Mietin miten oudosti elämän kriisit ja tasapainottomat ihmiset ympärillä muuttaa minua. Vielä muutama vuosi sitten olin riskejä ottava ja hillitön. Täysin pitelemätön ja holtiton. Oireilin elämäntilannettani käytökselläni ja luulin että se olen "uusi minä"
Muutama vuosi myöhemmin: Elämä tasaisempaa, tasapainottomat ihmiset itsestäni etäällä ja omassa elämässä rauhallista tasaista arkea ja minä jälleen palautunut lähemmäksi omaa itseäni.
Muutama vuosi sitten minut tunnettiin räiskähtelevänä luonteena. Nykyään kuulen usein lauseita "Olet kuin viilipytty, Osaatko edes suuttua? Olet niin hirveen kiltti ja rauhallinen."
Huomaan itsekin oman rauhottumiseni. Itsekontrollini on rautainen ja tiedän rajani. Osaan hallita itseäni hyvin. Minä olen outoa sanoa näin mutta nykyään porukoissa sieltä ihan rauhallisimmasta päästä. Alkoholikaan ei enää saa minua muuttumaan. Samaa tasaisen rauhallista ja rauhassa keskustelevaa suoraa linjaa tunnun menevän vahvassa humalassakin.
Muutos on hurja kun miettii minua muutama vuosi sitten. Ihan eri meininki mulla silloin. Olin ihan hillitön.
Se vaikuttaa tosi paljon ihmisen käytökseen millainen on elämäntilanne ja seura. En tiedä onko se jotenkin vaikutuksille alttiiden ja helposti toisten tunteissa ja tilanteissa myötäelävien ongelma että hyvin epävakaa ihminen vaikkapa suhteessa alkaa heiluttaan sitä omaakin vakautta?
Opin itse ainakin näiden muutamien vuosien kautta sen että uusi suhde ja uusi kumppani pitää olla tasapainoinen. Hänen elämän tyyli ei saa olla kaaosmainen eikä hänen persoonallisuutensa tasapainoton sillä minuun sellainen alkaa vaikuttaa ja alkaa keikuttaan myös "minun venettä"
Sanotaan että rakkaus ei tunne järkeä, mutta minusta tämän kaiken jälkeen on alkanut tuntuun että kyllä rakkaudessa on pakko kuunnella sitä järkeä. Ei kaikki rakastumiset ole hyväksi vaan enemmän tuhoksi. Valitse viisaasti olisi minun neuvoni nykyhetkessä jos kumppanin valinnassa neuvoja kyseltäis.
Jos vähän nyt päätäni puran...
10
<50
Vastaukset
- A-nainen
Yhdyn tähän 150 %:sesti.
- mainennainenpainen
Hieno aloitus
- hienostiajateltu
Todella upea aloitus! Ihminen muuttuu elämänsä aikana ja paha olo voi heijastua muihinkin läheisiin ihmisiin tempoilevuutena. Ja täytyy sanoa, että huono suhde voi ihmistä keikuttaa aika paljon.
Tempperamenttisuus vielä. Täysin viililytyn kanssa tuskin osaisin olla. Mutta tempperamenttisuus ei ole sama asia kuin huono käytös!- AloittajaPähkäilee
Luulen itse olevani molempia sekä tempperamenttinen luonne että viilipytty, sillä hakeudun helpommin suhteeseen rauhallisen ihmisen kanssa kuin minkään sähköjäniksen kanssa joka jaksaa jaksaa ja jaksaa painaa baanalla ja jonka tunteet yhden päivänkin aikana kiihtyy nollasta sataan kolmesta kuuteen kertaan. Se saa minut itseni henkisesti uupumaan ja siksi haen lähelleni helpommin niitä joiden tunteen ei mene sellaista vuoristorataa ja jotka viihtyy rauhallisemmin eläen. Ehkä olen itse niin rauhaton luonne että toisen rauhattomuus lietsois minun rauhattomuutta kun taas rauhallinen ihminen nostaisi enemmän esiin minunkin rauhallisempaa puolta ja rauhottaisi minutkin.
- hienostiajateltu
Itse en ole noin temperamenttinen, mutta en myöskään haluaisi niin temperamenttista ihmistä rinnalleni. Tosin en mitään nössykkääkään. Täytyy olla jonkinlaista haastetta kyllä. Ja naamalla riehuminen ei siihen liity eikä sellaista kukaan aikuinen helposti jaksaisi, paitsi ehkä vielä hyvän musan kera.
Mutta nyt ihan mualle. - mitenvoitteolla
hienostiajateltu kirjoitti:
Itse en ole noin temperamenttinen, mutta en myöskään haluaisi niin temperamenttista ihmistä rinnalleni. Tosin en mitään nössykkääkään. Täytyy olla jonkinlaista haastetta kyllä. Ja naamalla riehuminen ei siihen liity eikä sellaista kukaan aikuinen helposti jaksaisi, paitsi ehkä vielä hyvän musan kera.
Mutta nyt ihan mualle.Vitsi olette kyllä hauskaa porukkaa..todella mukavaa porukkaa.
- mahakrampissa
Ootte hauskoja kaikki ; D
- oletaikajyrkkä
Mietihän, ottasitko toisen samanlaisen rinnallesi? Kun noin mietit, kenet "kelpuutat" , niin ottaisitko riskin ja kelpuuttaisitko itsesi... Vai kokisitko olevasi liian hankala, vai että olet herkkä ja opit ja opetat sen toisellekin ja yhdessä opitte pärjäämään. Kuulostat vähän liikaa varmanpäälle pelaajalta koska kahden keskinäistä suhdetta et voi ennalta tietää- se ei näy kuin niiden kahden välisenä.
- AloittajaPuolustautuu
Elämä opettaa. Oma luonne on jotain tiettyä ja arvostaa sellaista rauhaa ja riidattomuutta jos siihen ottaisi ihmisen joka tykkää matsata monta kertaa päivä ja jonka elämään kuuluisi esim. ronski viinan käyttö tai sitten huumausaineet niin olisi elämäntapamme jo niin erilaiset että sen vaikutukset näkyisivät minussa.
Olen kokeillut elämää ihmisen kanssa joka löi hillittömiä raivareita 1-3 kertaa joka päivä.Pultit poltti ihan pienestä ja taas se lähti se hillitön raivari. Kotona ei juurikaan muuta miettinyt kun että mitä uskaltaa sanoa ettei taas lähde uusi kierros raivokohtauksia liikkeelle.
Itseään pitää tuntea ja arvostaakin. Jos haluaa elää vaikkapa rikollisen kanssa ja olla se kotona odottava eri vankeusrangaistus jaksoilta palaavan uskollinen puoliso niin ok. se on sinun valinta. En arvoste. Minulle sellainen ei sopisi sillä se vaikuttaisi minun omaan hyvinvointiin liikaa. - jatkan
AloittajaPuolustautuu kirjoitti:
Elämä opettaa. Oma luonne on jotain tiettyä ja arvostaa sellaista rauhaa ja riidattomuutta jos siihen ottaisi ihmisen joka tykkää matsata monta kertaa päivä ja jonka elämään kuuluisi esim. ronski viinan käyttö tai sitten huumausaineet niin olisi elämäntapamme jo niin erilaiset että sen vaikutukset näkyisivät minussa.
Olen kokeillut elämää ihmisen kanssa joka löi hillittömiä raivareita 1-3 kertaa joka päivä.Pultit poltti ihan pienestä ja taas se lähti se hillitön raivari. Kotona ei juurikaan muuta miettinyt kun että mitä uskaltaa sanoa ettei taas lähde uusi kierros raivokohtauksia liikkeelle.
Itseään pitää tuntea ja arvostaakin. Jos haluaa elää vaikkapa rikollisen kanssa ja olla se kotona odottava eri vankeusrangaistus jaksoilta palaavan uskollinen puoliso niin ok. se on sinun valinta. En arvoste. Minulle sellainen ei sopisi sillä se vaikuttaisi minun omaan hyvinvointiin liikaa.Ajattelet viisaasti. Kysymys kuuluikin, tunnistatko ns sopivan etukäteen. Tietty juopot, rikolliset (riippuu mikä rikos ja miksi), asennevammaiset, uskovat yms on asia erikseen, mutta miten tunnistaa rauhallisen, tasaisen, tasapainoisen jne? Kun kaksi reagoi toisiinsa. Edellisessä suhteessa rauhaton voi olla toisen kanssa rauhallinen jne. Minusta tuli hyvin rauhallisen kanssa rauhaton; yksin en ole. Ja kun ihminen ihastuu se käyttäytyy poikkeavasti... Miten siis löydät tasapainoisen suhdekumppanin ja voiko siitä olla takeita, mielestäni ei voi. Etsit sopivaa järkisyin, mutta en silti itse lähtisi arvioimaan pelkällä järjellä, varsinkaan tuntematta toista, ja vaikea on tuntea miten sinäkin vaikutat siihen toiseen, etukäteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684