Kreikasta on kaikki jo sanottu

kaikensanoja

Kreikasta on kaikki jo sanottu
Kreikan_kansa
14.7.2015 11:10
on ahtaalla.

Kaikki sinne syydetyt miljardit ovat menneet vallanpitäjien ja muiden etuoikeutettujen hyväksi. Kansan syvät rivit eivät ole saaneet mitään. Joku sanoo, että miljardithan ovat menneet eurooppalaisille pankeille. Niinhän ne ovat menneetki nsen jälkee kun kreikkalaisten vallanpitäjjien etuoikeutettujen ryhmä on holtittomasti käyttänyt sieltä lainatut rahat. Joskushan tuollaiselle pelleilylle tulee loppu.

Ei se nytkään onnistu. Kreikka tuskin hyväksyy viimeistä sopimustulosta. Siitä ei ole muuta seurausta kuin että EU:n täytyy organisoida humanitäärinen apu, jotta kreikkalaiset eivät kuole nälkään. Miten muka olisi parissa päivässä mahdollista saada aikaan se, mikä ei ole onnistunut viidessäkään vuodessa? Eikä ehkä viidessäkymmenessäkään vuodessa.

Suomella on hyvä valtionjohto Sipilä-Soini-Stubb. Eihän Sipilän varakkaana miehenä tarvitsisi ollenkaan vatuloida tuolla, vaan hän voisi viettää aikaansa perheensä ja harrastustensa parissa. Suomen rooli Euroopassa ei tietenkään ole kovin merkityksellinen, koska suuret kansat Saksa ja Ranskahan asioista päättävät.

Onhan mahdollista, että Kreikka nyt päätyy Venäjän syliin. Venäjällä on jonkin verran rahaa poliittiseen juonitteluun, vaikka sielläkin tavallinen kansa käpristelee köyhyydessä; venäläiset ovat jopa köyhempiä kuin intialaiset. Tämän mahdollisen uuden Venäjä-storyn kanssa on sitten vain elettävä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe