926 euroa jokaiselta suomalaiselta Kreikalle
http://yle.fi/uutiset/saksalaislehti_suomi_karkimaksajia_kreikka-sovussa/8153397
http://yle.fi/uutiset/saksalaislehti_suomi_karkimaksajia_kreikka-sovussa/8153397
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Fantastista bisnestä !, hienoa. "Änkyrä-Suomi" maksaa suhteellisesti kovimman hinnan euro-eu:ssa.
Ja hei huomioikaa myös se, että Suomesta tehdään syntipukkia asioissa, joihin se ei ole millään lailla liittynyt. Eihän Suomi sössinyt Kreikan taloutta eikä heille lainoja myöntänyt silloin.
Kreikan talousluvut valehdeltiin jo liittoonliittymis vaiheessa.
Suomea pidetään likarättinä, suomea pidetään varakkaana maana, koska meppi-ämmät viestii sellaista maailmalle. Leikkivät maailmanparantajaa, vaikka olemme yhden kaupungin kokoinen kääpiökansa !
Ja nyt kun politiikot eivät kerro oman maamme kurjuutta (ei varaa lastensairaalaan jne.), niin odottakaahan vaan, kuinka jäämme yksin kärsimään, kun tilanne tulee, vaikka olemme nettomaksajana riutuneet koko ajan EU.n suuntaan.
Vihaan koko EU:ta euroineen.
Pitänee ostaa ebay:stä tavarat ja suoraan Kreikasta. Menee verorahat ilman välikäsiä
jo sinne, ja saa saman tavaran ilman homoveroa suomen.
Verottajan pienet, haisevat hiirenkivekset alasimelle NÄISTÄ PERINTÖ JA AUTOVEROISTA
VEROTTAJAMME TOMATTISATEESEEN TORILLE, KELE!
Vituttaa, että noi saatanan karvakädet kehtaavat vielä esiintyä kuin filmitähdet. Tsipraskin matkustelee Venäjälle ja tekee ihan omia kuvioitaan.
Kreikka yritti aikanaan estää pääministerinsä johdolla Suomen EU-jäsenyyden koska kreikkalaisten mielestä me emme olleet "eurooppalaisia" ja muutenkin pieni ja mitätön maa.
Vittu! Multa loppui rahat eka kertaa elämäni aikana kesäkuussa. Saatanan pummit maksakaa heti velkanne! Tarttis saada rahaa jostain. Suomesta on rahat loppu, kun kukaan ei enää ota töihinkään.
Jos olet nuori ja terve organisoi mielenosoitus rahanlappamista Kreikkaan vastaan.
Kyllä tuolla summalla pitää saada jo ainakin yhden viikon ilmainen loma 5-tähden hotellissa ja all-inclusive.
Leikataan vaikka se 10 euroa lisää lapsilisistä kuukaudessa, äkkiähän tuollainen summa saadaan takaisin, alle 100 vuotta tai jotain.
Tuo raha on otettava takaisin valtiolta keinolla millä hyvänsä, esim. huumebisnes kannattaa aina joten tuon tonnin ottaa takaisin nopeasti ja helposti.
Älkää nyt viittikö valittaa. Voiko parempaa aikaa olla, jos olet hankkinut vaikkapa asunnon ja olet vakkari työssä. Korot käytännössä nolla verratuna markka aikaan.
Mitä tuolla euromäärällä nyt saisikaan? No tietty ehkä auton käyttämaksun ja vakuutuksen voisi maksaa. Mutta kyllä se nyt on vaan ihan vaan pientä jos vakkapa miettii kilpailukykyämme, siis Euroopassa. Kreikkalaiset sentään ovat Eurooppalaisia ja ovat aina olleet. Kyllä siitä kanttaa maksaa ja sijottaa kipalukykyvyn parantamiseen.
Kreikkalaisia taitaapi olla puolet enemmän kuin Suomalaisia ja bruttokansantuote on lähes puolet Suomalaisiin verrattuna. Kyllä sillä nyt velat maksaa ja takuut mennen tullen.
Viisainta oli vaan Suomessa parantaa työn tuottavuutta. Sillä ne tuet maksetaan.
Turha narista tyhjänpäiväisyyksisä.
Älä ota enää viinaa.
Loinen jauhaa paskaa.
Älä viitsi valehdella.
noin 80e kk per nuppi.
Tuo raha, kuten yleverokin otetaan takaisin kusettamalla valtiota.
Tuon euromäärän hankkimiseksi työllä ja suomen palkkatasolla, joutuisi tekemään useita kuukausia todella raskasta työtä.
Sanotaan että jokaisella ihmisellä on hintansa, JA varsinkin ahneella ja vallanhimoisella politikolla.
EU-rosvot, lähinnä Juncker ja Merkel lapioivat Kreikkaan taas 85 miljardia EU-veronmaksajoen rajoja.
Paljonkohan kreikkalaiset politikot varastavat EU-tukirahoista itselleen ja paljollako lahjovat ahneita EU-rosvoja, EU-rosvojen salattuja pankkitilejä veroparatiiseissa.
Paljonko on Junckerin ja Merkelin hinta? 1 miljoona, vai lähempänä 10 miljoonaa???
Jyrki 6-matikka-järki Katalaisen pankkitilit pitäisi myös tutkia.