Eu ja Imf kaappasivat törkeästi vallan Kreikassa

Kreikka on varoittava esimerkki siitä miten Suomellekik tulee käymään ellei järkinnopeasti voita. Taas pelastetaan pankkeja pois Kreikasta suomalaistenkin verorahoilla. Valehdellaan että muka autetaan Kreikkaa ja kreikkalaisia nousemaan jaloilleen. Yksikäön pönkätty euromaa ei ole selvinnyt. Espanjan ja Irlannin talouksiin tuli kyllä euron myötä piristysruiske, mutta se osoittautuikin massiiviseksi talouskuplaksi. Molempien maiden pankkeja on tuettu miljardikaupalla. Nyt hullut antanevat Kreikalle 86 miljardia euroa. Pian on vuorossa taas muut jo aiemmin pönkätyt maat sekä uusia euromaita vaatimassa miljardeja. Tämä on viemässä koko maailman tuhoon. On erittäin paljon mahdollista että lolmas maailman sota alkaa pian Euroopasta. Eu:n piti tuoda rauha ja vakaus mutta se on euron myötä tuonut järjettömyyden pahimmassa muodossaan maanosaamme. Missä eu siellä ongelma pitää paikkansa aina, iäisesti.
2051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Venäjältä ja Kiinalta tullenee vastareaktio...

Äänestä

Tässä taas pölhöpersun "talousviisaan" neuvoja miten asiat pitää "hoitaa". Kyseinen peruskoulun kesken jättänyt voisi opetella edes jaksoittamaan tekstinsä niin että sitä olisi helpompi lukea. Että kaikki ei olisi vain yhtä oksennusputkea.

Mutta kun ei osata edes kirjottamisen perussääntöjä. Tästä huolimatta ollaan valmiita antamaan "neuvoja" siitä kuinka Suomen taloutta tulisi hoitaa. Kyllä olisi taas kerran kirveellä töitä...

Äänestä
  • Tuohan se oleellista olikin ;)

    Äänestä

Sulmen taloutta pitäisi alkaa vihdoin hoitamaan ja niin että eroamme sekä eurosta että eu:sta. Ihan kaikkia muu vie maatamme kohti hähirvitävää tuhoa.

Äänestä
  • Vai niinkö meinaat. Kuule kerroppas samantien että minkä suuren suomalaisen vientiyrityksen pomo sinä olet? Katsos kun 26 yritystä vastaa 60 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta. Kai sinä jonkun näiden pomo olet? Kerro ketkä muut Suomen vientikaupan "ykkösnimet" sinun lisäksi ovat sitä mieltä että Suomi ulos EU:sta ja eurosta?

    Äänestä

Taas siellä apukoulun aapiskurssin käynyt antipersu opettaa toisille oikeinkirjoitusta.
Tuo autisti ei muuhun aivotyöhön pystyisikkään.

Äänestä

Stubb lapioi taas rahat Kreikalle. PS, Kesk. ja KD olisi ollut oikea hallituskokoonpano.

Äänestä
  • Missä EU-siellä ongelma.
    Missä DEMLA-siellä rikos.
    Sillanrakennusrahatkin ovat hukkaan heitettyjä-ei tule siltaa.

    Äänestä

Uudet vaalit. Perussuomalaiset voittaa. Kristillisdemokraatit ovat muuttuneet eurokriittisiksi joten heistä apuolue Perussuomalaisille. Lukekaa Taloussanomiakin, siellä totuuta Kreikan pönkkäyksen hulluudesta.

Äänestä

Kyllä nyt tarvitaan lisää kannatusta Suomen ainoalle eurokriittiselle puolueelle eli Kristillisdemokraateille. Se ei hyväksy tukipaketeita eikä eu liittovaltiota

Äänestä
  • .

    Ei se mitään vaikuta hyväksyi tukipaketteja tai ei

    Ainoa mikä vaikuttaa on eroaminen rahaliitosta

    .

    Äänestä

  • Ei ole pakko hyväksyä yhtäkään tukipakettia. Nyt lapataan rahaa ilman vakuuksia, vaikka omakin talous on kuralla. Lisäksi moni paljon suurempi ja Varakkaampi valtio selviää paljon pienemmillä avustuspaketeilla. Persut eivät tähänkään muutosta tuoneet.

    Äänestä

  • ppoioppppoo kirjoitti:

    Ei ole pakko hyväksyä yhtäkään tukipakettia. Nyt lapataan rahaa ilman vakuuksia, vaikka omakin talous on kuralla. Lisäksi moni paljon suurempi ja Varakkaampi valtio selviää paljon pienemmillä avustuspaketeilla. Persut eivät tähänkään muutosta tuoneet.

    .

    Miksi Ruotsin ja Norjan ei tarvitse olla eurossa

    Miksi Suomen pitää maksaa Britanniankin osuuksia jäsenmaksuissa

    .

    Äänestä

  • keskustelu_vasta_alkanut kirjoitti:

    .

    Miksi Ruotsin ja Norjan ei tarvitse olla eurossa

    Miksi Suomen pitää maksaa Britanniankin osuuksia jäsenmaksuissa

    .

    Ruotsin ja Norjan taloudet nousussa-ilman euroa

    Äänestä

Suomessa omlut tyhmät päättäjät Kekkosen jälkeen. Pahemmaksi menee

Äänestä

Äänestetään muutosta. Äänestetään nyt tästedes eurokriittisintä eduskunta puoluetta.

Äänestä

Suurin osahan meistä ei hyväksy Kreikka kolmosta gallupin mukaan 58%

Äänestä
  • Ei hallituskaan ole sitä hyväksynyt, eikä edes EU, vasta neuvottelut siitä.

    Äänestä

Jos kommunistinen Putin kaappaa vallan Kreikassa, asukkaat voivat päästä orjiksi kaukoitään

YLE VAIKENEE TÄSTÄ ja puhuu fennorussovoiman ostamisesta vaikka rakennustöissä venäjällä käytetään orjia

Orjatyön suurkuluttajia ovat venäläiset yritykset, joita johtavat kommunistisen kasvatuksen saaneet Kremlin oligarkit

KOMMUNISTINEN NYKYJOHTO PUTIN, MEDVEDEV JA LAVROV
OVAT HANKKINEET pKoreasta ORJIA TYÖHÖN KAUKOITÄÄN jotka tarvittaessa tapetaan keskitysleirillä jos marisevat

ORJILLE EI MAKSETA ollenkaan PALKKAA VAAN KORVAUKSEN SAA KREMLILTÄ PKOREAN DIKTARUURISUKU. Orjat annetaan yksityisten venäläisten käsiin ja jos pkorealainen orja valittaa, hänet lähetetään keskitysleirille pKoreaan ja jos pakenee hänen perheensä pKoreassa lähetetään keskitysleiriin

SUOMEN YLE VAIKENEE ORJATYÖVOIMAN KÄYTÖSTÄ KREMLISTÄ. BBC kertoo asiasta haastatteluin laajasti, mm. orjia on haastatelulta mutta kasvoja ei tietenkään voida näyttää

BBCn uutislähetys VENÄLÄISTEN YRITYSTEN KÄYTTÄMISTÄ ORJISTA JOITA KREML HANKKII

https://www.youtube.com/watch?v=JisOJslChYM

Published on 15 Jul 2015 One of the few sources of hard cash in the North Korea's failing economy is overseas labour. President Kim Jong-Un has expanded the number of worker brigades he sends overseas, and currently, tens of thousands are working in Russia, many of them in the construction industry of Russia's remote far east.

PKorea tarjoaa orjia Putinille työjuhdiksi

http://www.asianews.it/news-en/Pyongyang-offers-slaves-in-exchange-for-Russian-oil-7651.htm

Vladivostok-kaupungin nousu perustuu palkaattomaan pohjoiskorealaiseen orjatyövoimaan

http://www.theglobeandmail.com/news/world/how-unpaid-north-korean-labour-helped-russia-welcome-the-world/article4535529/

Äänestä

Niin olisi pitänyt tehdä heti kun alettiin ulkopuolista "hätärahoitusta" ylivelkaantuneelle maalle tuupata., mille tahansa maalle niin pitää velan antajan varmistaa että lainat ja rahoitukset menevät oikeaan kohteeseen ja velallinen toteuttaa sovitut toimenpiteet. Nythän niin ei voitu toimia, koska rahat menivät yksityisille riskisijoittajille estämään Saksan, Italian ja Ranskan pankkien tappioita. Siis luotiin yhteisvastuu, jota EU;ssa ei pitäisi olla, eikä saisi olla. Miksi siis noudattaa EU-sääntöjä, jos ei EU;kaan niitä noudata, eikä kaksinaismoraalista on EU;n touhu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mielisairaatjohtaaeuroop kirjoitti:

Kreikka on varoittava esimerkki siitä miten Suomellekik tulee käymään ellei järkinnopeasti voita. Taas pelastetaan pankkeja pois Kreikasta suomalaistenkin verorahoilla. Valehdellaan että muka autetaan Kreikkaa ja kreikkalaisia nousemaan jaloilleen. Yksikäön pönkätty euromaa ei ole selvinnyt. Espanjan ja Irlannin talouksiin tuli kyllä euron myötä piristysruiske, mutta se osoittautuikin massiiviseksi talouskuplaksi. Molempien maiden pankkeja on tuettu miljardikaupalla. Nyt hullut antanevat Kreikalle 86 miljardia euroa. Pian on vuorossa taas muut jo aiemmin pönkätyt maat sekä uusia euromaita vaatimassa miljardeja. Tämä on viemässä koko maailman tuhoon. On erittäin paljon mahdollista että lolmas maailman sota alkaa pian Euroopasta. Eu:n piti tuoda rauha ja vakaus mutta se on euron myötä tuonut järjettömyyden pahimmassa muodossaan maanosaamme. Missä eu siellä ongelma pitää paikkansa aina, iäisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu