Sipilän hallituksen alkutaival on ollut tuskainen. Hallitusohjelma runnottiin väkisin kasaan ja vasta nyt on huomattu kuinka erimielinen kolmen puolueen hallitus on.
Eilen oli jo ensimmäinen todellinen kaatumisen mahdollisuus ja jatkoa seuraa pian.
Riitainen hallitus vaarassa kaatua
12
<50
Vastaukset
- Faktaapukkaa
Hallitus on tällä hetkellä rampa ankka. Sipilä on kauhusta kankea ja opposition vaatimuksesta tuli vihdoinkin esille. Surkeaksihan tätä hallitusta alunalkaen pidettiin, mutta näin surkeaksi ei kukaan osannut odottaa.
- KauKe
Suomen hallituksella ei ole mitään mahdollisuutta kaatua. Syy on siinä kun ei ole mitään tulossa tilalle, kun sosialisteilla on porttikielto hallitukseen, niin kauan kun SAK, on terroristien hallussa. Kun siellä ei voi äänestää muita kuin sossuja tai komukoita. Kun siellä ei saa laittaa ehdokkaita muista puolueista. Niin myöskää sossut ei tule mihinkään hallituksiin ennen SAKn täysremonttia.
Sitten tuo Kreikan sosialisti tuuliviiri Tsipras, kukaan ei enää usko häneen. Kun hän ensin käski kansan äänestää ei, euroopalle. Nyt taas euroopan pitäisi syytää sinne 50 miljaardia euroa rahaa, ilman mitään vakuuksia. Ei euroakaan sosilisteille sanon minä, tanssikoon Tsipras Sorbasta vaikka rinnakkais valutan tahtiin.
Opetelkoon maksamaan velkansa, ja tulkoon pyrkimää euroon vaikka viiden vuoden päästä, niin katsotaan sitten onko velat maksettu. - parranpärinääpiisaa
KauKe kirjoitti:
Suomen hallituksella ei ole mitään mahdollisuutta kaatua. Syy on siinä kun ei ole mitään tulossa tilalle, kun sosialisteilla on porttikielto hallitukseen, niin kauan kun SAK, on terroristien hallussa. Kun siellä ei voi äänestää muita kuin sossuja tai komukoita. Kun siellä ei saa laittaa ehdokkaita muista puolueista. Niin myöskää sossut ei tule mihinkään hallituksiin ennen SAKn täysremonttia.
Sitten tuo Kreikan sosialisti tuuliviiri Tsipras, kukaan ei enää usko häneen. Kun hän ensin käski kansan äänestää ei, euroopalle. Nyt taas euroopan pitäisi syytää sinne 50 miljaardia euroa rahaa, ilman mitään vakuuksia. Ei euroakaan sosilisteille sanon minä, tanssikoon Tsipras Sorbasta vaikka rinnakkais valutan tahtiin.
Opetelkoon maksamaan velkansa, ja tulkoon pyrkimää euroon vaikka viiden vuoden päästä, niin katsotaan sitten onko velat maksettu.Sinähän uhoat aivan kuin sinulla olisi jossain asiassa jotain päätäntävaltaakin:)
- Liike____
Te Pol-tutkija elätte ihan huhujen varassa. Meillä on täysin yksimielinen päätös, Sipilä sanoi saapuessaan suureen valiokuntaan.
- Sipiläkösanoihohhohhoo
SSS-herroilla tuntuu olevan niin kova tarve selittää, että alkaa käydä ilmeiseksi, että huhuissa on perää.
- sitaatinpukkasi
...Samalla Kreikasta tulee suomalaista sisäpolitiikkaa. Kuinka uskottavia hallituksen Kreikka-linjaukset olivat, jos lopputuloksena on kolmas tukipaketti.
- mistäänmitään
Kuvitelkaa ,että mukana olisi Arhinmäki ,vihreiden Niinistö ja ruotsalaisten se poju !
- hallituksenpakkasekaisin
Kuvittele itse vaan. Voit kuvitella, kuinka mukavaa olisi syyttää heitä.
Mutta nyt on hallituksessa kolme äSSämiestä. Kun kuvittelultasi ehdit, palaa reaaliaikaan odottelemaan sössönsööhallituksen selittelyjä, kunhan esim. Soini suostuu jotain sanomaan. Aiemmin Soinikin saarnasi EU-politiikan julkisuuden puolesta. Nyt hän sanoo, että onkin niin salaista, ettei voi puhua kuin puutaheinää (käytännön tulkinta).
- rahnat
Maksamme. On jo sovittu!
- ppiutyi
Vai vielä eripurainen. Niin on mainostettu, kuinka hyvässä hengessä on kansan kannalta ikävätkin asiat läpi saatu. Ihan yhtenä rintamana. Ihan kuin ei olisi hallituksessa kuin yksi puolue, niin vähän on soraääniä mistään asiasta esitetty.
- Ennustajaukko
Jännitteet ovat kasvaneet Kepun ja kahden muun hallituspuolueen välillä. Julkisuudessa puoluejohtajat vakuuttavat yksituumaisuutta, mutta pinnan alla jo kuohuu.
Tämä hallitus ei kestä syksyyn saakka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703