Lastensuojelu on yhteiskuntamme "päivän puheenaihe", kun kahdeksanvuotiaan tytön murhan jälkeen on laadittu uusia lastensuojeluohjeita ja tuomittu kaksi lastensuojelun työntekijää virkavirheestä.
Murhattu tyttö oli koko lyhyen ikänsä LASTENSUOJELUN asiakas. Lasta suojeltaessa häntä pompoteltiin lastenkodin, biologisen äidin ja isän sekä tämän uuden avopuolisen luona. Lapsen kaltoinkohtelu jatkui, vaikka naapurit, koulun opettajat ja biologinen äiti tekijät yhteensä toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta muun muassa mustelmista, revityistä hiuksista eli selvistä merkeistä kaltoinkohtelusta. Lasta juoksutettiin rangaistukseksi kotipihalla tuntutolkulla ja joutuipa hän kävelemään kolmen kilometrin koulumatkojakin.
Äitienpäivänä tapahtui sitten hirvittävä lapsenmurha, josta isä ja äitipuoli tuomittiin elinkautiseen ja sitten alkoi "jälkipyykki". Vikaa oli viranomaisten tiedonsaannissa. Poliisin ei otettu yhteyttä. Lapsi ei puhunut suojeluviranomaisille, ei psykologille, ei lääkärille.... joten ei tiedetty lapsen hätää, ei osattu aavistaa. Lasta ei osattu kuunnella. Sen sijaan lastensuojelussa kuultiin isää, joka kävi kertomassa miten haluaa "lapsen parasta". Isä oli niin huolissaan ja isän viesti välittyi sosiaalityöntekijälle - ei lapsen hätä. Lapsen biologista äitiä ei kuultu, eikä biologisen äidin hätää. Sen sijaan isään luotettiin. Kotitarkastusta ei tehty, kun isä sai huoltajuuden.
Nyt on lisätty lasten henkilökohtaisia tapaamisia. Oliko lapsen tapaamiskertoja liian vähän? Kun lapsi on riittävästi peloteltu, uhattu, kaltoinkohdeltu ja pahoinpidelty, lapsi ei kerro kohtelustaan viranomaislle vaikka tapaamiskertoja olisi miten paljon tahansa. Lapsen itsesuojeluvaisto ja pelko pitävät lapsen suun suljettuna. Mitä olisi tapahtunut, jos lapsi olisi kertonut kyseiselle viranomaiselle kaltoinkohtelustaan ja tämä olisi kysellyt todenperäisyyttä isältä?
Kyllä lastensuojelun pitää nähdä merkit ja uskoa useita eri lastensuojeluilmoituksen tekijöitä. Lastensuojelun työntekijöiden pitäisi opiskella psykologiaa, jotta oppivat ymmärtämään lapsen hätää ilman että lapsi itse vääntää rautalangasta, mitä kotona tapahtuu. Naapurien ja opettajien pitää ilmoittaa suoraan poliisille, soittaa vaikkapa 112, ja ilmoittaa esimerkiksi, että lasta juoksutetaan ympäri pihaa, vaikka tämä ei enää jaksa tai että lapsi ei voi ulostaa kotonaan vessassa vaan käyttää talon roskakatosta.
Ehkä hätäkeskuksesta osattaisiin ilmoittaa poliisille lapsen kaltoinkohtelusta, juoksuttamisesta tms? Ehkä lastensuojelussa olisi ryhdytty toimenpiteisiin, jos poliisi olisi ilmoittanut juoksuttamisesta, kun äitipuoli ohjeisti juoksuttamista.
Mikä oli 8-vuotiaan lapsen murhan motiivi? Miksi lapsi murhattiin juuri äitienpäivänä ja erittäin julmalla tavalla. Halusiko äitipuoli näyttää viranhaltijoille mahtiaan tai mielistellä julmuri-isää? Oliko huomioitu äitipuolen, 8-vuotiaan murhasta tuomitun, aikaisemmat omien lastensa huostaanotot? Oliko 8-vuotias koston väline, mitä lastensuojelun työntekijät eivät ymmärtäneet. Pitäisikö lastensuojelussa aina tutkia tarkemmin huoltajien taustat, ennenkuin huoltajuus myönnetään?
Lastensuojelussa on pulaa pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Vantaalla epäpäteviä lastensuojelun työntekijöit on ollut 56 % ja Espoossa muodollisesti epäpätevia 47 % ja Helsingissä 28 %. Miksi virkoihin ei saada päteviä työntekijöitä? Miksi epäpäteviä ei kouluteta? Ovatko epäpätevien esimiehetkin epäpäteviä? Epäpätevät eivät voi hoitaa pätevästi virkaansa, jos eivät voi tehdä kiireellisiä sijoituspäätöksiä. Olisiko 8-vuotiaan sosiaalityöntekijä voinut tehdä kiireellisen huostaanottosijoituksen niin halutessaan?
Onko 8-vuotiaan julmasta murhasta nyt opittu riittävästi ja valitaan virkoihin päteviä tai koulutetaan epäpätevät näkemään lapsen näkymätön hätä. Osaammeko me, sinä ja minä, ottaa tarvittaessa yhteyttä päteviin viranomaisiin, ei vain niihin lastensuojelun epäpäteviin, jotka eivät voi tehdä kiireellisiä sijoituspäätöksiä.
Levolle lasken luojani - pressu kuristaa ja tukehdun...
Armias ole suojani - apua, auta...
Sijaltani jos en nousisi - enkö enää näe äitiä, en pääse omaan huoneeseen...
Taivaaseen ota tykösi - amen.
Vantaan lastensuojelun palvelupäällikön sijainen Varpu Sallinen toteaa Helsingin Sanomissa "Jos itsellä ei ole lapsia, voi olla vaikea tietää, miten kuusi- tai kahdeksanvuotiaan kanssa jutellaan". Juttelun sijaan pitää huomioida kaltoinkohtelun jäljet, joita oli riittävästi ja joita lapsi yritti "juttelemalla selvittää esim. pallopelissä saaduksi" säästyäkseen äitipuolen ja isän kostolta eli "juttelusta". Juttelun sijaan lastensuojelussa pitäisi työntekijöiltä vaatia ja edellyttää MYÖTÄELÄMISEN KYKYÄ lasten suojelemiseksi.
Murhattu tyttö oli koko lyhyen ikänsä LASTENSUOJELUN asiakas. Lasta suojeltaessa häntä pompoteltiin lastenkodin, biologisen äidin ja isän sekä tämän uuden avopuolisen luona. Lapsen kaltoinkohtelu jatkui, vaikka naapurit, koulun opettajat ja biologinen äiti tekijät yhteensä toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta muun muassa mustelmista, revityistä hiuksista eli selvistä merkeistä kaltoinkohtelusta. Lasta juoksutettiin rangaistukseksi kotipihalla tuntutolkulla ja joutuipa hän kävelemään kolmen kilometrin koulumatkojakin.
Äitienpäivänä tapahtui sitten hirvittävä lapsenmurha, josta isä ja äitipuoli tuomittiin elinkautiseen ja sitten alkoi "jälkipyykki". Vikaa oli viranomaisten tiedonsaannissa. Poliisin ei otettu yhteyttä. Lapsi ei puhunut suojeluviranomaisille, ei psykologille, ei lääkärille.... joten ei tiedetty lapsen hätää, ei osattu aavistaa. Lasta ei osattu kuunnella. Sen sijaan lastensuojelussa kuultiin isää, joka kävi kertomassa miten haluaa "lapsen parasta". Isä oli niin huolissaan ja isän viesti välittyi sosiaalityöntekijälle - ei lapsen hätä. Lapsen biologista äitiä ei kuultu, eikä biologisen äidin hätää. Sen sijaan isään luotettiin. Kotitarkastusta ei tehty, kun isä sai huoltajuuden.
Nyt on lisätty lasten henkilökohtaisia tapaamisia. Oliko lapsen tapaamiskertoja liian vähän? Kun lapsi on riittävästi peloteltu, uhattu, kaltoinkohdeltu ja pahoinpidelty, lapsi ei kerro kohtelustaan viranomaislle vaikka tapaamiskertoja olisi miten paljon tahansa. Lapsen itsesuojeluvaisto ja pelko pitävät lapsen suun suljettuna. Mitä olisi tapahtunut, jos lapsi olisi kertonut kyseiselle viranomaiselle kaltoinkohtelustaan ja tämä olisi kysellyt todenperäisyyttä isältä?
Kyllä lastensuojelun pitää nähdä merkit ja uskoa useita eri lastensuojeluilmoituksen tekijöitä. Lastensuojelun työntekijöiden pitäisi opiskella psykologiaa, jotta oppivat ymmärtämään lapsen hätää ilman että lapsi itse vääntää rautalangasta, mitä kotona tapahtuu. Naapurien ja opettajien pitää ilmoittaa suoraan poliisille, soittaa vaikkapa 112, ja ilmoittaa esimerkiksi, että lasta juoksutetaan ympäri pihaa, vaikka tämä ei enää jaksa tai että lapsi ei voi ulostaa kotonaan vessassa vaan käyttää talon roskakatosta.
Ehkä hätäkeskuksesta osattaisiin ilmoittaa poliisille lapsen kaltoinkohtelusta, juoksuttamisesta tms? Ehkä lastensuojelussa olisi ryhdytty toimenpiteisiin, jos poliisi olisi ilmoittanut juoksuttamisesta, kun äitipuoli ohjeisti juoksuttamista.
Mikä oli 8-vuotiaan lapsen murhan motiivi? Miksi lapsi murhattiin juuri äitienpäivänä ja erittäin julmalla tavalla. Halusiko äitipuoli näyttää viranhaltijoille mahtiaan tai mielistellä julmuri-isää? Oliko huomioitu äitipuolen, 8-vuotiaan murhasta tuomitun, aikaisemmat omien lastensa huostaanotot? Oliko 8-vuotias koston väline, mitä lastensuojelun työntekijät eivät ymmärtäneet. Pitäisikö lastensuojelussa aina tutkia tarkemmin huoltajien taustat, ennenkuin huoltajuus myönnetään?
Lastensuojelussa on pulaa pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Vantaalla epäpäteviä lastensuojelun työntekijöit on ollut 56 % ja Espoossa muodollisesti epäpätevia 47 % ja Helsingissä 28 %. Miksi virkoihin ei saada päteviä työntekijöitä? Miksi epäpäteviä ei kouluteta? Ovatko epäpätevien esimiehetkin epäpäteviä? Epäpätevät eivät voi hoitaa pätevästi virkaansa, jos eivät voi tehdä kiireellisiä sijoituspäätöksiä. Olisiko 8-vuotiaan sosiaalityöntekijä voinut tehdä kiireellisen huostaanottosijoituksen niin halutessaan?
Onko 8-vuotiaan julmasta murhasta nyt opittu riittävästi ja valitaan virkoihin päteviä tai koulutetaan epäpätevät näkemään lapsen näkymätön hätä. Osaammeko me, sinä ja minä, ottaa tarvittaessa yhteyttä päteviin viranomaisiin, ei vain niihin lastensuojelun epäpäteviin, jotka eivät voi tehdä kiireellisiä sijoituspäätöksiä.
Levolle lasken luojani - pressu kuristaa ja tukehdun...
Armias ole suojani - apua, auta...
Sijaltani jos en nousisi - enkö enää näe äitiä, en pääse omaan huoneeseen...
Taivaaseen ota tykösi - amen.
Vantaan lastensuojelun palvelupäällikön sijainen Varpu Sallinen toteaa Helsingin Sanomissa "Jos itsellä ei ole lapsia, voi olla vaikea tietää, miten kuusi- tai kahdeksanvuotiaan kanssa jutellaan". Juttelun sijaan pitää huomioida kaltoinkohtelun jäljet, joita oli riittävästi ja joita lapsi yritti "juttelemalla selvittää esim. pallopelissä saaduksi" säästyäkseen äitipuolen ja isän kostolta eli "juttelusta". Juttelun sijaan lastensuojelussa pitäisi työntekijöiltä vaatia ja edellyttää MYÖTÄELÄMISEN KYKYÄ lasten suojelemiseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.