Hyvin on nyky-yhteiskunnassa menneet arvot ja oikeudet persiilleen. Onkos rikosten uhreilla mitään vastaavia oikeuksia? Hyysärit pitäisi lopultakin viedä joukolla saunan taakse.
Ei voida vankeja edes siirtää kotimaahansa tai toiseen maahan, jos pieni vankiressukka ei sitä tahdo.
"Tuomitulta henkilöltä on saatava suostumus, ja lisäksi vangin siirron on edistettävä vangin sopeutumista takaisin yhteiskuntaan tuomion suorittamisen jälkeen"
Vangeilla on kivat oikeudet
19
<50
Vastaukset
- LEX-Suomi
Googlaa Matti Nykänen naarajärven avovankila. Siinä Nykänen kertoo ettei ole syönyt missään paremmin kuin vankiloissa! Samaan aikaan kun rikoksia tehtailleet vangit voivat paksusti on maatamme henkensä kaupalla puolustaneet vanhukset todella heikolla hoidolla ja erittäin huonolla ruokavaliolla. Joku turkulainen vanhus oli tokaissutkin että: Emmää mittää simmosit kalorioist tierä mut mun suoleni sanova et niit o liiam vähä!
Ystäväni joka on töissä tukussa kertoi kuinka vankiloihin viedään aina parasta. On erilaisia leikkeleitä, kinkkua, kalkkunaa, juustoja yms, yms. ja kaikkea otetaan yltäkylläisesti. Jouluna on vankilan juhlapöydässä jopa tuoreita ulkomaisia mansikoita. Sitten hän kertoi kuinka yksityistettyihin voittoa tuottaviin vanhainkoteihin otetaan aina viimeisellä päiväyksellä merkittyjä tuotteita. Niitä siksi koska ne saa tukusta n.30% alennuksella. Vanhainkoteihin tuotteita otetaan aina tasamäärä joka tarkoittaa käytännössä sitä että jos yksi jugurttipurkki tippuu esim. maahan, jää yksi vanhus ilman jugurttiansa jne. Ruokaa otetaan muutoinkin aina halvimmasta päästä ja niukasti toisin kuin vankiloihimme. - RRÖÖYYHH
Aika voimakasta tekstiä Nykäseltä joka on syönyt myös presidentin linnanpöydässäkin. Vankiloissa täytyy olla fantastiset gourmee tason ruoat kun Nykänenkin joka ei ole aivan rahaton ja joka on tottunut parempiin ruokiin kuin tavallinen kaduntallaaja ylistää vankilaruokia tuolla tavoin!
- suuret-on-puheet
Nykänen on ollut avotalossa saunanlämmitysreissulla ja totta kyllä ettei se paljonkaan eroa kansalaisopiston kesäkurssilta. Ei sellaisen tyyppi tiedä oikeasta vankilasta yhtään mitään. Kivitalossa olisi todennäköisesti saanut ensimmäisenä päivänä turpaansa ja päätynyt lasaretin kautta sisiliskopuolelle.
Kovasti täälläkin monet vankilaa koskaan nähneet ylistävät vankilan oloja jne., vaikka todellisuudessa eivät itse pärjäisi suljetussa vankilassa viikkoakaan ja monelle tulisi ihan aikuisen miehen itku jo matkaselliin saapuessa.
Hyvien tapojen mukaan olisi paras olla kirjoittamatta mitään asiasta josta ei todellisuudessa mitään tiedä. - Vituttaa-Idiootit
Sanos muuta.
Nuo tyhjänpaskan trollaajat eivät tiedä esimerkiksi sitä, että avovankiloissa jokainen vanki ostaa ja kokkaa itse ruokansa. Ei siellä ole ateriapalveluita. Ja jos olisikin vanki maksaa sen samalla tavalla kuin siviilissä ravintoloissa maksetaan.
- TähänOnTultu
Tähän on tultu koska vangeilla on kuuma linja suoraan amnesty intternationalle ja muihin kukkahatutäteihin, ja vihreisiin puolueisiin joiden takia vartiat hipsuttelevat varpaillaan kuin jotkin baletti tanssiat etteivät vaan loukkaisi vangin oikeuksia. Vankien joukossa on usein myös tuomareita, entisiä (huume-) poliiseja, asianajajia, jopa tohtoreitakin, kuten Uotin veljekset olivat. Nämä tietävät vankien oikeudet ja kanavat mitä pitkin valitus löytää nopeiten perille. Vartiat ovat jatkuvan tarkkailun kohteina ja muutama valitus johon vartia ei ole kyennyt puolustautumaan kunnolla niin vartia löytää itsensä katukuvasta lopputili kädessään.
- j-toden-näyttää
Muista J kirjain niin kirJoituksesi on uskottavampi.
- neitiABC
j-toden-näyttää kirjoitti:
Muista J kirjain niin kirJoituksesi on uskottavampi.
"VartiJat hipsuttelevat kuin balettitanssiJat etteivät loukkaisi vangin oikeuksia."
Ja netissä väännetään Ja väännetään että eikö se Laajasalo murha itsemurha nyt kuitenkin Jotenkin liity Aarnioon. Silloin Männikkökin saisi Jatkaa EPRI-rekisterin suoJELEMISTA.
- sdfsdsdfs
> Tähän on tultu koska vangeilla on kuuma linja suoraan amnesty intternationalle ja
> muihin kukkahatutäteihin, ja vihreisiin puolueisiin joiden takia vartiat hipsuttelevat
> varpaillaan kuin jotkin baletti tanssiat etteivät vaan loukkaisi vangin oikeuksia.
Vangit ovat myös pääpuolueiden palkkamurhaajia ja -terroristeja. Eli maanalainen armeija lainkuuliaisia ihmisiä vastaan. Tarvitaan mukavat oltavat ja päivärahat, jotta löytyy tekijöitä terrori- ja tuhotöille.- 12345654321
Vangit ohjailevat myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomarien päätöksiä naputtelemalla mielipiteitään piilottelemillaan älykännyköillä nettiin. Aika uusi ilmiö mutta niinhän nettikirjoittelu onkin.
Äskettäin sai terveiset vankienhoitopalstalla apulaisvankilanjohtaja Salminen. Kuulemma vankilssa seurataan tarkkana että Aarnio ja Salminen häviävät meneillään olevassa oikeudenkäynnissä.
- enolemikään
No jäitä hattuun. Kukaan ei pidä tilanteesta, missä rikollisia paapotaan, mutta riippuu Suomen oikeusjärjestelmän läpinäkyvyydestä = oikeuden toteutumisesta todella oikeusasteissa, että miten rikolliseksi tuomittuja kohdellaan. Jos syytön joutuis linnaan, enpä haluais syyttömälle vielä kovempaa rangaistusta ja niin saatta varmaan aika useinkin käydä, jos julkise sektorin palveluita "ulkoistetaan, mitä sanaa Suomen poliittinen oikeisto rakastaa erityisesti.
Olisin minäkin kyllä valmis passittamaan vaikka Viroon vankilatuomioita kärsimään moninkertaiset rikoksen uusijat, väkivaltarikolliset ja seksuaalirikolliset ja isoimmat talousrikolliset ( niitähän tää maa lähinnä paapoo, viimeksi mainittuja), jos tulisi halvemmaksi Suomen rehelliselle kansalle, mutta se sitten että jos se porukka ihan oikeasti laitetaan täysin ulos yhteiskunnasta, he eivät siitä ainakaan paremmiksi ihmisiksi muutu. Tietysti kaikkinainen sellainen hyyssääminen on vastenmielistä, että kun itsellä on ollut aina moraali että ei varasta, ei riko ketään vastaan ei käytä väkivaltaa ja elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan, että on joitakin lässytysdokumentteja telkkarissa, missä joku rikollinen on voinut vaikka opiskella tutkinnon linnassa ja sellaista.. Suurinpiirtein puhutaan "sankareina" niissä dokumenteissa vaikka nuorista jotka on hakanneet sivullisia ja muuta. Ei tosiaankaan niiden pidä voida syödä paremmin kuin rehellisten vanhainkotimummojen.
Ykskin sattumoisin keskustalainen ( olisko vieläpä eduskunnassakin taas, en muista...) oikein väitöskirjan teki linnassa - omista rahoistansako, ainakin sapuskaa varmaan pöytään kannettiin veronmaksajen rahoja, eikä ollut tavallisen työttömän velvoitteita...
Mitä sit sinänsä vankilapalveluiden ulkoistaminen todella tarkoittaa? Suomi antaa Virolle jo nyt aika paljon rahaa ja kohta on maan oma kansantalous syvästi pississä, jos joku luulee ettei se Viron maa ole käsi ojossa kaikesta. Ei ne varmaan ilmaiseksi vankiloita Suomen vangeille perusta, edes omien kansalaistensa ollessa kyseessä. Tietysti ainakin ulkomaalaiset muun maan kansalaisuuden omaavat vangit pitäis voida passittaa omiin maihinsa kärsimään rangaistuksensa, missään muussa ei olis järkeä; poikkeuksena ehkä omissa maissaan vainotut, en tiedä. Ei ole vankien kohtelu- asia koskaan ollut yhteiskunnallisen kiinnostuksen kohteenani. - ettäkehdataankin
Vangit saavat 600 e / vrk valtion rahaa tullakseen täysihoitolassa hoidetuksi. (Tietoni voi olla jo vanhentunut ja liian vähän) Kuka muu saa Suomessa valtiolta 600 e / vrk ylöspidon?
Vangit ovat siis Suomen kallein aarre, joihin uhrataan paljon rahaa ja heitä sillä tavalla kannustetaan tulemaan pian uudelleen täysihoitolaan.
Koko vangeinhoito pitäisi ajatella uusiksi - vankien pitää tuottaa valtiolle, eikä olla kustannus!- 12345654321
Uudenlaista ajattelua tosiaan tarvitaan, perusteellisesti.
- Freestyler-Xtreme
Kuinka ihanaa Suomalaisilta valmistaa meille mamuille noin ihanat hotellit. Kiitos Suomalaiset!
http://mvlehti.net/2015/07/13/poliisi-kaipaa-havaintoja-brutaalien-asuntomurtojen-sarjasta-asialla-ulkomaalaiset - prässihousut
Ja lisää oikeuksia väännetään koko ajan. Vankien postia ei saa tarkastaa. Kännykän käyttö on vapaata ja lomat pyörivät. Näin toimitusjohtajat pystyvät johtamaan organisaatioitaan ja kehittämään niiden toimintaa kiven sisällä siinä kuin vapaanakin.
Kun tekee rikoksia tukussa, niistä saa lisäksi mukavat tukkualennukset muutenkin mitättömiin tuomioihin. Jos vaarana on kaikesta huolimatta pitkähkö tuomio (useita murhia, raiskauksia jne.) kannattaa mennä mielentilatutkimukseen. Sitä kautta pääsee helposti syyntakeettomaksi ja pöpilään, jossa sitten lyhyehkön oleskelun jälkeen "paranee" ja pääsee jatkaamaan ammatinharjoituksiaan.
Vankilan tulisi olla suljettu paikka, jonne jouduttuaan ihmisen kontakteja ulkomaailmaan karsitaan rajusti ja sen "mukavuuksien" määrä rajoittuu perustarpeiden vaatimattomaan tyydytykseen. Paranemisen tulee perustua vakaumukseen, että kun ihminen on kerran ollut vankilassa, hän ei suin surminkaan halua sinne uudestaan. - seurueemme
Yhteistyötä Venäjän kanssa kannattaa kehittää tällä alalla. Henkirikoksista tuomitut, raiskarit ja yli viiden vuoden kakun saaneet sijoitettakoon valtion kustannuksella sikäläisiin laitoksiin Uralin taa tai Novaja Zemljalle nauttimaan sikäläisistä eduista. Uusintarikollisuus takuulla vähenisi.
- Prvada
Totta yhteistyötä ja oppia ottaen..venäjähän irti sanoi kymmeniä tuhansia valtion lois virka nilkkejä, tehden satojen miljoonien..säästöjä. ja noista turhista virka nilkeistähän se vangin vrk.maksukin koostuu..ettäs tierät.
- Tästä-lähdetään
Jos kehitysmaissa, kuten afrikassa ja venäjällä olisi samanlaisia vankiloita kuin meillä niin ihmiset lahjoisivat viranomaisia päästäkseen niihin vaikka loppuiäkseen.
- hyysäritvallassa
Hyysärit ovat vallassa ja laatineet rikollisille hyysääviä olosuhteita !
- ioijiioi
Vankilat pitäisi ulkoistaa Venäjälle, Viroon, Latviaan; Liettuaan tai Moldovaan jossa yhden vangin kustannukset ovat murto-osan Suomen hintatasosta. Puola ja Romaniakin olisi varteenotettava vaihtoehto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684