rikkaan Norjan rinnalleTurvevaramme ovat niin suuret, että niiden järkiperäinen käyttä nostaisi Suomen 10 vuodessa rikkaan Norjan rinnalle. Tarvitaan vain uusia tekniikoita turpeennostoon ja puhdistajilla varustettuja polttolaitteistoja niin sekä vesistöjen että ilman saastuminen estettäisiin.
On pelkkää laiskuutta, että näitä edullisia tekniikoita ei oteta käyttöön. Jos turpeern vihaajat ryhtyisivät ajamaan uusien tekniikoiden käyttöönottoa saisivat he paljon enemmän positiivista aikaan kuin taivaita tavottelevilla kielloillaan.
Epäilen, että nuoruus ja kokemattomuus sekä vanhuus ja laiskuus ovat pahimpia esteitä todellisiin tekoihin.
Turpeella rikkaan Norjan rinnalle
20
<50
Vastaukset
- Eteenpäin-1-2
Hyvä pointti, ja voimassa, kunnes toisin todistetaan.
- kepu_on_idiootti
Joku kepu-paviaani ei taaskaan ymmärrä liiketoiminnan periaatteita. Norjalaiset ja Norjan alueella toimivat yhtiöt tuottavat öljyä ja saa siitä tuloja sekä maksavat veroja koska öljyn tuotato on kannattavaa. Suomalaiset turvenuijat tuottavat turvetta että saavat veronmaksajilta verohelpotuksia ja tukia koska turve-energia ei ole ilman niitä kannattavaa, Suomi siis köyhtyy mikäli turpeen tuotantoa lisätään.
Ja vähän noihin lukuihin, Norja on tuottanut öljyä keskimäärin noin 50 Miljardin edestä vuodessa (josta 20 miljardia voittoa), jos turvetta tuotettaisiin vastaava määrä Suomessa niin tarvitsisi se veronmaksajien tukiaisia noin 8 - 10 Miljardia TUKIA (=turpeen tuotannon tappio), jos tämä turvetuottajien tappio kerättäisiin esim. valtion ansiotuloverolla tulisi ansiotulovero kaksinkertaistaa.
Meille varmaan riittää että hassaamme 4 miljardia vuodessa maataloustukiaisiin, jo tällaiset tukiaiset on ajamassa Suomea Kreikan tyyliseen konkurssiin, mikäli turvetuotantoa lisätään niin Suomi on konkurssissa viimeistään ensi vuonna.- tyhmäetsijä
Laitappa linkii niihun saatuihin tukiin. Minäkin haluan tietää.
- Mitenniin
Ei tässä ainakaan tueta tuitantoa.
https://www.tem.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotearkisto/vuosi_2013/energiatukea_tana_vuonna_erityisesti_biopolttoaineiden_tuotantohankkeisiin.110020.news - Etköhuomannut
"Sen sijaan tukea ei jatkossa myönnetä enää turvetuotantoon liittyviin kalustoinvestointeihin. Tukea on tähänkin saakka maksettu hyvin vähän ja nyt tukimahdollisuus poistuu kokonaan."
- verotuet_ensin
Jos vaikka aloitetaan tuosta turpeen verotuesta:
http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/verotus/valmisteverotettavat/energia/lisatietoa/sahko_etc_verotaulukot.pdf
Turpeen vero yhteensä 3,40€/MWh
esim.
Maakaasu 15,44€/MWh
tai
Kivihiili 154,42/tonni = 22,06€/MWh - Tupeesta
maksetaan veroa vähemmän ja se on tukea, mitä turve TUOTTAA VEROTULOJA KANSANTALOUDELLE!!!
- kepu_on_tyhmäkin
Nimenomaan kyseessä on tuki, verotuki. Eli käytännössä muut maksavat enemmän veroja koska turpeesta ei niitä makseta.
Ehkä ymmärtäisit asian jos kaikki maksaisivat saman veron ja turpeelle sitten maksettaisiin takaisin maksetut verot.
Turve saa muuten edelleen syöttötariffitukeakin, eli tässäkin muut maksavat veroja turpeen polttamisesta.
Väitteesi että turve tuottaisia veroja ja muute eivät on käsittämätön, tuossa kerroin juuri että turpeen polttaminen tuottaa vähemmän verotuloja kuin muut energiamuodot, eli tämä erotus pitää kerätä muilta veroina. Valtio ja kansantalous siis häviävät turpeen polttamisessa, myös Suomen kilpailukyky laskee koska veroja pitää kerätä muilta lisää ja tämä lisää yritysten kuluja. - Turve
kepu_on_tyhmäkin kirjoitti:
Nimenomaan kyseessä on tuki, verotuki. Eli käytännössä muut maksavat enemmän veroja koska turpeesta ei niitä makseta.
Ehkä ymmärtäisit asian jos kaikki maksaisivat saman veron ja turpeelle sitten maksettaisiin takaisin maksetut verot.
Turve saa muuten edelleen syöttötariffitukeakin, eli tässäkin muut maksavat veroja turpeen polttamisesta.
Väitteesi että turve tuottaisia veroja ja muute eivät on käsittämätön, tuossa kerroin juuri että turpeen polttaminen tuottaa vähemmän verotuloja kuin muut energiamuodot, eli tämä erotus pitää kerätä muilta veroina. Valtio ja kansantalous siis häviävät turpeen polttamisessa, myös Suomen kilpailukyky laskee koska veroja pitää kerätä muilta lisää ja tämä lisää yritysten kuluja.toki tuottaa kansantaloudelle verotuloja, kueten oma maatalouskin, maataloudelta kerätään veroja n 10 miljardia, smaa luokkaa se olisi turpeestakin,,
- kepu_on_idiootti
Turve kirjoitti:
toki tuottaa kansantaloudelle verotuloja, kueten oma maatalouskin, maataloudelta kerätään veroja n 10 miljardia, smaa luokkaa se olisi turpeestakin,,
"..maataloudelta kerätään veroja n 10 miljardia..."
Eli veroaste on noin 400%? Kun koko maatalouden arvonlisä on noin 2,5 miljardia. Sattumoisin winkapitassa oli vastaava tuotto kuin maatalouden veroaste?
Noh, leikki leikkinä. Maatalouden verotuotto on noin 1,5 miljardia, tuotto on tosin negatiivinen eli valtiolle tulee tuon verran maksettavaa maataloudesta.
Teille kepuille tuo valtiontalous ei oiken mene jakeluun. Kerrataan nyt tämä asia että tyhmemmätkin eli kepulit ymmärtävät:
Lähtökohtaiasesti kaikkien palkansaajien ja yritysten pitäisi maksaa veroja tasapuolisesti. Kun sitten osa (maatalous, talvivaara, turve-saastutus) saavat tukia joko verohelpotuksina tai muina tukina, joutuvat muut maksamaan enemmäm veroja. Tällöin näiden muiden yritysten kulut nousevat eli kilpailukyky laskee jolloin niiden vientituotteet eivät mene kaupaksi. Tämän takia joka ikinen kepujyväjemmarin tai talvivaaran saama tukiainen tai turveteollisuuden saama verotuki laskee Suomalaisten kilpailukykyä. - Mitäsittenkun
kepu_on_idiootti kirjoitti:
"..maataloudelta kerätään veroja n 10 miljardia..."
Eli veroaste on noin 400%? Kun koko maatalouden arvonlisä on noin 2,5 miljardia. Sattumoisin winkapitassa oli vastaava tuotto kuin maatalouden veroaste?
Noh, leikki leikkinä. Maatalouden verotuotto on noin 1,5 miljardia, tuotto on tosin negatiivinen eli valtiolle tulee tuon verran maksettavaa maataloudesta.
Teille kepuille tuo valtiontalous ei oiken mene jakeluun. Kerrataan nyt tämä asia että tyhmemmätkin eli kepulit ymmärtävät:
Lähtökohtaiasesti kaikkien palkansaajien ja yritysten pitäisi maksaa veroja tasapuolisesti. Kun sitten osa (maatalous, talvivaara, turve-saastutus) saavat tukia joko verohelpotuksina tai muina tukina, joutuvat muut maksamaan enemmäm veroja. Tällöin näiden muiden yritysten kulut nousevat eli kilpailukyky laskee jolloin niiden vientituotteet eivät mene kaupaksi. Tämän takia joka ikinen kepujyväjemmarin tai talvivaaran saama tukiainen tai turveteollisuuden saama verotuki laskee Suomalaisten kilpailukykyä.yksin ALVia kerätään maataloussektorilta 4,5 miljardia..
- Maatalousko
kepu_on_idiootti kirjoitti:
"..maataloudelta kerätään veroja n 10 miljardia..."
Eli veroaste on noin 400%? Kun koko maatalouden arvonlisä on noin 2,5 miljardia. Sattumoisin winkapitassa oli vastaava tuotto kuin maatalouden veroaste?
Noh, leikki leikkinä. Maatalouden verotuotto on noin 1,5 miljardia, tuotto on tosin negatiivinen eli valtiolle tulee tuon verran maksettavaa maataloudesta.
Teille kepuille tuo valtiontalous ei oiken mene jakeluun. Kerrataan nyt tämä asia että tyhmemmätkin eli kepulit ymmärtävät:
Lähtökohtaiasesti kaikkien palkansaajien ja yritysten pitäisi maksaa veroja tasapuolisesti. Kun sitten osa (maatalous, talvivaara, turve-saastutus) saavat tukia joko verohelpotuksina tai muina tukina, joutuvat muut maksamaan enemmäm veroja. Tällöin näiden muiden yritysten kulut nousevat eli kilpailukyky laskee jolloin niiden vientituotteet eivät mene kaupaksi. Tämän takia joka ikinen kepujyväjemmarin tai talvivaaran saama tukiainen tai turveteollisuuden saama verotuki laskee Suomalaisten kilpailukykyä.verohelpotuksia, kerro toki minkäläisia, kiinnostaa kovasti ?
- poiutghj
Joopa joo. Mistähän tämmöinen alv kertymä edes pääsee syntymään? K - kauppias ei kyllä ole maanviljelijä.
- kepu_on_pummi
Maatalousko kirjoitti:
verohelpotuksia, kerro toki minkäläisia, kiinnostaa kovasti ?
maksaa alennettua alvia, valtio maksaa suurimman osan eläkemaksuista jne.
saa 4,2 Miljardia suoria ja epäsuoria tukiaisia.
riittääkö?
Tilastokeskus, maatalous:
Myyntitulot 3 066 000 000 €
Kulut 3 967 000 000€
Tulos ilman tukia - 901 000 000€
Miten tuosta 901 miljoonan tappiosta voi maksaa arvonlisäveroja 4,5 miljardia????
Itse asiassa Maatalouteen maksetaan arvonlisöveron hyvityksiä, se on ainoa ala jossa arvonlisäverokin maksetaan väärään suuntaan eli valtiolta maajussiroistolle!!!!!!!! - Tuodeselvitys
kepu_on_pummi kirjoitti:
maksaa alennettua alvia, valtio maksaa suurimman osan eläkemaksuista jne.
saa 4,2 Miljardia suoria ja epäsuoria tukiaisia.
riittääkö?
Tilastokeskus, maatalous:
Myyntitulot 3 066 000 000 €
Kulut 3 967 000 000€
Tulos ilman tukia - 901 000 000€
Miten tuosta 901 miljoonan tappiosta voi maksaa arvonlisäveroja 4,5 miljardia????
Itse asiassa Maatalouteen maksetaan arvonlisöveron hyvityksiä, se on ainoa ala jossa arvonlisäverokin maksetaan väärään suuntaan eli valtiolta maajussiroistolle!!!!!!!!Maatalousektorilla liikkuu 21-27 miljardin rahavirrat, suuruus riippuu lasketaanko vientiteollisuus mukaan, summasta kerätään veroja n 10 miljardia.. Yli 40 prosenttia ruoan hinnasta on Suomessa erilaisia veroja. Näitä veroja ovat tuloverot ja henkilöstösivukulut, tuoteverot, yhteisöverot, ympäristö- ja energiaverot sekä muut verot. Muun muassa Tilastokeskus on käsittellyt asiaa Tieto&trendit-lehdessään syksyllä 2013", tiedotteessa kirjoitetaan.
- Myyhäntuo
poiutghj kirjoitti:
Joopa joo. Mistähän tämmöinen alv kertymä edes pääsee syntymään? K - kauppias ei kyllä ole maanviljelijä.
kauppias tuotteita jotka viljelijä on tuottanut ja joille on lätkäisty veroa, mitä epäselvää siinä on ?
- kepu_on_vatipää
Tuodeselvitys kirjoitti:
Maatalousektorilla liikkuu 21-27 miljardin rahavirrat, suuruus riippuu lasketaanko vientiteollisuus mukaan, summasta kerätään veroja n 10 miljardia.. Yli 40 prosenttia ruoan hinnasta on Suomessa erilaisia veroja. Näitä veroja ovat tuloverot ja henkilöstösivukulut, tuoteverot, yhteisöverot, ympäristö- ja energiaverot sekä muut verot. Muun muassa Tilastokeskus on käsittellyt asiaa Tieto&trendit-lehdessään syksyllä 2013", tiedotteessa kirjoitetaan.
Tottakai tottakai... yhdessä lehdessä kun kerrottiin, isi kertoi. haista pass..ka.
Miksi näitä ei löydy tilastokeskuksen ja ministeriön tilastoista, eikä niitä "maksettuja" veroja löydy valtion kassasta vaan siellä on vuosittain vain noin 1,0 miljardia maksettuja alveja ruuasta, josta noin 200 miljoonaa kertyy maataloudesta (loput lannoitteista, elintarviketeollisuudesta ja kaupasta), helppo tarkastaa kun ne tilastoidaan erikseen.
Muuten, tuo "liikkuu rahavirrat" on ja käsittämätön mtk-kepulainen huijausyritys, samaa on laskettu myös biohömpästä, eli siinä "rahavirrassa" lasketaan aina sama tuote tai palvelu moneen kertaan aina kun sen omistus tai hallintaoikeus siirtyy, esimerkiksi ravintolan 10€ annos on "rahavirtana" noin 100 euroa (esim vilja lasketaan pizzassa näin:. kaivos - lannoitetehdas - tukkuri - maatalouskauppa - viljelijä - viljavarasto - mylly - tukkuri - leipomo - tukkuri - ravintola - asiakas), joka ikinen maksaminen lasketaan "rahavirtaan" aina uudestaan. - Löytyytoki
kepu_on_vatipää kirjoitti:
Tottakai tottakai... yhdessä lehdessä kun kerrottiin, isi kertoi. haista pass..ka.
Miksi näitä ei löydy tilastokeskuksen ja ministeriön tilastoista, eikä niitä "maksettuja" veroja löydy valtion kassasta vaan siellä on vuosittain vain noin 1,0 miljardia maksettuja alveja ruuasta, josta noin 200 miljoonaa kertyy maataloudesta (loput lannoitteista, elintarviketeollisuudesta ja kaupasta), helppo tarkastaa kun ne tilastoidaan erikseen.
Muuten, tuo "liikkuu rahavirrat" on ja käsittämätön mtk-kepulainen huijausyritys, samaa on laskettu myös biohömpästä, eli siinä "rahavirrassa" lasketaan aina sama tuote tai palvelu moneen kertaan aina kun sen omistus tai hallintaoikeus siirtyy, esimerkiksi ravintolan 10€ annos on "rahavirtana" noin 100 euroa (esim vilja lasketaan pizzassa näin:. kaivos - lannoitetehdas - tukkuri - maatalouskauppa - viljelijä - viljavarasto - mylly - tukkuri - leipomo - tukkuri - ravintola - asiakas), joka ikinen maksaminen lasketaan "rahavirtaan" aina uudestaan.Maatalouskauna on vuosikymmeniä ylläpidetty "kansanhuvi" puoluepolitiikassa ja mediassa. Seuraavaksi muutama numero suhteellisuustajun palauttamiseksi tukikritiikkiin, tilastoinnit laahaa jäljessä mutta suuruusluokat ovat oikein. Lopussa hyvä kommentti Heinäluomasta.
"Tilastokeskuksen (v. 2005) mukaan Suomen kansan kokonaisruokalasku oli 17,1 miljardia euroa jakaantuen eri osapuolille siten, että maataloustuottajat saivat maataloustulona 0, 9 mrd euroa, valtio rahastaa ruuan alv- ja alkoholiverona 4 mrd, tuontielintarvikkeiden osuus noin 2 mrd ja ruokaketjun muille osapuolille kuluu runsas 10 mrd euroa. Valtio ja muut kotimaiset osapuolet ottavat ruokaketjusta siis 83 prosenttia. Elintarvikkeiden perustuottaja, viljelijä saa työpanokselleen ja yritykseensä sijoittamalleen omalle pääomalleen yhteensä vain 5 prosentin siivun.
Valtion tuella on ruokalaskua kevennetty runsaalla miljardilla eli 6 prosentin verran. Ovatko nämä kaksi faktaa, 5% maataloustuloon ja 6 % verorasitusta valtiolle liian suuri hinta kansallisesta elintarvikkeiden riittävyys- ja laatuturvasta?
Viljelijä saa elintarvikeketjun rahavirroista vajaan miljardin. Elintarvikeketjun muut kotimaiset osapuolet lohkaisevat 14 miljardia. Tuontielintarvikkeiden ostoon kuluu vain runsas kaksi miljardia. Elintarvikeomavaraisuutemme on harkitusti pidetty varsin korkeana. Eero Heinäluoma yritti pari vuotta sitten syyttää "välikäsiä" elintarvikkeidemme korkeista hinnoista. Lopetti arvostelun lyhyeen kun huomasi, että suurin osa välikäsistä on SAK:n jäseniä. Ruokalaskun summa, 17 miljardiakin löytyy myös MTT:n vuosijulkaisusta. Siellä on myös numerot elintarviketalouden rahavirroista, vienti ja tuonti mukaan lukien Rahavirrat olivat v. 2005 yhteensä 20,5 miljardia euroa. Tässä huoltovarmuuden lisäksi toinen syy, miksi maataloutemme alasajoa esittäneet kansantalousteoreetikot eivät ole saaneet kannatusta."
- Työllistetäänkö
Suomalaiset eivät maksa tukea turvetuotannolle pennin hyrrää, joten ennen kuin väität turvetuotannon ajavan taloutemme alas niin muistellaanpa:
Turvetta tuetaan kotimaisena polttoaineena: Kyllä alemmalla veroprosentilla, mutta ei missään vaiheessa rahallisesti. Turpeella on alhaisempi vero, koska sen tuotanto, logistiikka ja energiakäyttö työllistää ja maksaa veroja Suomeen sekä ylläpitää huoltovarmuutta. Mitä tapahtuisi jos turpeesta maksettaisiin enemmän veroa -> poltettaisiin enemmän kivihiiltä, jolloin rahat lähtisivät Suomesta.
Mitä vähemmän turpeesta maksetaan veroa, sitä enemmän se työllistää. Tällä hetkellä turvetuotanto työllistää suomessa yli 10 000 ihmistä, jotka maksavat kaikesta toiminnastaan täydet verot. Se taitaa olla enemmän työntekijöitä kuin Nokialla, Microsoftilla ja Rauman ja Turun telakalla on yhteensä ihmisiä töissä.- Vasurit
tuollaista ymmärrä, kiitos kuitenkin osuvasta kommentista..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743