minne rahaa säästöön

säästöön

Kun tietää loppukuusta rahan olevan tiukalla, niin sitä yrittää kehittää keinon, jolla rahan saisi riittämään koko kuukauden ajaksi. Minä olen kuun alussa täyttänyt pakkasen ruoka-aineilla ja samoin kuiva-ainekaapin. Mutta rahaa ei tahdo jäädä senttiäkään käteen käyttörahaksi, saati muihin menoihin. Näin rukoilin ja ajatus pälkähästä päähäni: otan kuun alussa eläkepäiviä puolet tilillä olevista varoista joko pikku seteleitä tai alle euron kolikkoa, ja säästän rahaa loppukuulle menoihin. No aluksi tein näin ja onnistuin säästämään rahat loppukuusta. Sitten halusin yrittää pitää koko rahan tilillä mutta huomasin, että rahat loppui jo ennen puolta kuukautta. Tästä johtuen olen edennyt siihen, että kuun alussa laitan "itseltäni piiloon" rahaa, pääasiassa seteleitä ja possun tai lippaaseen kolikoita. Kun vieras huomasi, että iso possu oli puoliksi täynnä pikku kolikoita, niin se alkoi tyhjentää oudon nopeasti. Seteleitä eri kätköissä vierailija ei tiennyt, joten rahat riitti joten kuten kuukauden ajalle, mitään ei suunnittelusta huolimatta jäänyt käteen. Säästötili ja visatili on tarjonnut mahdollisuuden säästää rahaa, kun laittaa verkkopankissa noston esto päälle, eikä ota sitä ennen puolta kuukautta pois. Kotona pitää keksiä kätköistä ja lopulta pikkuvihjeenä: jos lapset, aviopuoliso tai joku muu tyhjentää tiliä tai rahapussia, niin ota pankkiin pieni tallelokero ja käy kerran alkukuukaudesta viemässä muutama kymppi loppukuukaudeksi ja pahan päivän varalle sinne. Kun lokero on omissa nimissä eikä sinne muut pääse, niin myös rahaa jää säästöön. Tässä eräs säästämistapa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seteleistäkolikkoihin

      Niinpä. Minä kehittelin oman systeemin ja minulla on uusi tili pankissa. Kun tililtä nosto ja siirto maksaa maltaita, rahat jäävät kuin jäävätkin tilille. Lisäksi purkki tai pullo seteleille ja kolikoille kotona, miksi ei myös iso rahapussi alkuun ja sitten rahalipas. Niinpä olen tullut saidaksi. En edes yritä ottaa rahoja pois kotipankista. Pienet kolikot ja pikkusetelit luovat pohjan isolle säästölle ja miten mukava on säästää uuteen talvitakkiin tai matkaan, koiralle ostoksiin tai vain hätävaraksi. Näin yritellen minä onnistuin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18234
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5122
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4767
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4680
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4490
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4397
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3963
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3605
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2894
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2599
    Aihe