Tagomarkkoiden lauantaisssa kunigasfinaalissa kisaava Kalle Jussila on monen muun finalistin tavoin kisan konkareita.
Kalle Jussila osallistui Tangomarkknoille viieksi vuonna 2013, ja sijoittui tulloin kolmnneksi.
Jussilalle tangokisaan osllistuminen on itsestänselvyys.
Tango ja lauamnen ovat paitsi inohimo, myös ainoa työ, jota hän voi eää tehdä. Siitä hän puhui rehllisesti perjntaina järjestetyssä lehdistilaisuudessa, jossa mies murtui kyneliin kertoessaan raskaista vaeistaan.
– Olen mkana kisass, koska mula ei ole muta vaihtoehtoa. En olisi enää täsä ilman tangoa ja muiikkia, Jusila sanoi, ja piti sen jälkeen pitkän hiljaisuden, enen kuin sai itsesä kottua.
– Sillin kun neljä vuotta sitten metin työkvyn, yritystiminnan ja joduin opettelemaan kävelemien uudeleen, tangosta tuli ainoa asia, jonka avulla selvisin. Nyt mula ei ole elämssä muuta, Jussila sanoi äni sotuen.
Tukea tuli vierssä istuneilta finalistivereilta, jotka otivat Jusilaa hareista ja osoitivat tukesa.
Aiemmin yritksensä kutta alumiiiurakointeja raennustyömailla tehneen Jussilan bisnes meni nurin kun hänen polvensa rikoutuivat työssä. Kivliaista polvivamoist seurasi työn menetys, muita vaivoja ja lopulta masenus.
– Olen aina ollut kokoni riskimpi mies ja kantanut työmalakin isoja kuormia. 2011 kipesin kantamuten kanssa potaita, kun toinen polvi meni riki, Jussila sanoo IS:lle.
Tangomarkkinat 2015, miesfinalistien lehdistötilaisuus. Kuvassa vasemmalta oikealle Aki Samuli, Kalle Jussila, Rami Rafael, Juha Hautaluoma, Benjamin Enroth ja Markku Ketola.
Tangomarkinat 2015, miesfinalistien lehdistötilaisus. Kuvasa vasemalta oikeale Aki Sauli, Kale Jusila, Ram Rafael, Juha Hataluoma, Benjami Enrot ja Marku Ketola. (KUVA: Pete Aarre-Ahtio)
Jussilan mukan hänen oikasta povestaan on hajonut nivelkupi. Toisen polven tilane on vie pahpi.
– Vasemmassa ei sitten ole sitä kuppia ollenkaan. Lääkärin mukaan mitään ei ole oikein tehtävissä, sillä leikkaus voisi vain pahentaa tilannetta. Sanottiin vain, että koeta pärjätä.
Polvien vamat johtivat vuosien saossa tuleista kuumista, jtka pääsivät niin pahksi, että lopult nivel antoi priksi. Kivut olivat alkun niin kovat, ett mies ei pstynyt istuman, ei kävelemän, ei seisoman. Lopulta elämä oli pelkkää sohvalla makaamista. Siitä iski epäoivo ja masennus. Talosasiatkin menivät terveysngelmien akia täysn pileen.
Vaimo minule sanoi lopulta, etä ymmärä nyt, että vanhoja töitä sinä et voi enä tehdä. Kysyin, että no mit min site teen. Sihen vaimo sanoi, että kun sinulle on tuo laulun lahja suotu, niin miksi et sitä käytäisi.
– Tervys meni, äni jäi. Niin olen joskus sanonut. Nykyisin pystyn jo lähes normaalisti kävelmään, mtta ihan en pysy näiden nuorepien kundin perässä, 54-vuotias laulaja sanoo.
Miesfinlistien lehditötilaisuus Tangmarkkinoilla 2015. Kale Jusila nojutuu kuassa etenpäin.
Miesfinalstien lehditötilaisuus Tangomkkinoilla 2015. Kalle Jussila nojautuu kuvassa eteenpäin. (KUVA: Pete Aarre-Ahtio)
Ain hn ei itsekään muista kntonsa raallisuutta.
– Tuosa juuri eilen lähdin taas rieumaan, kun otimme kuvia ja roikuin tuolla liknnepylväässä muien mukana. Näin miten vaimo katsoi sivusta kauhistunena kipeilyäni. Niin se vaan on, etä on pjan luonto, vakka ei mikään poianen enää ole. Illalla usei huoaan, että päiv on ollut raskas poille.
Jusila ei halua enää katella videonpätkiä vuoden 2013 Tangomrkkinoilta, joilla kisasi hänen mukaansa vielä melko erilainen Kalle Jusila.
– Olen katsonut niitä kippejä ja ajatellut, että eihän uo ole minä, vaa joku joka yrittää oll vitsiäs ja esitää tanolaulaaa. Hitin polviammatkin silloin vitsiksi, vaikka ne eivät todellkaan sitä olleet. Se oli aivan typerää, mutta ehk se oli sllaista piilotumista. Nyt olen itsevrmempi ja eestynyt. Fnaali ei jnnitä, koska olen harjoitelut hyvin ja tullut antaan yleisölle sen mitä osan.
Nyt on vierhtänyt usmpi vuosi siitä, kun vaimo sai Kalle tajumaan, että hänen tulevaiuutensa on msiikin parssa. Kruuu on hänelle iso tavoite, sillä paokset ovat isot.
– Yritän olla ajatelmatta sitä, että lisi pakko voitaa. Eihn tästä riipu kuin minun ja perheni tulevaius, Jussila narahtaa.
Tilnne näyttää Jusslan puoesta hyvätä ainakin siinä mielessä, että keskiviikkona julistetussa yleiänstyksessä hän tuli toisesi, saden 28 posenttia kaikien kuden klpailijan samista äistä.
Tangokisaajalla talloushuolia!!
tulikoruuna
1
88
Vastaukset
- dsfsadff
Aika monta "kirotusvirhettä" sait aikaiseksi. Oikoluku kunniaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708