Soini kantaa selkä vääränä Kreikalla lisää rahaa!

Ai että mä tulen nauttimaan näistä lähipäivien persuselittelyistä!
13135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kannustetaan Timppaa ylämäessä... hop, hop, hop...

Äänestä

Kansanedustaja Pentti Oinosen tahdon nähdä puolustavan Kreikan kolmatta tukipakettia. Siitä tulee vielä hupaisampaa kuin Soinin selittelyistä.

Äänestä

Uskoni Kreikan alati vaihtuviin ministereihin on horjumaton.

Äänestä

Kokkaretrolli vääristelee asiaa tapansa mukaan. Kreikka saa lainaa päällkaatuvien lainanlyhennysten maksuun mutta neuvottelu Kreikan vaatimasta isosta lainapotista aloitetaan vasta myöhemmin ja sen ehtona on Kreikan valtion ykistyistäminen, verojenkannon tehostaminen ja rakneteelliset uudistukset. Kreikan lainapotti ei siis ole alkuunkaan vielä myönnetty.

Äänestä

Oinonen on tainnut mieltyä Sorbus Onassikseen?

Äänestä

Sipilä ja keskusta vastustivat myös tukipaketteja viime vaalikaudella.

Äänestä

Ei sille persut yksinään voi mitään ja tiedät sen itsekin tarkkaan. Kunhan räksytät.

Äänestä

Aloittajalle tiedoksi. Tukipaketti, josta nyt on kyse on edellisen jutta-käteinen hallituksen tekemä, eli kolmas tukipaketti ja sen varat on myös silloin siirretty EVM:lle.
Nuo toimenpiteet joita Kreikalta vaaditaan tukipaketin saamiseksi on myös silloin päätetty, mutta Kreikka ei niitä toteuttanut täysimääräisesti. Tsipraksen tultua pääministeriksi alkoi myös Kreikan venkoilu.

Nyt vaaditaan toimenpiteiden toteuttamista loppuun. Aikaa on kolme päivää Kreikalle annettu siihen. Luultavasti alkaa taas uusi venkoilu.

Äänestä
  • Aivan EVM:n koko on 700 miljardia ja josta on käytetty 300 miljardia euroa. Vielä on käyttämättä 400 miljardia euroa. Nämä päätökset on tehty jo vuosia sitten edellisen hallituksen aikana.

    Äänestä

Ihan sama miten käy, asurit jatkavat näitä aloituksia.

Jos Soini ei lahjoittanut rahaa nyt niin ylläe varmati tekee sen vuoden päästä tai kahden tai kolmen tai....jne

Äänestä

''Soini kantaa selkä vääränä Kreikalla lisää rahaa''

Tarkoitit varmaan että Kreikalle, no ei hätää kyllä ne sitten siellä koulussa opettavat noita kirjaimia, kunhan sinne asti pääset.

Äänestä

persut ovat saastaista passskaaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Buah-hah-hah kirjoitti:

Ai että mä tulen nauttimaan näistä lähipäivien persuselittelyistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu