Auttakaa : Yhtäkkiä alkanut kutina + alkoholi

kutinakatariina

Minulla on ollut kohta 2kuukauden ajan kutinaa. Kutina on suhteellisen voimakasta mutta erittäin lyhytkeskoista/paikkaa vaihtavaa. Ensin saattaa kutista vaikkapa reisi ja pian kutiseekin käsivarsi. Kutina ei samassa kohtaa kovin montaa sekuntia kestä.
Oikeastaan jokaikinen paikka kutisee; varpaat, jalkapohjat, sääret, reidet, vatsa,rintakehä, kaula, kasvot, käsivarret. Ainoa paikka joka ei kutise niin intiimialueet.
Pahimpia kutinakohtia ovat käsivarret, sääret reidet sekä nenänvarsi ja nenänpää sekä korvalehdet.
Minkäänlaista ihottumaa, punoitusta, nyppyjä, rakkuloita, pilkkuja, viiruja, viivoja tai paukamia ei ole kutinakohdissa tai muuallaan. Ei ole finnejä tai muuta iho-ongelmaa. Olen itse ja mies on katsonut ja lääkäri niin iholla ei mitään jälkeä ole, eikä mitään elikoitakaan ole näkynyt iholla tai muuallakaan.

Kutina on päivittäistä ja jostain syystä tuntuu, että kutina on voimakkaampaa vaatteet päällä kuin ilman vaatteita. Kutina voimistuu todenteolla jos laitan esimerkiksi eilen käytetyn puseron päälle seuraavana päivänä. Tai päälle farkut tai sukat, joita oon käyttänyt myös aiemmin.
Samaa pyykinpesuainetta ja suihkusaippuoita ja shampoita olen käyttänyt jo yli 20vuotta. Mitään allergioita ei ole. Asun yhdessä miehen kanssa joka nukkuu samassa sängyssä, häntä ei kutise. Minulla ei ole sairauksia eikä ainuttakaan allergiaa. Lakananvaihdolla, vaatteiden päivittäisellä vaihdolla, pyyheitten usealla vaihdolla ei ole minkäänlaisia vaikutuksia asiaan. Lemmikeitä ei ole itsellä eikä tutuillakaan.

Kävin lääkärillä ja määräsi Antihistamiinia 2tablettia otettavaksi iltaisin koska kerroin etten saa kutinalta nukuttua ja herään siihen melkein joka ikinen yö. Pillereillä ei ole ollut pienintäkään vaikutusta asiaan. Kutina ei häviä tai lievity enkä saa unta. Lääkäri totesi käynnillä että ainakaan kuulemma syyhypunkista ei ole kyse koska käytäviä tai punkkeja ei näy. Määräsi silti Nix-voidetta ja käytin ja toimein ohjeiden mukaan muttei vaikutusta kutinaan.

Sen olen huomannut että ainoa tekijä joka kutinaan auttaa on alkoholi. Jos juon runsaammin alkoholia jossain kohtaa iltaa kutina poistuu ja yleensä pysyy poissa ns. krapulapäivänkin ajan. Mutta sitten kutina taas jo alkaakin yhtä pahana kuin ennen. Kamala sanoa mutta olenkin alkanut siksi juomaan vähintään kerran viikossa kunnon kännit että saan viettää edes yhden päivän ilman kutinaa.

0

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2284
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        39
        1809
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1596
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        237
        1308
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        63
        1305
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1113
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        63
        1058
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        62
        1018
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        108
        743
      Aihe