Lopunajan pilkkaaja toteuttaa Jumalan sanan profet

Profetiaa

2 Piet 3:
1 Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,
2 että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.
3 ¶ Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
http://pienoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121340-lopunajan-pilkkaaja-toteuttaa-jumalan-sanan-profetiaa

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2.Piet.3

      Petri Paavola jatkaa osuvasti kirjoitustaan.
      ****
      Lopunajan ajoitus osuu siis aikaan, jossa jumalattomat ihmiset ovat hylänneet luomisuskon ja vaihtaneet sen toiseen uskoon, jonka he sanovat olevan tieteellinen evoluution mukainen "totuus" elämän ja universumin olemassaolosta. Ihmisestä on tullut valhetiedon takia ylpeä ja pilkkaaja. Ylpeys sydämessään lopunajan ihmiset pilkkaavat Raamattua ja Herran Jeesuksen opetuslapsia. Joka kerta kun pilkkaaja sanoo missä viipyy Jeesuksen tulemus tai Jeesus ei tule takaisin, niin pilkkaaja toteuttaa Jumalan profetiallisen sanan totuutta. Eikö olekin ihmeellistä, että pilkkaaja itse ylpeydessään todistaa Jumalan sanan olevan totta, sen sanan johon hän ei itse usko. Armonaikaa on vielä jäljellä ja katuva saa syntinsä anteeksi uskon kautta Herraan Jeesukseen. Herra Jeesus tulee pian takaisin, oletko valmis?

      • Seonniinja

        Aamen.


      • näkymätön-ninni

        Aamen!


    • Buaaahhhaaahhhh

      Onneksi emme elä enää keskiajalla.

      • Jatkoavielä

        Petri Paavola
        18.10.2012 20:29
        Ilm 9:21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

        Raamattu kertoo, että viimeisten päivien yhteiskunnissa ihmisten keskuudessa vaikuttavat voimakkaasti neljä syntiä, toki monia muitakin syntejä silloin vaikuttaa, mutta Jumalan sana tuo esille nämä neljä syntiä, jotka ovat todella selkeästi näkyvissä viimeisinä päivinä.

        Raamattu profetoi, että viimeisinä päivinä tehdään paljon tappoja ja murhia, joista he eivät halua tehdä parannusta. Velhous sana on alkukielessä pharmakeia, joka tarkoittaa noituutta, myrkkyä ja lääkkeiden käyttöä. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset päihdyttävät (huumeet ja alkoholi) itseään. Tämä käy ilmi siitä koska Raamattu sanoo, että ihmiset eivät tehneet parannusta velhouksistaan (lääkkeiden käyttö ja noituus). Tämä tarkoittaa silloin sitä, että ihmiset lopunaikana eivät tee parannusta huumaavien aineiden käyttämisestä, jota he väärinkäyttävät ja joista he eivät halua tehdä parannusta.

        Lopunajan ihmiset harrastavat myös noituutta ja ovat kiinnostuneita erilaisista noituuden muodoista (erilaiset New-Age uskomukset, Wicca, Shamanismi, saatananpalvonta jne.), joista he eivät halua tehdä parannusta. Lopunajan ihmiset elävät kaikenlaisissa haureuden seksuaalissynneissä kuten esimerkiksi esiaviollinen seksi, aviorikokset, homous ja lesbous, ryhmäseksi ja eläinseksi, joista he eivät halua tehdä parannusta. Lopunajan ihmiset varastavat toinen toisiltaan, niin rikkaat päättäjät kuin köyhät, josta he eivät halua tehdä parannusta. Lopunaikana monet päättäjät kuin kansalaiset ajavat omia etujaan ja tilaisuuden tullen ottavat taloudellista hyötyä vääryydellä sieltä mistä kykenevät sen tekemään. Nuo kaikki edellä luetellut merkit vaikuttavat todella voimakkaasti tämän päivän yhteiskunnissa.


      • Buaaahhaaaahhh

        Kaikkia noita asioita on harrastettu ennen vielä suoraviivaisemmin kuin nykyisin.


      • PilkkaaVaan
        Buaaahhaaaahhh kirjoitti:

        Kaikkia noita asioita on harrastettu ennen vielä suoraviivaisemmin kuin nykyisin.

        Niinpä tietysti.
        Profetoimistakin on harrastettu, mutta oletko itse tehnyt parannusta murhista ja velhouksista sekä haureudesta ja varkauksista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe