VAPAASANA.NET Liberaali verkkolehti

mietitätäseaito

Jeesuksen mukaan Vanhan testamentin julmat lait pätevät yhä täydellisesti, ja hän itsekin esittää äärimmäisen julmia määräyksiä. Lisäksi jopa oppimme ydinkohdat on esitetty Raamatussa erittäin ristiriitaisin tavoin.

Useimmat meistä tuntevat Raamatun sisällön ja opetukset mm. hyvin koulujen uskonnontunneilta – vai tuntevatko? Tässä artikkelissa käydään läpi Raamatun keskeisiä kohtia, jotka osoittavat Jeesuksen sanat ja yleensäkin oppimme ydinkohdat ristiriitaisiksi ja Raamatun ja Jeesuksen ohjeet usein julmiksi, väkivaltaisiksi, seksistisiksi tms. Tietysti Raamattua on etenkin viime aikoina usein tulkittu liberaalisti – suvaitsevasti ja väkivallanvastaisesti – joskin se vaatii eräiden kohtien unohtamista, myös Uudesta testamentista. Lisäksi Jeesus itse sanoi monessa Raamatun kohdassa Vanhankin testamentin lain pätevän kirjaintakaan muuttamatta maailman loppuun asti, toisissa vastakkaista. Tietysti vaikkapa Koraanin eettisyydestä voi esittää vastaavaa kritiikkiä.

Raamattu on kirjoitettu vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen, Johanneksen evankeliumi arviolta 70 vuotta myöhemmin. Raamatuntutkijoiden keskuudessa usein arvioidaan, että viitisen prosenttia Raamatun tekstistä pitää historiallisesti paikkansa, loput on keksittyä.

Tätä luetteloa on monesti siteerattu. Kukaan ei ole tullut/halunnut tuoda esiin kirjoitusten syntyä ja historiaa joka taustottaisi asiaa. Olen haastanut Pertsaa, Jumalan kaveria, mutta hänkään ei ole tullut kertomaan ...
Vaikuttaa siltä että hokemia, hokemia..

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietihän.tätä

      Taas täällä valehtelemassa.
      Raamatun tutkijat ovat täysin toista mieltä tämän esityksesi kanssa;

      "
      • Onko kaikki Raamatussa kirjaimellisesti totta?

      o ”Uskotko sinä Raamattuun kirjaimellisesti”?
      o Raamatun kirjaimellinen merkitys on tekstin kirjallinen merkitys. Siis se merkitys, joka tekstillä on Jumalan Hengen käyttämän kirjoittajan valit-seman kirjallisen tyylilajin puitteissa. Raamatun kirjoissa on erilaisia kirjal-lisia tyylilajeja (runous, profetia, historia, viisauskirjallisuus, apokalyptiik-ka jne.)

      • Meillä ei ole alkuperäisiä käsikirjoituksia – onko meillä siis Jumalan sana?

      o Meillä on n. 5700 käsikirjoituskopiota tai katkelmaa kopioista– 300 ker-tainen verrattuna keskiverto antiikin teksteihin! (Herodotos – 75 kpl)
      o Varhaisin löydetty UT:n katkelma (P52) on ajoitettu toisen vuosisadan ensimmäiselle puoliskolle n. 100-150 jKr. Kyseessä on katkelma Johan-neksen evankeliumin 18. Lukua. Katkelmia useista UT:n kirjoista on löy-detty varhaisilta vuosisadoilta. Vanhimmat kreikkalaiset kopiot kaikki kirjat käsittävästä koko Uudesta testamentista ovat 300-luvulta (Codex Siniaiticus, Codex Vaticanus)

      ”Lukutapojen erot ovat enimmäkseen erittäin pieniä. Tutkijat ovat pääs-seet varsin suureen yksimielisyyteen Uuden testamentin alkuperäisestä lu-kutavasta, joskin yksityiskohdissa erilaiset tulkinnat ovat mahdollisia. Teksti-kriittisillä ratkaisuilla ei ole merkitystä minkään teologisen opin tulkinnan kannalta” (Kuula-Nissinen-Riekkinen: Johdatus Raamattuun, Kirjapaja 2003)

      ”Epävarmuus koskee korkeintaan 1 % UT:n tekstistä – alle 1400 sanaa. kä-sikirjoituksissa.” (Daniel B. Wallace, Center for the Study of New Testament Manuscripts)

      ”On perusteltua sanoa, että Raamatun jakeet, luvut ja kirjat [VT:n osalta] olisivat suurelta osin samanlaiset ja jättäisivät lukijaansa saman vaikutuk-sen, vaikka omaksuttaisiin kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset lukutavat nii-den tilalle, jotka nyt toimivat käytössä olevien käännösten pohjana” (Douglas Stuart, Gordon-Conwell Theologial Seminary)

      ”Kristitty voi ottaa koko Raamatun käteensä ja ilman pelkoa tai epäilystä sanoa pitelevänsä siinä Jumalan tosi sanaa, joka vuosisatojen halki on vä-litetty meille olennaisilta osin muuttumattomana sukupolvelta toiselle.” (Sir Fredrick Kenyon)Kaikissa noissa kohdin oikea teksti on kuitenkin löydettä-vissä jossakin

      ”Pyhä Raamattu, joka on Jumalan oma sana, Pyhän Hengen ennalta tätä tarkoi-tusta varten varustamien ja Hänen ylivalvomiensa ihmisten kirjoittama, on erehty-mätön jumalallinen auktoriteetti kaikissa asioissa mitä se käsittelee; se tulee uskoa Jumalan opetuksena kaikessa mitä se vakuuttaa; sitä tulee totella Jumalan käsky-nä kaikessa mitä se edellyttää; se tulee ottaa vastaan Jumalan sitoumuksena kai-kessa minkä se lupaa.” (Chicagon julkilausuma Raamatun virheettömyydestä, 1978, Lyhyt julkilausuma, kohta 2)"

      Jumalan Sana, inspiroitu ja erehtymätön.

      • mitihän.tätä

        ...vähän jatkoa edelliseen;

        " ”Nykyisen ja menneen ajan teologisen tutkimuksen ero ei ole siinä, että olisi löydet-ty joitakin uusia ristiriitoja evankeliumien välillä ja sisällä. Kriittisen tutkimuksen asen-ne sen sijaan on muuttunut. Radikaalitutkijat pitävät tätä nykyä pelkkää yritystä harmonisoida näennäisesti ristiriitaisia Uuden testamentin tekstejä kyseenalaisena ja epäillyttävänä puuhasteluna.” (Paul Rhodes Eddy ja Gregory Boyd)

        • Lukuisat väitetyt virheet ja ristiriidat ovat vuosien varrella ratkenneet (re: Is-raelin kuningaskronikat)
        • Inhimillisen tiedon rajallisuudesta johtuen jännitteitä ja haasteita on jatkossa-kin odotettavissa. Tietomme on vajavaista, mutta Jumalan sana on silti totta, koska Jumala puhuu totta.
        • Jokaisen väitetyn virheen ja ristiriidan ratkaiseminen ei siis ole edellytys Raa-mattuun luottamiselle.
        • Silloin kun ei ole hyvää ratkaisua olemassa sanomme ”En tiedä.”
        • Väitettyjen virheiden ja ristiriitojen suhteen ei ole syytä ”hötkyillä” – Raamat-tua on tutkittu 2000 vuotta ja sen sisältämistä ”ongelmista” ollaan hyvin peril-lä, eivätkä ne ole kaataneet luottamusta Raamatun arvovaltaan Jumalan sanana. – hyviä vastauksia on olemassa. Todennäköisesti joku jossakin on eh-tinyt jo miettiä ja kirjoittaa siitä mikä mieltäsi askarruttaa.
        • Jos Raamatusta löytyisi todellinen ristiriitaisuus tai virhe se ei merkitsisi kristinus-kon loppua. Ainoastaan, että käsitys Raamatun luonteesta tulisi arvioida uu-destaan.
        • Usko Raamatun virheettömyyteen ei ole pelastuksen edellytys. Usko Jeesuk-seen on.

        Vakuuttaessamme, että Raamatun arvovaltaan kuuluu, että se on kokonansa totta, me tiedostamme edustavamme näkemystä, jota Kristus sekä Hänen apostolinsa ja koko Raa-mattu sekä kristillisen historian valtavirtaus sen ensimmäisistä ajoista aivan viime aikoihin saakka, ovat edustaneet. … mikäli lakataan pitämästä kiinni siitä, että Raamattu, jonka arvovallan tunnustamme uskovamme, on kokonansa totuus, tuloksena on suuri ja vakava hämmennys… Raamattu tulee tunnustaa Jumalan sanaksi, koska sen alkuperä on jumalal-linen. (Chicagon julkilausuma Raamatun virheettömyydestä, 1978)."


      • Epäjumalienkieltäjä

        <>

        Tuo kertookin kaiken siitä minkälaisesta "tutkijoista" on kyse: "Jumalan Hengen täyttämä kirjoittaja". Mistäköhän tutkimuksessa tuo Jumalan Hengen osuus on tullut ilmi? Taitaa olla kyse jonkun kaatumaseuran vaahtosuisen saarnaajan horinoista.

        <>

        Niinpä. Eli kyse ei ole mikään silminnäkijäkertomus, vaan tyyliin "isoisäni kuuli tämän vaimonsa veljen tuttavalta". Mitään "Uutta Testamenttia" ei tietenkään vuonna 150 ollut, koska vasta 300-luvun lopulla päätettiin, mikä on erehtymätöntä Jumalan Hengen inspiroimaa tekstiä ja mikä on erehtymätöntä ihmisten omia kuvitelmia. Erehtymätöntä ihmiset tekivät absoluuttisen oikeita valintoja?


      • mietihän.tätä
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        <>

        Tuo kertookin kaiken siitä minkälaisesta "tutkijoista" on kyse: "Jumalan Hengen täyttämä kirjoittaja". Mistäköhän tutkimuksessa tuo Jumalan Hengen osuus on tullut ilmi? Taitaa olla kyse jonkun kaatumaseuran vaahtosuisen saarnaajan horinoista.

        <>

        Niinpä. Eli kyse ei ole mikään silminnäkijäkertomus, vaan tyyliin "isoisäni kuuli tämän vaimonsa veljen tuttavalta". Mitään "Uutta Testamenttia" ei tietenkään vuonna 150 ollut, koska vasta 300-luvun lopulla päätettiin, mikä on erehtymätöntä Jumalan Hengen inspiroimaa tekstiä ja mikä on erehtymätöntä ihmisten omia kuvitelmia. Erehtymätöntä ihmiset tekivät absoluuttisen oikeita valintoja?

        Voi tätä tyhmyyttä, et siis ymmärtänyt lukemaasi.

        Tuli taas sellainen olo; " ei helmiä sioille ", Jeesus.


    • rististä-riitoja
      • mietitätäseaito

        Oman huolimattomuuteni takia jäi pois linkki.
        Samasta syystä EN TARPEEKSI EROTTANUT OMAA TEKSTIÄNI LAINATUSTA TEKSTISTÄ. Alla oleva on minun toteamukseni VAPAASANAN ajatuksiin

        Näin siis minä kommentoin:
        Tätä luetteloa on monesti siteerattu. Kukaan ei ole tullut/halunnut tuoda esiin kirjoitusten syntyä ja historiaa joka taustottaisi asiaa. Olen haastanut Pertsaa, Jumalan kaveria, mutta hänkään ei ole tullut kertomaan ...

        Vaikuttaa siltä että hokemia, hokemia..

        ANTEEKSI HUOLIMATTOMUUTENI


    • gfhfghfdghfd

      Aloittaja on tyypillinen taulapää joka kunnioittaa yliopistokoulutusta enemmän kuin Jumalaa. Ai ne raamatuntutkijat ovat erehtymättömiä? hatusta heitetty tollanen prosenttiluku. Aika hyvin on keksitty jos kerran lopunajan ennustukset näyttävät toteutuvan, esim juutalaisen kansan palaaminen Israelin maahan.

    • palauta.järkesi

      Taas esitellään noita niin hellyttäviä "ristiriita luetteloita" olen käynyt näitä läpi satoja eikä ainuttakaan ristiriitaa ole löytynyt. Joku voisi taas kerran tuoda omasya mielestään varmimman ristiriidan perusteluineen niin katsotaaan taas kerran :)

      • mietitätäseaito

        Oken monsti ehdottanut keskustelua ristiriitaluetteloissa olvien kohtien taustasta ja syistä. Turhaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe