhdilla,eikä välttämättä kotimaiselle taholle. - eiköselopu
En tietysti hyväksy koska elvytyksellä vain luodaan uutta velkaa kansan maksettavaksi. Rahan saajat voittavat mutta ne työttömät jäävät kaikesta paitsi. Elvytys on suuri puhallus jota typerykset puolustavat ja menettävät kaiken. Olisihan EUssa kaikki hyvin jos elvytys loisi työpaikkoja ja hyvinvointia. Se onkin vain paidanpesua joka kuormittaa kansantaloutta,rikastuttaa rikkaita ja köyhdyttää kansaa. Kannattaisi ensin perehtyä asioihin ennenkuin esiintyy jeesuksena. Tämä viittaa pahasti uskovaisuuteen jolla päättäjät petkuttavat koko kansaa onnettoman hyvänsanoman valehtelulla.
Työ häipyy siksi että oikea raha varastetaan puolueiden toimesta .Pienee kuin pyy maailmanlopussa. Sitä tämä elvytys on. Lisäksi on huomioitava että elvytyksellä rikastuneet pitävät hintatasoa korkealla joilloin köyhien ostovoima surkastuu. Tämä on sitä onnetonta tasapainoa joka tuhoaa lopulta kaiken. Olisin kuitenkin luullut että IPU ei olisi lähtenyt mukaan tähän . Eihän puolue tuolla sanomalla mitään voita. - paskanjauhamista
tosi-asia kirjoitti:
Timo Tyrväinen poistuikin julkisuudesta vähäksi aikaa kun ei päässyt maaliin asti ,kun yritti selittää mitä raha on.
Perus ongelma on yksityisten pankkien rahan luonti tyhjästä ja siitä perittävä korko. Miksi valtiot lainaavat yksityisiltä pankeilta ja maksavat siitä vielä koron? Miksi keskuspankkirahoitus on kielletty ?
Työ luo rahaa ja hyödyttää kansakuntaa,mutta vain siinä tapauksessa ,että maalla on oma valuutta. Tämä maa on rakennettu omalla kansallisella valuutalla ja euro aikana työn tuloksia ollaan myymässä/myyty kiihtyvällä vauhdilla,eikä välttämättä kotimaiselle taholle.Jos veloista olisi peritty edes inflaatiota vastaava korko niin mitään lamaa eikä velkaongelmaa olisi syntynyt. Ilmainen raha on siis luonut tämän ongelman. Miten lisäelvytys voisi asiat parantaa kun on ongelmat luonut. Persaukisten ahneus se suurin ongelma onkin. Tulkaa edes rehellisesti kerjäämään köyhiltä rahaa kuten kepulaiset tekee. Voi ainakin sanoa heille mitä ajattelee silmätysten.
- jauhetan-jauhetaan
Kovin on vaikea asia ,mutta kun valtio loisi rahansa itse ,niin sitä luotaisiin vain kansan tuottamaan arvonlisäykseen nähden. Jos sitä luotaisiin liikaa tuloksena olisi inflaatio.
Kun vielä huolehditaan ,että tehdään ensisijaisesti tarpeellisia kansakuntaa hyödyttäviä töitä ,niin ihmisten tekemällä työllä olis merkitystä, eikä tarvitsisi elää pelossa ,että säästöt häviäisivät,kuten nyt. - eionnistuei
jauhetan-jauhetaan kirjoitti:
Kovin on vaikea asia ,mutta kun valtio loisi rahansa itse ,niin sitä luotaisiin vain kansan tuottamaan arvonlisäykseen nähden. Jos sitä luotaisiin liikaa tuloksena olisi inflaatio.
Kun vielä huolehditaan ,että tehdään ensisijaisesti tarpeellisia kansakuntaa hyödyttäviä töitä ,niin ihmisten tekemällä työllä olis merkitystä, eikä tarvitsisi elää pelossa ,että säästöt häviäisivät,kuten nyt.Mitä se auttaa että valtio levittää rahaa joka syö vanhan arvon pois? Katteeton rahanlevitys on hulluutta jolla EU on juuri tuhonnut talouden. Valtio saa rahansa veroina,tyytyköön puolueet niihin jotta asiat ei mene pieleen.
Oma raha ja itsenäinen talous pitää olla. Niillä asiat saadaan kuntoon jollei sekoilla rahan käytössä vastuutomasti kuten EU. Rahaa ei saa levitellä ilmaiseksi koska se tuhoaa säästöt joilla taloutta pyöritetään. Nythän tuo nähdään . Eikö mikään todellisuus kosketa? - Antoisia-lukuhetkiä
Kuka on puhunut "katteettomasta" rahan levityksestä?? Valtio luo korotonta rahaa vain kansantuottamaan arvonlisäykseen nähden. Tällöin ei inflaatio vaivaa.
Jos kielitaitoa löytyy,niin suosittelen lukemaan esimerkiksi Margrit Kennedyn kirjan "Intrest and Inflation Free Money ",jossa paneudutaan asiaan hieman syvällisemmin kuin näillä palstoilla.
Nuoremmilta voi pyytää lukuapua ,jos lontoon murre ei taivu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760