"Anne Berner ei ryhdy sisustamaan työhuonettaan, koska on päättänyt olla läpikulkumatkalla.
– Tällä työllä on aloituspäivä ja päättymispäivä. Olen yrittäjä, joka hoitaa nyt luottamustehtävää. Haluaisin pystyä palaamaan elinkeinoelämään pystypäin."
"Uudenmaan äänikuningatar itse toivoisi tuovansa Suomeen Amerikan mallia: Yhdysvalloissa on tyypillistä hypätä yksityiseltä julkiselle puolelle, jos haluaa edetä mittavasti urallaan.
– Yhdeksi kaudeksi yhden administraation alle. Sitä kautta olet varustettu laajemmalla kokemuksella luottamustehtäviin, joita elinkeinoelämä tarjoaa, Berner kertoo."
"Sveitsin kansalaisena Berner ei ollut äänestänyt Suomen eduskuntavaaleissa ennen tätä kevättä. Hän haki kaksoiskansalaisuutta ehdokkuutensa takia. Se tuli tammikuussa, ”niillä näppäimillä”, kun Sipilä ilmoitti hänet kisaan."
http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_rautarouva__miten_anne_berner_kipusi_suomi_oyn_huipulle/8143018
Asiaa ei voisi paljoa selkeämmin ilmaista. Hän ajaa puhtaasti omaa etuaan, kansalaisten asia ei kiinnosta koska muutoinhan sitä haluaisi jatkaa tehtävässä tai edes oppositiossa.
Paljonko Suomi nyt maksaa palkkaa tälle porsaalle oman edun tavoittelusta? Välillä alkaa tuntua siltä että äänestys on pelkkää huijausta.. kuka tätä possua on muka äänestänyt? Täysi tuntematon politiikassa ennen vaaleja. Sitten muka yllättäen ääniharava ja siitä ministeriksi. Ennennäkemätöntä.
Silloin kun itse myöntää ajavansa omaa etuaan..
eitässäolejärkeäenää
1
<50
Vastaukset
- Rahoitti_Stuppia---
.
Yllättäen selkisi että ko. rautarouva on RAHOITTANUT mm. Stuuppia
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733