Tärkeintä kenties tuo jälkimmäinen. Mutta hänenlaisiaan pitäisi kuunnella, eikä pankkiireja. Ihmiset ovat kansakunta, eikä mikään mustalla kirjoitettu miljoonatase joita pankkiirit pankkikirjoihinsa kuittaavat.
Li Andersson on nätti ja hyväsydäminen
11
<50
Vastaukset
- Juuuuu
Nätti on ja saa olla hyväsydämminenkin kunhan ei tee sitä suomen veronmaksajien kustannuksella. Vasurti sekä vihreät on aina antamassa köyhille, sairaille, eläkeläisille, kreikkalaisia,mamuille, liito-oraville, saimaan norpille ynm mutta keksisi ennemmin mistä siihen rahat tehtäisiin muuta kun rohmuamalla tavallisten palkansaajien pussista. Mä en halua pelastaa koko maailmaa vaan lähinnä itseni ja lähimmäisen.
- TeilläOnMatalatTestoster
Kertokaa te jänisten lailla kasveja järsivät punikkivegaanit, jotka tuosta matriarkaali-ihannoinnista kärsitte, nylkytättekö menemään kuin koirat, jos joku punikkiakka joskus oikeasti teille ilkiää antaa?
Niillä kääpiön huvittavilla tumpeillannehan voi ja kuuluu varmaankin nylkyttää kuin koira. Tämmöisellä vähän järeämmän puoleisella 20 cm vehkeellä joutuu aina ottamaan varovaisesti, ettei tule vahinkoa. Joskus tuumii, että voisi semmoinen minimuna olla ehkä siitä mukava, että voi nylkyttää kuin koira, eikä silti edes satu. - Realismitarpeen
Toisten rahoilla on helppo leikkiä humaania.
- tämä_on_totuus
Tyhmä ja vastenmielinen.
- NättiPelle
Lapsellinen tyhjäntoimittaja joka ei koskaan ole tehnyt työtä. Kun kasvaa aikuiseksi niin tajuaa että kommunismi ei oikein toimi. Kannattaisiko tytön käydä vaikka Pohjois-Koreassa tutustumassa järjestelmän toimiintaan.
- minunsilmissäni
Ehkä ei ole fiksuin poliiitikko,mutta on kaunein ehdottomasti.
- mmnbvbnn
Kyllä puheissa on totuuden siemen. Kreikan tuki ei mene kreikalle, vaan pankeille.
- Kaveritmaksavatvelat
Mutta Kreikallehan ne pankkien rahat aikoinaan menivät.
- 1511
Persut ovat aivan sokeita vasemmistovihassaan. Eivät ole vaivautuneet edes ottamaan selvää mitä vihaavat, mölisevänä mullilaumana vain rymistävät ja kannattavat mieluummin ihmisvihaa kuin inhimillisyyttä.
- y--ö
Li on suttuinen ja rähjäinen kuin viikon reissussa ollut kiimainen narttukoira.
- Li.vihaa.tätä.maata
Hyväsydäminen mulkosilmä.Li rakastaa loisiva mamuja ja Suomalaisten veroeurojenn lapioimista Euroopan pankeille mutta vihaa suomalaista työläistä, sitä joka maksaa kaiken.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709