Oi Israel, luvattu maa. Herra varjele Eretz Israel. Kiitos niistä uskovista, jotka käyvät israelin maassa kertomassa juutalaisille että minäkin rakastan heitä vaikkei ole mahdollista just nyt tulla itse kertomaan ja osoittamaan sitä heille paikan päälle. Rakastan juutalaista suhtautuipa hän minuun kuinka päin tahansa.
Jumala on antanut minulle rakkautta juutalaista kansaa kohtaan eikä sitä kukaan voi minulta pois ottaa, ei juutalainen, ei pakanakansalainen. Minä en luovu koskaan Jumalasta. Uskoontuloni alkuvuosina pelkäsin tulisiko minusta luopio, koska heitäkin ollut, jotka luopuneet. Ilokseni rakkaus Jumalaan saikin kasvaa, Nyt ei enää huoleta luopiollisuus mutta sen olen oppinut että tie on kapeneva loppua kohti ja askeliaan tulee tarkata Pyhän Hengen neuvossa ja kaikesta parannus tehdä, josta parannus on tehtävä, jotta Herran Henki Jumalan lapsessa ei murehdi meidän kilvoittelemattomuuttamme.
Jumalan Poika, kiitos että olen saanut ilon takaisin sydämeeni, sinä autoit minua. Sanokaa joku terveisiä Mikalta jollekin Israelissa. kun siellä seuraavan kerran käyt, jos muistat =)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sanon terveisiä Suomesta ja että moni suomalainen aitouskovainen rakastaa juutalaista kansaa. Minäkin rakastan juutalaista kansaa. Jumala voi kivalla tavalla muuttaa kenet tahansa jos me suostumme muutokseen. Olo on mitä mainioin. Kuuntelen nimittäin Rauno Helppiä tuoutubesta. On meillä mainioita uskovia!
Sama "uskoa" juutalaisia. . Kuin juutalainen Hitleriä.Molemmat tappoivat.. Toiset Jumalan Pojan. Israel..vaikka sen niminen maa on maan päällä. Se ei kuitenkaan tule oleva Uusi Jerusalem. Kaikki kirjaimellisesti Raamattua lukevat tulevat pahasti pettymään. Hitler teki massiivisen virheen.. Hän tarttui aseisiin..Hän tarttui miekkaan. Samoin kaikki jotka Tänäpäivänä sotivat asein ja väkivallan teoin tekevät suuren virheen. Jokainen on murhaaja! Hitler on murhaaja! Isis on murhaaja..Juutalainen palestiinalaisia kohtaan on murhaaja..usa on murhaaja..Kiina on murhaaja........lista on loputon.... tulee vielä hetki jolloin aseet sulatetaan ja niistä tehdään rauhan työkaluja.. auroja . .vesureita..mitä hyvän tekemiseen tarvitaankaan. Mutta..kuka tahansa joka opettaa lapsensa sotimaan ja tappamaan..minkä nimessä tahansa..perheensä..maansa..tai uskonsa vuoksi..opettaa murhaamaan. Jo ennenkuin pisteen laitoin kuulin jo vastalauseiden ryöpyn. Raamatussa sitä..Koraanissa tätä...talmudissa vielä enemmän.. Ja okei.. kyllä vaikka Raamatussa on paljon sotia tappamista ja väkivaltaa. On.. en kiellä. Se mikä minulla ahdistaa kaikissa uskoissa on.. (Raamattu on elämäni opas aurinko ja tien näyttäjä).kaikki näiden uskontojen ja ihmisten viholliset ovat heidän ulkopuolella..Totuus on että jokaisen ihmisen vihollinen on ensi sijaisesti hän itse.kaikissa Jumalan henkeyttämissä teksteissä "pahuuden tappamisella" tarkoitetaan pahuutta joka on meissä jokaisessa..ja jonka me Jumalan avulla "tapamme" kunnes siitä ei jää jäljelle edes alkua.."pientä sylilasta" itse ainakin haluan että Jumala elämäni aikana tappaa minussa elävät pahuuden murusetkin. Tosin näin ei käy..mutta tässä tulee Jeesus elämääni. "Se heittäköön ensimmäisen kiven joka on synnitön.." pesää toistenne jalat.." meistä kukaan ei voisi heittää "ensimmäistä kiveä" ja me tarvitsemme että kanssa eläjämme. ."pesisivät jalkamme"/antaisivat meille anteeksi.! Joten.. miekat auroiksi..anteeksi!?