muutaman entisten lestadiolaisen aikaansaamaan maanpääliseen helvettiin, jossa pikku lapset alkaneet viiltelemään itseään...
Ihanaa että Kaaro puuttui tähän järkyttävään,
En.Ole.AntiPentik
43<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
"Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa.
Pahuus on nyt siinä, miten viha estää keskustelun ja totuuden etsimisen. Ihmiset eivät uskalla puolustaa itseään, koska he tuntevat olevansa yleisön silmissä jo valmiiksi syyllisiä. Kukaan ei uskalla puhua omalla nimellään, ja yksittäisistä kertomuksista on jätettävä olennaisia yksityiskohtia pois, ettei ihmisten henkilöllisyys paljastu. Kun koko totuutta ei voi kertoa, loanheitto ja spekulointi voi jatkua. Kykenemmekö me lopettamaan hysterian vaatimalla väitteiden taakse todellista näyttöä? Vai ovatko nettitrollit voittaneet?"
Kaaron tekstiä
... joskus tällä palstalla vieraillessa tulee mieleen että kuka tämän järkyttävän ihmisvihan takana on,... ei tällaiset viestit itsestään synny...
---------------------------------------------------------------------------
helppo_nakki
11.7.2015 20:01
Vanhoillislestadiolaisen lastenraiskaajan tilannetta helpottaa huomattavasti se, että hän voi pyytää tekonsa ja syntinsä anteeksi toiselta vl-lastenraiskaajalta.
Ja sitten taas lasten kimppuun!
-------------------------------------------------------------------------
Ei melperikään noita omasta päästään kaikkea keksi, kyllä näillä on "taivaan taimiin" kätketty sylttytehdas olemassa ja valitettavasti näitä lievemmässä muodossa voi lukea myös lehtien sivuilta.
Turha siinä on pirua syyttää. Väitän että pedofiliakohu on aiheuttanut lapsille kärsimystä, suoranaista helvettiä enemmän kuin se että kohua ei olisi ollut, vaikka varmaan jossakin päin maailmaa joku on voinut jättää yhden raiskauksen väliinkin. Miksi se pedofilia, se joita on 34 vuodessa kertynyt 18.600 oikeuskäsittelyä, miksi siitä ei noussut kohua...
Ote Jani Kaaron artikkelista Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla kertoo karua kieltään, mitä muuta julkisessa keskustelussa tähän asti tyystin unohdettua pf-asiaan liittyy kuin "uhrin etu" ja "liikkeemme maine":
"Kun Reijon tuomio tuli, perhe oli tyrmistynyt. "Rahaa ei tullut mistään. Pienimmät lapset kyselivät, miksi isä ei tule kotiin". Anna oli ollut parikymmentä vuotta kotiäitinä, mutta nyt hänen oli pakko löytää työtä jostakin.
Samanaikaisesti kun Anna koetti löytää työtä, kouluikäisille lapsille avautui helvetti, jollaisesta he eivät olleet tienneet mitään. Reijon henkilöllisyys oli vuodettu jollekin vihasivustolle, ja sieltä se vuoti lasten kouluihin.
Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."
AAAAAAA
Vaikuttavaa kyllä. samaa mieltä
Väitän ettet tiedä alkuunkaan kuinka paljon raiskaaminen aiheuttaa pienelle lapselle kärsimystä. Julkinen keskustelu on voinut aiheuttaa lapsille yleisesti pahaa mieltä ja hämmennystä, mutta sitä pahaa oloa on aivan mieletöntä verrata hyväksikäytön uhrin kärsimykseen.
"Kun koko totuutta ei voi kertoa, loanheitto ja spekulointi voi jatkua?
Onneksi Kaaro tuo totuutta.
eikö tuolla Reijolla ollu asianajajaa joka olisi huolehtinut ja järjestänyt vaimon ja lasten haastattelut?
varmaan oli asianajaja joka hoiti yhden asian hyvin, palkkionsa!
Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."
Tuossakin on asiaa.
Kaaron artikkeli pohjanoteeraus. Miksi hän ei haastatellut toisia osapuolia?
Tiedetoimittaja..pyh..
Eikö Kaaro tosiaan haastatellut esim. Johanna Hurtigia tai vankilapsykologia, joka olisi ollut valmis esiintymään artikkelissa omallakin nimellään? Miten minulla on mielikuva, että olisi haastatellut?
Kaaro ei voinut haastella ellaa, koska oli epäilys että hän paljastaa artikkelin henkilöllisyyksiä ja näin ei voisi syntyä koko artikkelia.
Ellasta asiantuntijalausunnon antanut psykologi ei voinut kertoa juuri mitään koska oli vaitiolovelvollinen.
Kaaro ei halua tietää Maijan henkilöllisyyttä, en tiedä miksi, mutta ehkä se on hänen tapansa ja menetelmänsä lähestyä sitä asiaa...
Ja Johanna Hurtigin haastatteluhan oli lähinnä vitsi :)
(kuka hurtig?:)
Niimpä
toimittaja Jani Kaaro on osunut asian ytimeen: paljon melua tyhjästä.
Olenkin aina halveksinut terapeutteja. Tästä lähtien suunnattomasti kunnioitan tiedetoimittajia ja erityisesti Jani Kaaroa, joka pyrkii näkemään kieroutuneiden ihmisten (lue: terapeuttien) valheiden ja vainoharhaisuuksien taakse.
Kykenemmekö me lopettamaan hysterian vaatimalla väitteiden taakse todellista näyttöä?
Löytyykö linkkiä tähän kaaroon
Kovaa texiä taasen, ei voi muuta sanoa, onhan se hyvä että keskustellaan täällä noista järkyttävistä
on jo monessa ketjussa tälläkin palstalla, katselepa aloituksia sivuilta 1 - 4.
Ei näy ei
Hoituu sisäpaistilla nuo vaivat. Kerran viikossa sisäpaistia!
tähh??
Lasten viiltelytaipumukset ja jopa kouluterrrorismi poistuu sisäpaistiaterioilla! Poistaa jonkun puutostaudin!
Mukava että välillä totuuttakin.
Valhe ja katkeruus on hallitseva voima.
Noihin perustuvat vl-teologia ja vanhoillislestadiolaisten elämä.
Kaaro palautti kertaheitolla uskottavuuden suomalaiseen pedofiliakeskusteluun.
On totuuden aika.
Jep.jep.
Ruon
Eläkkeellä Ehtii paremmin! Ehtii myös muistelemaan siunauksellisia aikoja.
E. P. (Eläkkeellä Parhaillaan)
Nimenomaisesti näin. Helpottunut tunne.
sanos muuta, viimehetkellä
Todellakin ihana asia että Kaaro rohkeni puuttua asiaan. Järkyttävää että nämä pedot saavat vaeltaa vapaana ja syyttömät joutuu kärsimään.
Noin suurinpiirtein, joskin viimekädessä ihan tuostakaan ei ole kysymys.
Mistä sitten?
""Ihanaa että Kaaro puuttui tähän järkyttävään pf-ongelmaan samoin kuin Johanna Hurtig, sillä vanhoillislestadiolaisuudessa on aina ollut tapana panna synti pois, niin tässäkin asiassa.
aasien nimetkin taitaa olla suurinpiirtein tiedossa , eivät osaa edes hävetä vaikka maijan tarinakin on paljastumassa satukirjaksi, osallehan se n olut sitä alusta asti.
##Aasien nimetkin taitaa olla suurinpiirtein tiedossa , eivät osaa edes hävetä vaikka maijan tarinakin on paljastumassa satukirjaksi, osallehan se nn ollut sitä alusta asti.##
Itsekin vasta nyt aloin heräämään. Mutta parempi nyt kuin ei koskaan. Satuahan se on ja röyhkeäää
Itselläni vähän sama polku, ensin en uskonut, sitte uskoin ja nyt Kaaron artikkelin palikat aukenivat minullekin. Satuahan se.
Melperin tauti monella muullakin kuin melperillä....
tällä kirjallaan runsaasti leipää voi alle sekä hyvän tekosyyn erkaantua Jumalan valtakunnasta.
""""Ihanaa että Kaaro puuttui tähän järkyttävään pf-ongelmaan samoin kuin Johanna Hurtig, sillä vanhoillislestadiolaisuudessa on aina ollut tapana panna synti pois, niin tässäkin asiassa. ""
Kun Johanna puuttui pf-ongelmaan, niin haukuttiin, mutta kun Kaaro puuttui, niin kiitettiin. Kummallista?
Ihailtavan viileä älykkö kyseessä...