Kertokeehan nyt rehellisest

Miten on rukouksenne toimineet?
Toimiiko kaikki rukouksenne, vai osa niistä?
Mikä on toimivien rukousten prosenttimäärä kaikista rukouksistanne?
Aikaviive jolloin rukous yleensä toimii?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eilen illalla juttelin tätini kanssa, etten ole tavannut eräitä sukulaisia 45 vuoteen, kun muuttuivat kauan sitten lapsuudenmaisemista etelään. Käyvät hyvin harvoin meilläpäin. Sitten illalla mietin perhettä yövuoteella ja mainitsin Taivaan Isälle, että olisi se kiva nähdä. Sitten tänään päivällä törmäsimme eräässä paikassa ja yksi tunnisti minut äitini näöltä. Kysyi, että olenko sukua kun muistutan niin tätä sukua. Sain sanoa, että toiveeni toteutui puolen vuorokauden sisällä.
Yleensä pyydän Jumalaa siunaamaan ja johdattamaan päivän ja viikon askareissa. Kyllä elämässä näkyy ihmeellinen johdatus.

Äänestä
  • "" Yleensä pyydän Jumalaa siunaamaan ja johdattamaan päivän ja viikon askareissa ""
    - Aina pitää muistaa rukoilla ihan normaaleja asioita, jotka toteutuisivat muutenkin. Tämä vahvistaa uskoa, koska rukoukset toimii aina. Pitää myös uskotella itselleen ettei sattumia ole.

    Äänestä

Kerran mää rukoilin Afrikassa, nälkää näkeville lapsille ruokaa, mutta Jumala ottikin heidät tyköönsä. Yli miljoona lasta läksi sinä vuonna. Näin se Jumala auttaa meitä.

Äänestä
  • Jumalan lähetti toimitti siten pitsan väärälle ovelle kerrostalossa, ja Kristitty Kiitti Jumalansa, kun vastasi. Kädet ristiin pitsanrasvassa, ja shuu däynnäh HghgjffeJugjaa huufetttii.

    Sillävälin naapurikerroksen pakana odotti tuplajuustopitsaansa.

    Äänestä

Yhden kerran rukoilin ja se ei toiminut. Toiste en enää rukoile.

Äänestä

En tiedä mitään niin tyhmää, kuin rukoileminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teppo45 kirjoitti:

Miten on rukouksenne toimineet?
Toimiiko kaikki rukouksenne, vai osa niistä?
Mikä on toimivien rukousten prosenttimäärä kaikista rukouksistanne?
Aikaviive jolloin rukous yleensä toimii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu