Alkoholismi + vakavat mielenterveysongelmat

Tapailin kaksi vuotta alkoholisoitunutta miestä. Hänen käytöksensä on hyvinkin arvaamatonta ja impulsiivista. Hänellä on pakottava tarve hakeutua suuremmissa porukoissa huomion keskipisteeksi, eikä mikään huomion määrä tyydytä häntä. Niinikään hän hakemalla hakee tilanteita, jossa saisi toisen ärsyyntymään ja tappelun aikaiseksi. Pitää itseään ylivertaisena muihin verrattuna.
Kun nk. normaalit ihmiset ovat suhteessa toisiin tasavertaisia, exäni näkee muut ihmiset ainoastaan siten, kuinka voi hyöyä heistä. Pelkkä auttamisenhalu on hänelle täysin tuntematon käsite.
Toinen mieltä askarruttava asia on tunnekylmyys. Käyttäydyttyään ala-arvoisesti normaali ihminen katuu, ja osoittaa selkeästi olevansa pahoillaan. Mies ei tähän kykene. Anteeksipyynnöt tai katuminen ovat kuin huonon näyttelijän esittämiä kohtausia näytelmästä. Täysin onttoja, vailla minkäänlaista tunnetta.
Hän ilmoitti pari päivää sitten, että hänen kaverinsa oli juuri kuollut tapaturmaisesti. Kysyin sen verran, että miltä susta tuntuu ? Mies vastasi : "No, kyl mä yritin itkeä"Se suru oli sitten surtu.
En ymmärrä. Miten ihminen voi olla noin tunteeton ja laskelmoiva. Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta ?
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet itsekin ala-arvoinen koska viihdyt tuollaisen hylkiön seurassa.

Äänestä

Jo kahden vuoden päästä päätit sitten vastata aloittajalle…?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luonnoton kirjoitti:

Tapailin kaksi vuotta alkoholisoitunutta miestä. Hänen käytöksensä on hyvinkin arvaamatonta ja impulsiivista. Hänellä on pakottava tarve hakeutua suuremmissa porukoissa huomion keskipisteeksi, eikä mikään huomion määrä tyydytä häntä. Niinikään hän hakemalla hakee tilanteita, jossa saisi toisen ärsyyntymään ja tappelun aikaiseksi. Pitää itseään ylivertaisena muihin verrattuna.
Kun nk. normaalit ihmiset ovat suhteessa toisiin tasavertaisia, exäni näkee muut ihmiset ainoastaan siten, kuinka voi hyöyä heistä. Pelkkä auttamisenhalu on hänelle täysin tuntematon käsite.
Toinen mieltä askarruttava asia on tunnekylmyys. Käyttäydyttyään ala-arvoisesti normaali ihminen katuu, ja osoittaa selkeästi olevansa pahoillaan. Mies ei tähän kykene. Anteeksipyynnöt tai katuminen ovat kuin huonon näyttelijän esittämiä kohtausia näytelmästä. Täysin onttoja, vailla minkäänlaista tunnetta.
Hän ilmoitti pari päivää sitten, että hänen kaverinsa oli juuri kuollut tapaturmaisesti. Kysyin sen verran, että miltä susta tuntuu ? Mies vastasi : "No, kyl mä yritin itkeä"Se suru oli sitten surtu.
En ymmärrä. Miten ihminen voi olla noin tunteeton ja laskelmoiva. Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu