Jasmin Mäntylä - ristiriitainen henkilökuva

poliitikkomallijuontaja

Olen seurannut Jasmin Mäntylän elämää hänen blogiensa ja somen kautta aina silloin tällöin. Jasmin on identifioinut itsensä seuraavasti: malli, juontaja, pr-työläinen, kunnallispoliitikko, laulaja, bloggaaja. Wikipediassa Jasminin urasta voi lukea yksityiskohtaisemmin https://fi.wikipedia.org/wiki/Jasmin_Mäntylä.

Käsittääkseni Jasminin ura mallina ja laulajana on jo päättynyt, koska näillä osa-alueilla ei ole ollut julkista tietoa enää vuosiin. Juontajana Jasmin taisi toimia viimeksi heinäkuussa 2014 Orimattilan Kantri-festareilla ja tuolloin Jasmin ilmoitti esiintyvänsä siellä myös tänä vuonna, mutta jostakin syystä Jasminia ei siellä kuitenkaan nähty.

Pr-työläisyys onkin jo monimutkaisempi juttu. Jasminin omien kotisivujen http://www.jasminmantyla.fi/yhteistyoumlssauml.html mukaan Jasmin tekee yhteistyötä seuraavien yritysten/merkkien kanssa:

Tamarindo Oy
Luxottica Group
Pukumies
Valokuvaaja Petri Kuosmanen Studio Coolpool
Rayban
Certina
Taiga

Edellä mainittujen yhteistyökumppaneiden kanssa Jasmin on tehnyt varsin pitkät pr-sopimukset, koska samat yritykset ovat Jasminin mukaan toimineet yhteistyössä Jasminin kanssa jo 10 vuoden ajan. Ilmeisesti yritykset ovat olleet Jasminin julkisuuskuvaan ja pr-henkilönä toimimiseen erittäin tyytyväisiä harvinaisen pitkien sopimusten mukaan. Uusia pr-sopimuksia Jasminilla ei ole ollutkaan enää vuosiin, ellei oteta huomioon oululaisen kampaamoyrityksen ja hammashoitolan kanssa tehtyä yhteistyötä.

Wikipedian mukaan 18-vuotiaasta lähtien Kokoomus-puolueeseen kuulunut Mäntylä pyrki Oulun kaupunginvaltuustoon syksyn 2008 kunnallisvaaleissa Kokoomuksen riveistä. Vaaleissa hän ylsi varavaltuutetuksi. Mäntylä valittiin paikkakunnalta muuttavan Anne Seppäsen tilalle Oulun opetuslautakunnan varajäseneksi 19. toukokuuta 2008. 19. tammikuuta 2009 Mäntylä valittiin Oulun nuorisoasiainlautakunnan jäseneksi kaudelle 2009–2012. Mäntylä valittiin vuonna 2010 Osuuskauppa Arinan edustajiston varajäseneksi. Mäntylä toimii Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin hallituksessa. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Mäntylä oli kokoomuksen ehdokas Oulun vaalipiirissä. Hän sai 361 ääntä eikä tullut valituksi. Mäntylä oli Oulussa kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana myös vuoden 2012 kunnallisvaaleissa, mutta jäi ulos valtuustosta saatuaan 37 ääntä. Vaalien jälkeen hän ilmoitti blogissaan, ettei aio enää asettua ehdolle mihinkään vaaleihin, vaan aikoo jatkaa Kokoomuksen työntekijänä. Jäätyään Suomen poliittisesta toiminnasta, hän muutti Englantiin miehensä luokse ja toimii siellä Labour puolueen riveissä.

Jasmin on kertonut ryhtyvänsä mahdollisesti tulevaisuudessa Labourpuolueen ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin.

Mielestäni Jasmin antaa itsestään hyvin ristiriitaisen kuvan viimeaikaisten blogijulkaisujensa ja instagram-julkaisujensa mukaan, mikäli hän haluaa, että hänet otettaisiin vakavasti politiikassa. Edistävätkö tissikuvat ja esimerkiksi tämä blogi-kirjoitus Jasminin poliittista uraa?

"Tissit tiskiin! 16.7.2015 Jasmin Mäntylä

Tissikuvat ja belfiet valtaavat netin erityisesti tähän vuodenaikaan. Itsekin varsinkin ekoja aina ”välillä” harrastan, jotkut ottavat sen huomionhakuna, mutta itse en näe sitä Pelkästään niin. Itse olen ylpeä omista luonnollisista muodoistani about 70 % ajasta ja jotenkin ne hetket vaan haluaa ikuistaa. Välillä sitä kun ei taas tykkää itsestään yhtään ja niinä päivinä ei niitä selfieitäkään huvita ottaa.

Mutta niin kai se menee kaikilla – jokaisella on ne hyvät ja huonot päivänsä. Se on vain elämää.

Mielenkiintoisinta kaikenlaisten paljastavien selfieiden suhteen on enemmänkin toisten suhtautuminen niihin. Heti kun laittaa niin sanotusti tissit tai pepun tiskiin ja esille, niin huomiota kyllä saa. Ja kukapa vastaavien kuvien julkaisija ei tykkäisi siitä. Jos ei halua minkäänlaista huomiota, niin ei niitä omakuvia varmasti tulisi julkaistuakaan.

Sitten löytyy tietysti se ryhmä, joka katsoo kaikki ne em. kuvat, mutta tuomitsee ne tyrkkyilynä. Ihmetellään, miten aikuiset ihmiset kuvaavat itseään päivästä toiseen ja sitten tungetaan kaikki kuvat esille nettiin. Niinpä. Mutta samalla pitää muistaa, että ei niillä kuvilla toisia loukata tai satuteta ja ainahan voi vain olla seuraamatta esim. meidän ”tyrkkyjen” instagram-tilejä. Se on yhtä helppoa kuin tv-kanavan kääntäminen sellaisen ohjelman kohdalla, mistä ei tykkää.

Itse seuraan sellaisten ihmisten blogeja, joista tykkään, samoin seuraan heitä instagramissa. Minua kiinnostavia tyyppejä. Ja hei, kesään kuuluu kesävaatetus, kesäfiilis sekä myös ne biksukuvat. Se, että olet julkisuudesta tuttu, ei tarkoita sitä, että kesälläkin pitäisi pukeutua toppahaalariin, ettei vain ärsytä ketään.

Kukaan ei voi miellyttää kaikkia ja miksi pitäisikään? Jokainen kuvatkoon ja julkaiskoon juuri niitä juttuja, joita haluaa. Elämässä on suurempiakin murheita ja valituksen aiheita, joten eletään kaikki jatkossakin sen oman tyylimme mukaan!"

http://blogbook.fi/jasminmantyla/

31

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vinttikomerot

      Jasminin biksukuvat on vaan otettu papalta salaa vinttikomerossa! Miksi et Jasmin mene ulos niitä ottamaan? Ja vieläpä rannalle?
      Mites sun Rhodoksen matkatkin ovat loppuneet?

    • TissiLavastaja

      Löysyys on seiskatorvelon avainsana: niin elämäntapa kuin rinnatkin...
      Noloa, mihin asentoihin sen on väännyttävä, ja mihin liiveihin sen on puristauduttava luodakseen illuusion kiinteistä rinnoista/rintavälistä. Hankkisi edes modernit ja kauniit rintaliivit tylsien ysärimallien sijaan. Lukee selvästi näitä palstoja: kun täällä on naureskeltiin ammottavaa rintaväliään (eilinen seiskakuva mustissa mammaliiveissä), niin johan tänään laittoi seiskaan kuvan yhteenpuristetuista palloista (valkoiset mammaliivit). Onkohan se maistissa vai vaan muuten hippu simppeli?

    • leipuri_vatkaa

      Mutta missä on Jassun kauhistunut kannanotto Ranskassa tapahtuneeseen myymälähässäkkään, jossa pahikset hyökkäsivät Jassun suosikkimyymälään eli Primarkiin. Paheksuva postaus trikoorättejä ym. kauppaavan tavaratalon tapahtumista puuttuu.

    • ghjghj

      Miksi mainostat Jassun blogia ja hänen laatimaansa naurettavaakin naurettavampaa wikipedia-sivua?? Wikipedia-sivuston voisi kuka tahansa korjata totuudenmukaiseksi, mutta ketä kiinnostaa, leikkiköön joutava tyrkky prinsessaleikkejään. Suurin "ristiriita" Jasmin Mäntylän julkisuuskuvassa on se, että miksi hän heikkolahjaisena roskajulkkiksena edes ylipäänsä koko ajan tyrkyttää itseään julkisuuteen - ja millä meriiteillä? Mitään työtarjouksia hänelle ei satele ja tissikuvat tuottavat rouvalle toivotusti vain panoehdotuksia. Laiskan elätin "poliittinen ura" on täysi farssi - vai?

      Mäntylän huomiohuoraamista ei ole hillinnyt edes avioliitto ulkomaille, päinvastoin. Pysyäkseen edes roskajulkisuudessa on hupakon jatkuvasti vilauteltava riippurintojaan, raportoitava pettämisistään ja viinan läträyksistään sekä nolattava aviomiestään ja äitiään. YÄK!

      • LöysääElämää

        Huomiohuoraaja, ei muuta työtä. Pieleen on mennyt kotikasvatus.
        Lokkeilee vuoroin mummon torpassa ja papan senioritaloboksissa.


      • takaressu.jasso

        Unohdit uran nuorena Veturipuisossa. Vanhojen ukkojen fillarina.


      • eivälitämitennäkyy

        Kyllä on Jassu suosittu. Hänestä kirjoitetaan pitkiä sepustuksia tännekin. Hän osaa sen, kuinka pysyä julkisuudessa. Te juuri olette suosion nostaneet näihin mittoihin.


      • MenePalkkaTöihin

        Suosio?!? Hänhän on vain pilkan kohde, kiitos Seiskalle siitä.
        Jassu: kauanko aiot jatkaa tyhjänpäiväistä, löysää oleiluasi?


    • dddddddddddd

      Enemmän mua naurattaa tämä Jasmin pakkomielle kun itse Jasmin :D Oikeassa Jasmin on ,miksi sinua satuttaa ja ärsyttää sen kuvat niin paljon? Onhan noita muitakin julkkiksia jotka puhuu ristiin ja elää ukon siivellä. Ei multa ainakaan ole pois kenenkään kuvat.laittakoon mitä laittakoon ja kuvatkoon mitä kuvaa. Se on hänen elämä . Ei meidän :D Kiva että huolehdit Jasminista mutta eiköhän hän pärjää ilmankin sitä :) Ei hän varmaan lopeta joten tuhlaat aikaasi, keskity vaikka mieheesi välillä :D tai vaimoosi.

      • Riippurinnan.naurua

        Pakkomielle? Eikö kateuskortti ole enää voimassa? Jos Jassulle nauravat mielestäsi "tuhlaavat aikaansa" niin tarjoatko muille omaa laatuaikaasi, tulla Kotimaiset julkkisjuorut-palstalle ymmärtämään tyrkkyjä ja "nauramaan" kommentoijille? Säälittävin kaikista.


      • Trupaduuri
        Riippurinnan.naurua kirjoitti:

        Pakkomielle? Eikö kateuskortti ole enää voimassa? Jos Jassulle nauravat mielestäsi "tuhlaavat aikaansa" niin tarjoatko muille omaa laatuaikaasi, tulla Kotimaiset julkkisjuorut-palstalle ymmärtämään tyrkkyjä ja "nauramaan" kommentoijille? Säälittävin kaikista.

        http://urly.fi/sOt


      • typeräävinkumista
        Riippurinnan.naurua kirjoitti:

        Pakkomielle? Eikö kateuskortti ole enää voimassa? Jos Jassulle nauravat mielestäsi "tuhlaavat aikaansa" niin tarjoatko muille omaa laatuaikaasi, tulla Kotimaiset julkkisjuorut-palstalle ymmärtämään tyrkkyjä ja "nauramaan" kommentoijille? Säälittävin kaikista.

        Pakkomiellehän tuo on, kun päivittäin on siunailtava Jassun kuvia. Todella tuhlaat aikaasi, jos kuvittelet hänen hönkäsen pöläystä välittävän kommenteistasi.


      • antifani
        typeräävinkumista kirjoitti:

        Pakkomiellehän tuo on, kun päivittäin on siunailtava Jassun kuvia. Todella tuhlaat aikaasi, jos kuvittelet hänen hönkäsen pöläystä välittävän kommenteistasi.

        Ja sinäpä vasta aikaasi tuhlaatkin.
        Sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä, koska kyllä me tiedetään mikä Jassu on ja miten Jassun logiikka toimii.
        Juurikin oman maailmansa napa, joka ei piittaa muusta kuin siitä, että saa ukoilta huomiota ja pottuvarpaiden väliin täytettä.

        Siksi tämä onkin niinsurkuhupaisan hauskaa! Tulemme näkemään melkein tuksuaanisen grande finalen tämänkin tyrkyn tapauksessa. Toki tarinassa on vielä monta sketsiä ennen sitä, hahahahahahahha, kunhan sanon :)


    • Mä en tiedä, että miten on oikeesti, mutta vanha kansa sanoi joskus niin, että jos köytät aina tiukasti kiinni ne utareesi, niin ne eivät saa mitään kiinteyttävää liikuntaa, vaan veltostuvat ja tipahtavat polviin, kun otat liivit pois. Eli vanhan kansan mukaan tissien piti aina välillä päästä "liikkatunnille" hulvattomasti hyppimään.

      • elkääköyttäkö

        Tää on kans tieteellisesti todistettua eli täytyis antaa mahdollisimman pitkälle antaa rintojen kehittyä vapaasti ja vasta kun oikeesti tarvii rintsikat ( eli tuntuu inhottavalta kun vaikka kävelee) niin sit vasta ostaa liivit. Ja niistäkin pitää välillä taukoa ja esim. käyttää urheilurintsikoita.


      • PitkäTissinPaljastukset

        Jaskalle uusi postausaihe: näin sain rintani riippumaan.


      • kohotusleikkaus

        Jassukan kuvista ei ainakaan saa kirjoittaa mitään negatiivista. Ei riitä, että hän itse on estänyt joskus muinoin kriittisesti kommentoineen omassa järjettömän nerokkaassa 7-blogissaan, mutta tähän sensuuriin on liittynyt myös Ilta-Sanomat. Mitä-tahansa-alastonta-rauhasta-kuolaavien peräkammarinpoikien lipevät kommentit ovatkin sitten enemmistönä. Tai niiden,joiden mielestä kriittisyys = kateutta.
        Mutta kun noi Jassun roikottimet on vaan helkkarin rumat! En ole kateellinen niiden koostakaan, ei ole tarve. Enkä "kauneudesta". Pitäisi ne nyt vaan piilossa ja antaisi paapan nostella niitä...


    • julkkis_julkkis

      "Edistävätkö tissikuvat ja esimerkiksi tämä blogi-kirjoitus Jasminin poliittista uraa?"

      Ehkeivät, mutta tissikkuvat ovat Jasminin alaa. Hän on tissi-pylly-kohu -julkkis. On ison työn takana, jos Jasmin aikoo muuttaa julkisuusprofiiliaan. Toistaiseksi hänellä ei ole tainnut olla juurikaan halua tehdä mitään vakavasti otettavuuden eteen, muutamaa heikkoa yritystä politiikan alalla lukuun ottamatta.

      • väärilläjäljillä

        Mitä ihmeen poliittista uraa? Ei hän ole ollut minkään puolueen ehdokkaana.


      • lue_tarkemmin
        väärilläjäljillä kirjoitti:

        Mitä ihmeen poliittista uraa? Ei hän ole ollut minkään puolueen ehdokkaana.

        Lue ketjun aloitusviesti ja valistu.


      • luejaymmärrä
        lue_tarkemmin kirjoitti:

        Lue ketjun aloitusviesti ja valistu.

        Samaaa voi sanoa sinullekin. Vieläkö hän on jonkun puolueen ehdokkaana ollut?


      • Kansa.tietää

        Joku voi laittaa CV:hen kansanedustaja 3 kautta, eduskunnan puhemies, kaupunginvaltuutettu 20 vuotta...

        Huippupoliitikko Jassu joutuu alleviivaamaan, että hänet valittiin peräti varalle kun joku muutti pois paikkakunnalta. Viimeinen äänisaalis 34 ääntä ( oma, Heklan ja mummon ääni) on Jasmin Mäntylälle huipputulos Oulun kokoisessa (190000 asukasta) kaupungissa. Tosin saahan Aku Ankkakin ääniä joka kerta.


      • lue_tarkemmin
        luejaymmärrä kirjoitti:

        Samaaa voi sanoa sinullekin. Vieläkö hän on jonkun puolueen ehdokkaana ollut?

        Etkö tiedä, mitä sana "politiikka" tarkoittaa? Googlaa. Jasmin on ollut mm. ehdokkaana kunnallis- ja eduskuntavaaleissa, ilman suurta sukseeta. Niinpä kuvausta "muutama heikko yritys politiikan alalla" voidaan pitää täysin paikkansapitävänä.


    • anti.sar.casm

      Ai olet oikein seurannut ja annoit vielä yksityiskohtaisen kuvauksen? Okei... omapa on aikasi tuhlaus. Onneksi olkoon.

      • onneksi_olkoon_indeed

        Mitäs kutinaa sinä käyt täällä raapimassa? Tarvetta tuntea ylemmyyttä? Käytkö muillakin palstoilla kertomassa ihmisille, että he käyttävät aikaansa väärin. Sinähän käytät aikasi yksinomaan hyödyllisiin ja kehittäviin toimintoihin, eikös niin? Mutta miten tähän kuvaan sopii se, että riekut itsekin täällä?? Ylimielinen asenne ilmeisesti maagisesti muuntaa suomi24:ssä notkumisen joksikin muuksi kuin ajan tuhlaukseksi?


      • anti.sar.casm
        onneksi_olkoon_indeed kirjoitti:

        Mitäs kutinaa sinä käyt täällä raapimassa? Tarvetta tuntea ylemmyyttä? Käytkö muillakin palstoilla kertomassa ihmisille, että he käyttävät aikaansa väärin. Sinähän käytät aikasi yksinomaan hyödyllisiin ja kehittäviin toimintoihin, eikös niin? Mutta miten tähän kuvaan sopii se, että riekut itsekin täällä?? Ylimielinen asenne ilmeisesti maagisesti muuntaa suomi24:ssä notkumisen joksikin muuksi kuin ajan tuhlaukseksi?

        Luulenpa, että näiden "julkkisten" "fanit" vasta ylemmyydentuntoisia ovatkin. He kirjoittavat päivästä toiseen miten he ovat näitä julkkiksia parempia, ja kustantavat näiden kehäraakkien skandaalinkäryisen elatuksen lehtiä ja lippuja ostamalla niin, että kehäraakkeina pysyvät.


      • ainaäänessä
        onneksi_olkoon_indeed kirjoitti:

        Mitäs kutinaa sinä käyt täällä raapimassa? Tarvetta tuntea ylemmyyttä? Käytkö muillakin palstoilla kertomassa ihmisille, että he käyttävät aikaansa väärin. Sinähän käytät aikasi yksinomaan hyödyllisiin ja kehittäviin toimintoihin, eikös niin? Mutta miten tähän kuvaan sopii se, että riekut itsekin täällä?? Ylimielinen asenne ilmeisesti maagisesti muuntaa suomi24:ssä notkumisen joksikin muuksi kuin ajan tuhlaukseksi?

        Sinä näyt ainakin raapivan Jassu-kutinaa.


      • saivartelua
        anti.sar.casm kirjoitti:

        Luulenpa, että näiden "julkkisten" "fanit" vasta ylemmyydentuntoisia ovatkin. He kirjoittavat päivästä toiseen miten he ovat näitä julkkiksia parempia, ja kustantavat näiden kehäraakkien skandaalinkäryisen elatuksen lehtiä ja lippuja ostamalla niin, että kehäraakkeina pysyvät.

        Kukas "fani"täällä on ylemmyyttään esittänyt?


      • news_flash
        ainaäänessä kirjoitti:

        Sinä näyt ainakin raapivan Jassu-kutinaa.

        Niin, tämähän taitaa olla "Kotimaiset julkkisjuorut" -palsta.


    • Seiskytprossaa

      Minua ei sitten lakkaa huvittamasta kommentti:

      "Itse olen ylpeä omista luonnollisista muodoistani about 70 % ajasta ja jotenkin ne hetket vaan haluaa ikuistaa."

      Että Jassu viettää 70% ajasta itseään ihaillen ja ikuistaen näitä hetkiä. Ehtiiks se edes nukkua?

    • downup

      vai niin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe