Vaikka Suomikin on liittynyt EU:hun ja euroon laittomasti sekä valheilla, niin niistä ei kuitenkaan tunnu pääsevän helvetilläkään pois kun kerran on se päätös tehty. Kyse ei ole siitä että se olis vaikeaa, vaan että kellään ei ole mitään halua asiaan.
Kreikkakin petkutti itsensä euroon, mutta sitä ei kyetä edes sen pohjalla erottamaan ja vielä vähemmän lukuisten sopimusten rikkomisesta ja valehteluista.
Kreikkakin petkutti itsensä euroon, mutta sitä ei kyetä edes sen pohjalla erottamaan ja vielä vähemmän lukuisten sopimusten rikkomisesta ja valehteluista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/07/miksi-kreikka-hakataan-maahan.html
Moni kuvittelee, että Kreikassa on kyse Kreikan valtion velkaantumisen pysäyttämisestä. Moni uskoo suomalaisten "asiantuntjoiden" ja poliitikkojen höpötyksen siitä että kreikkalaiset ovat huijareita ja varkaita. On siellä niitäkin, mutta todellisuudessa kyse on koko ajan ollut jostakin aivan muusta.
Kreikassa on kyse kahdesta asiasta: kansallisvaltioiden nujertamisesta ja kansallisvarantojen varastamisesta. Kreikka on vain väline tässä pelissä. Jos Kreikassa olisi kyse talouden vakauttamisesta tilanne olisi aivan toinen. Kun Kreikan "kriisi" alkoi, Kreikan valtion velkaprosentti oli noin 100%. Nyt, kuusi vuotta talouskurin ja kymmenien miljardien tukipakettien jälkeen, Kreikan valtion velka on noin 180%. Mieti sitä.
Ylikansallisille pankeille Kreikka on lypsylehmä, jonka avulla ne ovat netonneet miljarditolkulla rahaa. Aivan samoin toimittiin Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa. Islanti teki poikkeuksen, koska islantilaisilla on munaa. He sanoivat suurpankeille, EU:lle, IMF:lle, Maailmanpankille, EKP:lle ja Yhdysvalloille Fuck you ja antoivat pankkiensa kaatua, panivat viisi suurinta pankkiiria linnaan, erottivat hallituksensa ja parlamenttinsa ja noin puolessatoista vuodessa olivat kuivilla. Kreikka ei toivu koskaan.
________________________________________
Tämä kannattaa lukea kokonaan ja niin ne muutkin,
Poispääsy on mahdollinen jos vain kansa vaatii eikä usko valheita.
Minäkin menin aikoinaan naimisiin lupauksella "kunnes kuolema
meidät erottaa" sitä kesti 10 vuotta sitten erosimme ja olemme
hengissä molemmat,
kun virhe todetaan se täytyy korjata vaikka sekin kirpaisee,
mutta siitä alkaa toipuminen.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338 suomi irti eusta aloite, jos haluaa äänestystä eusta.
Voiko EU:sta erota?
Lissabonin sopimuksen mukaan “Jokainen jäsenvaltio voi päättää erota Euroopan unionista valtiosääntönsä mukaisesti”.
Jäsenvaltion tulee ilmoittaa eroaikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle, joka ottaa ilmoituksen käsiteltäväkseen. Sen jälkeen EU neuvottelee jäsenvaltion kanssa eroamismenettelyistä ja myöhemmistä suhteista unioniin. Ellei eroamissopimusta saada aikaan, tulee ero voimaan kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta.
Mikään jäsenvaltio ei ole eronnut unionista. Tanskalle kuuluva Grönlanti erosi unionista vuonna 1979 kansanäänestyksellä ja myös Färsaaret ovat jättäytyneet unionin ulkopuolelle.
http://eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=92968#.VaVqBF_tmko
Eusta ero on sovittu ja siitä voi erota.