Heinäkuun 12 pnä

Rosenius

ERIKOINEN PÄIVÄN SANA.
Lukekaa teksti linkistäkin ja kertokaapa mielipiteenne meillekin.
'****************************************************
Ylistämme Jumalan kirkkauden toivosta. Room. 5:2.
Tämä lause voi tarkoittaa sekä sitä kirkkautta, joka Jumalalla itsellään on kuin sitä kirkkautta, jonka hän on antava uskovilleen. Mutta tämä onkin laadultaan ja olennoltaan sama kirkkaus, kuten Kristus sanoi: »Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - minä heissä ja sinä minussa - jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.» »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, jotta näkisivät minun kirkkauteni, jonka annoit minulle.» Mikä ihmisajatus voi käsittää kaiken, mitä sellaiset sanat meille lupaavat?

Tässä meidän ei ole jätettävä huomiotta, vaan huomattava tarkoin, että apostoli tässä kirjeessään ei vielä ollut puhunut sanaakaan uskovien pyhityksestä ja hyvistä töistä, kun hän jo sanoo, että he ylistävät Jumalan kirkkauden toivosta. Hän osoittaa, että he eivät perusta tätä toivoaan uskosta seuraavaan pyhitykseen, vaan sanoo, että meillä heti »uskosta vanhurskaiksi tultuamme» on sekä rauha Jumalan kanssa että Jumalan kirkkauden toivo. Uudestisyntyneillä armolapsilla on heti perintönsä taivaassa.

Näemme myös, että kun kansa oli kuullut Pietarin helluntaisaarnan, kaikki, jotka uskoivat kohta saattoivat ilolla syödä leipänsä keskenään ja ylistivät Jumalaa sydämensä yksinkertaisuudessa. Niin luemme myös etiopialaisesta kamaripalvelijasta ja Filipin vanginvartijasta, että he heti uskoon tultuansa iloitsivat. Heidän ei ensiksi tarvinnut nähdä olevansa armossa kypsyneitä tai uskonhedelmiään. Heillä oli vain siitä armosta, joka oli heille julistettu Kristuksessa, iloinen ja autuas sydän. Sellaista Jumalassa autuasta sydäntä ei voi kellään olla, ilman että hän uskoisi sekä läsnäolevaan armoon että tulevaan kirkkauteen.

Sillä jollemme usko jälkimmäistä, mitä teemme sitten edellisellä? Tosin voimme Hengen hedelmistä saada suuremman varmuuden uskomme aitoudesta, mutta itse uskon ja toivon on jo ennen omistettava, mitä Jumala on luvannut, nimittäin ei vain syntien anteeksiantamusta, vaan myös iankaikkisen elämän.

Varokoon siis jokainen sitä vaarallista erehdystä, että uskova Jumalan lapsi ei heti olisi valmis menemään taivaaseen, vaan että siihen vielä vaadittaisiin jokin kypsyminen armossa ja Hengen hedelmiä. Väärä ja vaarallinen luulo! Tosin sellainen kypsyminen antaa suuremman kirkkauden määrän, kuten Raamattu muutamissa kohdissaan osoittaa, mutta itse valtakunta, lapsenoikeus ja perintö on meillä heti yksinomaan uskon kautta. Jos eläisimme vaikka sata vuotta armon kasvatuksen ja karttumisen alaisina, niin ei meillä silti olisi ainoatakaan ylevämpää lisäsyytä ikuisen kunnian toivollemme.

Samassa hetkessä kuin syntinen tulee uskoon ja armoon, on hän häävaatteisiin puettu ja valmis käymään kirkkauteen. Ristinpuun ryöväri ja Kristuksen palveluksessa vanhennut Johannes saivat kumpikin samasta armosta iankaikkisen elämän lahjan. Kun Paavali katsoi kolossalaisten vielä tarvitsevan sellaisia varoituksia, kuten luemme hänen lähetyskirjeensä kolmannessa luvussa heille antaneen, kehottaa hän heitä kuitenkin kiittämään Isää, joka oli tehnyt heidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valossa.
Lisää...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-12.html

7

52

Äänestä

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YlinValvoja

      Ei liity profetioihin. Häiriköintiä. Typerää.

      • Profetianloppuosa

        Niin seuraa autuuden toivo jo uskoa ja armoa, kuten perimäoikeuskin perustuu vain syntymään. Kunpa emme tyytyisi vain tämän toivon omistamiseen, vaan ylistäisimmekin siitä! Sillä antaisimme Jumalalle kunnian, ja siten kaikki hengelliset sotavoimamme vahvistuisivat. Autuudentoivon kypärä on tärkeä sota-ase. Niin totta kuin todella olemme taistelussa kruunustamme, niin on tarpeen, jottemme uupuisi ajan vaivasta kärsiessämme monet haavat, monet tuliset nuolet, että virvoitamme ja vahvistamme henkeä autuuden toivolla. Jos katseiltasi himmenee autuaallinen päämaalisi, ihana kruunu, niin kiiruhda kohta autuuden toivon iankaikkisille perusteille. Kun Jumala on uskollinen ja kaikkivaltias, niin ei toivomme tule häpeään. Enemmän uskoa vain ja olet samassa sanomattoman rikas ja onnellinen.

        Katso kaikkea, minkä Jumala on tehnyt maailman alusta lähtien ja kysy itseltäsi, onko mahdollista, että Jumala ei ole luonut ihmistä mitään korkeampaa tarkoitusta varten, kuin että hän aikansa maan päällä kärsittyään lopulta raukeaisi tyhjiin. Todistavathan jo ihmissielun lahjat toista. Ja onko Jumala vain ajallisen hyvän vuoksi antanut Poikansa veriseen kuolemaan? Onko Jumala asettanut lepopäivän, antanut meille sanan ja sakramentit vain ajalliseksi hyväksemme? Onko Jumala lähettänyt Henkensä sydämiimme meitä nuhtelemaan, lohduttamaan ja pyhittämään, onko hän antanut meille ristin ja kaiken joka päivä kärsimämme kurituksen - ja kuitenkin epäilet, mitä kaikkea tämä merkitsee? Vihdoin: Onko Jumala antanut meille kaikki iankaikkisen elämän lupaukset viimein meidät pettääkseen? »Herra, lisää meille uskoa!» tätä rukousta täällä tarvitsemme säilyttääksemme uskalluksen ja toivon ylistyksen vahvoina loppuun asti.»


      • Opitkosinä

        Opitko lukemastasi mitään?


      • YlinValvoja

        Ei liity profetioihin. Uskonnollista julistusta. Häiriköintiä. Typerää.


      • JumalanLapsi

        Ihan sama mitä mieltä olet, sillä huomenna taas uusi sana päivään raamatullisesti Roseniukselta.
        Maijaliisan mielipiteet tiedämme kyllä.
        Kiitos kun nostat ja pidät esillä, sillä poistoilmoituksesi ei ole tehonnut ja sama teho on mielipiteelläsikin.
        Siispä; huomiseksi uusi opetus. Amen.


    • näkymätön-ninni

      Hieno kirjoitus! Oikein hyvää profetiaa!!!

      • Niimpäonkin

        Kiitos Ninni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe