Känninen Väyrynen lukittiin hotellihuoneeseen

JuhaniSuomi

"Entinen ulkoministeriön virkamies Suomi kertoo kirjassaan, että joutui vierailulla Puolaan myöhäisillan tunteina lukitsemaan ulkoministeri Väyrysen hotellihuoneeseen "estääkseen tätä tekemästä hallaa itselleen ja maansa edulle".

"Suomen kertoma asia liittyy ministerivierailuun, johon sisältyneen työpäivän päätteeksi istuimme iltaa omalla porukalla muun muassa Pekka Herlinin ja parin muun yritysjohtajan kanssa, Väyrynen totesi torstaina Suomenmaalle. "

29

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jukupätkät_

      Väyryselle kuningas A on edelleen ongelma.

      Sen takia hänellä oli jokunen vuosi sitten sydänkohtauskin.

      • Mutta nykyään hän viisaasti majoittuu vain moderneihin hotelleihin, joiden ovet saa sisältä päin auki ilman avainta.


      • Juhani_Suomi

        Ja nykyään Väyrynen ei enään ole ulkoministeri.


      • PompsahtiPyytämättäEsiin
        Juhani_Suomi kirjoitti:

        Ja nykyään Väyrynen ei enään ole ulkoministeri.

        Nykyään Väyrynen on enemmän keskittynyt itseensä ja itsensä esiin tuomiseen. Kun Väyrystä ei vähään aikaan edes huomattu saati noteerattu, hän keksi tehdä kansalaisaloitteen jotta pääsisi esille.


      • juopoltapesee
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mutta nykyään hän viisaasti majoittuu vain moderneihin hotelleihin, joiden ovet saa sisältä päin auki ilman avainta.

        Ratkaisu Ukrainan kriisiin
        17.1.2018 11:48 Paavo Väyrynen 31 kommenttia

        ilmoita asiaton viesti

        MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa minulta kysyttiin Ukrainan kriisistä. Totesin uutisoinnin olleen Suomessa yksipuolista.

        Vuodenvaihteessa 2014-2015 kirjoitin Ukrainan kriisistä useita blogeja, joissa totesin länsimaiden omalla toiminnallaan vaikuttaneen sen syntymiseen. Toisaalta kirjoitin selvin sanoin Venäjän toimineen kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Yhdessä blogeistani (https://www.paavovayrynen.fi/2014/12/29/tosiasiat-on-tunnustettava-virheet-on-myonnettava/) kirjoitin muun muassa:

        ”Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta valtaamalla Krimin niemimaan. Jos Krim olisi vain julistautunut itsenäiseksi, länsimaiden reaktio olisi ollut lievä. Olivathan länsimaat itse rikkoneet kansainvälistä oikeutta Kosovon itsenäistymisen yhteydessä, mitä kaikki EU-maatkaan eivät hyväksyneet. Krimin liittäminen Venäjään sai osakseen jyrkän tuomion.

        Venäjä on rikkonut räikeästi kansainvälistä oikeutta myös Itä-Ukrainassa. Siellä kysymys oli aluksi sisällissodasta, johon osallistuneet separatistijoukot saivat tukea Venäjältä. Jossakin vaiheessa maassa oli ilmeisesti myös Venäjän armeija yksiköitä. Tällä hetkellä tilanne on sekava.”


        Kannoin aikanaan huolta siitä, että Suomen ulkopoliittinen johto saisi käsiinsä Ukrainan kriisistä kaiken olennaisen informaation. Tästä syystä lähetin Sauli Niinistölle tiedoksi kirjoituksiani.

        Uudenvuodenpäivänä 1.1.2015 lähetin Niinistölle myös sähköpostiviestin, johon sisältyi linkki videoon, jossa on mielenkiintoista dokumentaatiota Ukrainan tapahtumista.

        ”Tervehdys!

        Hyvä oli uudenvuodenpuheesikin. Minäkin kommentoin pyynnöstä STT:lle,
        mutta eivät tainneet julkaista, kun kiittelin.

        Palaan vielä viimeisimpiin blogeihini. Olen niissä tuonut
        maltillisesti esille sen, että länsimaatkin ovat tehneet virheitä,
        jotka ovat myötävaikuttaneet Ukrainan kriisin puhkeamiseen. Sain
        äskettäin käsiini linkin, joka osoittaa, että mukana on saattanut olla
        tahallisuuttakin:

        https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw

        Tiedotusilmapiiri on Suomessa järkyttävän yksipuolinen. Se myötäilee
        Yhdysvaltain oikeistopiirien propagandaa.

        Parhain terveisin

        Paavo”



        Kannattaa vieläkin katsoa. Viron ulkoministeri Urmas Paet kertoo videolla että Maidanin aukion kuolettavat laukaukset eivät olleet tulleet hallituksen puolelta, vaan opposition joukosta. Toisessa klipissä Victoria Nuland antaa ohjeita uuden hallituksen muodostamisesta sen jälkeen kun presidentti Viktor Janukovitsh oli joutunut poistumaan maasta.

        Olennaista on nyt se, että Suomen tulee auttaa ratkaisun saamisessa Ukrainan kriisiin. Yksi mahdollisuus on, että antaisimme Ukrainalle apua sellaisen perustuslain laatimiseen, joka tarjoaa Donbassin alueelle riittävän autonomian.

        Paavo Väyrynen


    • Paavo_on_kääpiö

      Väyrynen on vähän säälittävä pullea pikkumies.

    • AnaRummukainen

      Keminmaan Paavolla on tapana vetää kuin heiniä parvelta koko pitäjän synnit päälleen. Siltähän se näyttää, vaikka totuus on toisenlainen: työntövoimalla on suurempi merkitys.

      Luetelkaa Paavo Väyrysen virheet (lukekaa kaikin mokomin mukaan se, että väittämänne mukaan Paavo ennusti väitöskirjassaan Neuvostoliiton ikuisuutta). Luetelkaa sen jälkeen ne virheet ja virheidentekijät, jotka ovat Suomen saattaneet nykyiseen tilaansa. Unohtakaa kuitenkin Urho Kekkonen, sillä hänen virheeksensä tulee lukea se, että hänen terveydentilansa ei sallinut jatkaa presidenttinä 1981 jälkeen.

      Tulette taatusti huomaamaan, että Paavo Väyrynen ei ole ollut haitaksi Suomelle. Sen sijaan joudutte havaitsemaan, että Mauno Koivisto, sir Harri Holkeri ja Erkki Liikanen ajoivat holtittomalla politiikallaan Suomen konkurssin partaalle. Lopulta Suomen pelasti Jorma Ollila.

      Joudutte myös havaitsemaan, että 1990-luvun voimakaksikko Paavo Lipponen - Sauli Niinistö sitoivat Suomen euroon. Päätös oli perustuslain vastainen, ja he panivat sen täytäntöön. Näille herroille olisi pitänyt jakaa valtakunnanoikeutta, mutta Paavoa hyviteltiin pitämällä Anneli Jäätteenmäkeä löysässä hirressä ja Saulia hyviteltiin valitsemalla hänet tasavallan presidentiksi. Kyllä siinä Lappu-Liisojen sopii jakaa virhemaksuja virheellisistä pysäköintikiekoista, jotta voidaan julistaa, että valtakunnan oikeusjärjestelmä toimii hienosti.

    • Hiohihihiiii

      Kännissä Väyrynen on vielä säälittävämpi kuin selvänä.

      • AY.ukko

        Takavuosina tarinan mukaan hänen käsi eksyi usein lentoemon takamukselle mikä tietysti ei ole välttämättä huono piirre miehessä.


    • J-Utta

      hih hih kelpaisiko mahotyttö hih hih

      • emmääääää

        kusettanut jalasmökki asiassa,
        ulkoministerinä on ulkona,
        demarien katalia juonia...


      • keput_tyrmään---

        Keput pitäisikin teljetä kylmään tyrmään koska ne kuitenkin suunittelee jotakin kepukotkotuksia


    • KuningasA

      Paavo Väyryselle se fiuna maistuu edelleen, vaikka hän on jo kerran ryyppäämisen takia sydänkohtauksenkin saanut...

    • HeijaaHeijaaHei

      Taisi olla Väyrynen taas kännissä, kun alkoi vastustaa omaa kansalaisaloitettaan...

      • semmoinenpoika

        Ei ollut . Se vaan on tyypillistä Kepussa. Sai ipulaiset maksamaan Kepun jäsenmaksun ja vaaleissa sata ääntä.Edellyttäen että on perinyt isänsä geenit.


    • UrhoKekkonen

      Paavo Väyrynen on aina ollut kova poika ryyppäämään. Eikä korkki todellakaan ole mennyt vieläkään kiinni.

      • Et käyttäisi ihan noin roisia kieltä. Viinitehtailijana Väyrynen on vastuussa tilaviiniensä laadusta, mistä syystä hän henkilökohtaisesti testaa jokaisen erän.


    • Faktaapukkaa

      Hyvä palauttaa mieliin kunniapuheenjohtajan alkoholiongelmat...

    • Ikoni-Ikonen

      Suuruudenhullu Väyrynen pukeutuu nyt Kekkoseksi - kännipäissään tietysti.

    • 3-19

      Vieläkö Väyrynen nipistelee lentoemäntiä takapuolesta?

      Tekeekö Väyrynen vielä väyrysiä? "tehdä väyryset".

      Onko Väyrynen vielä mediapelin uhri?

    • Väyrysen 70-vuotisjuhlat lähestyvät, joten on hyvä muistella päivänsankarin edesottamuksia.

    • kysytääntämäkin

      Koska Paavo erotetaan puolueesta? Siis kepusta.

    • väyrysen.alkoholiongelma

      Juhani Suomi on muuten itse kepulainen, joten faktaa pukkaa häneltä tässäkin.

    • Faktaa-pukkaa

      Tämän kannattaisi ottaa esille tv:n vaalitenteissä. Olisi hyvä aihe.
      Väyrynen on muuten itse myöntänyt episodin olevan totta. Hän oli ollut kallistelemassa kuppia toisen juopon Pekka Herlinin kanssa...

    • Juoppo24

      Jaha täällähän kokoomuksen pikkupojat ovat lukeneet historiaa..

    • UKK.Respect.R.I.P

      Paavo Väyrynen ja Juhani Suomi ovat Kekkosen miehiä. Samoin kuin edesmennyt Pekka Herlin. Arvostan heitä.

    • Faktaa-pukkaa

      Tänään on taas palstalla tuotu esiin Väyrysen alkoholismi. Tässä siis muistin virkistykseksi tosiasiaa siitä.

    • Tamppikaula

      Olipa valheiden lista. Totuus on aivan muuta. Tunnetteko hänet ?

      • Salattavaa

        Olet vissiin niin nuori että olet jäänyt paitsi menneisyyden tosiasioista.
        Muuten miksi ja mitä salattavaa Väyrysellä on kun kaikki muut ovat ilmoittaneet omistuksistaan mut Väyrynen ei ole?
        Sama myös vaalirahoituksessa. Ei selvitystä. Lukee mm tekstitvs.
        Epäluotettava ja epärehellinen. Niin se Eskon Ahokin totesi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4305
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2279
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1420
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1161
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1059
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1016
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      95
      986
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      128
      946
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      103
      911
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      855
    Aihe