HBL vääristelee ja solvaa suomalaisuutta jokaisessa numerossaan.
Ruotsalaislehti HBL vääristelee Suomen
60
<50
Vastaukset
- tarkoituksellista
Pimitettyä historiaa, keksittyä tietoa ja tarinaa suomenruotsalaisella pääomalla.
Perinnölliset hallitsijat tuppasivat saamaan valtansa Jumalalta. Suomenruotsalaisten ajamaa "kaksikielisyyttä" ja etuilupolitiikkaa perustellaan imaginäärisillä oletuksilla ylemmästä rodusta, kulttuurista ja mitä milloinkin finntolloihin saattaisi upota.- iiikkk
Jos tämä olisi totta, niin olisin jo kuullut tai lukenut jostain muualta asiasta. Ja toisekseen, asialle olisi Suomessa tehty jotakin.
- laumaEläimet
iiikkk kirjoitti:
Jos tämä olisi totta, niin olisin jo kuullut tai lukenut jostain muualta asiasta. Ja toisekseen, asialle olisi Suomessa tehty jotakin.
Onko Ruotsissa tehty jotain kansalaisten auvopesulle maahanmuuton hyödyistä? Jokaisella kansakunnalla ja maalla on omat vitsauksensa. Suomen kielipolitiikka on hyvin verrattavissa Ruitsin mamupolitiikkaan. Te teette tuota vääristelyä jokainen joo tiedostamattanne. Olette niin tottuneita siihen ja niin aivopestyjä ruotsin kielen valta-asemaan, että oikeasti melkein uskotte kaiken sadun suomalaisesta kulttuurista ja sen alemmuudesta, kaikki tämä on kulkenut teille sukupolvelta toiselle.
- kajkajdsk
Olen suomenkielinen Hbl:n tilaaja, ja voin kertoa, että suomenkielisiä ei solvata lehdessä. Lehti on lisäksi vähemmän degeneroitunut kuin HS. Lehden lukioista muuten 30% on suomenkeilisiä, joten tästä voi päätellä miten tärkeä kieli ruotsi on monelle suomenkielisellekin.
- emmeOleSokeita
Sinä "voit kertoa" näin. Ja mehän uskomme, niinkö luulet RKP:läinen? Se vääristely on aivan jatkuvaa. Niin se on Ruotsissakin. Kaikki tämä johtuu ruotsin kielen valta- ja etuoikeutetun aseman ylläpitämisen yrittämisestä. Myös Suomen menettämisen traumalla on osasyynsä. Ja yltiörauhalliset suomalaiset ovat tästä saaneet kärsiä.
- laklsklask
emmeOleSokeita kirjoitti:
Sinä "voit kertoa" näin. Ja mehän uskomme, niinkö luulet RKP:läinen? Se vääristely on aivan jatkuvaa. Niin se on Ruotsissakin. Kaikki tämä johtuu ruotsin kielen valta- ja etuoikeutetun aseman ylläpitämisen yrittämisestä. Myös Suomen menettämisen traumalla on osasyynsä. Ja yltiörauhalliset suomalaiset ovat tästä saaneet kärsiä.
Voit mun puolesta vihata ruotsin kieltä, suomenruotsalaisia, Ruotsia, Hbl:ää ihan niin paljon kuin haluat, mutta anna edes muiden ihmisten iloita osaamistaan kielistä. Ruotsi on yksi sellainen.
- kaikestaSydämestäni
laklsklask kirjoitti:
Voit mun puolesta vihata ruotsin kieltä, suomenruotsalaisia, Ruotsia, Hbl:ää ihan niin paljon kuin haluat, mutta anna edes muiden ihmisten iloita osaamistaan kielistä. Ruotsi on yksi sellainen.
Voi hyvänen aika! Minä olen opiskellut ruotsini aivan täydelliselle tasolle! Olen pitkästä ruotsista kaiken lisäksi kirjoittanut laudaturin ja sen jälkeen opiskellut ruotsia jopa yliopistossa. Tuo "elä ja anna elää" sopii paremmin teihin! Teillä ei ole mitään oikeutta puuttua Suomen kielipolitiikkaan, on aina väärin, että jollain kielellä on tällainen etuoikeutettu asema yhteiskunnassa ja että JOKAISEN on sitä opiskeltava. Se on alistamista. Kukaan ei vihaa ruotsin kieltä, ruotsinkielisiä tms., mutta kyllä RKP:n rasistinen politiikka alkaa jo johtaa siihen, että ihmiset tekevät jo päätelmiä ruotsinkielisten "perusluonteesta". Minä vihaan kaikesta sydämestäni 'Suomen kielipolitiikkaa.
- joskus.lukenut
Ymmärrän sen, HS on nykyisin ihan silsaa. On uskomatonta, mitä lehdelle voi tapahtua kymmenessä vuodessa. Sukupolvet ovat tosiaan vaihtuneet ja Flynnin efekti on kääntänyt suuntaansa.
Itse kuuntelen aika usein ruotsinkielistä ohjelmaa radiosta, koska sekin on parempaa kuin suomenkieliset. Olen itse suomenkielinen, jolle vieläpä ruotsin oppiminen koulussa oli hirvittävän vaikeaa. Nykyisin sentää luen ja jotensakin kuuntelenkin sitä, mutta puhuminen ei onnistu.
Ehkä se vain on siinä, että kun he ovat vähemmistö, niin he yrittävät enemmän. Ja tietenkin heistä suurempi osa tulee suvuista, joissa kulttuuri ja laajakatseinen maailmantuntemus on perinteenä.
Työkavereina ruotsinkieliset olivat niitä, joiden kanssa ei ikinä tarvinnut riidellä mistään. Aidosti rentoja, ei suomalaisten tapaan rentouttaan mainostavia. Se on kai niin, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan sellaista alistettua orjakansaa, joka ei osaa elää häpeämättä itseään tai ainakaan ilman, että tuntisi epävarmuutta itsestään. Kaikkein hölmöintä on se, kun sitä yritetään peitellä noilla "nykyaikaisuuksilla". Jos on epävarma, niin sitten on, se kun näkyy joka tapauksessa. - PuuttuukoArvot
joskus.lukenut kirjoitti:
Ymmärrän sen, HS on nykyisin ihan silsaa. On uskomatonta, mitä lehdelle voi tapahtua kymmenessä vuodessa. Sukupolvet ovat tosiaan vaihtuneet ja Flynnin efekti on kääntänyt suuntaansa.
Itse kuuntelen aika usein ruotsinkielistä ohjelmaa radiosta, koska sekin on parempaa kuin suomenkieliset. Olen itse suomenkielinen, jolle vieläpä ruotsin oppiminen koulussa oli hirvittävän vaikeaa. Nykyisin sentää luen ja jotensakin kuuntelenkin sitä, mutta puhuminen ei onnistu.
Ehkä se vain on siinä, että kun he ovat vähemmistö, niin he yrittävät enemmän. Ja tietenkin heistä suurempi osa tulee suvuista, joissa kulttuuri ja laajakatseinen maailmantuntemus on perinteenä.
Työkavereina ruotsinkieliset olivat niitä, joiden kanssa ei ikinä tarvinnut riidellä mistään. Aidosti rentoja, ei suomalaisten tapaan rentouttaan mainostavia. Se on kai niin, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan sellaista alistettua orjakansaa, joka ei osaa elää häpeämättä itseään tai ainakaan ilman, että tuntisi epävarmuutta itsestään. Kaikkein hölmöintä on se, kun sitä yritetään peitellä noilla "nykyaikaisuuksilla". Jos on epävarma, niin sitten on, se kun näkyy joka tapauksessa.Et voi olla tosissasi nyt? Voiko jollain olla noin huono itsetunto?
Onko kulttuuri ja laajakatseinen maailmankatsomus sitä, että suljetaan suomalainen kulttuuri maailmasta kokonaan pois? Se ei ole ainakaan minun käsitykseni laajasta maailmankatsomuksesta. Minun käsitykseni (OSAAN sujuvaa ruotsia, toisin kuin sinä) on taas se, että ruotsinkielisillä maailmankatsomus ja kulttuurien tuntemus on harvinaisen kapea. Missään muualla ei vastaavaa näe kuin ruotsinkielisillä alueilla ja Ruotsissa. ´
Sitten tuo virke "ei suomalaisen tapaan....." paljastaa sinut ruotsinkieliseksi. Tuo on tyypillistä ruotsinkielisten propagandaa, johon kukaan suomalainen ei voi langeta. Ei voi inhota niin paljon itseään - olethan ITSEKIN suomalainen! ? Aivan uskomatonta sontaa!
Nyt kuulkaa - me HYVÄITSETUNTOISET suomalaiset, voisimmeko oikeasti jonkun vallankumouksen jo tehdä? MIKÄÄN kansa ei tällaista alistamista ansaitse! Sen verran on selkärankaa oltava!
Jos sinulla on ollut noin onneton elämä, että itseäsi eli omaa kulttuuriasi noin paljon vihaat, niin se on kyllä sinun alemmuuskompleksinen ongelmasi. Minä rakastan perhettäni, äidinkieltäni ja lapsuuttani, Suomen luontoa, kaikkea, jossa sain elämäni omalla äidinkielelläni kokea. Ja niitä kaikkia rakkaita ihmisiä ympärillä. SIKSI olen oppinut kulttuuriani arvostamaan. - joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Et voi olla tosissasi nyt? Voiko jollain olla noin huono itsetunto?
Onko kulttuuri ja laajakatseinen maailmankatsomus sitä, että suljetaan suomalainen kulttuuri maailmasta kokonaan pois? Se ei ole ainakaan minun käsitykseni laajasta maailmankatsomuksesta. Minun käsitykseni (OSAAN sujuvaa ruotsia, toisin kuin sinä) on taas se, että ruotsinkielisillä maailmankatsomus ja kulttuurien tuntemus on harvinaisen kapea. Missään muualla ei vastaavaa näe kuin ruotsinkielisillä alueilla ja Ruotsissa. ´
Sitten tuo virke "ei suomalaisen tapaan....." paljastaa sinut ruotsinkieliseksi. Tuo on tyypillistä ruotsinkielisten propagandaa, johon kukaan suomalainen ei voi langeta. Ei voi inhota niin paljon itseään - olethan ITSEKIN suomalainen! ? Aivan uskomatonta sontaa!
Nyt kuulkaa - me HYVÄITSETUNTOISET suomalaiset, voisimmeko oikeasti jonkun vallankumouksen jo tehdä? MIKÄÄN kansa ei tällaista alistamista ansaitse! Sen verran on selkärankaa oltava!
Jos sinulla on ollut noin onneton elämä, että itseäsi eli omaa kulttuuriasi noin paljon vihaat, niin se on kyllä sinun alemmuuskompleksinen ongelmasi. Minä rakastan perhettäni, äidinkieltäni ja lapsuuttani, Suomen luontoa, kaikkea, jossa sain elämäni omalla äidinkielelläni kokea. Ja niitä kaikkia rakkaita ihmisiä ympärillä. SIKSI olen oppinut kulttuuriani arvostamaan.Paljastat minut ruotsinkieliseksi, joka ei osaa ruotsia, toisin kuin sinä? Hoh hoijaa...
Minulle koko pakkoruotsi-keskustelu on aivan turha. Itsenäistä Suomea tuskin olisi edes olemassa ilman suomenruotsalaisia. Se vain on niin. Itsetuntoni ei tarvitse valheita rakennuspuikseen. - joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Et voi olla tosissasi nyt? Voiko jollain olla noin huono itsetunto?
Onko kulttuuri ja laajakatseinen maailmankatsomus sitä, että suljetaan suomalainen kulttuuri maailmasta kokonaan pois? Se ei ole ainakaan minun käsitykseni laajasta maailmankatsomuksesta. Minun käsitykseni (OSAAN sujuvaa ruotsia, toisin kuin sinä) on taas se, että ruotsinkielisillä maailmankatsomus ja kulttuurien tuntemus on harvinaisen kapea. Missään muualla ei vastaavaa näe kuin ruotsinkielisillä alueilla ja Ruotsissa. ´
Sitten tuo virke "ei suomalaisen tapaan....." paljastaa sinut ruotsinkieliseksi. Tuo on tyypillistä ruotsinkielisten propagandaa, johon kukaan suomalainen ei voi langeta. Ei voi inhota niin paljon itseään - olethan ITSEKIN suomalainen! ? Aivan uskomatonta sontaa!
Nyt kuulkaa - me HYVÄITSETUNTOISET suomalaiset, voisimmeko oikeasti jonkun vallankumouksen jo tehdä? MIKÄÄN kansa ei tällaista alistamista ansaitse! Sen verran on selkärankaa oltava!
Jos sinulla on ollut noin onneton elämä, että itseäsi eli omaa kulttuuriasi noin paljon vihaat, niin se on kyllä sinun alemmuuskompleksinen ongelmasi. Minä rakastan perhettäni, äidinkieltäni ja lapsuuttani, Suomen luontoa, kaikkea, jossa sain elämäni omalla äidinkielelläni kokea. Ja niitä kaikkia rakkaita ihmisiä ympärillä. SIKSI olen oppinut kulttuuriani arvostamaan.Itse asiassa sinun suomenkielesi on aika huonoa, sinä voisit hyvinkin olla ruotsinkielinen provokaattori. Sekin olisi omituista, minä ainakin arvostan ruotsinkielisiä ihan tällaisista palstoista riippumatta. Siksi, että olen tavannut heitä.
- PuuttuukoArvot
joskus.lukenut kirjoitti:
Itse asiassa sinun suomenkielesi on aika huonoa, sinä voisit hyvinkin olla ruotsinkielinen provokaattori. Sekin olisi omituista, minä ainakin arvostan ruotsinkielisiä ihan tällaisista palstoista riippumatta. Siksi, että olen tavannut heitä.
Kerropa, missä kohtaa tein virheen? Tiedän nimittäin suomen kielen taitoni todella hyväksi. Yleensä vika on ymmärtäjässä. Se kirjoitetaan "suomen kielesi", ei "suomenkielesi". Jos puhun sujuvaa ruotsia, luuletko, etten olisi tavannut ruotsinkielisiä?
Puhuin sinulle sekä "suomenkielisenä", jota siis väität olevasi, että ruotsinkielisenä, jota luulen sinun olevan. Tiedät sen itsekin. - oletetaanko
joskus.lukenut kirjoitti:
Paljastat minut ruotsinkieliseksi, joka ei osaa ruotsia, toisin kuin sinä? Hoh hoijaa...
Minulle koko pakkoruotsi-keskustelu on aivan turha. Itsenäistä Suomea tuskin olisi edes olemassa ilman suomenruotsalaisia. Se vain on niin. Itsetuntoni ei tarvitse valheita rakennuspuikseen.Oletetaanpa, että olet suomenkielinen.
Tiesitkö, että suomen kieli ja suomalainen kulttuuri rakentaa hyvin pitkälle sinun identiteettisi? Suomalaiset perinteet, jne., mutta kaikista suurimpana tekijänä KIELI. Sinun lapsuutesi oli suomenkielinen. Äitisi saattoi laulaa sinulle suomalaisia lastenlauluja, joulunne oli suomalaisten perinteiden mukainen joulu, ym.. Olet kasvanut lapsuutesi ja elämäsi kenties suomalaisen luonnon ympäröimänä. Miksi vihaat itseäsi? - joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Kerropa, missä kohtaa tein virheen? Tiedän nimittäin suomen kielen taitoni todella hyväksi. Yleensä vika on ymmärtäjässä. Se kirjoitetaan "suomen kielesi", ei "suomenkielesi". Jos puhun sujuvaa ruotsia, luuletko, etten olisi tavannut ruotsinkielisiä?
Puhuin sinulle sekä "suomenkielisenä", jota siis väität olevasi, että ruotsinkielisenä, jota luulen sinun olevan. Tiedät sen itsekin.En minä mitään luule, kerroin vain hieman itsestäni ja oman mielipiteeni tähän asiaan.
Suomenruotsalaisten merkitys Suomen kehittymisessä itsenäiseksi valtioksi on kiistaton. Se on ollut erittäin merkittävä myös itsenäisen Suomen rakentamisessa, viime sodista puhumattakaan.
Mitähän se mainostamasi suomalainen kulttuuri muuten edes on? Salmiakki ja Koskenkorva? Ovatko edes nekään suomenkielisten aikaansaannoksia? - PuuttuukoArvot
joskus.lukenut kirjoitti:
En minä mitään luule, kerroin vain hieman itsestäni ja oman mielipiteeni tähän asiaan.
Suomenruotsalaisten merkitys Suomen kehittymisessä itsenäiseksi valtioksi on kiistaton. Se on ollut erittäin merkittävä myös itsenäisen Suomen rakentamisessa, viime sodista puhumattakaan.
Mitähän se mainostamasi suomalainen kulttuuri muuten edes on? Salmiakki ja Koskenkorva? Ovatko edes nekään suomenkielisten aikaansaannoksia?Ei voi olla! Toivon sydämestäni, että kaltaisesi itseinhoajat muuttaisivat koko maasta. He eivät Suomen kauneutta ja ystävällisyyttä, Suomen lempeyttä ansaitse osakseen.
Olisikohan suomalainen kulttuuri vaikkapa sitä, että saat suomen kielellä siinä kirjoittaa asiasi? Oletko vaikkapa kuunnellut joitakin lauluja elämäsi aikana omalla (??) äidinkielelläsi? LAstenlauluja lapsena, mitä tahansa lauluja? Vaikkapa jonkun sadun tai runonkin joskus lukenut? Vaikkapa laulanut jonkun laulun Suomen luonnosta ja elänyt sen luonnon ympäröimänä?
Ehkä sinä oletkin alkoholistiperheestä (joita Suomessa on prosentusaalisesti vähän), ja siksi luulet oman kulttuurisi koostuvan koskenkorvasta? Koostuuko ruotsalainen kulttuuri absolut vodkasta siis?
Ei epäilystäkään siitä, ettetkö olisi taas kerran "suomenkieliseksi" tekeytynyt ruotsinkielinen. Olette vajonneet todella, todella alas.
Teet kehäpäätelmiäsi, mitä tulee tuohon "suomenruotsalaisten" wli kielenvaihtajien panokseen Suomeen liittyen: jos noina aikoina kieltä on tarvinnut vaihtaa, koska "alemmalla" suomen kielellä ei ole ollut mahdollisuutta päästä yhteiskunnassa eteenpäin, totta kai nuokin ihmiset ovat silloin oman panoksensa antaneet! Toppila eli myöhemmin Topeliuskin antoi meille jälkipolville niin ihania satuja.
Ei kukaan suomalainen voisi kirjoittaa näin :
"Mitähän se mainostamasi suomalainen kulttuuri muuten edes on? Salmiakki ja Koskenkorva? Ovatko edes nekään suomenkielisten aikaansaannoksia?"
Edes onnettomassa alkoholistiperheessä kasvanut ei voi itseään niin paljon inhota. - joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Ei voi olla! Toivon sydämestäni, että kaltaisesi itseinhoajat muuttaisivat koko maasta. He eivät Suomen kauneutta ja ystävällisyyttä, Suomen lempeyttä ansaitse osakseen.
Olisikohan suomalainen kulttuuri vaikkapa sitä, että saat suomen kielellä siinä kirjoittaa asiasi? Oletko vaikkapa kuunnellut joitakin lauluja elämäsi aikana omalla (??) äidinkielelläsi? LAstenlauluja lapsena, mitä tahansa lauluja? Vaikkapa jonkun sadun tai runonkin joskus lukenut? Vaikkapa laulanut jonkun laulun Suomen luonnosta ja elänyt sen luonnon ympäröimänä?
Ehkä sinä oletkin alkoholistiperheestä (joita Suomessa on prosentusaalisesti vähän), ja siksi luulet oman kulttuurisi koostuvan koskenkorvasta? Koostuuko ruotsalainen kulttuuri absolut vodkasta siis?
Ei epäilystäkään siitä, ettetkö olisi taas kerran "suomenkieliseksi" tekeytynyt ruotsinkielinen. Olette vajonneet todella, todella alas.
Teet kehäpäätelmiäsi, mitä tulee tuohon "suomenruotsalaisten" wli kielenvaihtajien panokseen Suomeen liittyen: jos noina aikoina kieltä on tarvinnut vaihtaa, koska "alemmalla" suomen kielellä ei ole ollut mahdollisuutta päästä yhteiskunnassa eteenpäin, totta kai nuokin ihmiset ovat silloin oman panoksensa antaneet! Toppila eli myöhemmin Topeliuskin antoi meille jälkipolville niin ihania satuja.
Ei kukaan suomalainen voisi kirjoittaa näin :
"Mitähän se mainostamasi suomalainen kulttuuri muuten edes on? Salmiakki ja Koskenkorva? Ovatko edes nekään suomenkielisten aikaansaannoksia?"
Edes onnettomassa alkoholistiperheessä kasvanut ei voi itseään niin paljon inhota.No ovatko ne Koskenkorva ja salmiakki suomenkielisten keksintöjä? Tuo nyt ihan alkoi minua kiinnostamaan ja sinä varmaankin kansallisen kulttuurimme syvätuntijana tiedät vastauksen Googleakin nopeammin.
- sovitaanSitten
joskus.lukenut kirjoitti:
No ovatko ne Koskenkorva ja salmiakki suomenkielisten keksintöjä? Tuo nyt ihan alkoi minua kiinnostamaan ja sinä varmaankin kansallisen kulttuurimme syvätuntijana tiedät vastauksen Googleakin nopeammin.
Ei kulttuuri ole mitään yksittäisiä "keksintöjä". Se on kieli ja sillä tapahtuvaa toimintaa, perinteitä jne. niin kirjallisena, sävellettynä kuin muutenkin.
Ainakin absolut votka on ruotsalainen. Sovitaan sitten, että Absolut vodka on ruotsalainen kulttuuri. - joskus.lukenut
sovitaanSitten kirjoitti:
Ei kulttuuri ole mitään yksittäisiä "keksintöjä". Se on kieli ja sillä tapahtuvaa toimintaa, perinteitä jne. niin kirjallisena, sävellettynä kuin muutenkin.
Ainakin absolut votka on ruotsalainen. Sovitaan sitten, että Absolut vodka on ruotsalainen kulttuuri.No hyvä, sovitaan vain. Suomessa kulttuuri on itse asiassa kaksi kieltä. Joista ruotsilla sitä on tehty enemmän.
Suomenkieliset lapset katsovat innolla Muumeja, mutta nehän ovat juuri siksi niin kiinnostavia kuin ovat, koska ne ovat sen oman kielellisen kulttuuriympäristönsä tulos. Siis ruotsinkielisen aikaansaannos. Mitä suomenkielisillä on tarjota tilalle, Paavo Pesusieni vai Oiva-Nalle? Lempeän, hyväntahtoisen suomalaisuuden osoituksina kenties. Kieli, joka on tunnettu kautta maailman vain kirosanoistaan, varmaankin luo kulttuurin, joka huokuu hyväntahtoista lempeyttä... - PuuttuukoArvot
joskus.lukenut kirjoitti:
No hyvä, sovitaan vain. Suomessa kulttuuri on itse asiassa kaksi kieltä. Joista ruotsilla sitä on tehty enemmän.
Suomenkieliset lapset katsovat innolla Muumeja, mutta nehän ovat juuri siksi niin kiinnostavia kuin ovat, koska ne ovat sen oman kielellisen kulttuuriympäristönsä tulos. Siis ruotsinkielisen aikaansaannos. Mitä suomenkielisillä on tarjota tilalle, Paavo Pesusieni vai Oiva-Nalle? Lempeän, hyväntahtoisen suomalaisuuden osoituksina kenties. Kieli, joka on tunnettu kautta maailman vain kirosanoistaan, varmaankin luo kulttuurin, joka huokuu hyväntahtoista lempeyttä...Sanoinhan, etytä olet ruotsinkielinen :D Uskomatonta, miten voi olla noin aivopesty :D Vai että ruotsinkielellä on tehty enemmän kulttuuria, kun on MUUMIT :DDDDDDD Ei ole totta! Herätkää jo suomalaiset tähän ruotsinkielisten ennakkoluuloisuuteen ja narsismiin.
Sinä ainakin olet valehtelun mestari! Pystyn selkeästi huomaamaan, miten katsot suomalaista kulttuuria ruotsalaispropagandistisesta näkökulmasta.
Olisiko vaikkapa tässä meidän lastenkulttuuriamme, totta, kerran olen lapsena käynyt myös muumimaailmassa, muutoin olen kuunnellut ja kasvanut tähän:
https://www.youtube.com/watch?v=MZskeHTyeps
https://www.youtube.com/watch?v=YYQKoDqoaGg
https://www.youtube.com/watch?v=mm2SQUDYM8Y
https://www.youtube.com/watch?v=bOYeyJHhGvE&list=PLaHBGAkwiFeos9REirPoFuq462C603aYN
https://www.youtube.com/watch?v=BFwH78mxeVw&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
jne., näitähän on loputtomiin, mutta varmaan tuossa on tunnetuimpia.
Tosiaankin, suomen kieli on tunnettu kirosanoistaan vain RUOTSISSA ja ruotsinkielisillä alueilla.
Ainiin, unohdin, että olet se "suomenkielinen". No...... ehkä käytät elämässäsi vaan kiropsanoja.
Ne harvat, jotka kirjosanoja käyttävät, käyttävät joskus ruotsin kielestä tullutta kirosanaa "v*ttu" ja "s*atana". Ja jotkut vanhemmat on joskus muinoin käyttäneet harvakseltaan myös suomen kielen ainoita baltialaisia sanoja, "p*rkele". Viimeisintä mainitsemaani nykyään käyttävät vain ruotsalaiset, jotka haluavat kaunista suomalaista kulttuuriani tarkoituksella mustamaalata. Kuten sinä.
Keitä ovat Paavo Pesusieni tai Oiva-nalle? En ole kuullutkaan? Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne. - PuuttuukoArvot
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Sanoinhan, etytä olet ruotsinkielinen :D Uskomatonta, miten voi olla noin aivopesty :D Vai että ruotsinkielellä on tehty enemmän kulttuuria, kun on MUUMIT :DDDDDDD Ei ole totta! Herätkää jo suomalaiset tähän ruotsinkielisten ennakkoluuloisuuteen ja narsismiin.
Sinä ainakin olet valehtelun mestari! Pystyn selkeästi huomaamaan, miten katsot suomalaista kulttuuria ruotsalaispropagandistisesta näkökulmasta.
Olisiko vaikkapa tässä meidän lastenkulttuuriamme, totta, kerran olen lapsena käynyt myös muumimaailmassa, muutoin olen kuunnellut ja kasvanut tähän:
https://www.youtube.com/watch?v=MZskeHTyeps
https://www.youtube.com/watch?v=YYQKoDqoaGg
https://www.youtube.com/watch?v=mm2SQUDYM8Y
https://www.youtube.com/watch?v=bOYeyJHhGvE&list=PLaHBGAkwiFeos9REirPoFuq462C603aYN
https://www.youtube.com/watch?v=BFwH78mxeVw&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
jne., näitähän on loputtomiin, mutta varmaan tuossa on tunnetuimpia.
Tosiaankin, suomen kieli on tunnettu kirosanoistaan vain RUOTSISSA ja ruotsinkielisillä alueilla.
Ainiin, unohdin, että olet se "suomenkielinen". No...... ehkä käytät elämässäsi vaan kiropsanoja.
Ne harvat, jotka kirjosanoja käyttävät, käyttävät joskus ruotsin kielestä tullutta kirosanaa "v*ttu" ja "s*atana". Ja jotkut vanhemmat on joskus muinoin käyttäneet harvakseltaan myös suomen kielen ainoita baltialaisia sanoja, "p*rkele". Viimeisintä mainitsemaani nykyään käyttävät vain ruotsalaiset, jotka haluavat kaunista suomalaista kulttuuriani tarkoituksella mustamaalata. Kuten sinä.
Keitä ovat Paavo Pesusieni tai Oiva-nalle? En ole kuullutkaan? Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne.Me leijonat, Vinski ja Vinsentti, Mestaritontun seikkailut...... Jokaisella kansakunnalla on oma kulttuurinsa ja sitä on ihan yhtä paljon. Koska jokaisen ihmisarvo on aivan sama ja täten jokainen ihminen tuottaa omalla kielellään aina jonkunnäköistä kulttuuria.
- SuomiYksikieliseksiJO
Kuuliko nyt siis kaikki? Suomessa kulttuuria on tehty enemmkän ruotsin kielellä?
En ole ikinä kuullut natsimpaa kommenttia. Tätä tarkoittaa suomalaisten alistaminen!
Suomessa on korkeimmillaankin ollut 16 % ihmisiä, jotka ovat ruotsia puhuneet (=kielenvaihtajia, suomesta ruotsiin). Siis 16% on tuottanut enemmän kulttuuria kuin 90%? Tai vaihtoehtoisesti tällä hetkellä, 4 % tuottaa enemmän kulttuuria kuin 96%? Näin sanoo täällä RKP-natsi. Ja oletat, että me oikeasti hyväksyisimme edelleenkin tämän saman syrjivän kielipolitiikan kuin silloin joskus 200 vuotta sitten? Miten muuten joku voi tietää, mitä suomalainen kulttuuri on, jos ei ikinä ole sen parissa kasvanut? Et sinä ole kokenut vaikkapa suomalaista joulua. Et voi näin ollen tietää, mitä se on. - OmaKotiKullanKallis
joskus.lukenut kirjoitti:
No hyvä, sovitaan vain. Suomessa kulttuuri on itse asiassa kaksi kieltä. Joista ruotsilla sitä on tehty enemmän.
Suomenkieliset lapset katsovat innolla Muumeja, mutta nehän ovat juuri siksi niin kiinnostavia kuin ovat, koska ne ovat sen oman kielellisen kulttuuriympäristönsä tulos. Siis ruotsinkielisen aikaansaannos. Mitä suomenkielisillä on tarjota tilalle, Paavo Pesusieni vai Oiva-Nalle? Lempeän, hyväntahtoisen suomalaisuuden osoituksina kenties. Kieli, joka on tunnettu kautta maailman vain kirosanoistaan, varmaankin luo kulttuurin, joka huokuu hyväntahtoista lempeyttä...Minun armas äidinkieleni huokuu VAIN hyväntahtoista lempeyttä. KIITOS sinulle ja kaltaisillesi "jävla, fan satan -vihaajille", että rakastan sitä joka päivä enemmän.
Tiedän paikan armahan, Suomeni. Hyvää yötä.
https://www.youtube.com/watch?v=2IQ0HhlmIhs
Ruotsi edustaa minulle vihaa ja narsismia. - anteeksiVaan
Suomalainen kulttuuri:
https://www.youtube.com/watch?v=Y2DhXMqp7mA
ruotsalainen kulttuuri:
https://www.youtube.com/watch?v=CloPMxoqWeA - vaiOnkoSeKiellettyä
Testi ruotsinkielisille: tiedättekö, kuka on Marjatta Pokela?
Jos ette, kannattaisiko harkita suomalaiseen kulttuuriin vähän lähemmin ja avoimin mielin tutustumista? - vierastameilleTuollainen
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Sanoinhan, etytä olet ruotsinkielinen :D Uskomatonta, miten voi olla noin aivopesty :D Vai että ruotsinkielellä on tehty enemmän kulttuuria, kun on MUUMIT :DDDDDDD Ei ole totta! Herätkää jo suomalaiset tähän ruotsinkielisten ennakkoluuloisuuteen ja narsismiin.
Sinä ainakin olet valehtelun mestari! Pystyn selkeästi huomaamaan, miten katsot suomalaista kulttuuria ruotsalaispropagandistisesta näkökulmasta.
Olisiko vaikkapa tässä meidän lastenkulttuuriamme, totta, kerran olen lapsena käynyt myös muumimaailmassa, muutoin olen kuunnellut ja kasvanut tähän:
https://www.youtube.com/watch?v=MZskeHTyeps
https://www.youtube.com/watch?v=YYQKoDqoaGg
https://www.youtube.com/watch?v=mm2SQUDYM8Y
https://www.youtube.com/watch?v=bOYeyJHhGvE&list=PLaHBGAkwiFeos9REirPoFuq462C603aYN
https://www.youtube.com/watch?v=BFwH78mxeVw&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
jne., näitähän on loputtomiin, mutta varmaan tuossa on tunnetuimpia.
Tosiaankin, suomen kieli on tunnettu kirosanoistaan vain RUOTSISSA ja ruotsinkielisillä alueilla.
Ainiin, unohdin, että olet se "suomenkielinen". No...... ehkä käytät elämässäsi vaan kiropsanoja.
Ne harvat, jotka kirjosanoja käyttävät, käyttävät joskus ruotsin kielestä tullutta kirosanaa "v*ttu" ja "s*atana". Ja jotkut vanhemmat on joskus muinoin käyttäneet harvakseltaan myös suomen kielen ainoita baltialaisia sanoja, "p*rkele". Viimeisintä mainitsemaani nykyään käyttävät vain ruotsalaiset, jotka haluavat kaunista suomalaista kulttuuriani tarkoituksella mustamaalata. Kuten sinä.
Keitä ovat Paavo Pesusieni tai Oiva-nalle? En ole kuullutkaan? Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne.Kun tarpeeksi kauan sulkee silmänsä ja korvansa joltain kulttuurilta, ei sitä silloin ole olemassakaan. Onpa suomalainen kulttuuri pelottava ruotsinkielisille.
- joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Sanoinhan, etytä olet ruotsinkielinen :D Uskomatonta, miten voi olla noin aivopesty :D Vai että ruotsinkielellä on tehty enemmän kulttuuria, kun on MUUMIT :DDDDDDD Ei ole totta! Herätkää jo suomalaiset tähän ruotsinkielisten ennakkoluuloisuuteen ja narsismiin.
Sinä ainakin olet valehtelun mestari! Pystyn selkeästi huomaamaan, miten katsot suomalaista kulttuuria ruotsalaispropagandistisesta näkökulmasta.
Olisiko vaikkapa tässä meidän lastenkulttuuriamme, totta, kerran olen lapsena käynyt myös muumimaailmassa, muutoin olen kuunnellut ja kasvanut tähän:
https://www.youtube.com/watch?v=MZskeHTyeps
https://www.youtube.com/watch?v=YYQKoDqoaGg
https://www.youtube.com/watch?v=mm2SQUDYM8Y
https://www.youtube.com/watch?v=bOYeyJHhGvE&list=PLaHBGAkwiFeos9REirPoFuq462C603aYN
https://www.youtube.com/watch?v=BFwH78mxeVw&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
jne., näitähän on loputtomiin, mutta varmaan tuossa on tunnetuimpia.
Tosiaankin, suomen kieli on tunnettu kirosanoistaan vain RUOTSISSA ja ruotsinkielisillä alueilla.
Ainiin, unohdin, että olet se "suomenkielinen". No...... ehkä käytät elämässäsi vaan kiropsanoja.
Ne harvat, jotka kirjosanoja käyttävät, käyttävät joskus ruotsin kielestä tullutta kirosanaa "v*ttu" ja "s*atana". Ja jotkut vanhemmat on joskus muinoin käyttäneet harvakseltaan myös suomen kielen ainoita baltialaisia sanoja, "p*rkele". Viimeisintä mainitsemaani nykyään käyttävät vain ruotsalaiset, jotka haluavat kaunista suomalaista kulttuuriani tarkoituksella mustamaalata. Kuten sinä.
Keitä ovat Paavo Pesusieni tai Oiva-nalle? En ole kuullutkaan? Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne." Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne."
Saapasjalka-kissa, Kissalan pojat, Helmi ja Heikki, Matti Mainio ja Jussi Juonio, Masi, Harald Hirmuinen, Asterix, Tintti, Pikku-Bambi, Yakari, Hulk, King Kong, Korkeajännitys, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Unkarilaisia lasten satuja, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, Suomen Mad, Ratsupoliisi King, London Bridge is falling down, Ukko-Nooa, Oolannin sota, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö, Olen suomalainen, Onnenpäivät, Mennään bussilla jne. Kaikki nämä suomaalaisen kulttuurin helmet tosiaan suomen kielellä.
Katto Kassista ja Muumeja ei lapsuuteeni kuulunut, kun olivat liian ruotsalaisia silloiseen makuuni. Siksi olenkin tutustunut niihin vasta aikuisena ja murehtinut suuresti sitä, mistä kaikesta jäinkään paitsi. Nimittäin aidosta suomalaisuudesta, jota ei voi kunnolla ilmaista ilman ruotsia. - PuuttuukoArvot
joskus.lukenut kirjoitti:
" Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne."
Saapasjalka-kissa, Kissalan pojat, Helmi ja Heikki, Matti Mainio ja Jussi Juonio, Masi, Harald Hirmuinen, Asterix, Tintti, Pikku-Bambi, Yakari, Hulk, King Kong, Korkeajännitys, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Unkarilaisia lasten satuja, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, Suomen Mad, Ratsupoliisi King, London Bridge is falling down, Ukko-Nooa, Oolannin sota, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö, Olen suomalainen, Onnenpäivät, Mennään bussilla jne. Kaikki nämä suomaalaisen kulttuurin helmet tosiaan suomen kielellä.
Katto Kassista ja Muumeja ei lapsuuteeni kuulunut, kun olivat liian ruotsalaisia silloiseen makuuni. Siksi olenkin tutustunut niihin vasta aikuisena ja murehtinut suuresti sitä, mistä kaikesta jäinkään paitsi. Nimittäin aidosta suomalaisuudesta, jota ei voi kunnolla ilmaista ilman ruotsia.Ok, ymmärrän ehkä. Olemme vaan niin erilaisia kaikki. Tosiaankin, tuo ei ole korkeakulttuuria millään tavoin. Ehkä sitten vaan sitä omaa kulttuuriaan ei arvosta, jos lukee ulkomaalaisia sarjakuvia lapsena, eikä sitten mitään muuta. Ehkä siinä ei vaan näe sitten mitään hienoa ja sitten syntyy alemmuuskompleksi muita kulttuureja kohtaan. Kun omaakaan ei tunne. Ukko-Nooa :D Jouluyö, juhlayö - se on tunnettu maailmalla, muttei mitenkään suomalainen. Mikään noista ei ollut oik,eastaan suomalainen alunperin. Ei mikään. Olen siis edelleen sillä kannalla, että olet ruotsinkielinen, joka on tekeytynyt "suomenkieliseksi". Erityisesti sen huomaa siitä, että ruotsalaisten tavoin sanot "suomen kieli ja kulttuuri on tunnettu vain kirosanoistaan".
-Siis puuttuu arvot ja kulttuurin tuntemus, toisin kuin minulta. Me olemme vaan eläneet niin erilaisen elämän. Minä olen kai sitten supisuomalaisen, suomenkielisen lapsuuden elänyt 4 sisarukseni ja vanhempieni kanssa. En voi edes ymmärtää jonkun ruotsinkielisen alkoholistiperheen elämästä, jossa luetaan vain sarjakuvia. - joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Sanoinhan, etytä olet ruotsinkielinen :D Uskomatonta, miten voi olla noin aivopesty :D Vai että ruotsinkielellä on tehty enemmän kulttuuria, kun on MUUMIT :DDDDDDD Ei ole totta! Herätkää jo suomalaiset tähän ruotsinkielisten ennakkoluuloisuuteen ja narsismiin.
Sinä ainakin olet valehtelun mestari! Pystyn selkeästi huomaamaan, miten katsot suomalaista kulttuuria ruotsalaispropagandistisesta näkökulmasta.
Olisiko vaikkapa tässä meidän lastenkulttuuriamme, totta, kerran olen lapsena käynyt myös muumimaailmassa, muutoin olen kuunnellut ja kasvanut tähän:
https://www.youtube.com/watch?v=MZskeHTyeps
https://www.youtube.com/watch?v=YYQKoDqoaGg
https://www.youtube.com/watch?v=mm2SQUDYM8Y
https://www.youtube.com/watch?v=bOYeyJHhGvE&list=PLaHBGAkwiFeos9REirPoFuq462C603aYN
https://www.youtube.com/watch?v=BFwH78mxeVw&list=PLUSRfoOcUe4aGSTaDlVwaa3rFXVQlKlss
jne., näitähän on loputtomiin, mutta varmaan tuossa on tunnetuimpia.
Tosiaankin, suomen kieli on tunnettu kirosanoistaan vain RUOTSISSA ja ruotsinkielisillä alueilla.
Ainiin, unohdin, että olet se "suomenkielinen". No...... ehkä käytät elämässäsi vaan kiropsanoja.
Ne harvat, jotka kirjosanoja käyttävät, käyttävät joskus ruotsin kielestä tullutta kirosanaa "v*ttu" ja "s*atana". Ja jotkut vanhemmat on joskus muinoin käyttäneet harvakseltaan myös suomen kielen ainoita baltialaisia sanoja, "p*rkele". Viimeisintä mainitsemaani nykyään käyttävät vain ruotsalaiset, jotka haluavat kaunista suomalaista kulttuuriani tarkoituksella mustamaalata. Kuten sinä.
Keitä ovat Paavo Pesusieni tai Oiva-nalle? En ole kuullutkaan? Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne.Että suomaalaisten ihan omaa kulttuuria.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jänis_istui_maassa
"Jänis istui maassa (Häschen in der Grube) on saksalainen leikkilaulu ja kansansävelmä, jonka Alli Nissinen on suomentanut. Tekstin kirjoitti Friedrich Fröbel vuonna 1840; melodian hän perusti toiseen saksalaiseen kansansävelmään Wer die Gans gestohlen hat, der ist ein Dieb."
Jaksa edes noita muita käydä läpi, kun sitä samaa germaanista tai slaavilaista tuontitavaraa ne kuitenkin on, ihan kuin suomaalaisten kansallisjuoma kahvikin, se sentään edes vähän kauempaa tuotua. Tai kuuluisa suomalainen tango, jota argentiinalaiset luulevat saksalaiseksi sotilasmarssiksi ja saksalaiset sahalla soitetuksi itkuvirreksi. - PuuttuukoArvot
joskus.lukenut kirjoitti:
" Minun lapsuudessani oli Onneli ja Anneli, Uppo-nalle, Pupu Tupuna, myös Astrid Lindgrenin sadut (emme ole rajoittuneita, kuten te), Topeliuksen sadut, jne."
Saapasjalka-kissa, Kissalan pojat, Helmi ja Heikki, Matti Mainio ja Jussi Juonio, Masi, Harald Hirmuinen, Asterix, Tintti, Pikku-Bambi, Yakari, Hulk, King Kong, Korkeajännitys, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Unkarilaisia lasten satuja, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, Suomen Mad, Ratsupoliisi King, London Bridge is falling down, Ukko-Nooa, Oolannin sota, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö, Olen suomalainen, Onnenpäivät, Mennään bussilla jne. Kaikki nämä suomaalaisen kulttuurin helmet tosiaan suomen kielellä.
Katto Kassista ja Muumeja ei lapsuuteeni kuulunut, kun olivat liian ruotsalaisia silloiseen makuuni. Siksi olenkin tutustunut niihin vasta aikuisena ja murehtinut suuresti sitä, mistä kaikesta jäinkään paitsi. Nimittäin aidosta suomalaisuudesta, jota ei voi kunnolla ilmaista ilman ruotsia."liian ruotsalaista silloiseen makuuni" - arvaa mitä? Tuosta tunnistaa myös, että olet ruotsinkielinen ja yrität viesteilläsi mustamaalata. Ei lapsi tiedä tai erota, mikä on "ruotsalaista" ja mikä mistäkin lähtöisin. Lapsi ymmärtää aina, mitä ihmisarvo on. En kai minäkään ymmärtänyt, että Astrid Lindgren olikin ruotsalainen. Aivan hyvin Annikan ja Tommin näköiset ihmiset olisivat voineet asua naapurissani. Todistat siinä hyvin, kuinka vähän ruotsinkieliset tuntevat suomalaista kulttuuria.
Mahdankohan enää lukea lapsilleni muumejakaan, vai luenkohan vain täysin alkuperäistä suomalaista, suomenkielistä? No en ihan niin tyhmä ole. Mutta kerron ainakin Suomen kielipolitiikasta lapsilleni, kun he tuosta kasvavat.
Ja tämä seuraava viestisi! Nuo on lähes kaikki alkuperäisiä suomalaisia, hyppääpä se Jänis istui maassa sitten vaikka yli. Jos häiritsee. Siinä on Pokelan lauluja (mörri möykky jne.) ja onhan Ruotsiinkin käännetty muista kielistä lauluja aivan yhtä lailla? Jopa kokonaisia perinteitä, kuten Lucia, on suoraan matkittu (Italiasta). - PuuttuukoArvot
PuuttuukoArvot kirjoitti:
"liian ruotsalaista silloiseen makuuni" - arvaa mitä? Tuosta tunnistaa myös, että olet ruotsinkielinen ja yrität viesteilläsi mustamaalata. Ei lapsi tiedä tai erota, mikä on "ruotsalaista" ja mikä mistäkin lähtöisin. Lapsi ymmärtää aina, mitä ihmisarvo on. En kai minäkään ymmärtänyt, että Astrid Lindgren olikin ruotsalainen. Aivan hyvin Annikan ja Tommin näköiset ihmiset olisivat voineet asua naapurissani. Todistat siinä hyvin, kuinka vähän ruotsinkieliset tuntevat suomalaista kulttuuria.
Mahdankohan enää lukea lapsilleni muumejakaan, vai luenkohan vain täysin alkuperäistä suomalaista, suomenkielistä? No en ihan niin tyhmä ole. Mutta kerron ainakin Suomen kielipolitiikasta lapsilleni, kun he tuosta kasvavat.
Ja tämä seuraava viestisi! Nuo on lähes kaikki alkuperäisiä suomalaisia, hyppääpä se Jänis istui maassa sitten vaikka yli. Jos häiritsee. Siinä on Pokelan lauluja (mörri möykky jne.) ja onhan Ruotsiinkin käännetty muista kielistä lauluja aivan yhtä lailla? Jopa kokonaisia perinteitä, kuten Lucia, on suoraan matkittu (Italiasta).Otit sitten muuten esimerkiksi sen ainoan, joka sattui olemaan alkuperältään muualta kuin Suomesta :). Oli siellä ehkä muutama muukin. "Mää mää lampaani" ja hämä hämähäkki on alkuperältään muualta mm. , nyt kun näin aikuisena ottaa selvää.
Ei kukaan suomalainen ole noin epätietoinen omasta kulttuuristaan. - joskus.lukenut
PuuttuukoArvot kirjoitti:
Ok, ymmärrän ehkä. Olemme vaan niin erilaisia kaikki. Tosiaankin, tuo ei ole korkeakulttuuria millään tavoin. Ehkä sitten vaan sitä omaa kulttuuriaan ei arvosta, jos lukee ulkomaalaisia sarjakuvia lapsena, eikä sitten mitään muuta. Ehkä siinä ei vaan näe sitten mitään hienoa ja sitten syntyy alemmuuskompleksi muita kulttuureja kohtaan. Kun omaakaan ei tunne. Ukko-Nooa :D Jouluyö, juhlayö - se on tunnettu maailmalla, muttei mitenkään suomalainen. Mikään noista ei ollut oik,eastaan suomalainen alunperin. Ei mikään. Olen siis edelleen sillä kannalla, että olet ruotsinkielinen, joka on tekeytynyt "suomenkieliseksi". Erityisesti sen huomaa siitä, että ruotsalaisten tavoin sanot "suomen kieli ja kulttuuri on tunnettu vain kirosanoistaan".
-Siis puuttuu arvot ja kulttuurin tuntemus, toisin kuin minulta. Me olemme vaan eläneet niin erilaisen elämän. Minä olen kai sitten supisuomalaisen, suomenkielisen lapsuuden elänyt 4 sisarukseni ja vanhempieni kanssa. En voi edes ymmärtää jonkun ruotsinkielisen alkoholistiperheen elämästä, jossa luetaan vain sarjakuvia."Me olemme vaan eläneet niin erilaisen elämän."
Se on kyllä varmasti totta. Sinuna olisin onnellinen siitä. Minäkin olen.
"En voi edes ymmärtää jonkun ruotsinkielisen alkoholistiperheen elämästä, jossa luetaan vain sarjakuvia."
En minäkään, mutta myötätuntoa sellaista perhettä kohtaan kyllä tunnen. Eikä se voi johtua kielestäni, koska sinä et taas et tunne. - incywincyspider
Jänis istui maassa onkin yksinkertaisin lastenlaulu Suomessa, jota laulatetaan ehkä 1-3-vuotiaille joskus. Ei ihme, että on saksalaista alkuperää, siellä muuten vielä yksinkertaisempana versiona. Sitten on mää mää lampaani, joka on englantilaista alkuperää taas, samoin kuuluu luokkaan yksinkertaiset, samoin muuten hämähämähäkki. Ja nämähän tunnetaan varmaan kaikilla kielillä. Ainakin hämähämähäkki.
- lapsuuteni.kirjat
Niin, siis lapsuudessa luettua kirjallisuuttako tässä pitikin luetteloida? No laitetaan sitten sitä: Eino Pietola, Eino Pohjamo, Pentti H.Tikkanen, Jukka L.Mäkelä, Esa Anttala, Onni Palaste, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Väinö Linna, Paavo Rintala, Pentti Haanpää, Taisto Huuskonen, Yrjö Keinonen, Unto Parvilahti, Reino Lehväslaiho, Veijo Meri, Mauri Sariola, Jorma Kurvinen jne. Ystävällisen ja hellämielisen kansan kirjallista ilmaisua, jota suurella innolla luin lapsuuteni ja nuoruuteni.
Lisäksi yhteisellä suomalaisella kielellämme kirjoitettuja: Ken Follet, Alistair MacClean, Stephen King, Jan Guillou, Agatha Christie, Alexander Dumas, Giovanni Guareshi ja mitä niitä nyt oli. Anni Polva.
Noista aluksi mainituista opin sellaisia Suomen historian merkkihenkilöitä kuin Arnold Majewski, Gustav Mannerheim, Heinrichs, Siilasvuo, Hugo Österman, Harald Öhquist, Paavo Talvela, Walden, Harri Paarma, Antero Svensson, Gustaf Hägglund, Ehrnrooth x useampi, Alfthan, Löfström, Rappe, Rothberg, Brofelt, Polin, Polon, Björksten, Martin Wetzer, Ernst Linder, Harald Hjalmarsson, Winell, Oesch, Paasonen JNE JNE JNE, joita ilman tuskin olisimme itsenäistyneet tai säilyneet sellaisina. Kukaan heistä ei puhunut ainoana kielenään suomea, muutamat eivät ollenkaan. - olihan.niitä
incywincyspider kirjoitti:
Jänis istui maassa onkin yksinkertaisin lastenlaulu Suomessa, jota laulatetaan ehkä 1-3-vuotiaille joskus. Ei ihme, että on saksalaista alkuperää, siellä muuten vielä yksinkertaisempana versiona. Sitten on mää mää lampaani, joka on englantilaista alkuperää taas, samoin kuuluu luokkaan yksinkertaiset, samoin muuten hämähämähäkki. Ja nämähän tunnetaan varmaan kaikilla kielillä. Ainakin hämähämähäkki.
Tätä musiikkipuolta kouluajoilta: Maijal oli karitsa, Jo joutui armas aika, jumala ompi linnamme, pipperkakun sirkaman voi joskus viedä joonatan, minä soitan harmonikkaa, ystävän laulu, tumma on yö, tiritombaa, what shall we do with the drunken sailor ja mitä niitä nyt oli, näitä kotimaisella suomen kielellä hoilattuja.
Lempeän ja rauhallisen sivistyskansan laulujakin lautettiin: ateenalaisten laulu, porilaisten marssi, Suomen kaartin paluulaulu, Oolannin sota, Ison talon antti, hurja minoon luonnooltani, silmien välliin, njet molotoff, jne jne - pikkulintuRiemuissaan
lapsuuteni.kirjat kirjoitti:
Niin, siis lapsuudessa luettua kirjallisuuttako tässä pitikin luetteloida? No laitetaan sitten sitä: Eino Pietola, Eino Pohjamo, Pentti H.Tikkanen, Jukka L.Mäkelä, Esa Anttala, Onni Palaste, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Väinö Linna, Paavo Rintala, Pentti Haanpää, Taisto Huuskonen, Yrjö Keinonen, Unto Parvilahti, Reino Lehväslaiho, Veijo Meri, Mauri Sariola, Jorma Kurvinen jne. Ystävällisen ja hellämielisen kansan kirjallista ilmaisua, jota suurella innolla luin lapsuuteni ja nuoruuteni.
Lisäksi yhteisellä suomalaisella kielellämme kirjoitettuja: Ken Follet, Alistair MacClean, Stephen King, Jan Guillou, Agatha Christie, Alexander Dumas, Giovanni Guareshi ja mitä niitä nyt oli. Anni Polva.
Noista aluksi mainituista opin sellaisia Suomen historian merkkihenkilöitä kuin Arnold Majewski, Gustav Mannerheim, Heinrichs, Siilasvuo, Hugo Österman, Harald Öhquist, Paavo Talvela, Walden, Harri Paarma, Antero Svensson, Gustaf Hägglund, Ehrnrooth x useampi, Alfthan, Löfström, Rappe, Rothberg, Brofelt, Polin, Polon, Björksten, Martin Wetzer, Ernst Linder, Harald Hjalmarsson, Winell, Oesch, Paasonen JNE JNE JNE, joita ilman tuskin olisimme itsenäistyneet tai säilyneet sellaisina. Kukaan heistä ei puhunut ainoana kielenään suomea, muutamat eivät ollenkaan.Siis luettelet tuossa ruotsinkielisiä kirjailijoita? Sitten Wikipediasta katsoit muutaman tuntemattomamman suomalaisen ja yritit valikoida, miten taas saisit mahdollisimman hyvin mustamaalata? Voihan elämänsä noinkin elää! Minä ainakin oman lempeän kulttuurini tunnen todella hyvin ja ymmärrän sen, että jokainen maassani ei sen hienoutta ymmärrä. Ihmettelen silti sitä, että ihminen voi vihata noin paljon itseään. Vaikka oletkin puolikielinen, suomen kieli, kulttuuri ja perinteet kuuluvat sinunkin identiteettiisi. Se, että sinä et tunne suomalaista kulttuuria, ei pyyhi sitä maailmasta pois. Jotkut todellakin osaavat soittaa vain ukko Nooan ja luulevat olevansa kulttuuritietoisia.
- pikkulintuRiemuissaan
olihan.niitä kirjoitti:
Tätä musiikkipuolta kouluajoilta: Maijal oli karitsa, Jo joutui armas aika, jumala ompi linnamme, pipperkakun sirkaman voi joskus viedä joonatan, minä soitan harmonikkaa, ystävän laulu, tumma on yö, tiritombaa, what shall we do with the drunken sailor ja mitä niitä nyt oli, näitä kotimaisella suomen kielellä hoilattuja.
Lempeän ja rauhallisen sivistyskansan laulujakin lautettiin: ateenalaisten laulu, porilaisten marssi, Suomen kaartin paluulaulu, Oolannin sota, Ison talon antti, hurja minoon luonnooltani, silmien välliin, njet molotoff, jne jne"lempeän ja rauhallisen sivistyskansan" ja sitten yritit etsiä ne "hurjimmat " sota-ajan laulut mustamaalataksesi. Ja jonkun tuntemattoman venäläisen. Tänään taas opin, että ruotsalainen kulttuuri on ilkein ja mustasieluisin kulttuuri, jota onkaan.
Todellakin. Minun kulttuurini on lempein ja rauhallisin maailmassa. Vahvistat taas käsitystäni siitä! Voisitko muuttaa Malmöseen jo, kiitos. Tämä armas synnyimaani ei kaipaa yhtään epäisänmaallista RKP:läistä. - SINUNelämäntarinasi
olihan.niitä kirjoitti:
Tätä musiikkipuolta kouluajoilta: Maijal oli karitsa, Jo joutui armas aika, jumala ompi linnamme, pipperkakun sirkaman voi joskus viedä joonatan, minä soitan harmonikkaa, ystävän laulu, tumma on yö, tiritombaa, what shall we do with the drunken sailor ja mitä niitä nyt oli, näitä kotimaisella suomen kielellä hoilattuja.
Lempeän ja rauhallisen sivistyskansan laulujakin lautettiin: ateenalaisten laulu, porilaisten marssi, Suomen kaartin paluulaulu, Oolannin sota, Ison talon antti, hurja minoon luonnooltani, silmien välliin, njet molotoff, jne jneKun nyt olet "oman kulttuurisi" haukkunut maanrakoon noin kovin ja väittänyt, ettei suomalainen kulttuuri olisi lempeä, sivistynyt tai rauhallinen, sehän tarkoittaa silloin vain sinun omaa elämääsi. Sinä et tiedä muusta! Olet elänyt ruotsinkielisessä perheessä ja luulet ukko Nooan olevan "suomalaista kulttuuria. Varmaan luulet sen myös olevan Suomesta lähtöisin. Tuo kaikki kertoo vain sinun elämäntarinasi, joka on yksittäistapaus ja eroaa suurimmasta osasta suomalaisia. Kyllähän muissakin maissa näitä tapauksia löytyy. Ruotsissakin teinit kuuntelevat kaikki vain tyhjänpäiväistä amerikkalaispoppia (lapsesta alkaen), eikä heillä ole mitään käsitystä siitä, mitä sana "kulttuuri" edes tarkoittaa.
- åkeW
No eihän edes ruotsinkieliset tilaa lehteä jos levikin 46 395 numeron tilaajasta suomenkielisiä lipposia on 30 prosenttia! Ja tämäkin on jo vuoden 2011 tietoa ja josta numeroiden määrä on senkuin laskenut.
Hufvudstadsbladet lyhyesti
Hufvudstadsbladet (HBL) on Suomen johtava ruotsinkielinen päivälehti. Hbl julkaistaan seitsemänä päivänä viikossa. Päivittäinen levikki on 46 395 (LT 2011) ja lukijamäärä 108 000 (KMT Lukija s11/k12). Vajaa kolmasosa lukijakunnasta on suomenkielisiä.
Hufvudstadsbladet on sitoutumaton ja liberaali. Kesäkuusta 2015 lehteä johtaa päätoimittaja Tommy Westerlund. - fennolle.luettavaa
pikkulintuRiemuissaan kirjoitti:
Siis luettelet tuossa ruotsinkielisiä kirjailijoita? Sitten Wikipediasta katsoit muutaman tuntemattomamman suomalaisen ja yritit valikoida, miten taas saisit mahdollisimman hyvin mustamaalata? Voihan elämänsä noinkin elää! Minä ainakin oman lempeän kulttuurini tunnen todella hyvin ja ymmärrän sen, että jokainen maassani ei sen hienoutta ymmärrä. Ihmettelen silti sitä, että ihminen voi vihata noin paljon itseään. Vaikka oletkin puolikielinen, suomen kieli, kulttuuri ja perinteet kuuluvat sinunkin identiteettiisi. Se, että sinä et tunne suomalaista kulttuuria, ei pyyhi sitä maailmasta pois. Jotkut todellakin osaavat soittaa vain ukko Nooan ja luulevat olevansa kulttuuritietoisia.
"muutaman tuntemattomamman suomalaisen"
Niin, tosiaan, noiden lueteltujen myynti- ja lainausmäärät ovat todella pieniä. Rosa Liksom lyö laudalta mennen tullen, vaikka Rosaa lukevat muutkin muutkin kuin umpisuomalaiset.
Lapsena lauloin usein myös laulua "Herra Huu". Sitä en viitisnyt mainita, kun se ilmeisesti oli joku käännösjuttu.
- Joxanen
Kukaan muu ei vääristele Ruotsinkielen asemasta Suomessa niin paljon kuin ns "kieliaktiivit" joihin ilmeisesti aloittajakin kuuluu.
- ååååhhhhhh
Hurrit tuntuvat kovasti vääristelen sitä, kuinka tärkeä ruotsin kieli muka on suomessa.
- vähemmistöOnVähemmistö
Edes New York times, joka kutsuu ruotsinkielisiä Suomessa ""the worlds most pampered minority"- arvonimellä? Aivan oikeutetusti. Ruotsin kielen asemaa Suomessa ei ole täällä mitenkään vääristelty, päinvastoin, arviot ja laskelmat etuoikeuksista ja ylimitoitetusta asemasta menevät edelleenkin alakanttiin.
- karmeaa
vähemmistöOnVähemmistö kirjoitti:

Sinä sen sanoit.
- opettele.ruotsia

Niin, amerikkalaiset ovat perinteisesti kohdelleet vähemmistöjään kovin toisella tavalla. Mustia ei tosiaankaan ole paapottu.
Saahan sitä vetää lankkia naamaansa ja turbaanin päähänsä ja muuttaa USA:aan, jos meno täällä ei miellytä. - Vallankumousko
opettele.ruotsia kirjoitti:
Niin, amerikkalaiset ovat perinteisesti kohdelleet vähemmistöjään kovin toisella tavalla. Mustia ei tosiaankaan ole paapottu.
Saahan sitä vetää lankkia naamaansa ja turbaanin päähänsä ja muuttaa USA:aan, jos meno täällä ei miellytä.Ja siihen päälle vielä "opettele ruotsia".... Ei ole tottakaan tuo ylimielisyys. Entä jos juuri me ruotsintaitoiset kaiken propagandan näemmekin? Mehän tunnemme ne "ruotsalaisuuden salat" eli kaikki teidän asenteellisuutenne ja valheenne suomalaisuuteen liittyen? Eihän tyhmät, kielitaidottomat suomalaiset voi sellaisesta edes tietää, siksi he eivät osaa tehdä vastarintaa rasismille.
- opettele.ruotsia
Vallankumousko kirjoitti:
Ja siihen päälle vielä "opettele ruotsia".... Ei ole tottakaan tuo ylimielisyys. Entä jos juuri me ruotsintaitoiset kaiken propagandan näemmekin? Mehän tunnemme ne "ruotsalaisuuden salat" eli kaikki teidän asenteellisuutenne ja valheenne suomalaisuuteen liittyen? Eihän tyhmät, kielitaidottomat suomalaiset voi sellaisesta edes tietää, siksi he eivät osaa tehdä vastarintaa rasismille.
On se kyllä aika rajua rasismia, jos sitä ei ilman tulkkia edes huomaa.
- OnnetonKieli
Ruotsin kieli on niin pienialueinen suppea kieli, että siitä ei ole hyötyä - kuin ehkä Ruotsissa ja rannikkoSuomessa. PISTE.
- språkvetaren
Tja i farten glömde du bort att ca 20 miljoner pratar skandinaviska som sitt modersmål, men men.
- osaan_
Suppeus ei tee kielestä hyödytöntä, päinvastoin. Suppean kielialueen kielen osaaminen katsotaan aina eduksi, esim. työhaastatteluissa.
- KiitosPialle
språkvetaren kirjoitti:
Tja i farten glömde du bort att ca 20 miljoner pratar skandinaviska som sitt modersmål, men men.
ruotsi (eikä varsinkaan Suomen ruotsi) ole sama asia kuin "skandinaaviska". Hädin tuskin ruotsalaisetkaan ymmärtävät Suomen ruotsia puhuvaa.
Esuskunnassakin on tästä jo puhuttu, mikä on NIIN hienoa. Se on siis jo alkanut! Tämän kansanedustajan mukaan siis ruotsia voi ehkä vähän puhua norjalaisen kanssa (ei edes voi), mutta kun ollaan tanskalaisen tai islantilaisen kanssa tekemisissä, yhteinen kieli ei taatusti ole ruotsi, se on englanti:
https://www.youtube.com/watch?v=0O5xEoyPHkM
Vihdoin ja viimein suomenkielisten syrjinnästä on alettu puhua eduskunnassa = )). - sanon.vaan
Minä kyllä mieluummin osaan sellaista kieltä, jota voin käyttää rikkaiden ja hyvinvoivien ruotsalaisten kanssa ja jolla pärjään vieläkin rikkaampien ja paremmin voivien tanskalaisten sekä kaikkein rikkaimpien, mukavien ja suoraselkäisten norjalaisten kanssa tai käydessäni tuliperäisessä, karussa mutta kesällä uskomattoman vehreässä ja kauniissa Islannissa.
Luonto, tavat, kulttuuri ja yhteinen historia sitoo minua pohjoismaihin enemmän kuin kieleni erottaa. - minunKauneinKotimaani
sanon.vaan kirjoitti:
Minä kyllä mieluummin osaan sellaista kieltä, jota voin käyttää rikkaiden ja hyvinvoivien ruotsalaisten kanssa ja jolla pärjään vieläkin rikkaampien ja paremmin voivien tanskalaisten sekä kaikkein rikkaimpien, mukavien ja suoraselkäisten norjalaisten kanssa tai käydessäni tuliperäisessä, karussa mutta kesällä uskomattoman vehreässä ja kauniissa Islannissa.
Luonto, tavat, kulttuuri ja yhteinen historia sitoo minua pohjoismaihin enemmän kuin kieleni erottaa.Voit siinä tapauksessa vapaaehtoisesti opiskella sitä kieltä ja YRITTÄÄ pärjätä sillä muualla (tai edes) kuin Ruotsissa, ei mitään ongelmaa! Yksikielisessä, oikeudenmukaisen kielipolitiikan Suomessa. Tuolloinkin sinulla on täysi oikeus siihen! Se, että suomalaisia ja ruotsalaisia sitoo monikin asia, ei tarkoita sitä, että VAIN SUOMALAISTEN olisi alistuttava tällaiselle kielipolitiikalle ja ruotsalaiset saisivat edelleen unohtaa koko Suomen ja vain halveksua suomalaista kulttuuria! JOTAIN OMANARVON TUNTOA on sentään oltava, hyvänen aika! Ei kukaan muutenkaan muuallakaan arvosta sellaista, joka ei osaa arvostaa itseään. Yksi noloimpia asioita minun kotimaassani on se, että Suomi alistuu Ruotsille.
Enkä muutenkaan kutsuisi islamistista Ruotsia mitenkään "rikkaaksi". Ei mene kuule kuin alle 14 vuotta, kunnes Ruotsi on YK:n laskelmien mukaan kehitysmaa. - sanon.vaan
minunKauneinKotimaani kirjoitti:
Voit siinä tapauksessa vapaaehtoisesti opiskella sitä kieltä ja YRITTÄÄ pärjätä sillä muualla (tai edes) kuin Ruotsissa, ei mitään ongelmaa! Yksikielisessä, oikeudenmukaisen kielipolitiikan Suomessa. Tuolloinkin sinulla on täysi oikeus siihen! Se, että suomalaisia ja ruotsalaisia sitoo monikin asia, ei tarkoita sitä, että VAIN SUOMALAISTEN olisi alistuttava tällaiselle kielipolitiikalle ja ruotsalaiset saisivat edelleen unohtaa koko Suomen ja vain halveksua suomalaista kulttuuria! JOTAIN OMANARVON TUNTOA on sentään oltava, hyvänen aika! Ei kukaan muutenkaan muuallakaan arvosta sellaista, joka ei osaa arvostaa itseään. Yksi noloimpia asioita minun kotimaassani on se, että Suomi alistuu Ruotsille.
Enkä muutenkaan kutsuisi islamistista Ruotsia mitenkään "rikkaaksi". Ei mene kuule kuin alle 14 vuotta, kunnes Ruotsi on YK:n laskelmien mukaan kehitysmaa.Tiedätkö, minulle on aivan samantekevää, halveksuvatko ruotsinkieliset suomalaista kulttuuria vai eivät. Minä nimittäin en voi siihen vaikuttaa. Yhtä vähän kuin siihen, jos Etelä-Afrikan bantuheimoiset halveksuvat suomalaista kulttuuria (josta he tuskin ovat tietoisia muuten kuin että he mennen tullen voittavat suomalaiset urheilijat, jos vahingossa sellaisiin törmäävät). Minä en voi pakottaa ketään olemaan halveksumatta suomalaista kulttuuria, eikä mikään voisi minua vähempää kiinnostaa kuin tuhlata aikaani sellaisen yrittämiseen.
Jos suomenruotsalaiset todella halveksuvat suomalaista kulttuuria, mitä kyllä epäilen, he tekevät sen ehkä ihan hyvästä syystä. - ItseSyyllistyt
sanon.vaan kirjoitti:
Tiedätkö, minulle on aivan samantekevää, halveksuvatko ruotsinkieliset suomalaista kulttuuria vai eivät. Minä nimittäin en voi siihen vaikuttaa. Yhtä vähän kuin siihen, jos Etelä-Afrikan bantuheimoiset halveksuvat suomalaista kulttuuria (josta he tuskin ovat tietoisia muuten kuin että he mennen tullen voittavat suomalaiset urheilijat, jos vahingossa sellaisiin törmäävät). Minä en voi pakottaa ketään olemaan halveksumatta suomalaista kulttuuria, eikä mikään voisi minua vähempää kiinnostaa kuin tuhlata aikaani sellaisen yrittämiseen.
Jos suomenruotsalaiset todella halveksuvat suomalaista kulttuuria, mitä kyllä epäilen, he tekevät sen ehkä ihan hyvästä syystä." he tekevät sen ehkä ihan hyvästä syystä." Sinä, joka tuossa yllä tekeydyit "suomenkieliseksi" RKP:läisenä, itse syyllistyt suomalaisen kulttuurin halveksuntaan. Ei siis ihme, ettei sinua vähempää voisi kiinnostaa. Meitä, jotka oman kulttuurimme tunnemme ja jotka sitä rakastamme kaikesta sydämestämme, todellakin kiinnostaa, onko oma kulttuuri ja äidinkieli alistamisen ja syrjinnän kohde vai ei. Meillä siihen on myös täysi oikeus.
- sanon.vaan
ItseSyyllistyt kirjoitti:
" he tekevät sen ehkä ihan hyvästä syystä." Sinä, joka tuossa yllä tekeydyit "suomenkieliseksi" RKP:läisenä, itse syyllistyt suomalaisen kulttuurin halveksuntaan. Ei siis ihme, ettei sinua vähempää voisi kiinnostaa. Meitä, jotka oman kulttuurimme tunnemme ja jotka sitä rakastamme kaikesta sydämestämme, todellakin kiinnostaa, onko oma kulttuuri ja äidinkieli alistamisen ja syrjinnän kohde vai ei. Meillä siihen on myös täysi oikeus.
"Sinä, joka tuossa yllä tekeydyit "suomenkieliseksi" RKP:läisenä"
En ole koskaan edes äänestänyt RKP:tä saati että olisin maksanut sen jäsenmaksuja. Juuri nyt ylitit sen rajan, että väitteesi muuttuivat valheiksi. - fvvccx
sanon.vaan kirjoitti:
"Sinä, joka tuossa yllä tekeydyit "suomenkieliseksi" RKP:läisenä"
En ole koskaan edes äänestänyt RKP:tä saati että olisin maksanut sen jäsenmaksuja. Juuri nyt ylitit sen rajan, että väitteesi muuttuivat valheiksi.Eiköhän tuo ole saman tasoinen yleistys, jota svekot tällä palstalla harrastavat; heidän mukaansa kun kaikki pakkoruotsia vastustavat ovat persuja. Joka taas on yhtälailla valhe.
- törkeäääää
Ja Yle-femmalla esim. Obs:ssa haukutaan usein suomalaisia ja suomalaisuutta ihan surutta.
- HyödyllinenKieli
Niin. Ruotsin kieli on erittäin hyödyllinen kieli sille joka sitä osaa.
Omalta kohdaltani sen hyödyllisyydestä voin sanoa seuraavaa:
Matkailen maailmalla ja koetan pärjätä ruotsin kielellä.
Sama suppeammin; matkailen Euroopassa ja koetan selviytyä ruotsin kielellä.
Edelleen supistaen; matkailen Pohjoismaissa ja yritän selviytyä ruotsin kielellä.
Vielä edelleen aluetta pienentäen; matkailen Suomessa ja yritän selviytyä ruotsin kielellä.
Vielä aluetta pienentäen; matkailen rannikkosuomessa ja koeta selviytyä ruotsin kielellä.
Tätä seuraa kysymys: Millä alueilla ruotsin kielellä en selviydy?
Ihanaa osata kaksi pientä etnistä kieltä - Suomen ja Ruotsin.- mielenkiintoinenKirjoi
"Ihanaa osata kaksi pientä etnistä kieltä - Suomen ja Ruotsin"
tarkoitat kai "suomea ja ruotsia" - huom. oikeinkirjoitus.
"etnistä kieltä" ? Mikä kieli on etninen? - SuomiStrategia
Lukekaa "Kansalliskielistrategia" eli Folktingetin masinoima kieliohjelma kaikille tuleville Suomen hallituksille. On röyhkeää tekstiä, suoranainen sodanjulistus suomenkieliselle Suomelle. Lähtökohta on että koko Suomessa siirrytään vähitellen täydelliseen kaksikielisyyteen valtion, kuntien, koulutuksen ja kaupan piirissä. On suoranainen "punainen vaate" ruotsinkielisille kielifanaatikoille jos jossain on VAIN suomenkielistä tekstiä.....
http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1431429999340.html
Lähtökohta pitää olla, että ruotsinkieli on Suomessa vain paikallinen vähemmistökieli, eikä ruotsinkielisiä palveluja tarvitse antaa suomenkielisillä paikkakunnilla lainkaan. Tämä tietysti edellyttää lainsäädännön muuttamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703