Eikai nyt vasurit noin tyhmiä ole että kun vaativat lisää meille velkaa, ja siitä leijona osa Kreikkaan?
Kerro nyt palstan vihervasuri vähän taustoja tähän.
Tuomiojakin jo vasemmistolaisena miljonäärinä on katkaisun kannalla.
-
Tuomioja: Vaikea uskoa, että uusi laina nostaisi maan jaloilleen
Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei usko, että mahdollinen Kreikan uusi lainapaketti nostaisi maan jaloilleen. MTV3:n Huomenta Suomessa aamulla vierailleen Tuomiojan mukaan maan velkasuhde kasvaisi uudella lainalla vain entistä kestämättömämmäksi.
– Jos nyt on 180 prosenttia velkaa kansantulosta ja nyt tulisi lisää lainaa ja uudistustoimet vielä supistaisivat kansantaloutta, niin se velkasuhde kasvaa edelleen, Tuomioja sanoo.
Tuomioja näkee Kreikan tilanteessa virheitä pitkältä ajalta euron perustamisesta saakka.
– Pitkä historia on sarja virheitä. Kreikan kriisin ensimmäinen virhe oli se, ettei lähdetty hallittuun velkasaneeraukseen heti alussa, vaan ensin haluttiin pelastaa Kreikkaa holtittomasti lainoittaneet kansainväliset pankit. Sen jälkeen on tehty sopeutusohjelmia, mutta mikään niistä ei ole toiminut.
Tuomiojan mukaan Kreikassa ei voi tapahtua myönteistä kehitystä, jos itse kreikkalaiset eivät usko siihen.
Financial Timesin kommenteista kertoi Suomessa Talouselämä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.