ANGELS HUONO

Piti kääntää kanavaa 10-15 minuutin jälkeen kun meinasin nukahtaa sohvalle. Yritin vielä katsoa vähän ajan päästä mutta ei onnistunut. Todella pitkästyttävä sarja.
181117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Varmaan murrosikäiselle pojalle wrestlinki uppoaa paremmin, mutta aikuisen silmin katsottuna sarjahan oli ihan mielenkiintoinen.

Äänestä
  • En ole murrosikäinen poika, vaan keski-ikäinen nainen, mutta haukottelun puolelle uhkasi mennä minullakin. Sarjassa on käytetty hyväksi joitakin saman tuotantoyhtiön suosikkisarjojen piirteitä (esikuvista helpoiten tunnistettava on Mullan alla), mutta ainakin tämä ensimmäinen jakso oli pitkitetty kuin mikä. Loistavat näyttelijät (Emma Thompson, Meryl Streep, Al Pacino) esiintyvät siinä vain sen verran, että sarjaa voidaan mainostaa heidän nimillään.

    Suurin osa ensimmäisen jakson ajasta meni sen pähkäilemiseen, onko joku homo ja jos niin mitä sitten, ja jättääkö päähenkilö A (edes henkilöhahmojen nimet eivät jääneet mieleen!) kumppaninsa AIDSin vuoksi vai AIDSista huolimatta. Hohhoijaa!

    Äänestä

  • Tant Gredelin kirjoitti:

    En ole murrosikäinen poika, vaan keski-ikäinen nainen, mutta haukottelun puolelle uhkasi mennä minullakin. Sarjassa on käytetty hyväksi joitakin saman tuotantoyhtiön suosikkisarjojen piirteitä (esikuvista helpoiten tunnistettava on Mullan alla), mutta ainakin tämä ensimmäinen jakso oli pitkitetty kuin mikä. Loistavat näyttelijät (Emma Thompson, Meryl Streep, Al Pacino) esiintyvät siinä vain sen verran, että sarjaa voidaan mainostaa heidän nimillään.

    Suurin osa ensimmäisen jakson ajasta meni sen pähkäilemiseen, onko joku homo ja jos niin mitä sitten, ja jättääkö päähenkilö A (edes henkilöhahmojen nimet eivät jääneet mieleen!) kumppaninsa AIDSin vuoksi vai AIDSista huolimatta. Hohhoijaa!

    On se kumma miten näitä "piirteitä" on sinun mielestäsi käytetty hyväksi muista sarjoista, vaikka Angels In American alkuperäinen näytelmäversio kirjoitettiin jo 20 vuotta sitten...

    Äänestä

  • Sanansaattaja kirjoitti:

    On se kumma miten näitä "piirteitä" on sinun mielestäsi käytetty hyväksi muista sarjoista, vaikka Angels In American alkuperäinen näytelmäversio kirjoitettiin jo 20 vuotta sitten...

    Totta puhut, Sanansaattaja, mutta aikaisemman viestini kirjoittaessani en tiennyt mitään sarjan taustasta (eli siitä, että se perustuu parikymmentä vuotta vanhaan näytelmään). Toisaalta teatterissa on aina uskallettu sanoa enemmän kuin televisiosarjoissa ja käsitellä arkojakin aiheita, koska teatterilla ei ole yhtä suurta yleisöä.

    Siinä minusta muuten tehtiin suuri virhe, ettei suomalaiskatsojille selvitetty sarjan taustoja etukäteen. Jos alusta asti olisi tiennyt sen, että henkilöhahmoista tärkeimmät ovat todella eläneitä henkilöitä ja kerrottu sekin, mitä he ovat virallisten elämäkertojen mukaan tehneet, sitä olisi voinut katsoa vähän toisin silmin.

    Silti kyse on niin puhtaasti USA:n lähihistoriasta ja sen traumoista, etten ihmettele, jos sarja ei samalla tavalla eurooppalaista katsojaa kosketakaan.

    Äänestä

Tosi köyhää neloselta mainostaa tollasta korkealentoista ohjelmaa koko kansalle, kun ohjelma todellakin menee puolelta kansalta yli ymmärryksen. Tulee helpommin paha pettymys, kun on hehkutettu etukäteen niin paljon.

Itse pidin sarjasta. Alku tosiaan tökki, mutta parani loppua kohden ja varmasti tästä vain paranee. Erittäin mielenkiintoinen sarja.

Äänestä

Katsoin koko jakson. En pitänyt. Ylimainostettua amerikkalaista hapatusta.

Äänestä

kyllä niin tyrkytettiin homoutta,että tekijä on varmasti itse homo.Sinäänsä juoni rakennelma oli hyvä:ei liian yksinkertainen.Ja ihan hyvä,että välillä pöläytetään amerikkalaisia yltiöuskovaisia.

Äänestä

Sen verran tabu aihe nuo homoviritykset on olleet USA:n tv:ssä että nyt HBO:lla otetaan kaikki ilo irti aiheesta.Kiinnostavaa ehkä homoille,itse en jaksa kiinnostua siitä kun kaksi ukkoa vatvoo kuvioitaan.
Tekopyhää muuten on se että tv ja leffa homoroolit on aina tosi älykkäitä ja sympaattisia tyyppejä kun taas heterohahmoissa löytyy vaikka minkälaisia vinksahtaneita loosereita.
Saas nähdä milloin Sopranosissa vaikkapa Paulie ja Silvio lankeavat toistensa syliin...

Äänestä

Eipä mielestäni ollut mikään loistokas... Kyllä amerikkalaisilla on taas päässä viirannut...! XD

Äänestä

Aivan samaa mieltä. Todella hidastempoinen juoni ensimmäisessä jaksossa. Vielä pahaksi onneksi olin niin väsynyt, että torkahdin loppuvaiheessa... :D Voisiko joku kertoa mitä loppumetreillä tapahtui? Ehdin katsoa siihen vaiheeseen, kun se homomies oli ollut "taivaassa/unessa" jonne se yks nainen tuli. Sen jälkeen homo heräsi sohvaltaan ja huuteli kattoon. Siinä vaiheessa torkkukohtaus iski...

Äänestä

Tuota otsikon kysymystä todella mietin! Katsoin kyllä vaivoin koko jakson, mutta hyvä jos edes pysyin kärryillä mitä tapahtui. Outo sarja. Mistähän tosiaan sarjan arvostus on peräisin? Siis, en voi tietenkääna arvostella heitä jotka sarjasta pitävät, että jos siitä joku pitää, niin sitten pitää, mutta minä en sarjaa käsittänyt.

Äänestä

Pian 40 vuotta olen TV-sarjoja seurannut, mutta en muista (alkava dementiako?) ennen moista roskaa nähneeni.O tempora, o mores sanoisi roomalainen. Tämän "kriitikoiden" niin ylistämän hengentuotteen saisi mielestäni siirtää Nelosen "Törkytorstai"-kategoriaan.

Äänestä

Mä tykkäsin, mut ymmärrän kyllä että monelle aivan liian korkealentoista. Aion varmasti seurata sarjan jokaisen jakson, pitkästä aikaa taas vähän erilaista ja ajatuksia herättävää "draamaa". Kymppiveto Neloselta!

Äänestä

Täysin samaa mieltä. Odotukset olivat korkealla ja mainosrumpua oli lyöty todellakin huippunäyttelijöitä esiin tuoden. Tekijä on itse homppeli ja sen kyllä huomasi. Mullan alla on myös välillä rasittava kun suuri osa jaksosta setvitään pelkästään homojen juttuja ja kähmintää. Tämä oli kyllä kaiken huippu! Al Pacinon lopun monologia kehuttiin arvosteluissa mutta en nähnyt siinä mitään erikoista. Myös vaimo pitkästyi melkein kuoliaaksi. Ihmettelimme yhdessä, että tätäkö sontaa tämä on jota on niin ylistetty ja kehuttu! Eivät omat ja kehujien tuntemukset kohdanneet!

Äänestä

TV-sarjahan pohjautuu kolmiosaiseen näytelmään jota on Helsingin kaupunginteatterissakin esitetty 90-luvun alussa. Todellinen kulttuuriteko Neloselta näyttää tämä sarja. Toki moni suomalainen ei kulttuurista tajua mitään, sen huomaa näistä kommenteista.

Äänestä

Karahti mainostuksen synnyttämät odotukset pahasti kiville. Pidän erikoisista sarjoista, mutta tämä ei oikein toimi minun kohdallani. Ei oikein saa fiiliksiä irti jostakin juutalaishomojen ahdingosta 80-luvulla. Sarjan metafyysinen ulottuvuus voisi olla kiintoisa, mutta sekin hukkuu liiallisen vähemmistökatkeruuden vuodattamisen alle. Hohhoh, pitäisiköhän katsoa vielä toinen jakso...
Makuasioitahan nämä tietysti ovat ja jos haluaa kahvipöydässä vaikuttaa fiksulta niin kannattaa sanoa pitävänsä sarjasta.

Äänestä

Täysin fiasko! Homo aiheet nykyään kyllä muotia,tuputetaan joka paikkaan.Yritetään pakkosyöttää kaikille asia.Vähintään yksi pitää olla joka sarjassa.Huonontunut koko ajan kolmas osa oli nauhoitettuna.Oli pakko ajaa pikakelauksella kun ei jaksanut kiinnostaa yhtään.Arvostelijan kehumat ohjelmat yleensä huonoja.Haukutut yleensä kohtuullisia.Mikä tuli jälleen todistettua tässä ohjelmassa.

Äänestä

ei se muuten oikein avaudu. Meille exmormoneille kyllä! Olimme sitten heteroja tai homoja. Esim. se kun se mormoni riisu päältään sen pyhän alusasun rannalla kaikkien nähden. Ja ne syyllisyydentunteet.

http://www.mormonismi.net/temppeli/ihokaskuva2.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harri kirjoitti:

Piti kääntää kanavaa 10-15 minuutin jälkeen kun meinasin nukahtaa sohvalle. Yritin vielä katsoa vähän ajan päästä mutta ei onnistunut. Todella pitkästyttävä sarja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu