kun mikään hänen ennustuksista ei toteudu tämä oli viimeinen niitti kun Soini sanoi ei kolmannelle tukipaketille ja koko Eurooppa kohahti ,on se kova kaveri politiikkassa ei ihme että on niin suosittu .
Palstapölhö on saanut itkupotkuraivarin
5
<50
Vastaukset
- Jankutijankuti
Hakisi lopultakin tohon hulluuteen apua ei kai kukaan voi olla noin tyhmä että jaksaa jankuttaa samaa asiaa päivästä toiseen .
- Palstapersu
Ulkomaiset lehdet uutisoivat kuinka The (ex true) Finns pistivät maansa hallituksen lujille ja sanoivat EI! Siis yksi suurimmista vaalilupauksista piti. Antipersun viikkoja jatkunut "lällätys" Soinin kreikkamyönteisyydestä sai rajun takaiskun. Suomi ei antipersun väitteestä huolimatta seurannut muiden maiden linjaa sillä tuo uutinen julkaistiin ennen muiden maiden päätöstä ja tuossa vaiheessa uutiset kertoivat jo Suomen päätöksestä.
- Eitietoaeikätaitoa
Kun katsotaan antipersujen poliittista tietämystä, asioiden seuraamisen tasoa, valheellisia argumentteja, perättömiä syytöksiä sekä takkkinsa pyörittämistä sen mukaan mikä saa persut näyttämään huonolta niin voidaan kyllä rehellisesti todeta että nämä ovat typeriä häiriköitä joilla ei ole politiikasta tai taloudesta hajuakaan. Ei hajuakaan. Ehkä sellainen teinipoikien alapäätyylillä sävytetty uhmakkuus ja räksytys on ainoa mikä näiden "hieman hölmöjen" antipersujen kirjoituksista kuvastuu, ei poliittinen tai taloudellinen osaaminen tai ymmärrys.
- uuiii
Mitäs tälläiseltä hömppelilta saa odottaa varmasti kuvittelee että tätä palstaa luetaan ihan hallituksessa saakka kai tämä niin sairaassa päässä kuvittelee .
- Ainokassinen
Kannattais jätää ennnustelut vähemmälle ja mennä oikeisiin töihin .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708