Paavo Väyrynen - pyrkyreiden kuningas

PaulAbraham

Paavo Väyrysen luokkatoverit muistavat vieläkin, että hän jo koulupoikana ilmoitti nousevansa Suomen tasavallan presidentiksi. Paavon tavoite kirjattiin Kemin yhteiskoulun abiturienttien kronikkaan 1965.

Paavo erottui koulussa monin tavoin. Hän oli ainoa, jolle isä oli ostanut kateutta herättävän auton, ettei pojan tarvinnut matkustaa junalla kotiin parinkymmenen kilometrin päähän Keminmaalle. Koulussa pantiin myös kuolaten merkille, että Paavon eväsleipien päällä oli aina tukeva voikerros ja jykevä kinkkuviipale.

Jokainen maaseudun kirkonkylä tuottaa ainakin yhden Paavo Väyrysen tapaisen tyypin. Yhdessä nämä lapsinerot muodostavat maalaisliitto-keskustan selkärangan. He ovat eräänlaisia kolmannen divisioonan lahjakkuuksia, jotka helsinkiläisessä kulttuurissa herättävät hilpeyttä.

Paavo menestyi koulussa, tanhu- ja lausuntakilpailuissa, mutta urheilukentällä hänestä ei ollut vastusta. Tikkaa hän heitti kuin tytöt. Raittiusaate oli Paavolle niin läheinen, että ensimmäisen ryyppynsä hän otti vasta 18-vuotiaana.

Kerran hän pyysi opiskelukaveriaan opettamaan ryyppäämisen jaloa taitoa, mutta sitä hän ei koskaan oppinut. Kännissä Paavo on mahdoton ja kömpelöt yritykset iskeä naisia ovat säälittäviä.

Paavo on selvinnyt läpi elämänsä ilman kavereita ja läheisiä ystäviä. Hänen työparinaan ollut puoluesihteeri Seppo Kääriäinen yritti urkkia toimittajilta, mitä mieltä Paavo oli asioista, sillä tämä ei kertonut suunnitelmistaan edes puoluesihteerilleen.

Opiskelukaveri muistaa, että kerran Paavo pohdiskeli jopa liittymistä sosiaalidemokraatteihin. Hanke ei tietenkään toteutunut.

Paavossa pyrkyryys on näkynyt aina. Kepulainen tv-johtaja palkkasi Paavon A-studioon, jossa hän teki vuoden 1970 vaalien alla ohjelmasarjan Lapin metsäoloista. Kun Lapin piirijärjestö oli valinnut Paavon eduskuntaehdokkaaksi, päätös julistettiin salaiseksi, jotta Väyrysen vaaliohjelmat eivät joutuneet karanteeniin. Ne veivät Paavon eduskuntaan.

Paavo rakensi pyrkyryydellään nopeasti uransa. Hän pääsi ulkoministeri Ahti Karjalaisen avustajaksi, puolueen varapuheenjohtajaksi, ministeriksi, puheenjohtajaksi ja presidenttiehdokkaaksi. Hän raivasi kilpailijat tieltään. Tässä työssä hän oli täysin häpeämätön. Paavo kaatoi puheenjohtaja Johannes Virolaisen, yritti kaataa Mauno Koiviston hallituksen, yritti tehdä Ahti Karjalaisesta presidentin KGB:n kenraalin Viktor Vladimirovin tuella, savusti Karjalaisen ulos Suomen Pankista, kun tästä ei ollut hänelle enää hyötyä, yritti kaataa Esko Ahon hallituksen, yritti estää EU-sopimuksen, vastusti Suomen siirtymistä euroon.

Paavo Väyrysessä on paljon huvittavia piirteitä. Jos Koivisto on nuuka, niin Paavo on sairaalloisen itara. Hän ei kaiva lompakkoaan esiin, kun pitää maksaa lounas, olut tai kahvit. Kerran eräs toimittaja ihmetteli, kun Paavo tarjosi hänelle kahvit, mutta sitten selvisi, että nekin menivät EU:n piikkiin.

Ne, jotka luulivat, että Paavon kuningastie katkesi jo 15 vuotta sitten, olivat taas väärässä. Hitleriltä lainatulla termillä "tahtopolitiikka" Paavo nousee Kepun puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Hänen tukenaan on maaseudulle luotu Kepulandia, jossa vallitsee yksipuoluejärjestelmä.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä Aarno Laitinen analysoi varsin hyvin Paavo Väyrysen taustoja.

      Onneksi kehäraakki Väyrynen on menneisyyden mies, vaikka hän näin heinäkuun hiljaisina uutisviikkoina vielä pieniin otsikoihin pääseekin.

      • JompenrakasHVjoht

        No Sinä HV:ni Paloheinästä käytät nyt erästä rekisteröidyistä nikeistäsi ja Väyrystä, Suomen ainoaa maailmanluokan valtiomiestä mollaat.

        Ho hoo, ho HOO! Et Sinä asioita ymmärrä alkuunkaan!


      • FaktaaPukkaa

        Paavo Väyrynen haluaisi olla maailmanluokan valtiomies, mutta tosiasialliseti Paavo on säälittävä ikääntynyt ja alkoholisoitunut pikkumies.


      • Pakko_myöntää

        Paavossa on puolensa.


      • Hiohiohihiihihiiii

        Lähinnä pahat puolensa.


    • PaavoSucksDick

      Hyvin kirjoitettu tuosta paksusta pikkumiehestä.

    • AgathaChristie

      Paavo Väyrynen on ulkoisesti kuin Hercule Poirot, mutta hänellä ei ole Poirotin älyä.

    • LopunAlku

      Kepun herraonni loppui pysyvästi, kun väykky syrjäytti neuvostoliiton tuella viimeisen kepun valtiomiehen Johannes Virolaisen.

    • Hiohihiiii

      Onneksi Väyrynen on nykyään harmiton ressukka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe