Ollaan Paavo Väyrysestä ja/tai Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, meppi Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen täyttä asiaa!
Nyt on suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Nyt on myös mahdollisuus saada 50.000 allekirjoitusta kokoon ennätysajassa, sillä
Väyrysen eilen 16.7.2015 iltapäivällä avaamassa kansalaisaloitteessa
jo nyt eli 17.7.2015 klo 9.20 on "Kannatusilmoituksia tässä palvelussa 6440"...
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Kansanäänestys euroalueeseen kuulumisesta tarpeen
104
58
Vastaukset
- EU_ja_eurointoilijoiden
toimintamallia on ennätetty kokeilla jo kahden SSS-joukkuetta edeltävän hallituksen ajan ja aikaansaannokset ovat olleet ja tulevat olemaan todella kamalia - ainakin tavallisen kansan kannalta!
Luonnollisesti Suomen suur- ja vähän pienempikin porvaristo jaksaa ajatella edelleen tavallaan, koska myös Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus näyttää jatkavan samaa turmiollista linjaa, joka tulee vääjäämättä johtamaan päinvastaisista väitteistä ja pyrkimyksistä huolimatta työttömyyden kasvuun ja tavallisen kansan elintason merkittävään laskuun, siis myös Suomessa (eikiä vain Kreikassa)!
Suomen kansa on kuitenkin tervejärkistä ja Lännen Median tekemän kyselyn mukaan toista mieltä kuin SSS-miesten hallitus eli selvästi samoilla linjoilla kuin europarlamentaarikko Paavo Väyrynen!
Siksikin tuo europarlamentaarikko Paavo Väyrysen eilen tekemä kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa ei ole ainoastaan tarpeellinen vaan suorastaan välttämätön!
"Kysely: Enemmistö ei halua Suomen enää tukevan Kreikkaa
Yli puolet suomalaista ei halua, että Suomi lähtee mukaan Kreikan kolmanteen tukipakettiin, ilmenee Lännen Median teettämästä kyselystä.
Vastanneista 57 prosenttia katsoo, että Suomen ei pidä rahoittaa uutta tukipakettia. Tukipakettiin osallistumisen kannalla on vain noin neljäsosa eli 26 prosenttia suomalaisista. Liki viidesosa ei osannut tai halunnut kertoa kantaansa.
Lähes puolet vastanneista sanoo menettävänsä uskonsa hallitukseen, jos Suomi osallistuu Kreikan uuteen tukipakettiin.
Osapuilleen saman verran vastaajista arvioi, että hallitus nauttisi heidän luottamustaan myös Kreikan lisätuen jälkeen. Runsas kymmenes ei kertonut kantaansa.
Lännen Median Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi tiistaina ja keskiviikkona yhteensä 1 001 ihmistä. Puhelimitse ja nettipaneelissa tehdyn gallupin virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä.
STT"
Kansan mielipidettä sekä niin sanotusta Kreikan tukemisesta ja etenkin Suomen kuulumisesta - taannoin sitä edes kansalta kysymättä - euroalueeseen kuvaa se, että eilen avattu kannatusten keruu Paavo Väyrysen aloittamalle kansalaisaloiteeelle on kerännyt tähän päivään eli "Kansanvallan päivään" 17.7.2015 klo 10.20:een mennessä jo 7377 allekirjoitusta!
[ Ks. http://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/suomen-kansanvallan-paiva/384667/ ]
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015071720050473_uu.shtml
Varmenteisesti jokaisen kansanvallan kannattajan on syytä hetimmiten käydä allekirjoittamassa kansdalaisaloite alla olevassa osoitteessa:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372- alaskorruptio
Jo lähes 40 tuhatta allekirjoitusta!
Kertokaa somessa ja työpaikoilla:
Ja pistäkää myös muihin hyviin: Suomi irti eu:sta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
Se panee päättäjilä housunpuntit tutisemaan.
- Suomen_ikioma_Silvio
Berlusconi on Juha Sipilä, jonka on mahdoton ymmärtää, miksi "Sipilän miljoonat korpeavat kreikkalaisia"
ja
”Suhtautuminen suomalaisiin on muuttunut vihamielisemmäksi”!
”Pääministerinä vain suojellakseen taloudellisia etujaan”, kreikkalaiset muun muassa kommentoivat Suomen pääministeriä.
Suomen pääministerin Juha Sipilän (kesk) varallisuus on hyvin kreikkalaisten tiedossa. Rodokselta kotoisin oleva Stouros Chouvas kertoo IS:lle, että Kreikan TV-uutisissa ja sanomalehdissä on kerrottu Suomen pääministerin olevan miljonääri.
Hänen mukaansa monet vihaavat Sipilää siksi, että hän ei ole halunnut myöntää rahallista tukea Kreikalle, vaikka on itse miljonääri.
– Ihmisten suhtautuminen suomalaisiin on muuttunut aiempaa vihamielisemmäksi, koska he ovat vihaisia rikkaasta Sipilästä, Chouvas sanoo IS:lle Ateenassa.
Kreikankielinen Huffington Post kirjoitti Suomen eduskuntavaalien jälkeen, kuinka entinen liikemies ja miljonääri Sipilä etsi parhaillaan hallituskumppaneita. Lehti kirjoitti myös Sipilän taustasta liikemiehenä IT-alalla.
Kreikkalainen Financial Box -niminen uutissivusto on puolestaan julkaissut jutun otsikolla ”Sipilä – seuraava miljonääripääministeri”. Jutussa kerrotaan, kuinka Sipilällä ”on taskussaan monia miljoonia euroja”, ja kuinka hän rikastui vuonna 1996, kun hän myi Solitra-yhtiönsä amerikkalaisille. Jutussa myös kerrotaan, että Sipilä haluaa johtaa Suomea kuin osakeyhtiötä.
Vagelis Simos muistelee, että Kreikassakin on miljonääripoliitikkoja.
”Pääministeri vain suojellakseen taloudellisia etujaan”
Detsis Michalis kertoo tuntevansa suomalaisia ja kunnioittavansa heitä paljon. Hänen mukaansa suomalaisten pitäisi kuitenkin olla ymmärtäväisempiä Kreikkaa ja Kreikan ongelmia kohtaan, koska hänen mukaansa kreikkalaiset eivät ole joutuneet yksin "tähän soppaan", vaan muut euromaat ovat siihen myös osallisia.
– Hän haluaa olla pääministeri vain suojellakseen taloudellisia etujaan, hän tylyttää Sipilää ja tämän varallisuutta.
– Hän ei voi ymmärtää, millaista on olla köyhä. Jos on noin rikas ja pääministeri, ei voi koskaan välittää köyhistä ja tavallisista työläisistä, väittää puolestaan Angeliki Anagnostopoulou.
Angeliki Anagnostopouloun mielestä Sipilä ei voi ymmärtää, millaista on olla köyhä.
Samaa mieltä on myös Georgios Laios. Hän toivoo, ettei Sipilää valita enää uudelleen pääministeriksi.
– Hän yrittää suojella oman maansa etuja, mutta hän ei tajua, että hänen oma maansakin on osa isompaa kokonaisuutta. Hän ei ymmärrä, mitä solidaarisuus tarkoittaa. Hänellä on sellaista ylimielisyyttä, jota tulee, kun on paljon rahaa. Rikkaat eivät voi millään ymmärtää, millaista on olla köyhä, Laios hämmästelee.
Anna Gyparaki ei pidä Suomen hallituksesta.
”Emme varmasti tiedä kaikkia heidän taloudellisia kytköksiään”
Anna Gyparaki sanoo, ettei hän pidä Suomen hallituksesta. Hänen mukaansa monien euromaiden johtajat käyttäytyvät itsekkäästi, kuten myös Suomen. Hän ei kuitenkaan usko, että tämä johtuu Sipilän varallisuudesta vaan pelosta, ettei häntä valita uudelleen pääministeriksi.
Vagelis Simos muistelee, että Kreikassakin on ollut miljonääripoliitikkoja, ja nämä ovat hänen mukaansa olleet ”hieman hämäriä tapauksia”.
– Emme varmasti tiedä kaikkia heidän taloudellisia kytköksiään, jotka vaikuttavat heidän politiikkaansa, hän pohtii.
Samaa mieltä on Dimitris Strimmenos, joka on sitä mieltä, ettei miljonääri voi olla poliitikko, vaikka hän ei enää toimisikaan aktiivisesti liike-elämässä.
– Hän on luonut liike-elämässä sellaisia suhteita talouselämään, joiden takia hän ei voi olla poliitikko.
Hellevi Mauno, Ateena"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437097508240.html
JK. Ja tällainenko vale-keskustalainen pääministeri on antamassa veronkeruuohjeita kreikkalasille, itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
"Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitra myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
"- - Pääministeri Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas. - - "
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
KS myös:
"- -Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin, että Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, joka on Sipilän vaimon veli.
Juntunen arvioi Suomen Kuvalehdelle, että Rauhan Sanalla on jäseniä Suomessa noin 1000, mutta kannattajia noin 10 000."
IL 15.4.2015
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml
Siksikin allekirjoita
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372- DV8_HellRaiser
Kreikkalaisten olisi parempi opetella hoitamaan asiansa kuntoon kuin arvostella velkojiaan.
Kreikan talous oli jo menossa paremmin kunnes tuli nuo kommarit jotka vaaleissa lupasivat ettei velkoja tarvitsekaan maksaa. Tyypillistä komuvalehtelua, jolla ei ollut totuuden kanssa mitään tekemistä.
Kreikkalaiset uskoivat ja tässä nyt ollaan. Komut uskoivat vasta sitten kun ero eurosta alkoi olla selviö
- Oikeistovaara_torjuttava
Jokikisin suomalaisen on syytä lukea europarlamentaarikko Paavo Väyrysen erittäin hyvin sekä taloudellisesti ja poliittisesti että valtio-oikeudellisesti perusteltu aloite!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Tosiasiaahan kirjoittaa kansalaisaloitteessaan Väyrynen joka sanan!
Ei siten ihme, että ennen kuin on edes vuorokautta kulunut kansalaisaloitteen allekirjoittamismahdollisuudesta, allekirjoituksia on tullut jo yli kymmenentuhatta kappaletta!
Kaikkiaan 10 356 kannatusilmoitusta oli kirjattu siis jo äsken eli Kansanvallan päivänä 17.7.2015 klo 13.40 kansalaisaloitteelle, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Sen kummemmin Popolon aivoituksiin puuttumatta on syytä todeta, että
multimiljonääri Juha Sipilän tapainenko vale-keskustalainen pääministeri on sovelias antamaan veronkeruuohjeita kreikkalaisille, itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
Yleisesti tiedossahan on niin Kreikassa kuin luonnollisesti Suomessakin, että "Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitran myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
Vähemmän tiedossa - kiitos pääministeri Sipilän tietoisen salailun - se, että
"- - Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on muuten vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, joka lienee kirjoittanut myös Juha Sipilän taatusti ainoan itsensä kirjoittaman kirjan eli muutamakymmensivuisen pikkuvihkosen ennen Keskustan puheenjohtajavaalia tässä taannoin...
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
Hyvä on myös tietää, miten vaarallista on sekä Suomen että Suomen keskustan kannalta se, mitä tietää, että IT-insinööri Sipilä on tottunut hyväksikäyttämään myös ns. uskonnollista suuntaustaan eli lestadiolaista Rauhan Sanaa aivan ikiomiin tarpeisiinsa.
Kuten taannoin "- -Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin, Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, joka on Sipilän vaimon veli...
Rovasti Juntunen arvioi muuten Suomen Kuvalehdelle, että Rauhan Sanalla on jäseniä Suomessa noin 1000, mutta kannattajia noin 10 000."
Joten paljon on häkäpönttöön höyrähtäneitä kertynyt nyt isänmaata kuin sukuyritystä johtavalle puoluejohtajalle, jolta terävintä kuultavaa on muutaman kuukauden ajan ollut "pessimisti ei pety" -hokema, jonka senkin on taatusi kehittänyt keskustan uusoikeistolainen teologinen aivotrusti?!
IL 15.4.2015
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml
Vrt.
Keskustanuorten vpj. Katja Asikaisen kirjoitti HS:ssa: "Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kaikkein köyhimpiin" osuvasti:
"Keskustan johtaman oikeistohallituksen hallitusohjelma on alkiolaisen ihmisyysaatteen hautaus. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat yksiselitteisesti suomalaisen yhteiskunnan kaikista köyhimpiin: opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Koskaan ennen en ole ollut yhtä pettynyt ja ahdistunut puolueeni toiminnan vuoksi. - -
- - Johtajien suulla sanotaan, että kaikkiin sattuu ja että hyvätuloisten on kannettava muita suurempi vastuu, mutta se ei pidä paikkaansa. Tinkimiseen pakotettuja ovat ne, joilla on jo ennestään taloudellisesti tiukinta. Pääministerin vetoaminen hyvään tahtoon ja palkkojen alentamiseen vapaaehtoisesti tuntuu vitsiltä.
Keskustasta on tullut kokoomuksen jatke, pragmaattinen elinkeinoelämän edunvalvoja ja valtionhoitajapuolue, jossa aate näkyy vain puheenjohtajan puoluekokouspuheissa, ei teoissa.
Vaihtoehtona uusliberalistiselle talouspolitiikalle olisi ollut ottaa sosiaalidemokraatit mukaan hallitukseen, kuten keskustan puoluevaltuuston enemmistö halusi. - -
Hallituspolitiikkaa olisi voitu rakentaa maltillisemmille leikkauksille esimerkiksi luopumalla verovähennyksistä tai jättämällä tuloveron kevennys tekemättä. Kaikista vähiten järkeä on autoveron kevennyksessä, joka on kädenojennus vauraalle väestönosalle.- -
- - Miksi vaalikampanjassa keskusta puhui kahden miljardin leikkauksista, kun lopputuloksena pelkästään menoleikkauksia tehdään kuudella miljardilla?- -
Olen keskustalainen, koska Santeri Alkion määrittelemä ihmisyysaate on asettanut aina ihmisten, alueiden ja luonnon hyvinvoinnin ensisijaiseksi. Nykyinen keskustalainen politiikka on kaukana aatteesta, johon olen sitoutunut."
Katja Asikainen"
http://www.hs.fi/mielipide/a1433302477294?ref=hs-top4-2
Etenkin jokaisen Suomen keskustan kunniakasta historiaa arvostavan kansanvallan kannattajan on syytä allekirjoittaa mitä pikimmin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Peräti_hyvältä
näyttää! Nimittäin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen tekemän kansalaisaloitteen vastaanotto tavallisen kansan par!
Viikkotolkulla saa roikkuvine silmälaseineen hoomoilaselta näyttää pääministeri Sipilä, sinällään ymmärtämättä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu...
"IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Jussi Nurminen
Yle Uutiset
Kreikan kriisi 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Tämänkin vuoksi on jokikisen kansanvaltaa ja laillista oikeusjärjestystä niin Suomessa kuin EU:ssakin kunnioittavan syytä pikaisesti allekirjoittaa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Yli yksitoistatuhatta allekirjoitusta (= 11 272) on kansalaisaloitteeseen kertynyt jo 17.7.2015 klo 15.15.:een mennessä eli vajaassa vuorokaudessa.
Tällä vauhdilla niin SSS-kolmikko kiintiönaisineen kuin eurohuumaan taannoin sairastuneet demarit ja muutkin porvarit jotakin aivan ainutlaatuista käsiteltävää, kun kansanedustajat palaavat syksyn tultua käsittelemään heille kaiketi aivan liian vaikeita asioita?
Jos allekirjoituksia kertyy yli kymmenentuhannen vuorokausivauhdilla, ensi viikolla puolenviikon maissa 50000 allekirjoitusta on jo varmistettu...
Todettakoon kuitenkin, että voihan siihen kulua jokunen päivä - kesälomakausihan on meneillään - enemmänkin aikaa, joten todettakoon lopuksi kohtuullisen optimistisesti, että "pessimisti ei pety"...
JK.
"Väyrysen euroäänestys-aloite kerää allekirjoituksia kovaa tahtia
Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä keräsi torstai- iltana noin 10 allekirjoitusta minuutissa.
Paavo Väyrynen kertoo blogissaan, että jos Suomi eroaa eurosta, se olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) kertoi eilen torstaina laatineensa kansalaisaloitteen, jossa hän ehdottaa kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Väyrysen mukaan Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat, ja päätös liittyä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa myönteisiin puoliin keskittyen. Väyrynen ehdottaa kansanäänestystä, "jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit".
Aloite pantiin allekirjoitettavaksi Kansalaisaloite.fi -sivustolle iltapäivällä viiden aikaan, ja perjantaiaamuun mennessä sen oli allekirjoittanut jo lähes viisi tuhatta suomalaista. Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään 50 000 suomalaista, se käsitellään eduskunnassa, ja mikäli tämä tahti jatkuu, aloite ylittää rajan jo ensi viikolla. Aikaa allekirjoituksien keräämiseen on kuusi kuukautta.
Väyrynen kerää allekirjoituksia myös syyskauden yleisötapahtumissa. Hän sanoi torstain tiedotteessa, että kansalaisaloite ja mahdollinen kansanäänestys tarjoavat mahdollisuuden keskustella Suomen suhteesta euroalueeseen. Hän mukaansa sillä on ratkaiseva vaikutus Suomen tulevaisuuteen.
- Suomen kansalla tulee olla mahdollisuus ratkaista, jatkammeko euroalueessa vai liitymmekö muiden Pohjoismaiden joukkoon ottamalla käyttöön rinnakkaisvaluutan, Väyrynen sanoi."
RIINA NYGRÉN
riina.nygren(at)ilmedia.fi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071620047387_uu.shtml
On siis hyvä tietää, että mikäli tämä allekirjoitustahti jatkuu, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen tekemä kansalaisaloite ylittää 50000 allekirjoituksen rajan jo ensi viikolla...
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - DV8_HellRaiser
Jo pelkästään se, että aloitteen tekijä on Väyrynen pitäisi saada ihmisillä hälytyskellot soimaan korvissa ja kovaa. Kyseessä on joku Väyrysen itsekäs pyrkimys. Aika näyttää mikä.
- näinsemenee
Olen täysin samaa mieltä nim. DV8_HellRaiser. Ei edes omat kepulaiset hyväksy hänen mielipiteitään eivätkä kyllä arvosta häntä.
- VesaKaitera
Paavo Väyrynen tietää hyvin, että juuri nyt euron kannatus on Suomessa historiallisen alhainen. Opposrtunistina hän hyökkää meitä EU-integraation kannattajia vastaan meidän synkimmällä hetkellämme. Tuo kansalaisaloite saanee helposti vaaditut 50000 tukijaa, muttei se silti eduskunnassa tule menemään läpi. Olen jokseenkin varma siitä, että Väyrynen tämän kyllä tietää, mutta tällä tempauksellaan hän haluaa sementoida asemansa EU-integraation vastaisen liikkeen johtohahmona. Timo Soinin kädethän ovat hallitusaseman vuoksi pitkälle sidotut. Koska Keskustan sisällä on vielä historiallista syistä paljonkin EU-kriittisyyttä, Väyrynen yrittää valjastaa tuon kriittisyyden palvelemaan omia valtapoliittisia tavoitteitaan. Saapa nähdä, kuinka hän tulee tässä tavoitteessaan onnistumaan.
- joriittäävedätys
Paavo on oikealla asialla.Jos ei tähän salakalavalaan liittovaltiokehitykseen puututa,minkä yksi tärkein osa euro on,jäämme loputtomaksi maksumieheksi etelän puliveivareille.Siinä koaliitiossa meillä on yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin oravalla talventuloon.Irvailihan Brittilehdistö jo meidän asemastamme rahoitusneuvoteluissa,kommentti oli lähinnä luokkaa ,se on sama mitä Suomi puhuu.
Pistän nimeni kansalaisaloitteeseen.- Kylläsesiitä
Ei siellä etelä-Euroopassa sen kummempia puliveivareita ole kuin täälläkään. Poliitikojen aina halutessa jakaa kaikkea hyvää, vaan näitä talouskriisejä tulee ja toivottavasti myös menee.
Siksi juuri pitää näitä sääntöjä taloudenhoidossa olla, että vähemmän olisi Islanteja, Irlanteja, Suomia jne...
Euroopan unioni ja yhteistyö on erittäin hyvä asia ja se on saavuttanut paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Suomenkin talouden nousu on ollut paljonkin EU:n ansiota viime vuosikymmeninä.
Tulette näkemään, että Kreikkakin vielä nousee suostaan, taantumatkin ovat myös tarpeellisia, että herätään ajattelemaan asioita.
Nyt ei meidänkään kannata olla näin ylimielisiä ja rehvakkaita, omakin taloutemme on veitsenterällä, kun rahaa on jaettu ja velkaa otettu.
Paavosta ei tullut ministeriä, eikä enää tulekkaan, Suomi ei kaipaa nyt tuota epäjärjestyksen ilmapiiriä.
Ajat muuttuvat ja nyt on Sipilän vuoro ja meidän kaikkien tulisi nyt auttaa häntä onnistumaan. Paavolla on yhteiskunnan maksama hyvä eläke lopun ikänsä ja suosittelen sille siirtymistä.
- AjatteleeErkki
Väyrysen toiminta on erittäin ikävää jo omaa puoluettakin kohden, Sipilän hallitus on vakavien asioiden edessä pitäisi ymmärtää jo Paavonkin.
Suomalaisia ei kannattaisi nyt euroeroon yllyttää, ei ne muiden pohjoismaiden asiat nyt aivan niin hyvin ole. Esimerkiksi Ruotsin yksityistalouksien velka on merkittävästi Suomen talouksien velkaa suurempi ja käytännössä eivät lyhennä niitä lainkaan.
Norjalaiset taas elävät huomattavasti vaatimattomammin, kuin Suomalaiset nousukkaat, laittavat rahaa säästöön, eivätkä rehvastele.
Kaikkein nolointa on vielä lähteä lipettiin ensimmäisten ongelmien kohdatessa. Se ei ole ennen ollut ainakaan Suomalainen tapa.
Euroopan unionissa asustelee yli 700 miljoonaa ihmistä ja sen talous on yksi maailman merkittävimmistä. Mitä suurempia ja vahvempia olemme, sitä paremmin pärjäämme Globaalissa maailmassa. EU alueella on myös maailman paras palkkataso, sosiaaliturva ja demokratia, sitä ei pidä nyt sinisilmäisesti lähteä tuhoamaan, jonkun katkeroituneen poliitikon takia, joka ei päässyt ministeriksi.
Lainankin on aina laina ja on maksettava takaisin, vähin mitä voidaan tehdä on auttaa nyt lähimmäisiä Kreikassa. On melko paljon pissaa päässä, jos kuvittelee homman olevan niin helppo, että Kreikka vaan konkurssiin. Tuskin sitä huvikseen neuvotellaan velallisen kanssa kuukausia ja vuosia.
Suomen jakopolitiikka talous massiivisen julkisen sektorin verottamana on kohtuullisen heikko ja apua tuonnempana on turha etelä-Euroopasta pyydellä. Totuus on kuitenkin, että meidän ongelmat ovat täysin itse aiheutettuja: Päästettiin palkkoja liukumaan, jokaisessa tuloneuvotteluissa annettiin ja vaadittiin lisäetuja. Puhuttiin työvoimapulasta suu vaahdossa ja uhkailtiin yhteiskuntaa lakoilla. Nämä lakkokenraalit sitten omissa järjestöissään nauttivat korkeita kuukausipalkkoja ja veronmaksajat maksavat. Antti Rinne yksi pahimmista esimerkeistä, työnantajan vihaaja numero yksi.
Nyt kun meillä sitten onkin pula työnantajista, niin työttömistäkin niitä kuulemma starttirahalla saataisiin.
Ahne julkinen sektori, ei sitten luovu sovinnolla mistään, ei edes 5 vuoden irtisanomissuojastaan.
Kreikassa ja monissa Euroopan maissa on asia tajuttu ja palkkoja alennettu ja näin verojakin. On saatu maa kasvu-uralle ja työtä on tullut ihmisille. - herätkää
Holland jo suunnittelee Euroopan hallitusta,jolle kaikki päätökset
Euroopassa alistettaisiin.Lisää virkoja noiden tuhansien lisäksi,miten
mahtaa vaikuttaa jäsenmaksuihin.
Jo nyt me ylläpidämme valtavaa koneistoa pystyssä oman maamme
lisäksi,siitä hyötyy muutama suomalainen.
Liittovaltio on päämäärä johon pyritään yhä kiivaammin mutta kun
osallistujat ovat osoittautuneet erittäin epäluotettaviksi niin on paras
suomalaisten ruveta hankkimaan eroa tuosta kolhoosista.
Tämähän on pahempi kuin Neuvostoliitto,joka sekin romahti mutta
niin vain halutaan seurata utopiaa.- Huhhuh7543
Tämä oli kyllä tosi hälyttävä uutinen. Nyt olisi ihan viimeinen hetki Soininkin herätä unestaan, ja vähän muistella mitä sitä tuli ennen vaaleja luvattua. Alkaa pikkuhiljaa oikeen tosissaan v-tuttamaan tää persujen touhu, itsekin niitä äänestin, ja on kyllä petetty olo. Ja nyt sitten vielä liittovaltio tempastaan tästä pystyyn, ni oikeesti alkaa tuo väyrysen aloite kansalaisäänestyksestä kuulostamaan enemmän kuin perustellulta. Huh huh mitä meininkiä, järjen käyttö näyttää tosiaankin olevan kiellettyä näiltä suomen poliitikkopelleiltä. Tai noh kai se hoituu yhdellä Stubbin twiitillä, et me nyt sitten neuvoteltiin suomi liittovaltioksi Saksan ja Ranskan siirtomaaksi, ei tässä nyt helkkari sentään tästä suomen itsenäisyydestä ihan näin helpolla luovuta! Vai pitääks tässä nyt oikeen joku kapina järjestää? Mutta eurosta saattaa olla pakko luopua ettei käy meidän itsenäisyydelle huonosti.
- eieurosss
Paavon kansalaisaloite on allekirjoitettu. Toivon että kaikki jotka on samaa mieltä allekirjoittavat heti että saisimme tuon 50000 rajan rikki ja asia etenisi mahdollisimman pian.
- VesaKaitera
Tuo kansalaisaloite ei taatusti tule menemään eduskunnan käsittelyssä läpi. Se siitä sitten. Kojootit ulvovat, mutta eurokaravaani kulkee.
- fvhjhygdxssaz
Mikäli kilpailukykyhyppy ei kuten arvelen tulosta tuo. Kyllä se euroero läpimenee kansan keskuudessa. Tärkeintä on liike - ja siinä ohessa saatava tulos nyt. Kekkonen ja Paavola oli miehiä jotka sai aikaan. Miehiä jotka sai aikaan. Kyllä kansa tajuaa.
- uy07ttyyt
Ole huoleton-kansa valveilla on.
- järkikäteen
Saataran pösilöt. Jos nyt luovumme eurosta, käy näin. Mummo tulee aamulla maitokauppaan. Sen raha ei enää kelpaa. Tarttee olla oravannahkaa. Onneksi mummolla on minkkipuuhka, saa kelvata oravasta. Mutta kaikilla ei ole puuhkaa. Nykyihminen, erottaako se edes oravaa sopulista, harmaakarhusta tai vompatista ?
Pajatsot tukkeentuvat ja oravia kohtaa joukkotuhonta. Pastasti siinä käy. Pidetään euro ja hypitään riemusta, kiljutaan onnesta. lähetetään Kreikkaan jäätelöä ja mämmiä.Kyllähän ne markatkin olisivat seteleitä ja kolikkoja, mutta voi sitä armotonta riitaa siitä, keiden pärstät pääsisivät suomalaisiin seteleihin. Varmaa on, että esimerkiksi demarit vaatisivat niihin Paavo Lipposen ja Jutta Urpilaisen kuvat niihin muistoksi euroajasta, mutta he eivät kelpaisi keskustalaisille ja perussuomalaisille.
Keskustalaiset puolestaan vaatisivat markkaseteleihin Paavo Väyrysen kuvan kunnianosoituksena siitä, että tämä palautti Suomelle oman valuutan, mutta Väyrynen ei kelpaisi muille puolueille.
Timo Soininkin kuvaan suhtauduttaisiin kriittisesti, joskin vain siitä syytä, että tämän kasvot eivät ole erityisen "edustavat" varsinkaan globaalisti ajateltuna.
Jyrki Katainen ei tulisi kysymykseen. Hänen osakseen riittää, että kaikkia Suomen seteleitä kutsutaan "käteiseksi".
- hjyugtfjhtg
Kyllä ehdottomasti näin. Kansa osaa tehdä päätelmiä -myös Eroamisesta Eu:sta.
- 920
Keskustalla oli vielä järki-ihmiset hommissa kun euroa väkisin meille
tuputettiin.Aho pisti kunniakkaasti vastaan ja itseasiassa ennusti ne
vaikeudet,jotka nyt ovat kaikkien nähtävissä.
En kyllä tuota Saarikkoa kovinkaan korkealle noteeraa,joten kannattaa vain
hänenkin kuunnella Väyrystä ja ennenkaikkea kansaa,jota ei tässä asiassa
ole vielä noteerattu lainkaan vaikka kansa ne laskut maksaa ja kansan-
edustajienkin palkan maksaa.
Sipilää kohtaan on edelleen korkeat odotukset vaikka tiedän,että vaikeaa
tulee olemaan mutta nyt tarvitaan mies,joka uskaltaa vaikka puhaltaa
pelin seis tarvittaessa. - nopakkohanseon
Suomi laitetaan nytkuntoon. Kilpailukykyhyppy tahi ero Eurosta. Mutta kuntoon laITETAAN.
- fgfgffdfd
Mikäli kansa eilä'mpene lomien poistoon tulee uusi vielä kovempi ehkä ehdotus. Sen kansa saa ihan itse päättää jaseon ero Eurosta.
- loslosloshetihommiin
Mielestäni ei ole tarpeen. Lomat pois-kansa töihin-kuneiolemitäänmuutavaihtoehtoa.
- uijuytgrewwse
Paavon eroa Euroopasta on saanut hyvinkin kansan liikkeelle. Suomikoeroaisi Eurosta ja markkako takaisin. Paavolla on ilmeisen hyvät keinot hallita tuo tapahtuma.
- ghygjkjghg
Sikäli kertakaikkiaan muita vaihtoehtoja ei ole käytetty tarpeeksi. Paavon esitys Eurosta eroamisestatuodaan ja paRLAMENTTI SEN MUKISEMATTA ONHYHVÄKSYVÄ. äLKÄÄ MINULTA kysykö käytännössä mitense toteutettavissa on.
- Johtavat_ekonomistit
ovat esittäneet, että Saksan ja Suomen pitäisi lähteä eurosta, ei Kreikan!
Joidenkin taloustieteilijöiden mielestä kriisimaa Kreikka ei suinkaan ole euromaiden heikoin lenkki.
Saksan liitokansleri Angela Merkel ja Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ovat joutuneet ekonomistien hampaisiin.
Kun euromaiden taloudet vajoavat yhteisen valuutan mukana, syyttävät sormet osoittavat usein kriisimaiden suuntaan. Kreikan veloista kiistellään jatkuvasti Suomessakin, ja monet ovat jo ehdottaneet ratkaisuksi maan erottamista yhteisestä rahaliitosta.
Oikeampi ratkaisu saattaisi kuitenkin olla se, että euromaiden verrattain vahvat maat Saksa ja Suomi eroaisivat rahaliitosta, kirjoittaa yhdysvaltalaislehti Huffington Post, joka kokosi taloustieteilijöiden näkemyksiä eurokriisistä.
Saksan eroamista ehdotetaan siksi, että taloudeltaan heikot euromaat Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti ja Italia hyötyisivät halvasta valuutasta. Euron devalvointi vauhdittaisi köyhien euromaiden vientiä ja piristäisi maiden omaa taloutta.
Nyt ongelma on se, että kaikkien euromaiden hinnat ovat kytköksissä toisiinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Kreikan hinnat määräytyvät muun muassa Saksan mukaan, vaikka maiden taloustilanteet ovat täysin erilaiset.
Saksan vauraus pitää euron arvon melko korkealla tasolla ja kurjistaa samalla muiden maiden taloutta.
Vauraat maat ulos eurosta
Jos Saksan ja Suomen kaltaiset maat lähtisivät eurosta, valuutan arvo laskisi radikaalisti. Princetonin yliopiston ekonomisti Ashoka Mody kommentoi Bloombergille, että Saksan ja Suomen vanavedessä eurosta voisi lähteä myös Hollanti, Belgia ja Itävalta.
Modyn kanssa osittain samoilla linjoilla on myös Yhdysvaltain keskuspankin entinen puheenjohtaja Ben Bernanke.
Hänen mielestään juuri Saksan kauppataseen ylijäämä ja verotuspolitiikka haittaavat huomattavasti muiden euromaiden taloutta. Kreikalle annettavista lainoista taas saattaa olla pikemminkin haittaa, sillä kriisimaan talous ei pääse kehittymään, vaan junnaa paikoillaan Saksan vaurauden takia.
Lähde: Huffington Post
"Economists Troll Germany, Telling It To Leave The Euro First
If one country should leave the eurozone, they argue, it's not Greece -- it's Germany."
http://www.huffingtonpost.com/entry/economists-troll-germany-telling-it-to-leave-the-euro-first_55ad8ae2e4b0caf721b3ae92
LAURA PERÄSALO
laura.perasalo(at)ilmedia.fi
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015072120067129_ul.shtml
JK.
Niin on jos siltä näyttää! Nimittäin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen tekemän kansalaisaloitteen vastaanotto tavallisen kansan parissa!
Viikkotolkulla saa roikkuvine silmälaseineen hoomoilaselta näyttää pääministeri Sipilä, sinällään ymmärtämättä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu...
"IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Yle Uutiset Jussi Nurminen
Kreikan kriisi 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Siksikin on syytä allekirjoittaa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
- ja demokratia ja Suomi pelastuu... - AjatteleeErkki
Venäjän trollitehdasko näitä kirjoittelee, vai onko Paavolla aivan ikioma.
Kyllä Suomen ongelmat ovat lähes täysin itse aiheutettuja, etuja ja rahaa on lähivuosina jaettu kiihtyvään tahtiin, velaksi ja veroja korottamalla.
Nyt sitten syytellään EU.ta tai Kreikkaa, joku muu on saatava syylliseksi.
Koska ongelmat ovat itse aiheutettuja, niin itse ne on myös ratkottava.
Suomen verotuksen tarve tulee jakopolitiikan lopputuloksena, kiitos Demarit ja Kokoomus, vähän Vihervasuritkin. Julkinen sektori on paisutettu valtavaksi ja palkat pilviin etujen lisäksi. On parempaa eläkettä, lyhyempää työpäivää, pitkät lomat puolitoistakertaisella palkalla, viiden vuoden irtisanomissuojaa jne...
Tavallinen julkisen sektorin työntekijä on töissä ainoastaan 2/3 osaa vuotta ja opettajat puoli vuotta. Sijaisia tarvitaan paljon ja verotuksen tarve kasvaa kasvamistaan.
EU:sta eroaminen ei meitä auta, velat on maksettava ja kaupankäynti yli 700 miljoonan eurokansalaisen kanssa vaikeutuisi. Pientä Suomen markkaa heiluttelisi lähes kuka tahansa sijoittaja, korot nousisivat pilviin, se olisi Suomen viimeinen niitti ! - Ehtoopuhteen_tilanne
on varsin lupaava:
16.7.2015 alkaneessa allekirjoitusten keruussa on jo
28 028 kannatusilmoitusta
Kannattaa tarkistaa - ja kuitata - tuolta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372- VesaKaitera
Viime päicinä tahti on selvästi hidastunut. Se on nyt noin 200 allekirjoitusta päivässä. Jos tuo sama tahti jatkuisi, niin 50000 tukijaa olisi koossa lokakuun lopulla. Uskon kuitenkin, että Väyrysen eri puolilla maata järjestämien tilaisuuksien yhteydessä tulee melkoisesti allekirjoituksia niin, että raja rikkoutunee syyslokakuun vaihteessa. On kuitenkin selvää, että eduskunnan selvä enemmistö tulee hylkäämään tuon kansanäänestysehdotuksen. Jos kansanäänestys tästä asiasta olisi ollut tarkoitus järjestää, niin se olisi pitänyt tehdä jo ennen vuotta 2002 eli ennen käteisen euron käyttöönottoa. Nyt euroalueesta eroaminen ei oikein vastaa tarkoitustaan. Jos niin tehtäisiin, niin Suomella olisi moneen suuntaan paljon selittämistä, ja oma talouspoliittinen ja integraatiopoliittinen uskottavuutemme valuisi viemäristä alas. Oman pienen valuutan pitäminen vakaana olisi aivan toivoton tehtävä, siitähän meillä on kokemuksia 90-luvulta.
- DV8_HellRaiser
Eduskunnasta ei löydy tukea tälle aloitteelle. Mitään kansanäänestystä ei tule
- 920
Jos ei tule niin sitten vaan barrikaadeille.Kansan ei tarvitse tätä soppaa
niellä,joka kuukausi tulee uusia työttömiä ja eu vielä kiristää ottamaan
lisää elätettäviä.
Tällä tiellä olemme Kreikan asemassa hyvin pian.- DV8_HellRaiser
Sitä tulen kyllä katsomaan montako ihmistä Saat parrikaadeille. Saatko edes itseäsi liikkeelle paikallisesta kaljakuppilasta.
- älytöntä
Älytön aloite. Tuo vaan turhaa työtä ja byrokratiaa. Hidastaa elämänmenoa. En allekirjoita.
- SuomalaisiaHuijataan
Väyrynen osoittautui takinkääntäjäksi, sillä on oma nimikin, eli huijari. Kansalaisaloite ei suinkaan tähtää euron poistamiseen vaan sen kaikille yhteiseksi rahaksi ottamiseksi, eli EU-liittovaltioon. Konkaripoliitikko ei edes erota asioita, mistä tulee lisää, pahempaa ja kallista sitoutumista EU:hun.
**
Kotimaa 22.7.2015 klo 10:19 | päivitetty 22.7.2015 klo 14:12
Väyrynen haluaa pelastaa euron markalla
http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_pelastaa_euron_markalla/8172582
- Kansalaisaloite ei tähtää euron hylkäämiseen, veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen kertoo Ykkösaamun haastattelussa.
"Haasteena devalvaatio
Ykkösaamun keskusteluun osallistunut RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Carl Haglund ei ole Väyrysen ehdotuksesta innoissaan.
– Olen koulutukseltani taloustieteilijä enkä voi oikein ymmärtää, mitä hyötyä rinnakkaisvaluutasta olisi. On muistettava, että Suomelle on ollut paljon hyötyä eurosta. Yritysten näkemyksen mukaan euro on ollut Suomelle positiivinen asia, Haglund sanoo.
Haglundin mukaan Väyrysen ajamassa mallissa haasteena on vahva deflaatio, joka polkisi suomalaisten palkkoja ja ostovoimaa. Haglund ei myöskään usko, että Ruotsin Suomea vahvempi taloustilanne johtuisi omasta valuutasta.
Kansanedustaja Simon Elo (ps.) kertoo, että eurokriittisyydellä profiloituneilla Perussuomalaisilla ei ole virallista näkemystä aloitteesta. Hän näkee euron tulevaisuudessa joko kansalliseen valuuttaan siirtymisen tai tulonsiirtounionin.
– Se on pitkälti itsepetosta jos sanoo kyllä eurolle, mutta ei liittovaltiolle, Elo sanoo. " - Vastavalkeita_tarvitaan
Tuskin kukaan kansallisia ja kansainvälisiä asioita vuosikymmeniä seurannut kansalainen voi muuta kuin vain erinomaisesti arvostaa porilaista pitkäaikaista kansanedustajaa ja valtiopäiväneuvosta Mikko Eloa (sd.), joka vastavalkea.fi:n sivustolla esittää Suomeen kansanäänestystä EU:n liittovaltiokehityksestä!
Pääkirjoitus Mikko Elo 18.7.2015:
Euron käyttö johtaa liittovaltioon.
Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä vuonna 1994. Vuosien mittaan on vakuutettu, että EU on ja pysyy itsenäisten valtioiden liittona. Toisin on kuitenkin käynyt, ja nyt maassamme pitäisi järjestää uusi kansanäänestys käynnissä olevasta liittovaltiokehityksestä. Alla mainitsen kolme syytä, miksi suomalaisten pitäisi saada päättää, haluavatko he edelleen kuulua Euroopan unioniin.
Yhteinen valuutta, euro, on liittovaltion tunnus. Monissa maissa järjestettiin jo ennen euron käyttöönottoa kansanäänestys, kuten esim. Ruotsissa ja Tanskassa.
Niissä kansa tyrmäsi euron. Yleisesti ottaen niissä maissa, jotka säilyttivät oman rahan, kehitys on ollut parempaa kuin euroalueella. Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa. Ongelmat eivät suinkaan ole ohi, ja Suomikin saattaa joutua vielä vastaamaan Kreikan veloista monella miljardilla.
Yhteinen ulkopolitiikka EU:hun tuli Lissabonin sopimuksen myötä 2009. Tämä on ollut Suomelle sekä poliittisesti että taloudellisesti ongelmallista. EU:n Venäjä-pakotteet ovat huonontaneet Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä suhteita. Erityisesti tämä näkyy taloudessa. Niinpä Suomen vienti Venäjälle väheni 34 % alkuvuodesta vuotta aikaisempaan verrattuna. Tämä vain heikentää Suomen muutenkin huonoa taloutta.
Kaikesta tästä ”lystistä” Suomi maksaa toista miljardia euroa vuodessa, kun esimerkiksi Puola saa 12,3 ja Unkarikin 5 miljardia. Onko vaikeuksissa olevalla Suomella todella varaa tällaiseen solidaarisuuteen? Samanaikaisesti Suomessa leikataan juuri pieni- ja keskituloisilta lähes kaikessa.
Liittovaltiokehitys ei suinkaan ole pysähtymässä tähän. On jo tehty päätökset pankkiunionista ja yhteiset eurobondit ovat tulossa. Euron kituessa lääkkeeksi ehdotetaan nyt yhteistä talouspolitiikkaa, eli EU määräisi Suomen taloudesta veroineen kaikkineen. Viimeksi 17.7.2015 Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vaati lisää integraatiota talouspolitiikkaan samalla kun hän myönsi, että talous- ja rahaliitto on puutteellinen sekä hauras ja haavoittuvainen.
Edellä olevilla perusteilla Suomen kansalle on annettava mahdollisuus päättää kansanäänestyksellä, haluaako Suomi olla mukana tässä EU:n liittovaltiokehityksessä. Näin saataisiin myös aikaan kunnon kansalaiskeskustelu EU:sta.
Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos.
* * *
Toimituksen lisäys: Paavo Väyrynen on tehnyt kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
http://vastavalkea.fi/2015/07/18/suomeen-kansanaanestys-eun-liittovaltiokehityksesta/
Vrt.
Valtiopäiväneuvos Mikko Elon kirjoituksessa ja Paavo Väyrysen 16.7.2015 tekemässä Kansalaisaloitteessa on kummassakin kysymys keskeisistä taloudellisista, sosiaalisista ja valtio-oikeudellisista asioista!
Siksikin on syytä allekirjoittaa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Euron_satimessa_on_Suomi
"Pessimisti ei pety" ja "paljon täytyy tapahtua" saa hokea vielä viikkotolkulla pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.
Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...
.
KS. "IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Jussi Nurminen
Yle Uutiset
Kreikan kriisi 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista eli epätoivoinen yritys perustaa alunperin epäonnistunut euro - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä 24.7.2015 aamupäivään mennessä jo yli 31000 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Vrt. ”Velkahelpotuksista käydään vielä kova vääntö”
Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.
Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.
Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.
– Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.
– Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.
On välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. - -
http://demokraatti.fi/aanestys-oli-tsiprasille-pieni-voitto-ekonomisti-velkahelpotuksista-kaydaan-viela-kova-vaanto/
Kansalaisaloite on SUURI voitto Suomelle
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Taloutta_vai_retoriikkaa
Filosofian ja retoriikan tutkijan Severi Hämärin mielestä pääministeri 1) "Hallitus onnistunut Kreikka-keskustelussa" ja 2) Juha Sipilä on toiminut järkevästi antaessaan tilaa muille ministereille Kreikka-keskustelussa.
Hallitus on onnistunut tuomaan oman näkökulmansa hyvin esille Kreikka-keskustelussa, arvioi filosofian ja retoriikan tutkija Severi Hämäri TV1:n Päivän kasvo -ohjelmassa. Erityisesti kehuja saa pääministeri Juha Sipilä (kesk.), joka on noussut esille sillanrakentajana ja kompromissin takaajana.
Hämäri katsoo, että hallitus on sisäpoliittisesti jäänyt voitolle Kreikka-keskustelusta. Tiukasta ja epävarmasta tilanteesta huolimatta ministerit ovat selvinneet Kreikan asettamasta retorisesta haasteesta ja saaneet haluamansa vaikutelma aikaiseksi keskustelussa.
Yksi todiste hallituksen retorisesta onnistumisesta on SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen tämänpäiväinen kommentti, jossa hän kertoo seisovansa hallituksen Kreikka-linjan takana. Toisaalta Rinteen kommenttia selittää myös se, että nykyhallitus on monella tapaa jatkanut SDP:n Kreikka-linjaa.
Sipilä ei ole sitonut itseään keskusteluun
Hämärin mielestä Sipilä on toiminut järkevästi, kun hän on antanut Kreikka-keskustelussa enemmän tilaa valtiovarainministeri Alexander Stubbille (kok.) ja ulkoministeri Timo Soinille (ps.) hoitaa tilannetta.
– Hän on pitänyt omat tiedotustilaisuutensa varsin lyhyinä. Hän on puhunut lyhyesti, eikä ole sitonut itseään tähän keskusteluun, Hämäri sanoo.
Kulissien takana käydyt vaikeat keskustelut ovat jääneet julkisuuden ulkopuolelle ja Sipilä on näin voinut tuoda esille hallituksen yhteisen kannan.
– Tämä on retoriikan kannalta juuri oikeanlainen tapa toimia tällaisessa tilanteessa, jos on johtaja.
Pääministeriin verrattuna Stubbin ja Soinin asema on ollut selvästi haastavampi. Kumpikin ministeri on joutunut taiteilemaan oman puolueen ja hallituksen kantojen välillä. Etenkin Soini on Hämärin mielestä selvinnyt tästä haasteesta varsin hyvin."
Teemu Hallamaa
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/retoriikan_tutkija_hallitus_onnistunut_kreikka-keskustelussa/8177643
JK. Tämäkinkö viisasta puhetta?
"Stubb rinnasti devalvaation dopingiin - "outo vertaus"
Tutkijatohtori Timo Miettinen pitää erikoisena valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) lausuntoa, jossa hän rinnastaa devalvaation dopingiin.
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) teki devalvaatiosta urheiluvertauksen.
- Devalvaatio on vähän kuin doping urheilussa, Stubb sanoi The New York Timesissa.
- Se antaa ehkä lyhytaikaisen kasvun, mutta pitkällä tähtäimellä siitä ei ole hyötyä.
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkijatohtori Timo Miettinen ihmettelee Stubbin vertausta.
- Se oli mielestäni outo vertaus. Ensinnäkin siinä oletetaan, että talous on ikään kuin urheilukisat, joka on niin kuin nollasummapeliä. Siinä on vain voittajia ja häviäjiä, vaikka tietysti taloudellinen yhteistyö voi parhaimmillaan olla peli, jossa kaikki voittavat.
Miettisen mukaan urheiluvertaukset sopivat huonosti tämänhetkiseen euroalueen tilanteeseen, jossa esimerkiksi vaihtotaseiden tasaaminen heikkojen ja vahvojen euromaiden välillä olisi kannattavaa.
- Vähän niin kuin urheilussakin meillä on eri sarjoja, jossa eri ikäiset ja fyysisiltä kyvyiltään erilaiset ihmiset pelaavat. Samalla lailla taloudessa on ihan ymmärrettävää, että on maita, jotka ovat tuotantorakenteeltaan ja tuotantotasoiltaan hyvin erityyppisessä tilanteessa.
Urheilussa Stubbin vertaus tietäisi varsin hurjaa tulevaisuutta.
- Jos me sitoudumme tällaiseen tiukkaan rahapolitiikkaan, joka ei salli minkäänlaista joustoa suuntaan tai toiseen, se tavallaan tarkoittaa tilannetta, jossa aikuiset ja lapset, miehet ja naiset kilpailisivat samassa sarjassa."
SAMI KOSKI
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015072120069134_uu.shtml
JK.
Yle pystyy näköjään kehittämään vaikka millaisia uutisia!
Joku päivä sitten politiikan toimittaja Hilkka Säävälä kunnostautui
kertoessaan siitä, että "europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) esittää, että kaikki jäsenmaat ottaisivat käyttöön oman kansallisen valuuttansa euron rinnalle"
Säävälä kaikkien mahdollisten journalististen ohjeitten vastaisesti aloitti "uutisointinsa" sanalla "euroänkyrä"!
Jos Ylessä enää ylipäätään noudatetaan minkäänlaista journalistisia periaatteita, Säävälän esimiesten (tai mahdollisesti naisten) olisi kohtuullista opastaa omia mieltymyksiään ja/tai inhojaan niin kovin hanakasti julkituovaa Säävälää ns. tavoille...
Europarlamentaarikko Väyrysen FB-sivuilta olisi helposti selvinnyt, mistä Väyrysen esityksessä on kysymys:
https://www.facebook.com/pages/Paavo-Väyrynen/193449021852
Väyrynen kysyy, onko komissio tunnistanut euroalueessa olevan valuvian ja onko se valmis harkitsemaan yhtenäisvaluutasta yhteiseen valuttaan.
Siksikin nimi alle aloitteeseen, joka on perusteluiltaan täyttä totta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372- tosiasiaaaa
Väyrynen on kaikkien alojen änkyrä, joten oikeassahan toimittaja oli.
- Kissa...jonnekkin
Ruotsissa paikallinen kepu taisteli itsensä juuri ja juuri valtiopäiville. Aikoinaan pääministeripuolue. Tämä on ehkä junttilogiikkaa, mutta missä vähän kepuleita, niin siellä ei euro kiusaa? Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tämä Väyrynen on juuri näitä kepuleita?
- DV8_HellRaiser
Lipponen vei Suomen euroon, kepu vastusti liittymistä. Aho ennakoi, että voimme joutua pulaan euron kanssa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288727471248.html
- Eiköhän_eurokriittisyys
ala kasvaa, kun kansalle selviää Kreikin eli oikeastaan euron kriisin koko kauheus. Ja silloin todella saa hokea koko hallituskautensa ajan "pessimisti ei pety" pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä vielä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.
Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...
Ks. "IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Yle Uutiset 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Yle Uutiset 25.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_sai_kreikalta_virallisen_lainapyynnon/8180709
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista eli epätoivoinen yritys perustaa alunperin epäonnistunut euro - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä 25.7.2015 aamuun mennessä yli 31400 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Vrt. ”Velkahelpotuksista käydään vielä kova vääntö”
Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.
Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.
Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.
– Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.
– Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.
On välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. - -
http://demokraatti.fi/aanestys-oli-tsiprasille-pieni-voitto-ekonomisti-velkahelpotuksista-kaydaan-viela-kova-vaanto/ - Huoli_läpimenosta
on euroeliitin - s.o. taloudellisen, polittisen ja viestinnällisen oligarkian - parissa mitä ilmeisin, kun valtalehdet (kuten Ilta-Sanomat ja Iltalehti ja viimeksi tänään 26.7.2015 Helsingin Sanomat) ovat omistaneet pääkirjoituspalstojaan(kin) saattaakseen
europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 tekemän kansalaisaloitteen epäilyttävään valoon.
Ks.
"Kansalaisaloitteita uhkaa inflaatio
"- -Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) aloite Suomen eurojäsenyyttä koskevasta kansanäänestyksestä kerää myös nimiä huimaa vauhtia. Väyrynen jätti aloitteen heinäkuun puolivälissä, ja sillä on jo nyt yli 30 000 kannattajaa. Kreikan talouskriisin varjossa Väyrysen aloite osui oikeaan saumaan. - -
- -Väyrynen puolestaan jatkaa euron vastaista kampanjaansa. Moninkertaisen ministerin motiiveja ei sovi kyseenalaistaa. Tuskin Väyrynen kuitenkaan itsekään uskoo – ainakaan hiljaa mielessään –, että aloite menisi läpi. Hänen ensisijainen tavoitteensa lienee herättää asiasta keskustelua. Päähallituspuolueen kunniapuheenjohtajalla luulisi olevan muitakin kanavia vaikuttaa politiikkaan.
Siinä mielessä Väyrysen aloite on kyllä perusteltu, että Suomen liittyminen euroalueeseen junailtiin aikanaan hieman kyseenalaisella tavalla. Euroon liittymisestä ei järjestetty neuvoa-antavaa kansanäänestystä, vaan Paavo Lipposen (sd) hallitus antoi eduskunnalle asiasta valtioneuvoston tiedonannon, josta äänestettiin.
Silloisen hallituksen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoi, että kansan mielipidettä eurojäsenyyteen oli kysytty jo silloin, kun EU-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys.
Kun laki kansalaisaloitteista säädettiin, sen tarkoitus oli lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia: jos hallitus tai eduskunta ei lotkauta korviaan suuren kansalaisjoukon toiveille, vaatimukset täyttävä aloite pitää ottaa käsittelyyn. Aloitteiden tehtävä on myös nostaa yhteiskunnallisia asioita julkiseen keskusteluun.- -"
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437791582549
KS:
"- - Väyrysen aloite on erinomainen samoin. Euron käyttöönotto oli demokratian irvikuva. EU-kansanäänestyksen yhteydessä nimenomaan tarkoituksella vähäteltiin EU:n liittovaltiopyrkimyksiä ja yhteistä valuuttaa, koska kansa olisi varmasti asettunut kielteiselle kannalle. Yhteisvaluuttaan liittymisen yhteydessä sitten todettiin, että kansa on jo äänestänyt kymyksen puolesta. Kerrassaan törkeää toimintaa. Varsinkin kun on osoittautunut, että kaikki uhkakuvat ovat toteutuneet ja Suomen talous on nyt syöksykierteessä päätöksen vuoksi. Jos kansa olisi päässyt äänestämään asiasta, se olisi todennäköisesti tehnyt oikean päätöksen Ruotsin tapaan ja tyrmännyt yhteisvaluutan.- -"
Juha-Matti K
JK. Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, meppi Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen täyttä asiaa!
Nyt on suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Nyt on myös mahdollisuus saada 50.000 allekirjoitusta kokoon kohtuullisessa ajassa, sillä
jo nyt eli 26.7.2015 klo 14.30 on "Kannatusilmoituksia tässä palvelussa" yli 31900...
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Ratkaisujen_Suomi_falski
Hallitusohjelma ja perustuslaki – tippuiko perustuslaki pois prosessikaaviosta?
- - Alla oleva kirjoitus on julkaistu alun perin Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran ajankohtaispalstalla ja julkaistaan Vastavalkeassa kirjoittajien luvalla.
Seuran tavoitteina on ”koota yhteen valtiosääntöoikeuden tutkijoita ja muita harrastajia, edistää valtiosääntöoikeudellista tutkimusta ja kehittää valtiosääntöoikeutta lainsäädännössä ja käytännössä demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, kansainvälisten ihmisoikeusasiakirjojen, kotimaisen perusoikeusjärjestelmän sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan hengessä”.
Hallitusohjelma ja perustuslaki – tippuiko perustuslaki pois prosessikaaviosta?
Suomessa on viime vuosina pidetty poliittisen päätöksenteon ongelmana sitä, että ”muutosta johdetaan lakikirja kädessä”. Muun muassa viime vaalikaudella pääministerinä toiminut Jyrki Katainen (kok) kritisoiHelsingin Sanomissa 6.8.2013 sitä, että poliittisten ”johtopäätösten tekemistä yritetään korvata legalismilla”.
Runsaan viikon vanha uusi hallitus tuntuu ottaneen Kataisen neuvoista vaarin ”Ratkaisujen Suomi” -otsikolla alunperin kulkenutta hallitusohjelmaa tehdessään. Vaikka hallitusohjelma ei suoranaisesti ole perustuslain tai kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen paria kohtaa lukuun ottamatta, hallitusohjelman henki ja painotukset kertovat, ettei sen synnyttämiseen käytetyissä vatulointikoreissa, päätösiteroinneissa ja prosessikaavioissa ole juuri ollut tilaa sen paremmin perustuslaille kuin kv. ihmisoikeussopimuksille ja EU-oikeudelle. Korkeintaan niistä juontuvat oikeudelliset näkökohdat ovat olleet mukana sattumanvaraisen oloisesti huomattuina äärirajoina poliittiselle päätöksenteolle. Samoin oikeus- ja työministerin tehtävien yhdistäminen ja ns. ”oikeustajun ja oikean oikeuspoliittisen linjan” – johon tässä tapauksessa näyttää kuuluvan mm. kuolemanrangaistuksen kannattaminen – ottaminen oikeusministerin keskeiseksi valintakriteeriksi kertoo paljon uuden hallituksen tavasta hahmottaa oikeutta ja sen merkitystä yhteiskunnassa.
Hallitusohjelman linjausten etäisyys perustuslaista ja kv. ihmisoikeussopimuksista tulee hyvin esiin jo yksin verrattaessa linjauksia ”Valtiojärjestyksen perusteita” koskevan Suomen perustuslain 1 luvussa vahvistettuihin valtiosääntöperiaatteisiin.
Perustuslain 1 § 2 momentin mukaan “Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen“. Saman pykälän 3 momentissa jatketaan, että ”valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.”
Periaatteilla on erityisen läheiset yhteydet perustuslain 2 luvussa turvattuihin perusoikeuksiin ja Suomen kv. ihmisoikeusvelvoitteisiin, mutta ne ovat myös koko Suomen oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden ilmaus. Hallitusohjelmassa kytkentöjä sen paremmin perustuslain 1 §:n perusperiaatteisiin kuin perusoikeuksiin ei juuri näy.
Oikeastaan päinvastoin.
Hallitusohjelman valossa ”Ratkaisujen Suomi” ei jatkossa profiloidu aktiivista ja rakentavaa kansainvälistä yhteistyötä rauhan, ihmisoikeuksien ja yhteiskunnan kehittämiseksi harjoittavaksi Suomeksi. Sitä vastoin ”Ratkaisujen Suomi” ajaa jatkossa omia kansallisia etujaan, pyrkien samalla määrätietoisesti kansainvälisen yhteistyön ja Euroopan integraation vaikutusten minimalisoimiseen. Esimerkkeinä voidaan viitata kehitysapuun tai kansainväliseen kriisinhallintaan kaavailtuihin leikkauksiin ja supistuksiin. Pakolaistenkin ottamisessa mennään pikemminkin entistä tiukempaan suuntaan. EU-asioissa keskiössä on sääntelyn keventäminen – mitä vähemmän unionia, sitä parempaa Euroopan integraatiota.
”Ratkaisujen Suomi” ei ole perusoikeus- ja ihmisoikeusmyönteinen Suomi. Tästä kielii jo yksin se, että sana “talous” erilaisine johdannaisineen esiintyy hallitusohjelmassa 98 kertaa ja ”turvallisuus” 41. Ihmisoikeuksille taas kertyy viisi viittausta. Erityisesti taloudellisessa kriisissä keskeiselle ”yhdenvertaisuudelle” kertyy kaksi mainintaa, joista toisessa on kyse viittauksesta paikalliseen sopimiseen tarkoituksena varmistaa työnantajien yhdenvertainen kohtelu, missä taas viitataan kintaalla perustuslain 18 §:stä ilmenevälle vaatimukselle, jonka mukaan ketään ”ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä”. Sanaa ”oikeudenmukaisuus” saa vieläkin enemmän hakea. Lopulta lukijan on luovutettava, koska sitä ei mainita kertaakaan. - -"
http://vastavalkea.fi/2015/06/11/juha-lavapuro-tuomas-ojanen-hallitusohjelma-ja-perustuslaki-tippuiko-perustuslaki-pois-prosessikaaviosta/
JK. Valtio-oppineiden arvioitten valossakin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen täyttä asiaa!
Jo yli 32500 allekirjoittajaa!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - näinhän_se_on_nähtävä
"Kansalaisaloitteeni kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut runsaasti kannattajia. Tähän mennessä aloitteen on allekirjoittanut verkossa lähes 32 400 äänioikeutettua suomalaista. Lisäksi postilaatikkooni on tullut runsaat 200 allekirjoitettua lomaketta.
Viikonloppuna allekirjoitukset lisääntyivät sen ansiosta, että lähetin sunnuntaina sähköpostia Keskustan luottamushenkilöille. Sain runsaasti myönteistä palautetta. Moni oli allekirjoittanut jo aikaisemmin. Kielteisiä reaktioita oli vain pari. Niiden lähettäjät eivät olleet tainneet edes tutustua aloitteen sisältöön.
Allekirjoituksia kerätään edelleen tähänastiseen tapaan. Silloin kun aloite saa julkisuutta, allekirjoituksia kertyy enemmän. Välillä on hiljaisempaa. Elokuun puolivälissä aloitan yleisötilaisuudet, joiden yhteydessä tukilomakkeen voi myös täyttää ja allekirjoittaa.
Aloitteeni on saanut aikaan keskustelua myös talousasiantuntijoiden keskuudessa. Roger Wessman, Marketnoze Oy:n tutkimusjohtaja, on blogissaan (linkki) kertonut äänestäneensä minua Suomen ensimmäisissä europarlamentin vaaleissa 1996 puhtaasti kannanottona suunnitelmille Suomen liittämiseksi rahaliittoon. Hän kirjoittaa, ettei voi kuitenkaan allekirjoittaa aloitettani kansanäänestyksestä eurojäsenyydestä. ”Ehkä hyvin pitkällä tähtäimellä se olisi viisas ratkaisu, mutta prosessi olisi liian riskipitoinen, jotta uskaltaisin sitä suositella”, hän kirjoittaa.
Wessmanin mielestä jää hämäräksi, kuinka rinnakkaisvaluutta toimisi. Hän kysyy, oltaisiinko tilanteessa, jossa esimerkiksi palkat maksettaisiin markoissa, mutta asuntolainat jäisivät euromääräisiksi, jolloin kuukausittaiset lainanmaksut uhkaisivat ottaa suuremman osan palkoista, jos markka heikkenisi.
Kiitän Roger Wessmania kannatuksesta vuoden 1996 eurovaaleissa. Olen toiminut hänen tahtomallaan tavalla.
Toiseksi huomautan, että aloitteeni koskee kansanäänestyksen järjestämistä. Sitä voivat halutessaan tukea myös ne, jotka eivät kannata tai jotka epäilevät Suomen irrottautumista euroalueesta. Kunnolliseen keskusteluun vaihtoehdoista päästään vasta kansanäänestyksen yhteydessä.
Toivon, että Wessmanin kaltaiset asiantuntijat ehdottaisivat, kuinka rinnakkaisvaluutta toteutettaisiin ja mitä sen käyttöönotto merkitsisi kansalaisille kuluttajina, tallettajina, velallisina ja veronmaksajina.
Oma ajatukseni on, että Suomen Pankki ottaisi euron rinnalla uudelleen käyttöön kansallisen valuutan, joka saisi kellua vapaasti kuten Ruotsin kruunu. Markan kurssi olisi aluksi sama kuin euron. Myöhemmin markka kelluisi ilmeisesti jonkin verran heikommaksi eli devalvoituisi. Kurssikehitys riippuisi toteutettavasta talous- ja työmarkkinapolitiikasta.
Palkat, eläkkeet ja verot maksettaisiin markoissa. Kuluttajat eivät kokisi menetyksiä, jos markka heikkenisi, sillä tavarat ja palvelut ostettaisiin markoilla. Devalvoitumisen yhteydessä tuontitavarat hieman kallistuisivat, mikä suuntaisi kulutusta kotimaisiin tuotteisiin.
Liikkeellä olevat eurot vaihdettaisiin markoiksi, mutta halukkaat voisivat säilyttää rahavarojaan myös euroina. Pankkilainat ja pankkitalletukset vaihtuisivat markkamääräisiksi, mutta niiden rinnalla voitaisiin edelleen käyttää euromääräisiä.
Valtion ulkomaiset lainat säilyisivät tietysti siinä valuutassa, missä ne on otettu. Valtio pystyisi hoitamaan luotettavalla tavalla ulkomaiset lainansa, sillä markan devalvoitumisen ansiosta talous alkaisi kasvaa ripeästi, työllisyys kohentuisi ja valtion verotulot lisääntyisivät.
Kansalaiset hyötyisivät kaikin tavoin. Talouden kasvaessa työllisyys paranisi ja tulot alkaisivat kasvaa. Valtion ja kuntien talous alkaisi tervehtyä, ja julkisen talouden sopeutustoimia – menojen leikkauksia ja veronkorotuksia – voitaisiin lieventää.
Rinnakkaisvaluutta parantaisi yritystoiminnan edellytyksiä. Yritykset käyttäisivät markkoja ja euroja valintansa mukaan. Pienyritykset toimisivat ainakin pääosin markkataloudessa. Kansainvälinen kilpailukyky vahvistuisi, kun kotimainen kustannustaso määräytyisi markkataloudessa. Ulkomaankaupassa käytettäisiin euroja ja muita ulkomaisia valuuttoja.
Arvioin vaihtoehtoja päinvastoin kuin Wessman. Meidän olisi viisasta ottaa vastaan irrottautumiseen liittyvät hankaluudet ja riskit. Ne ovat sittenkin vähäisiä niihin menetyksiin ja riskeihin verrattuna, jotka kuuluminen euroalueeseen meille aiheuttaa. Ja mitä pidempään olemme mukana, sitä hankalampaa irrottautuminen on.
Toivon, että Roger Wessman ja muut talousasiantuntijat esittäisivät ennakkoluulottomasti omia ideoitaan rinnakkaisvaluutan toteuttamisesta. Toimiva malli voidaan varmasti yhdessä löytää.
Paavo Väyrynen
http://www.paavovayrynen.fi/2015/07/27/kannatusta-ja-keskustelua/
JK. Tiistaina 28.7.2015 jo liki 32600 allekirjoitusta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - euro_tuottaa_köyhyyttä
kansoille!
"Raportti varoittaa Suomea "köyhyystaskuista"
Nopeasti kasvava työttömyys ja asuntojen arvonlasku tietyillä alueilla uhkaa muodostaa loukkoja, joissa köyhyys lisääntyy.
Eurooppalaisen sosiaalipoliittisen verkoston maarapoteissa varoitetaan Suomea "köyhyystaskuista", uutisoi Lännen Media. Raportin EU-komissiolle ovat laatineet Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas ja toimeentuloturvan tutkimusryhmää johtava Laura Kalliomaa-Puha.
Alueellisia köyhyystaskuja syntyy, kun ihmiset joutuvat työttömiksi alueilla, joilla asunnot ja kiinteistöt ovat menettäneet arvonsa. Kun asuntoa ei saa myytyä, ei ole varaa muuttaa uudelle alueelle työn perässä. Köyhyystaskuihin jäävien ihmisten riippuvuus sosiaalituista kasvaa, ja samalla köyhyys lisääntyy.
Ennen tuet nostivat ihmisiä pois köyhyydestä
Tulonsiirrot eivät enää nosta kotitalouksia köyhyysrajalle tai sen yläpuolelle – toisin oli viela 20 vuotta sitten. Nyt perusturvaetuuksien taso on romahtanut suhteessa köyhyysrajaan, Lännen Media kirjoittaa. Euroopan komission tilastovirasto Eurostat määrittelee köyhyyden niin, että suhteellisesti köyhä on se kotitalous, jonka käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia samanlaisten kotitalouksien keskimääräisistä tuloista.
Tutkimusjohtaja Olli Kangas sanoo, että suomalaisen hyvinvointimallin luonne voi olla muuttumassa ja se on siirtymässä kohti valikoivaa hyvinvointivaltiota.
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/lannen_media_raportti_varoittaa_suomea_koyhyystaskuista/8182096
KS.
Työtön tukitoimista: Köyhä pysyy köyhänä koko ajan
Ylen aamu-tv:ssä keskusteltiin - - pitkittyvästä työttömyydestä. Vaikeasti työllistyviä on Suomessa noin 200 000, yhtä paljon kuin Vantaalla on asukkaita, tutkimusjohtaja Heikki Räisänen työ- ja elinkeinoministeriöstä totesi.
Video: Jukka Haapakoski, Antti Kuusinen ja Heikki Räisänen.
13:59
Työttömyydestä keskustelivat Aamu-tv:ssä tutkimusjohtaja Heikki Räsänen työ- ja elinkeinoministeriöstä, työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön puheenjohtaja Jukka Haapakoski sekä pitkään työttömänä ollut sirpaletyöläinen
Työttömän näkökulmasta erilaiset aktivointitoimenpiteet tuntuvat pitkälti sanktioilta ja rangaistuksilta, Antti Kuusinen sanoi Ylen aamu-tv:ssä tiistaina, kun aamu-tv:ssä keskusteltiin pitkittyvästä työttömyydestä.
Kuusinen, viitisentoista vuotta eripituisissa pätkissä töitä tehnyt ja itsekin tällä hetkellä työtön, totesi, että esimerkiksi kuntouttava työtoiminta on kuin "pakkotoimenpide".
[Aktivointitoimet] eivät ole työttömän kannalta hyviä asioita. Tulot eivät lisäänny eikä myöskään työllistyminen.
– Antti Kuusinen
– Henkilö joutuu pisimmillään olemaan kaksi vuotta näissä toimenpiteissä, hän sanoi.
– Ne eivät ole työttömän kannalta hyviä asioita, koska tulot eivät lisäänny millään tavalla eikä myöskään työllistyminen.
Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön puheenjohtaja Jukka Haapakoski kertoi aamu-tv:ssä olevansa asiasta "ehkä pikkuisen" eri mieltä.
– Esimerkiksi koulutukset, kyllä niistä porukka pääsee työpaikkoihin, Haapakoski huomautti.
Kuusinen sanoi, etteivät niin sanotut aktivointitoimenpiteet lisää ihmisten ostovoimaa millään tavalla.
– Eli siinä köyhä pysyy köyhänä koko ajan ja se on minusta se suurin ongelma, johon pitäisi puuttua. Sen takia tarkoitan, että lainsäädännössä pitäisi tapahtua positiivista kehitystä. - -"
21.07.2015
Työtön tukitoimista: Köyhä pysyy köyhänä koko ajan
http://yle.fi/uutiset/tyoton_tukitoimista_koyha_pysyy_koyhana_koko_ajan/8169631?ref=leiki-uu
"Köyhyystutkija: Kunnat säästävät kuin 90-luvulla
Monien kuntien säästölistalla ovat esimerkiksi lastensuojelu, ikäihmisten palvelut, vammaiset ja mielenterveyskuntoutujat. Säästölistan kärjessä ovat usein ne ryhmät, joiden puolesta harva jaksaa nostaa meteliä, sanoo THL:n köyhyystutkija Jouko Karjalainen. - -"
13.07.2015
Köyhyystutkija: Kunnat säästävät kuin 90-luvulla
http://yle.fi/uutiset/koyhyystutkija_kunnat_saastavat_kuin_90-luvulla/8151531?ref=leiki-uu
Vrt.
"HS: Pörssiyhtiöiden johtajien ansiot uuteen ennätykseen
Helsingin pörssin suurten yhtiöiden toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset ylittivät vuonna 2014 miljoonan euron rajan, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Yhden johtajan palkalla saisi lehden mukaan töihin noin 25 rivityöntekijää. - -
Yhden johtajan palkalla saisi töihin keskimäärin 25 rivityöntekijää: huippujohtajan peruspalkat ja bonukset olivat viime vuonna 24,9-kertaiset rivityöntekijään verrattuna. Vielä toissa vuonna ero oli 23,4-kertainen.- -"
Klikkaa ja katso >>
http://www.hs.fi/talous/a1437712112420
Köyhyyden ja kurjistamisen vastaisen kamppailu - niin Kreikassa ja Suomessa kuin koko euroalueella on välttämätön!
Siksi kannattaa Sinun tarkistaa euron kirous - ja antaa euroalueelle vastalause - europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 tekemän kansalaisaloitteen allekirjoittamisella
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Paavoilla_on_eroja
sillä se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:
"tosi kylmää" ja "pimeää"
olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!
Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä
varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - mallivaltiossa
Hienoa että Väyrynen kannattaa kahden valuutan järjestelmään, mallikin sen toimivuudesta on olemassa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Zimbabwe - Kyllä_silloin_katastrofi
todellakin on rahvasta uhkaamassa, jos SSS-miehistö on ollut pyytämässä Paavo Lipposta pelastamaan ns. yhteiskuntasopimusta!
Ainakin nimittäin silloin, jos Paavo Lipponen sellaiseen kansanvastaiseen puuhaan kansalaisten verorahoilla valjastetaan...
Ks.
"HS: Hallitus kutsui Lipposen hätiin - rukkaset tuli
Hallitus kysyi entistä pääministeriä ja eduskunnan puhemiestä yhteiskuntasopimuksen selvitysmieheksi. Lipponen kieltäytyi, kertoo Helsingin Sanomat.
Lipposen mukaan yhteiskuntasopimuksen syntymiselle on olemassa edellytykset.
Paavo Lipposta kaavailtiin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välissä sukkuloivaksi yhteiskuntasopimuksen selvitysmieheksi.
Vuosina 1995-2003 pääministerinä toiminut Lipponen kertoo kieltäytyneensä kutsusta, harkinnan jälkeen.
- Pitää paikkaansa, että kysyttiin. Minulla on kuitenkin nyt suuri projekti työn alla, jossa aikataulu on elokuun loppu. Tämä [selvitysmiehen] työ olisi pitänyt aloittaa heti elokuun alusta, Lipponen kertoo HS:lle.
Lipponen kertoo uskovansa, että yhteiskuntasopimuksella on toivoa.
- Kun on vaan neuvottelutahto, kyllä siitä jotain syntyy.
Hakusessa arvostettu nimi
Hallituksen tavoitteena on löytää Lipposen hylkäämään pestiin kaikille neuvottelijaosapuolille sopiva arvostettu nimi tai kaksi.
HS:n tietojen mukaan esillä on ollut myös presidentti Tarja Halosen, valtiovarainministeriön entisen ylijohtajan Jukka Pekkarisen ja entisen valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen nimet.
Hallitusjohdon ja työmarkkinajärjestöjen johtajien on määrä istua alas yhteiskuntasopimuksen tiimoilta maanantaina Kesärannassa.
Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
SAKARI ILKKA
sakari.ilkka@ilmedia.fi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072920103609_uu.shtml
Vrt.
"Arvostettu nimi" Paavo Lipponen keräsi vuonna 2012 presidentinvaalien ensimmäisllä kierroksella peräti 6,70 % äänistä eli nautti yhteensä 205 111 suomalaisen arvostusta!
Mitä muuta tällaisella yhteiskunnallis-taloudellisella osaamisella voisi nauttiakaan?
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Todettakoon vielä vaikkapa se, että muuan toinen Paav keräsi edellä mainitun vaalin ensimmäisellä kierroksella 17,53 % annetuista äänistä eli 536 555 ääntä.
Eiköhän vaan ole tuolloinkin ollut ero erinomainen, laatu aivan toisenlainen!
Siksikin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Ks. Suomen presidentinvaali 2012
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_2012 - Kansat_EU-kurimuksessa
on euroeliitin - s.o. taloudellisen, polittisen ja viestinnällisen oligarkian - parissa mitä ilmeisin, kun valtalehdet (kuten viikonvaihteessa Ilta-Sanomat ja Iltalehti ja viimeksi 26.7.2015 Helsingin Sanomat) ovat omistaneet pääkirjoituspalstojaan(kin) saattaakseen
europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 tekemän kansalaisaloitteen epäilyttävään valoon.
Ks.
"Kansalaisaloitteita uhkaa inflaatio
"- -Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) aloite Suomen eurojäsenyyttä koskevasta kansanäänestyksestä kerää myös nimiä huimaa vauhtia. Väyrynen jätti aloitteen heinäkuun puolivälissä, ja sillä on jo nyt yli 30 000 kannattajaa. Kreikan talouskriisin varjossa Väyrysen aloite osui oikeaan saumaan. - -
- -Väyrynen puolestaan jatkaa euron vastaista kampanjaansa. Moninkertaisen ministerin motiiveja ei sovi kyseenalaistaa. Tuskin Väyrynen kuitenkaan itsekään uskoo – ainakaan hiljaa mielessään –, että aloite menisi läpi. Hänen ensisijainen tavoitteensa lienee herättää asiasta keskustelua. Päähallituspuolueen kunniapuheenjohtajalla luulisi olevan muitakin kanavia vaikuttaa politiikkaan.
Siinä mielessä Väyrysen aloite on kyllä perusteltu, että Suomen liittyminen euroalueeseen junailtiin aikanaan hieman kyseenalaisella tavalla. Euroon liittymisestä ei järjestetty neuvoa-antavaa kansanäänestystä, vaan Paavo Lipposen (sd) hallitus antoi eduskunnalle asiasta valtioneuvoston tiedonannon, josta äänestettiin.
Silloisen hallituksen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoi, että kansan mielipidettä eurojäsenyyteen oli kysytty jo silloin, kun EU-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys.
Kun laki kansalaisaloitteista säädettiin, sen tarkoitus oli lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia: jos hallitus tai eduskunta ei lotkauta korviaan suuren kansalaisjoukon toiveille, vaatimukset täyttävä aloite pitää ottaa käsittelyyn. Aloitteiden tehtävä on myös nostaa yhteiskunnallisia asioita julkiseen keskusteluun.- -"
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437791582549
KS:
"- - Väyrysen aloite on erinomainen samoin. Euron käyttöönotto oli demokratian irvikuva. EU-kansanäänestyksen yhteydessä nimenomaan tarkoituksella vähäteltiin EU:n liittovaltiopyrkimyksiä ja yhteistä valuuttaa, koska kansa olisi varmasti asettunut kielteiselle kannalle. Yhteisvaluuttaan liittymisen yhteydessä sitten todettiin, että kansa on jo äänestänyt kymyksen puolesta. Kerrassaan törkeää toimintaa. Varsinkin kun on osoittautunut, että kaikki uhkakuvat ovat toteutuneet ja Suomen talous on nyt syöksykierteessä päätöksen vuoksi. Jos kansa olisi päässyt äänestämään asiasta, se olisi todennäköisesti tehnyt oikean päätöksen Ruotsin tapaan ja tyrmännyt yhteisvaluutan.- -"
Juha-Matti K
JK. Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, meppi Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen täyttä asiaa!
Nyt on suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Nyt on myös mahdollisuus saada 50.000 allekirjoitusta kokoon kohtuullisessa ajassa, sillä
jo nyt eli 29.7.2015 klo 12.20 on yli 32800 kansalaista allekirjoittanut aloitteen!...
"- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.
Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.
Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä. - -"
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Suomenmaa_EUro-asialla
"Piirijohtajat nihkeitä eurolle – kansanäänestys ei silti innosta
Valtaosa piirien puheenjohtajista ei kannata kansalaisaloitetta, joka vaatii kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Keskustapiirien puheenjohtajat suhtautuvat selvästi myönteisemmin Euroopan unioniin kuin yhteisvaluutta euroon, selviää Suomenmaan kyselystä, johon vastasi 13 puheenjohtajaa.
Puheenjohtajista vain viisi ajattelee, että eurosta on ollut Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.
– Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, että yhteiseen valuuttaan ei ehkä sittenkään olisi pitänyt mennä, perustelee Esko Lehtimäki Etelä-Pohjanmaalta.
– Hyötyjäkin on ollut, mutta mikäli kaikki vastuumme realisoituvat, saattavat haitat ylittää hyödyt, sanoo eräs vastaajista ja korosti samalla, että haittojen ja hyötyjen vertailu on erittäin hankalaa.
Suomen tilanne verrattuna muihin Pohjoismaihin ja Ruotsiin oli muutaman vastaajan mielestä osoitus euron haitoista.
PUHEENJOHTAJISTA kymmenen on sitä mieltä, että Euroopan unionista on ollut Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.
– Euroopan unioni on rauhan hanke ja rauhaa ei voi mitata rahassa, vaikka toki kirvelee muun muassa kansallisen päätöksenteon vaikeutuminen esimerkiksi maataloustukiasioissa, Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen sanoo.
PUHEENJOHTAJIEN euroskeptisyydestä huolimatta kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa ei saa huomattavaa tukea.
Vastanneista vain neljä kannattaa aloitetta. Moni epäilee kansanäänestyksen hyötyjä.
– Päätökset on tehty aiemmin. Kansan voi kiihottamalla saada äänestämään itselleen epäedullinen lopputulos. Tässä Kreikan kriisin vaiheessa ei ole järkevää hämmentää enempää kuin on pakko, eräs puheenjohtaja perustelee.
SUOMEN linja Kreikka-neuvotteluissa on ollut se, että varsinaisia leikkauksia Kreikan lainojen pääomiin ei tehdä.
Kysyimme puheenjohtajilta pitäisikö Kreikalle antaa muita huojennuksia, kuten lykkäyksiä lainojen lyhennyksiin tai korkoihin.
Kymmenen kolmestatoista puheenjohtajasta ei ole valmiita lisähuojennuksiin.
– Kreikan on laitettava oma veronkeräys kuntoon ja tehtävä kuten lainoittajat sanovat, Etelä-Pohjanmaan Lehtimäki sanoo.
Yksi huojennukset hyväksyvä perustelee mielipidettään sillä, että Kreikka ei nouse jaloilleen ilman lainanlyhennysten lykkäämistä.
Toivon vaan, että tässäkin kuunneltaisiin niitä todellisia asiantuntijoita, eikä sorruttaisi populismiin.
Esko Kuusisto, Satakunnan keskustanuorten puheenjohtaja
KESKUSTANUORTEN piirien puheenjohtajat suhtautuvat euroon keskustapiirien puheenjohtajia myönteisemmin. Heistä kyselyyn vastasi yhdeksän kahdeksastatoista.
Kuusi on sitä mieltä, että eurosta on ollut Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Samoin kuusi puheenjohtajaa ajattelee EU:sta olleen maallemme enemmän hyötyä kuin haittaa. Molemmissa kysymyksissä kaksi epäröi vastaustaan.
Nuorimmat keskustanuoret ovat syntyneet vasta viisi vuotta unioniin liittymisen jälkeen.
– Keskustanuorena meistä moni ei kunnolla muista aikaa ennen EU:ta. Tämä tarkoittaa, että moni EU:n tuoma etu tuntuu itsestäänselvyydeltä.
– Kuitenkin sanoisin, että EU:sta on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa ja suurin osa lainsäädännöstä on todella hyvää. Käyrät kurkut vain saavat suhteellisen paljon palstatilaa, eräs puheenjohtaja toteaa.
NUORTEN puheenjohtajista viisi yhdeksästä ei kannata Paavo Väyrysen tekemää kansalaisaloitetta. Kaksi ei ole varmoja mielipiteestään.
Tuukka Suomalainen Itä-Savon keskustanuorista on toinen kyselyyn vastanneista, joka kannattaa aloitetta.
– Monelle nykyinen rahaliiton kehitys ei ole mieleen ja olisi hyvä kartoittaa todellisuudessa ihmisten mielipide asiassa. Isojen maiden johtajat puhuvat jatkuvasti halusta syventää integraatiota, joka minusta ei ole Suomen etu.
Suomalaisen mielestä ajankohta pitäisi miettiä tarkkaan.
– Kreikka-kysymykseen pitäisi ensin saada mikä tahansa pidempiaikainen ratkaisu, jonka jälkeen euroalueen tulevaisuutta olisi selkeämpi ennustaa.
PUOLUEEN piirien puheenjohtajien linja Kreikan suhteen on nuoria jyrkempi.
Nuorista puheenjohtajista neljä olisi valmis huojennuksiin.
– Toivon vaan, että tässäkin kuunneltaisiin niitä todellisia asiantuntijoita, eikä sorruttaisi populismiin, sanoo Esko Kuusisto Satakunnan keskustanuorista.
PUOLUEEN piirien puheenjohtajista Suomenmaan kyselyyn vastasi 13 henkilöä.
Piirejä on kaikkiaan 21. Keskustanuorten piirejä on 18. Kyselyyn vastasi yhdeksän puheenjohtajaa.
Liina Hauru
Suomenmaa
29.07.2015
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7576804.html
JK. Keskustan äänenkannattaja näkyy valjastetun ikiomalla nollatason kyselyllään
vastustamaan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen vireille panemaa kansalaisaloitetta "kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa".
Nyt jos koskaan on tarve "kuunnella todellisia asiantuntijoita",
mm. valtiosääntö- ja kansantaloustieteen professoreita!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Kurjistuminen_uhkaa
todella suurta osaa ei ainoastaan siis kreikkalaisia, vaan myös suomalaisia !
Uutisotsikon mukaan "Professori pelkää pienituloisten eläkeläisten määrän kasvavan – "Silloin ollaan isoissa ongelmissa"!
Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen sanoo, että politiikka on muuttunut liian lyhytjänteiseksi. Hänen mielestään nyt on syytä kysyä, mihin suuntaan yhteiskunnan kehitys on menossa.
Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta
Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemien lukujen mukaan koko maan työttömyysaste oli kesäkuussa 10,0 prosenttia. Työttömiä oli kesäkuussa 280 000.
Työttömyysaste kasvoi vuoden takaisesta 0,8 prosenttiyksikköä.
Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 110 300, mikä on lähes 20 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Toimeentulo-ongelmien lisääntyminen ja pienituloisten määrän kasvu voivat ajan myötä luoda Suomeen laajan pienituloisten eläkeläisten joukon, arvioi Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen.
– Onko meillä 20–30 vuoden kuluttua tilanne, jolloin meillä on paljon hyvin pienituloisia eläkeläisiä, vielä pienituloisempia kuin nyt? Se on sellainen iso asia, jota olisi mielestäni syytä pohtia, Kekkonen sanoi TV1:n Päivän kasvo -ohjelmassa tiistaina.
– Jos ikääntyvä väestö joutuu entistä enemmän kamppailemaan toimeentulo-ongelmien kanssa – ja siitä näyttää mielestäni olevan selviä merkkejä – niin silloin ollaan isoissa ongelmissa.
Sosiaalisten erojen kasvu huolestuttaa
Kekkonen on huolissaan hyvin toimeentulevien ja huonosti toimeentulevien välisten sosiaalisten erojen kasvusta. Erityisen huolestuttavana Kekkonen pitää sitä, että keskiluokka, jota hän kuvailee hyvinvointivaltion tukipilariksi, on joutunut ahdinkoon.
Kekkosen mukaan väestön jakautuminen johtaa ajan mittaan siihen, että "oikeutta ja oikeudenmukaisuutta jaetaan eri mitalla" yhteiskunnan pienelle eliitille ja heikommin pärjäävälle suurelle massalle.
Kekkosen mielestä yhteiskunnallisessa kehityksessä on nyt tultu kulminaatiopisteeseen.
– Meidän on syytä kysyä, mihin suuntaan olemme menossa, tietoisesti tai tiedostamatta.
Kekkosen mukaan politiikka on muuttunut "hyvin lyhytjänteiseksi" ja "pienten joukkojen etujen ajamiseksi". Politiikan tarkasteluperspektiivi on hänen mukaansa kaventunut vain vuoden tai vaalikauden mittaiseksi. Syvällisyys on Kekkosen mielestä hävinnyt politiikasta kokonaan.
– Hallitusohjelmaa pyritään noudattamaan piiruntarkasti ja silloinkin, kun on täysin selvää, että ne kaavailut, joihin on ryhdytty, ovat hyvin huonosti perusteltavissa.
Iiro-Matti Nieminen
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/professori_pelkaa_pienituloisten_elakelaisten_maaran_kasvavan__silloin_ollaan_isoissa_ongelmissa/8172061
Paikallaan onkin kysyä, onko pääministeri Juha Sipilä aivan oikea henkilö antamaan veronkeruuohjeita sen enempää kreikkalasille kuin suomalaisille, Sipilä itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
Hyvin tiedetään, että "vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitran myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
Sekin tiedetään, että pääministeri Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on muuten vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas. - - "
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä tänään 29.7.2015 klo 17.30 liki 32900 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372- Kauke
Olipa pitkä keskustelu ja lisäksi 100 % täysin turha. Sillä ilman eurooppaa ja euroa suomi olisi hetkessä venäjän alusmaa. Jota minä en missään tapauksessa halua. Kun kepussa kaikilla on sananvalta niin myös tuolla meidän Paavolla. Mutta hän edustaa tuollaista pientä vähemmistöä, eikä hän mitään pahaa tarkoita, vaikka hänellä onkin ollut tuo Eurooppa kammo jo pitkään.
Kyllä hän suomen parasta haluaa ajaa vaikka tuo yksin olo nyky maailmassa ei kyllä onnistu. Sillä Venäjä on valpas ja nappaa yksinäiset pienet maat hetkessä.
Joten Eurossa jatketaan ja piste.
- Eiköhän_järki_ala_palata
Kaukellekin (edes pätkittäin), kun kaikelle kansalle selviää Kreikan eli oikeastaan euron kriisin koko kauheus. Ja silloin todella saa hokea koko hallituskautensa ajan "pessimisti ei pety" pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä vielä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.
Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...
Ks. "IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Yle Uutiset 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Yle Uutiset 25.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_sai_kreikalta_virallisen_lainapyynnon/8180709
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista eli epätoivoinen yritys perustaa alunperin epäonnistunut euro - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä 25.7.2015 aamuun mennessä yli 31400 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Vrt. ”Velkahelpotuksista käydään vielä kova vääntö”
Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.
Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.
Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.
– Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.
– Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.
On välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. - -
http://demokraatti.fi/aanestys-oli-tsiprasille-pieni-voitto-ekonomisti-velkahelpotuksista-kaydaan-viela-kova-vaanto/ - Pelko_tuesta_aloitteelle
on euroeliitin - s.o. taloudellisen, polittisen ja viestinnällisen oligarkian - parissa mitä ilmeisin, kun valtalehdet (kuten Ilta-Sanomat ja Iltalehti ja sunnuntainumerossaan 26.7.2015 myös Helsingin Sanomat) ovat omistaneet pääkirjoituspalstojaan(kin) saattaakseen
europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 vireille paneman kansalaisaloitteen epäilyttävään valoon.
Ks.
"Kansalaisaloitteita uhkaa inflaatio
"- -Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) aloite Suomen eurojäsenyyttä koskevasta kansanäänestyksestä kerää myös nimiä huimaa vauhtia. Väyrynen jätti aloitteen heinäkuun puolivälissä, ja sillä on jo nyt yli 30 000 kannattajaa. Kreikan talouskriisin varjossa Väyrysen aloite osui oikeaan saumaan. - -
- -Väyrynen puolestaan jatkaa euron vastaista kampanjaansa. Moninkertaisen ministerin motiiveja ei sovi kyseenalaistaa. Tuskin Väyrynen kuitenkaan itsekään uskoo – ainakaan hiljaa mielessään –, että aloite menisi läpi. Hänen ensisijainen tavoitteensa lienee herättää asiasta keskustelua. Päähallituspuolueen kunniapuheenjohtajalla luulisi olevan muitakin kanavia vaikuttaa politiikkaan.
Siinä mielessä Väyrysen aloite on kyllä perusteltu, että Suomen liittyminen euroalueeseen junailtiin aikanaan hieman kyseenalaisella tavalla. Euroon liittymisestä ei järjestetty neuvoa-antavaa kansanäänestystä, vaan Paavo Lipposen (sd) hallitus antoi eduskunnalle asiasta valtioneuvoston tiedonannon, josta äänestettiin.
Silloisen hallituksen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoi, että kansan mielipidettä eurojäsenyyteen oli kysytty jo silloin, kun EU-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys.
Kun laki kansalaisaloitteista säädettiin, sen tarkoitus oli lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia: jos hallitus tai eduskunta ei lotkauta korviaan suuren kansalaisjoukon toiveille, vaatimukset täyttävä aloite pitää ottaa käsittelyyn. Aloitteiden tehtävä on myös nostaa yhteiskunnallisia asioita julkiseen keskusteluun.- -"
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437791582549
KS:
"- - Väyrysen aloite on erinomainen samoin. Euron käyttöönotto oli demokratian irvikuva. EU-kansanäänestyksen yhteydessä nimenomaan tarkoituksella vähäteltiin EU:n liittovaltiopyrkimyksiä ja yhteistä valuuttaa, koska kansa olisi varmasti asettunut kielteiselle kannalle. Yhteisvaluuttaan liittymisen yhteydessä sitten todettiin, että kansa on jo äänestänyt kymyksen puolesta. Kerrassaan törkeää toimintaa. Varsinkin kun on osoittautunut, että kaikki uhkakuvat ovat toteutuneet ja Suomen talous on nyt syöksykierteessä päätöksen vuoksi. Jos kansa olisi päässyt äänestämään asiasta, se olisi todennäköisesti tehnyt oikean päätöksen Ruotsin tapaan ja tyrmännyt yhteisvaluutan.- -"
Juha-Matti K
JK. Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, meppi Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen täyttä asiaa!
Nyt on suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Vaikka aikaa vielä tarvittavien noin 17000 allekirjoituksen keräämiseen on vielä noin viisi ja puoli kuukautta, nyt on myös mahdollisuus saada 50.000 allekirjoitusta kokoon kohtuullisessa ajassa, sillä
tänään torstaina eli 30.7.2015 aamusella allekirjoituksia on kertynyt jo liki 33000...
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Kansalaisaloite
on oivallinen avaus, jolla päästään purkamaan viime vuosituhannen lopulta asti kehittyneitä euroharhoja!
Muisteltakoon vaikka, että tiemmä SSS-miehistön parissa esim. yhteiskuntasopimusaskareisiin pyydetty "Arvostettu nimi" Paavo Lipponen keräsi vuonna 2012 presidentinvaalien ensimmäisllä kierroksella peräti 6,70 % äänistä eli nautti yhteensä 205 111 suomalaisen arvostusta!
Mitä muuta tällaisella yhteiskunnallis-taloudellisella osaamisella olisi voinut tuolloin ja myöhemminkään nauttia?
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Todettakoon toisaalta vaikkapa se, että muuan toinen Paavo keräsi edellä mainitun vaalin ensimmäisellä kierroksella 17,53 % annetuista äänistä eli 536 555 ääntä.
Eiköhän vaan ole tuolloinkin ollut ero erinomainen, laatu aivan toisenlainen!
Siksikin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Ks. Suomen presidentinvaali 2012
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_2012 - Kreikan_ja_euron_kriisiä
valjastetaan poliittisen ja taloudellisen eliitin kovasti ajaman liittovaltiokehityksen tarpeisiin!
Tuskin kukaan kansallisia ja kansainvälisiä asioita vuosikymmeniä seurannut kansalainen voi muuta kuin vain erinomaisesti arvostaa porilaista pitkäaikaista kansanedustajaa ja valtiopäiväneuvosta Mikko Eloa (sd.), joka vastavalkea.fi:n sivustolla esittää Suomeen kansanäänestystä EU:n liittovaltiokehityksestä!
Pääkirjoitus Mikko Elo 18.7.2015:
Euron käyttö johtaa liittovaltioon.
Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä vuonna 1994. Vuosien mittaan on vakuutettu, että EU on ja pysyy itsenäisten valtioiden liittona. Toisin on kuitenkin käynyt, ja nyt maassamme pitäisi järjestää uusi kansanäänestys käynnissä olevasta liittovaltiokehityksestä. Alla mainitsen kolme syytä, miksi suomalaisten pitäisi saada päättää, haluavatko he edelleen kuulua Euroopan unioniin.
Yhteinen valuutta, euro, on liittovaltion tunnus. Monissa maissa järjestettiin jo ennen euron käyttöönottoa kansanäänestys, kuten esim. Ruotsissa ja Tanskassa.
Niissä kansa tyrmäsi euron. Yleisesti ottaen niissä maissa, jotka säilyttivät oman rahan, kehitys on ollut parempaa kuin euroalueella. Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa. Ongelmat eivät suinkaan ole ohi, ja Suomikin saattaa joutua vielä vastaamaan Kreikan veloista monella miljardilla.
Yhteinen ulkopolitiikka EU:hun tuli Lissabonin sopimuksen myötä 2009. Tämä on ollut Suomelle sekä poliittisesti että taloudellisesti ongelmallista. EU:n Venäjä-pakotteet ovat huonontaneet Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä suhteita. Erityisesti tämä näkyy taloudessa. Niinpä Suomen vienti Venäjälle väheni 34 % alkuvuodesta vuotta aikaisempaan verrattuna. Tämä vain heikentää Suomen muutenkin huonoa taloutta.
Kaikesta tästä ”lystistä” Suomi maksaa toista miljardia euroa vuodessa, kun esimerkiksi Puola saa 12,3 ja Unkarikin 5 miljardia. Onko vaikeuksissa olevalla Suomella todella varaa tällaiseen solidaarisuuteen? Samanaikaisesti Suomessa leikataan juuri pieni- ja keskituloisilta lähes kaikessa.
Liittovaltiokehitys ei suinkaan ole pysähtymässä tähän. On jo tehty päätökset pankkiunionista ja yhteiset eurobondit ovat tulossa. Euron kituessa lääkkeeksi ehdotetaan nyt yhteistä talouspolitiikkaa, eli EU määräisi Suomen taloudesta veroineen kaikkineen. Viimeksi 17.7.2015 Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vaati lisää integraatiota talouspolitiikkaan samalla kun hän myönsi, että talous- ja rahaliitto on puutteellinen sekä hauras ja haavoittuvainen.
Edellä olevilla perusteilla Suomen kansalle on annettava mahdollisuus päättää kansanäänestyksellä, haluaako Suomi olla mukana tässä EU:n liittovaltiokehityksessä. Näin saataisiin myös aikaan kunnon kansalaiskeskustelu EU:sta.
Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos.
* * *
Toimituksen lisäys: Paavo Väyrynen on tehnyt kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
http://vastavalkea.fi/2015/07/18/suomeen-kansanaanestys-eun-liittovaltiokehityksesta/
Vrt.
Valtiopäiväneuvos Mikko Elon kirjoituksessa ja Paavo Väyrysen 16.7.2015 tekemässä Kansalaisaloitteessa on kummassakin kysymys keskeisistä taloudellisista, sosiaalisista ja valtio-oikeudellisista asioista!
Siksikin on syytä myös kaikkien demareiden ja myös muiden porvareiden allekirjoittaa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Fiksuimmat_demaritkin
ymmärtävät sen, että Kreikan kriisin eli oikeastaan euron kriisin nykymuotoisella ratkaisuyrittelemiselle petataan vaan entisestäänkin voimistettavia vaatimuksia (eli muka "tarvetta") kehittää Eurooman unionia liittovaltion suuntaan!
Tuskin kukaan kansallisia ja kansainvälisiä asioita vuosikymmeniä seurannut kansalainen voi muuta kuin vain erinomaisesti arvostaa porilaista pitkäaikaista kansanedustajaa ja valtiopäiväneuvosta Mikko Eloa (sd.), joka vastavalkea.fi:n sivustolla jo 12.7.2015 on esittänyt oikeaan osuneen näkemyksen Kreikan - eli euron - akuutista ratkaisumallista:
"Natomaa Kreikka jää euroon -USA päättää troikan avulla
Paljon on aikaa ja rahaa tuhlattu Kreikan kohtalon vatvomiseen. Se on ollut todellista "vatulointia". Itsekin uskoin, että EU voi todella päättää itse jäsenmaansa kohtalosta, kunnes vähitellen minulle valkeni, ettei EU päätä Natomaan kohtalosta, vaan päätöksen tekee USA troikan avulla. Troikassahan on mukana EU, EKP ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF. IMF:ssä ylivoimaisesti suurin omistaja on USA ja päättää tietysti sen kannasta, vaikka pääjohtaja onkin ranskalainen Christine Lagarde.
Suomessakin on aivan oikein pahoiteltu Kreikan kansan kohtaloa. Kreikassa on monia ongelmia, jotka ovat vuosikymmenien mittaan muotoutuneet. Verojen maksamista ei kukaan halua, ja verojen kerääminen onkin ollut retuperällä. Korruptio on myös laajaa, ja se on syönyt koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta.
Aivan oma lukunsa on Kreikan puolustusmenot. Ne ovat yli 7 miljardia euroa vuodessa, eli lähes kolminkertaiset Suomeen verrattuna. Kreikan puolustusmenoja maan poliitikot ovat puolustaneet, koska Kreikalla on huonot suhteet toiseen Nato-maahan, eli Turkkiin. Myöskään USA ei ole halunnut ymmärrettävistä syistä puuttua tähän. Amerikkalaiset myyvät myös runsaasti aseita Kreikalle. Kuin muodon vuoksi pääministeri Tsipras on nyt ehdottanut 300 miljoonan euron karsimista puolustusmenoista kahden seuraavan vuoden aikana.
Perussuomalaisetkin osaavat pelin politiikan - nyt Kreikan avulla
Vaikka Kreikan kohtalo näyttää jo selvältä, kokoustaa euroryhmä koko työn ja jatkaa taas parin tunnin kuluttua. Suomessakin suuri valiokunta piti kokouksen, jonka päätöksen piti olla salainen. Totta kai asia vuodatettiin julkisuuten siten, että persit olivat erittäin kriittisiä, ja Suomi kriittisin kaikista euromaista. Tämä on juuri sitä poliittista peliä, josta persut ovat syyttäneet "vanhoja puolueita".
Lopputuloksena on kaiken todennäköisyyden mukaan se, että Natomaa Kreikka pysyy eurossa ja EU:ssa, koska isäntämaa USA niin haluaa.
Rahat Kreikalle otetaan Euroopan vakausmekanismista (European Stability Mechanism), jonka 500 miljardin euron pääomasta Suomi on sitoutunut maksamaan 14,1 miljardia. Tällöin Suomen vastuut todellisuudessa lisääntyvät. Todetaan myös, että Suomi vastusti loppuun asti, mutta asiasta ei voitu äänestää.
Kreikkaa koskeva peli saa tänään (12.7.2015) todennäköisesti loppunäytöksen, joka ei ole kunniaksi Suomen poliitikoille eikä koko EU-järjestelmälle."
http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198206-natomaa-kreikka-jaa-euroon-usa-paatta-troikan-avulla
JK.
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä tänään 29.7.2015 klo 17.30 liki 32900 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Fiksuimmat_demaritkin
ymmärtävät sen, että Kreikan kriisin eli oikeastaan euron kriisin nykymuotoisella ratkaisuyrittelemiselle petataan vaan entisestäänkin voimistettavia vaatimuksia (eli muka "tarvetta") kehittää Eurooman unionia liittovaltion suuntaan!
Tuskin kukaan kansallisia ja kansainvälisiä asioita vuosikymmeniä seurannut kansalainen voi muuta kuin vain erinomaisesti arvostaa porilaista pitkäaikaista kansanedustajaa ja valtiopäiväneuvosta Mikko Eloa (sd.), joka vastavalkea.fi:n sivustolla jo 12.7.2015 on esittänyt oikeaan osuneen näkemyksen Kreikan - eli euron - akuutista ratkaisumallista:
"Natomaa Kreikka jää euroon -USA päättää troikan avulla
Paljon on aikaa ja rahaa tuhlattu Kreikan kohtalon vatvomiseen. Se on ollut todellista "vatulointia". Itsekin uskoin, että EU voi todella päättää itse jäsenmaansa kohtalosta, kunnes vähitellen minulle valkeni, ettei EU päätä Natomaan kohtalosta, vaan päätöksen tekee USA troikan avulla. Troikassahan on mukana EU, EKP ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF. IMF:ssä ylivoimaisesti suurin omistaja on USA ja päättää tietysti sen kannasta, vaikka pääjohtaja onkin ranskalainen Christine Lagarde.
Suomessakin on aivan oikein pahoiteltu Kreikan kansan kohtaloa. Kreikassa on monia ongelmia, jotka ovat vuosikymmenien mittaan muotoutuneet. Verojen maksamista ei kukaan halua, ja verojen kerääminen onkin ollut retuperällä. Korruptio on myös laajaa, ja se on syönyt koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta.
Aivan oma lukunsa on Kreikan puolustusmenot. Ne ovat yli 7 miljardia euroa vuodessa, eli lähes kolminkertaiset Suomeen verrattuna. Kreikan puolustusmenoja maan poliitikot ovat puolustaneet, koska Kreikalla on huonot suhteet toiseen Nato-maahan, eli Turkkiin. Myöskään USA ei ole halunnut ymmärrettävistä syistä puuttua tähän. Amerikkalaiset myyvät myös runsaasti aseita Kreikalle. Kuin muodon vuoksi pääministeri Tsipras on nyt ehdottanut 300 miljoonan euron karsimista puolustusmenoista kahden seuraavan vuoden aikana.
Perussuomalaisetkin osaavat pelin politiikan - nyt Kreikan avulla
Vaikka Kreikan kohtalo näyttää jo selvältä, kokoustaa euroryhmä koko työn ja jatkaa taas parin tunnin kuluttua. Suomessakin suuri valiokunta piti kokouksen, jonka päätöksen piti olla salainen. Totta kai asia vuodatettiin julkisuuten siten, että persit olivat erittäin kriittisiä, ja Suomi kriittisin kaikista euromaista. Tämä on juuri sitä poliittista peliä, josta persut ovat syyttäneet "vanhoja puolueita".
Lopputuloksena on kaiken todennäköisyyden mukaan se, että Natomaa Kreikka pysyy eurossa ja EU:ssa, koska isäntämaa USA niin haluaa.
Rahat Kreikalle otetaan Euroopan vakausmekanismista (European Stability Mechanism), jonka 500 miljardin euron pääomasta Suomi on sitoutunut maksamaan 14,1 miljardia. Tällöin Suomen vastuut todellisuudessa lisääntyvät. Todetaan myös, että Suomi vastusti loppuun asti, mutta asiasta ei voitu äänestää.
Kreikkaa koskeva peli saa tänään (12.7.2015) todennäköisesti loppunäytöksen, joka ei ole kunniaksi Suomen poliitikoille eikä koko EU-järjestelmälle."
http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198206-natomaa-kreikka-jaa-euroon-usa-paatta-troikan-avulla
JK.
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä tänään 29.7.2015 klo 17.30 liki 32900 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Euroalueen_kriittinen
arviointi alkaa kyllä kasvaa, kun kansalle selviää Kreikan eli oikeastaan euron kriisin koko kauheus. Ja silloin todella saa hokea koko hallituskautensa ajan "pessimisti ei pety" pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä vielä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.
Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...
Ks. "IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Yle Uutiset 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Yle Uutiset 25.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_sai_kreikalta_virallisen_lainapyynnon/8180709
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista eli epätoivoinen yritys perustaa alunperin epäonnistunut euro - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon parissa viikossa, sillä 31.7.2015 aamuun mennessä yli 33000 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Vrt. ”Velkahelpotuksista käydään vielä kova vääntö”
Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.
Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.
Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.
– Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.
– Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.
On välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. - -
http://demokraatti.fi/aanestys-oli-tsiprasille-pieni-voitto-ekonomisti-velkahelpotuksista-kaydaan-viela-kova-vaanto/ - Mitä_olisikaan_elämä
ilman Paavoja, sillä niitä on Suomessa ainakin kahdenlaisia!
Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:
"tosi kylmää" ja "pimeää"
olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!
Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä
varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Normienpurkuinnostuksen
taustalla on se, että IT-miljonääri Juha Sipilä on ryhtymässä Anne Bernerin ja kumppaniensa kanssa iteroiden, vatuloiden ja jappastellen purkamaan kaikenlaista yrityksiin ja työnantajiin liittyvää sääntelyä!
"Hivenen ehkä kuten Yhdysvalloissa voisi sanoa, että on aika helppoa liikkua neljä vuotta politiikkaan, takaisin elinkeinoelämään", sanoi Anne Berner 1.6.2015 aamulla
Niinpä! Sinne Yhdysvaltoihinhan Juha Sipilän Solitra myytiin.
Onko parivaljakon suunnitelmissa myydä seuraavaksi koko Suomi?
"Viranomainen antoi nuhteet Juha Sipilän johtamalle yritykselle
Työsuojelupiirin tarkastaja näki useita epäkohtia Juha Sipilän johtamassa yrityksessä 1990-luvulla.
Oulun työsuojelupiirin raportin mukaan jotkut Sipilän yrityksen työntekijöistä suorittivat pääasiassa istualtaan suoritettavaa kokoamistyötä ilman käsi- tai kyynärtukia.
Oulun työsuojelupiirin raportin mukaan jotkut Sipilän yrityksen työntekijöistä suorittivat pääasiassa istualtaan suoritettavaa kokoamistyötä ilman käsi- tai kyynärtukia. (IL)
Juha Sipilä sai 16 miljoonaa euroa, kun hän myi Solitra Oy:n amerikkalaisille 1996. Sipilän mukaan Solitran työntekijät joutuivat elämään muutoksen ja keskeneräisyyden olosuhteissa. Solitra kasvoi 7 hengen yrityksestä 700 työntekijän firmaksi muutamassa vuodessa.
TÄSTÄ ON KYSE
Ylen Ajankohtainen kakkonen julkaisi keskiviikkona henkilökuvan kirjailija Jarmo Stoorista. Osana henkilökuvaa käsiteltiin Stoorin kokemuksia Juha Sipilän 1990-luvulla johtamassa yrityksessä.
Stoorin mukaan Solitra laiminlöi työsuojeluasioita. Hänen mukaansa työntekijät mm. joutuivat nielemään syövälle altistavaa trikloorietyleeniä, kun tukiasemien suodattimet tuotiin tuotantotiloihin kuivattavaksi.
Sipilä kiisti laiminlyöntiväitteet ja korosti, että Solitrassa valvottiin tarkasti työturvallisuutta. Suojainten käyttöön jouduttiin Sipilän mukaan puuttumaan muutaman kerran, kun työntekijät eivät työohjeista huolimatta käyttäneet niitä.
Ylen Ajankohtainen kakkonen nosti keskiviikkona Juha Sipilän 1990-luvun yrityksen tapetille. Iltalehti uutisoi torstaina ex-työntekijän väitteistä, joiden mukaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän rikkauksien alkulähde, kännykkäteollisuudelle komponentteja valmistanut Solitra Oy olisi laiminlyönyt työsuojeluasioita.
Sipilä kiisti Solitran palveluksessa neljä kuukautta 1994 työskennelleen Jarmo Stoorin väitteet laiminlyönnistä. Iltalehden kaivamat työsuojeluraportit kuitenkin paljastavat, että Oulun työsuojelupiirin tarkastaja Kari Smal näki yrityksessä useita epäkohtia.
- Riittämätön valaistus kokoamistiloissa, ei kunnollisia työtuoleja, verstaassa epäjärjestys, suodatinosastolla ei yleisilmanvaihtoa, juotospisteissä ei juotoskäryjen kohdepoistoja, kesällä auringonpaiste aikaansaa suodatinosaston lämpenemisen kohtuuttomasti.
Näin Smal ryöpytti Solitraa pöytäkirjassa, joka oli kirjoitettu lokakuussa 1992 tehtyjen tarkastusten perusteella.
Smal kiinnitti huomiota myös siihen, ettei työpaikan työsuojelutoimikunnan kokouksia ollut pidetty, sairauspoissaoloprosentteja ei ollut laskettu, eikä sattuneita tapaturmia kirjattu.
Raportissa viitataan Sipilään Solitran varatoimitusjohtajana, mutta Sipilä nousi yrityksen toimitusjohtajaksi vielä samana vuonna.
Smalin mukaan työntekijämäärän kolminkertaistuminen vuoden aikana oli aiheuttanut työpaikalla monenlaisia ongelmia.
- Huomattava osuus työyhteisössä vallitsevista ristiriidoista johtuu työjärjestelyihin liittyvistä epäkohdista, kuten sopimattomista tai liian pitkistä työajoista, raportissa arvioitiin.
Solitran tiloihin tehtiin uusintatarkastus noin puolta vuotta myöhemmin toukokuussa 1993.
Smal kiitteli tuolloin työsuojelun kehittämiseksi tehtyjä toimenpiteitä: esimerkiksi perimälle, sikiölle ja lisääntymiselle vaaraa aiheuttavia aineita oltiin vähentämässä, vetokaapin ilmanvaihtoa "oltiin tehostamassa" ja tapaturmat, sairauspoissaolot ja ammattitaudit oli ryhdytty kirjaamaan ylös.
Tarkastuskierroksella havaittiin silti, että kokoamistilan peräosassa oli edelleen runsaasti koneita, joista tuli tilaan runsaasti lämpöä, huuruja ja pölyjä. Kemian puolella prosessista syntyi aika-ajoin ilmassa leijuvaa valkoista höytymäistä "nöyhtää", jota epäiltiin ammoniumkloridiksi."
OLLI WARIS
olli.waris(at)ilmedia.fi
Iltalehti Perjantai 8.11.2013
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110817695663_uu.shtml
JK 1.
Näin Juha Sipilä kommentoi Solitra -kohua
Torstai 7.11.2013 klo 22.40
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/sarasvuo/1374515-nain-juha-sipila-kommentoi-solitra--kohua
JK 2.
ADC sulkee viimeisen yksikkönsä Oulussa
Kaleva TALOUS 11.9.2002
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/adc-sulkee-viimeisen-yksikkonsa-oulussa/478992/
Vrt.
Tuore ministeri: Tämä on hyvin todennäköisesti pätkätehtävä
Kotimaa 1.6.2015 1.6.2015
http://yle.fi/uutiset/tuore_ministeri_tama_on_hyvin_todennakoisesti_patkatehtava/8033232
Siksikin tämä pitempi tehtävä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - EUron_ja_euroalueen
kriisi ei muutamiin kuukausiin eikä edes vuosiin häviä mihinkään, mutta se on varmaa , että EU- ja eurokritiikki alkaa kasvaa, kun kansalle selviää Kreikan eli oikeastaan euron kriisin koko kauheus. Ja silloin todella saa hokea koko hallituskautensa ajan "pessimisti ei pety" pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä vielä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.
Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...
IMF ei osallistu Kreikan tukipakettiin ennen uudistuksia ja velkahelpotusta
Kreikka neuvottelee parhaillaan uudesta 86 miljardin euron lainaohjelmasta EU-komission, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajien kanssa. IMF:n päätös voi merkitä kuukausien viivästyksiä Kreikan tukipäätöksiin.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen tukiohjelmaan ennen kuin Kreikka ja sen velkojat ovat päässet sopuun uudistuksista ja mahdollisesta velkahelpotuksesta.
Syynä on Kreikan suuri velkamäärä ja se, ettei maa ole suorittanut aiemmin vaadittuja uudistuksia.
Nimettömänä tiedotusvälineille puhunut IMF:n virkailija kertoi, että valuuttarahasto on mukana Kreikan ja EU:n välissä neuvotteluissa, mutta ei aio osallistua mihinkään avustusohjelmaan lähiaikoina.
Jo aiemmin IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde on sanonut, ettei Kreikka selviä velkataakastaan ilman velkojen leikkaamista tai maksuaikataulujen uudelleenjärjestelyä.
IMF:n päätöksellä on merkittäviä vaikutuksia Kreikalle, maan on vaikea saada tukea muualta. Myös päätökset tuesta voivat myöhästyä kuukausilla.
Ainakin Saksassa päätöstä Kreikan uudesta lainaohjelmasta ei saada läpi lliittopäivillä ilman valuuttarahaston mukanaoloa.
Talouslehti Financial Timesin mukaan IMF:n virkailijat esittelivät Kreikan tilannetta rahaston johtokunnalle keskiviikkona.
Kreikka neuvottelee parhaillaan uudesta 86 miljardin euron lainaohjelmasta EU-komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston edustajien kanssa.
Lähteet: AFP, AP
LUE MYÖS
Syriza pitää syyskuussa hätäkokouksen klo 1:06
Neuvottelut Kreikan uudesta lainapaketista käyntiin Ateenassa 27.7.
Terhi Toivonen
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_tukipakettiin_ennen_uudistuksia_ja_velkahelpotusta/8194253
JK.
Eikö jo pane vakavasti ajattelemaan euroaluetta koskevan kansalaisaloitteen allekirjoittamista?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - IMF_torjuu_Kreikan
hätärahoituksen eikä osallistu täysin järjenvastaiseen velallakiristysohjelmaan, sillä sellaisenaan se on varmin tae sille, että Kreikka ei voi siitä koskaan selvitä!
Kreikan kolmas hätärahoitusohjelma voi lykkääntyä useita kuukausia ja siirtyä jopa ensi vuoden puolelle, kertoi sanomalehti Financial Times (FT) torstaina.
Lehden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan lainoitukseen. IMF vahvisti asian torstai-iltana.
FT sai nähtäväkseen IMF:n ehdottoman luottamuksellisen kokousasiakirjan keskiviikolta. Sen mukaan Kreikan suuri velkataakka ja kyvyttömyys tarvittaviin uudistuksiin tarkoittavat, ettei IMF voi myöntää maalle uutta lainaa.
Rahaston johtokunta päätti asiasta keskiviikkona kaksi tuntia kestäneessä kokouksessa. IMF osallistuu silti neuvotteluihin, joissa pohditaan Kreikalta vaadittavia toimia julkisen talouden tulojen ja menojen tasapainottamiseksi.
Muun muassa Saksa ja Suomi ovat pitäneet ehdottoman tärkeänä, että IMF on mukana mahdollisessa kolmannessa lainaohjelmassa.
Valuuttarahaston päätös kasvattaa eurovaltioiden painetta myöntää Kreikan lainoihin merkittäviä huojennuksia. IMF vaatii Kreikalle noin 30 vuoden lykkäystä lainojen lyhennyksiin.
Muutama viikko sitten virkamiehet arvioivat, että IMF:lle riittää eurovaltioiden lupaus Kreikan velkataakan tarkastelusta tulevaisuudessa. FT:n näkemän asiakirjan mukaan IMF voi harkita Kreikan lainoitusta vasta kun eurovaltiot ovat myöntäneet maalle velkahuojennuksia.
Kreikan on myös tehtävä suuria talouden rakenneuudistuksia.
"Kreikka haluaa päättää tärkeistä uudistuksista vasta syksyllä. Eurovaltiot haluavat rakentaa ensin luottamusta ja tarkastella velkakysymystä vasta lainaohjelman ensimmäisen väliarvion jälkeen. IMF:n ja eurovaltioiden ajattelussa Kreikan velkataakasta vallitsee parhaillaan todella suuri ero", asiakirjassa kerrotaan FT:n mukaan.
Kreikan lainaehtojen merkittävä huojennus voi pitkällä aikavälillä kasvattaa Suomen vastuita yli miljardi euroa.
IMF:n johtokunnan päätös on odotuksenmukainen siinä mielessä, että Kreikan lainoitus on aiheuttanut IMF:n pääjohtajalle Christine Lagardelle pitkään kovia paineita.
Kehittyvät taloudet ovat arvostelleet päätöstä rahoittaa maata, jonka velkataakka on useiden arvioiden mukaan kestämätön.
Keskiviikkona sekä IMF:n virkamieskunta että useat Euroopan ulkopuoliset valtiot vaativat Lagardea "suojelemaan rahaston mainetta", FT kertoo.
IMF:n kanta vaikeuttaa entisestään neuvotteluja Kreikan lainaohjelmasta. Maan pääministerin Alexis Tsiprasin pitää neuvotella uudesta hätärahoituksesta samalla kun päähallituspuolue Syrizan rivit rakoilevat.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Tsipras sanoi torstaina puolueensa keskuskomitealle, ettei hän voi jatkaa tehtävässään opposition tuella. Neljännes Syrizan kansanedustajista on kieltäytynyt tukemasta parlamentissa eurovaltioiden vaatimia lainmuutoksia.
Tsipras ehdottaa, että koko puolueen kesken järjestetään tulevana sunnuntaina äänestys. Keskuskomitean oli määrä päättää ehdotuksista torstaina.
Eurovaltioiden rahoituslaitos Euroopan vakausmekanismi on alustavasti hyväksynyt Kreikalle 86 miljardin euron hätärahoituksen.
Jos lainaohjelman hyväksyminen viivästyy IMF:n päätöksen seurauksena, sillä voi olla vakavia seurauksia. Kreikan valtion varat ovat lopussa. Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi on myöntänyt valtiolle kolmen kuukauden tilapäisen 7,16 miljardin euron hätälainan, jolla se selviää maksuvelvoitteistaan.
Talouskomissaari Pierre Moscovici on aiemmin sanonut, että toinen lyhytaikainen hätärahoitus on tarvittaessa mahdollinen.
http://www.hs.fi/talous/a1438227869901
Ks.
Paineet Kreikan velkahelpotuksille kasvavat – Suomen vastuut voivat nousta yli miljardilla
Kreikan lainaehtoja joudutaan todennäköisesti huojentamaan. Maksujen merkittävä lykkäys saattaisi kasvattaa Suomen vastuita yli miljardilla eurolla, arvioi valtiovarainministeriö.
Kreikan vuosia jatkunut talouskriisi on tullut kohtalokkaaseen vaiheeseen: Maan rahat ovat loppu, ja muut eurooppalaismaat ovat ladelleet Kreikalle armottomat ehdot, jotka sen on toteutettava, jos se mielii edes neuvotella uudesta lainapaketista.
Puolentoista minuutin video selittää napakasti Kreikan velkaongelman suuruuden ja Kreikalle esitetyt vaatimukset.
Keskustelu Kreikan yli 300 miljardin euron velkataakasta käy kiivaana. Viikon kuluessa sekä Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi että Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde ovat vaatineet kriisimaalle velkahuojennuksia.- -
- - Eurovaltioita huolestuttaa myös poliittinen tartuntavaara. Jos Kreikka saa suuria velkahuojennuksia, se voi vahvistaa vastaavia vaatimuksia myös Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa.- -"
http://www.hs.fi/talous/a1437450777762
JK.
Eikö jo pane itse Sipilänkin ajattelemaan euroaluetta koskevan kansalaisaloitteen allekirjoittamista?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Irti_euroaluekurista
ja kohti itsenäisempää Pohjoismaiden liittoa! Siinäpä vasta yliopistomieheltäkin järkipuhetta!
Sixten Korkman KL:lle: Katseet EU-integraatiosta Pohjoismaiden liittoon
Sixten Korkmanin mukaan pohjoismainen samanlaisuus on suuri arvo, jota on syytä hyödyntää.
– EU:n integraatiota ei tule enää syventää, sanoo Aalto-yliopiston professori, talousasiantuntija Sixten Korkman Kauppalehden haastattelussa.
Korkman katsoo, että EU:n integraatio on saavuttanut lakipisteensä ja hän pohtii ennakkoluulottomasti Pohjoismaiden liittovaltion mahdollisuutta.
Hän myöntää kuitenkin, ettei Pohjoismaiden valtioliitto ole realismia ainakaan lyhyellä tähtäimellä.
Korkman näkee silti, että jos Euroopan unionin yhdentyminen ei syvene, se jättää tilaa alueellisen yhtenäisyyden korostamiselle.
– Moni idealisti on toivonut, että olisimme matkalla United States of Europeen. Minusta siinä ei ole realismia, Korkman sanoo KL:lle.
Korkmanin mukaan pohjoismainen yhteistyö on jäänyt EU:ssa vähälle.
Moni idealisti on toivonut, että olisimme matkalla United States of Europeen. Minusta siinä ei ole realismia.
Korkman suhtautuu torjuen euron pelastamiseksi esitetettyyn malliin EU:n muuttumisesta poliittiseksi liitoksi, jossa euroalueella on oma budjetti, työttömyysturvajärjestelmä ja jopa parlamentti.
Maiden erilaisuus tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että yhteisen rahapolitiikan vastapainoksi pitää olla liikkumatilaa muussa politiikassa.
Demokraatti.fi
http://demokraatti.fi/sixten-korkman-kllle-katseet-eu-integraatiosta-pohjoismaiden-liittoon/
JK.
Eikö jo viimeistään nyt, kun Aalto-yliopiston arvostettu professori Sixten Korkmankin esittää vankan epäilynsä euron ja euroalueen toimivuudesta, ole aika panna nimi eurokansanäänestystä koskevan kansalaisaloitteen alle?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Murheellinen_tosiasia
että pääministeri Sipilä SSS-miehistöinen ei tunnu ymmärtävän mitään Kreikan velkakriisistä ja sen ratkaisun mahdottomuudesta ilman velkojen mittavaa leikkausta!
Kun IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde on moneen otteeseen ilmoittanut IMF:n kannan, ettei IMF osallistu täysin järjenvastaiseen velallakiristysohjelmaan, koska sellaisenaan se on varmin tae sille, että Kreikka ei voi siitä koskaan selvitä, on tosi kahjoa, miten pääministeri
Sipilä jaksaa jankata, ettei IMF:n päätös Kreikan tukiohjelmasta muuta Suomen linjaa!
Miten professori Markku Kuisma taisikaan jokin aika sitten Suomea Saksan kintuissa pyörivänä - täysin epäitsenäisenä - puudelina taas mahtoikaan kluonnehtia?!
"Pääministeri Juha Sipilä korosti, että Kreikalla ja velkojilla on vajaa kuukausi saada aikaan ratkaisu Kreikan kolmannesta tukiohjelmasta.
Juha Sipilä puhuu naisen kanssa. (Sehän onkin jo uutinen, sic!)
Pääministeri Juha Sipilä keskusteli keskustan pyöräilytapahtuman osallistujien kanssa Puolangalla lauantaiaamuna.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, ettei Suomi aio toistaiseksi muuttaa linjaustaan Kreikan velkojen leikkaamisesta, vaikka Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on sanonut jäävänsä Kreikan kolmannen tukipaketin ulkopuolelle.
– Kukaan euromaista ei ole ollut siihen valmis. Kyllä se oli kaikkien euromaiden linjaus, joka selvisi euromaiden yhteisessä kokouksessa. Siellä tuli selväksi, ettei sitä kukaan kannata, painotti keskustan pyöräilytapahtumaan Puolangalla osallistunut Sipilä.
Pääministeri korosti, että neuvottelut Kreikan tukiohjelmasta ovat vasta käynnistyneet tällä viikolla. Sipilä arvostaa valuuttarahaston osallistumista.
– IMF mukanalolo on Suomelle erittäin tärkeä, koska se tuo ammattitaitoa tähän prosessiin. Vajaa kuukausi on aikaan neuvotella, ja sen aikana ratkaisu pitää vain löytyä.
Kansainvälinen valuuttarahasto on ilmoittanut, ettei se osallistua Kreikan kolmanteen tukiohjelmaan ennen kuin Kreikka ja sen velkojat ovat päässet sopuun uudistuksista ja velkahelpotuksesta. Syynä on Kreikan suuri velkataakka, ja lipeäminen aiemmista talousuudistuksista.
Suomi on pitänyt IMF:n mukanaoloa ehtona tukipaketteihin osallistumiselle ja vastustanut Kreikan velkojen anteeksiantamista.
Kreikka neuvottelee parhaillaan uudesta 86 miljardin euron lainaohjelmasta EU-komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston edustajien kanssa.
LUE MYÖS
Korkman: Uskon, että IMF on tosissaan 31.7.
http://yle.fi/uutiset/korkman_uskon_etta_imf_on_tosissaan/8196443
"Jos IMF on tosissaan irtoamassa, sitten ollaan aika uuden tilanteen edessä" 31.7.
Sampo Terho IMF:n Kreikka-kannasta: Ongelmallista 31.7.
IMF ei osallistu Kreikan tukipakettiin ennen uudistuksia ja velkahelpotusta 31.7.
Varoufakis syyttää velkojien kontrolloivan Kreikan verohallintoa – EU: Väärä ja perusteeton väite 28.7.
Yle Uutiset
Arto Loukasmäki
http://yle.fi/uutiset/sipila_imfn_paatos_kreikan_tukiohjelmasta_ei_muuta_suomen_linjaa/8196924
Vrt.
Irti_euroaluekurista
ja kohti itsenäisempää Pohjoismaiden liittoa! Siinäpä vasta yliopistomieheltäkin järkipuhetta!
Sixten Korkman KL:lle: Katseet EU-integraatiosta Pohjoismaiden liittoon
Sixten Korkmanin mukaan pohjoismainen samanlaisuus on suuri arvo, jota on syytä hyödyntää.
– EU:n integraatiota ei tule enää syventää, sanoo Aalto-yliopiston professori, talousasiantuntija Sixten Korkman Kauppalehden haastattelussa.
Korkman katsoo, että EU:n integraatio on saavuttanut lakipisteensä ja hän pohtii ennakkoluulottomasti Pohjoismaiden liittovaltion mahdollisuutta.
Hän myöntää kuitenkin, ettei Pohjoismaiden valtioliitto ole realismia ainakaan lyhyellä tähtäimellä.
Korkman näkee silti, että jos Euroopan unionin yhdentyminen ei syvene, se jättää tilaa alueellisen yhtenäisyyden korostamiselle.
– Moni idealisti on toivonut, että olisimme matkalla United States of Europeen. Minusta siinä ei ole realismia, Korkman sanoo KL:lle.
Korkmanin mukaan pohjoismainen yhteistyö on jäänyt EU:ssa vähälle.
Moni idealisti on toivonut, että olisimme matkalla United States of Europeen. Minusta siinä ei ole realismia.
Korkman suhtautuu torjuen euron pelastamiseksi esitetettyyn malliin EU:n muuttumisesta poliittiseksi liitoksi, jossa euroalueella on oma budjetti, työttömyysturvajärjestelmä ja jopa parlamentti.
Maiden erilaisuus tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että yhteisen rahapolitiikan vastapainoksi pitää olla liikkumatilaa muussa politiikassa.
Demokraatti.fi
http://demokraatti.fi/sixten-korkman-kllle-katseet-eu-integraatiosta-pohjoismaiden-liittoon/
JK.
Eikö jo viimeistään nyt, kun Aalto-yliopiston arvostettu professori Sixten Korkmankin esittää näkemyksensä siitä, ettei Kreikan kriisi ratkea ilman huomattavia velkaleikkauksia ja esittää samalla vankan epäilynsä euron ja euroalueen toimivuudesta, ole aika panna nimi eurokansanäänestystä koskevan kansalaisaloitteen alle?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Kyllä_niin_näyttää
olevan, että pääministeri Sipilä toistaa papukaijanomaisesti Saksan Merkelin ja Suomen Stubbin hokemaa. Säälittävää tietämättömyyttä ja talouspoliittista typeryyttä !
- Ulos_EUro-satimesta
Paineet Kreikan velkahelpotuksille kasvavat – Suomen vastuut voivat nousta yli miljardilla
Kreikan lainaehtoja joudutaan todennäköisesti huojentamaan. Maksujen merkittävä lykkäys saattaisi kasvattaa Suomen vastuita yli miljardilla eurolla, arvioi valtiovarainministeriö. - -
- - Kreikan vuosia jatkunut talouskriisi on tullut kohtalokkaaseen vaiheeseen: Maan rahat ovat loppu, ja muut eurooppalaismaat ovat ladelleet Kreikalle armottomat ehdot, jotka sen on toteutettava, jos se mielii edes neuvotella uudesta lainapaketista. Puolentoista minuutin video selittää napakasti Kreikan velkaongelman suuruuden ja Kreikalle esitetyt vaatimukset. Koonnut: Piia Elonen ja Pekka Mykkänen, grafiikka ja leikkaus: Boris Stefanov, kuvat: Reuters, Lehtikuva.
Keskustelu Kreikan yli 300 miljardin euron velkataakasta käy kiivaana. Viikon kuluessa sekä Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi että Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde ovat vaatineet kriisimaalle velkahuojennuksia.
Vaatimusten taustalla on Kreikan talouden ja samalla maksukyvyn nopea heikentyminen. Viime syksynä Euroopan komissio arvioi Kreikan talouden kasvavan pirteästi tänä ja ensi vuonna. Viikko sitten komissio kertoi Kreikan talouden supistuvan mahdollisesti jopa neljä prosenttia tänä ja vajaat kaksi prosenttia ensi vuonna.
Talous ajautui taantumaan jo viime vuoden lopulla. Alamäki on kiihtynyt koko vuoden, koska päähallituspuolue Syrizan yhteenotto maan velkojien kanssa on lisännyt epävarmuutta. Viime viikkojen pankkikriisi pahensi tilannetta. Lisäksi valtion tulot ovat ehtyneet, koska veronkevennyksiä odottaneet kreikkalaiset ovat jättäneet verojaan maksamatta.
Huojennukset voivat olla ajankohtaisia syksyllä
Kreikan lainaehtoja voidaan helpottaa yksinkertaistaen kahdella tavalla: leikkaamalla lainojen pääomaa ja korkoja tai antamalla lisäaikaa lainojen lyhennyksiin ja korkoihin.
Suomen ja monen muun eurovaltion ehdoton linja on, että varsinaisia leikkauksia lainojen pääomaan ei tehdä. Mahdolliset muut huojennukset voivat tulla kyseeseen, jos Kreikan katsotaan noudattaneen sen lainaohjelman ehtoja. Tämä lupaus sisältyy runsas viikko sitten solmittuun alustavaan sopimukseen hätärahoituksesta.- -
- - Huojennukset saattaisivat kasvattaa Suomen vastuita
HS:n laskelmien mukaan Suomen vastuut Kreikasta ovat yhteensä 5,8 miljardia euroa. Vastuut tarkoittavat menetyksiä, jos Kreikka laiminlöisi kaikki lainansa eurovaltioille, Euroopan rahoitusvakausvälineelle (ERVV) ja IMF:lle.
ERVV-lainojen takaisinmaksua lykättiin eurovaltioiden toimesta vuonna 2012. Valtiovarainministeriön arvion mukaan merkittävät lisälykkäykset ERVV:n myöntämien lainojen lyhennyksiin ja korkoihin voisivat lisätä Suomen vastuita noin 20 prosentilla, eli yli miljardilla eurolla.
Fakta
Kreikan velkasuhde lähes 180 prosenttia
Kreikan kokonaisvelka on yli 310 miljardia euroa, eli noin 180 prosenttia suhteessa maan bruttokansantuotteeseen. Kreikan suurimmat velkojat:
Eurovaltioiden omistama Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV): 131 miljardia euroa.
Yksityiset sijoittajat: 54 miljardia euroa.
Eurovaltioiden myöntämät kahdenväliset lainat: 53 miljardia euroa.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF: 21 miljardia euroa.
Euroopan keskuspankin (EKP) hallussa olevat joukkolainat: 20 miljardia euroa.
Lähde: ERVV, Bloomberg, EKP, valtiovarainministeriö, Kreikan valtiokonttori.
Tämä johtuu siitä, että eurovaltioiden omistama rahoitusyhtiö ERVV ottaa lainoja markkinoilta eurovaltioiden takausten turvin ja kanavoi rahoituksen edelleen vaikeuksissa oleville eurovaltioille. Sen on katettava varainhankinnan kulunsa muun muassa Kreikan maksamilla tuloilla.
Jos tuloja lykätään merkittävästi, ERVV voi pidemmällä aikavälillä joutua kattamaan kulunsa ottamalla lisälainaa. Suomi ja muut eurovaltiot ovat yhdessä taanneet ERVV:n lainanoton 241 miljardiin euroon asti. Summasta on vielä 41 miljardia euroa käyttämättä.
On epäselvää, miten suuret huojennukset aiheuttaisivat ERVV:lle rahoitusvaikeuksia. Esimerkiksi IMF esittää, että Kreikan lainojen lyhennyksiä lykättäisiin 30 vuodella. Se tarkoittaisi, että ERVV saisi Kreikasta tuloja vasta vuonna 2053.
Suomen kokonaisvastuista miljardi euroa on kahdenvälistä lainaa. Mikäli tämän lainan takaisinmaksuaikaa lykätään tai korkoja lasketaan, Suomi kärsisi laskennallisia tappioita.
Huojennukset lainan pääomaan tai korkoihin supistavat lainojen nykyarvoa. Käytännössä tappio olisi Suomen valtion taseessa hyvin pieni.
Suomen "vakuus", eli kreikkalaisten liikepankkien kanssa tehty tuottojenvaihtosopimus, turvaa kokonaisvastuista 0,9 miljardia euroa. Jos Kreikan lainaehtoja huojennetaan euromaiden yhteisellä päätöksellä, vakuus ei laukea. - -"
HS TALOUS 22.7.2015 2:00
http://www.hs.fi/talous/a1437450777762
Euroalue on ongelman syy - ei ratkaisu! Siksikin tarvitaan kansanäänestys euroalueeseen kuulumisesta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Saksan_jaloissa_Suomi
on EUrokriisin hoitamisessakin vain räksyttävä pikkukoira!
Professori Markku Kuisma ei ennusta eurolle - ainakaan nykyisenkaltaisella pakottamis- ja kuristamispolitiikalla - pitkää ikää!
"Suomi on Saksan jaloissa räksyttävä pikkukoira!"
ja
"Nyt nähdään sortuuko systeemi", Kuisma arvioi euroalueen nykyistä ja jo vuosikausia jatkunutta kriisiä.
"- - Suomi on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen valinnut muista Pohjoismaista poikkeavan tien Saksan kyljessä, sanoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma. Ratkaisu näkyy Kreikan kriisissä, jossa ankaran linjan valinnut Suomi pyrkii Kuisman mukaan miellyttämään Saksaa. - -
- - Brysselin lainaneuvotteluissa Suomi on vetänyt tiukkaa linjaa Kreikan suhteen. Linjalla on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisman mukaan oma luonteva historiallinen taustansa.
– Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse. On käytetty vertausta suuren Saksan jaloissa räksyttävästä pikkukoirasta. Vahvimman uroksen kylkeenhän kannattaa hakeutua, ja nyt Euroopassa Saksa on sitä, Kuisma sanoo.
Taloushistoriaan erikoistunut Kuisma näkee nykyisessä tilanteessa paljon yhtymäkohtia viimeisen sadan vuoden eurooppalaisiin murrosvaiheisiin. Eurooppalaisen valtapolitiikan rakenteet saivat Suomen asemoitumaan lähelle Saksaa itsenäisyytensä alkuvaiheista lähtien.
"Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse."
Saksan tappio toisessa maailmansodassa katkaisi maiden välisen yhteyden pitkäksi aikaa, mutta Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen Suomi löysi taas tukensa ja liittolaisensa Saksasta.
– Se oli sinänsä Suomelle luonteva ratkaisu, mutta kiinnostavaa on se, että muut Pohjoismaat lähtivät eri suuntaan. Ne hakevat enemmän tukea Britannian suunnasta. Suomi on vähän kaksijakoinen. Toisaalta on ajettu tällaista Saksan reunavaltion moralistista suuntaa, välillä taas on liberaalimpaa pohjoismaista suuntausta, Kuisma sanoo. - -
Professori Markku Kuisman mielestä tästä on Kreikan ja euron kriisin nykytilanteessa kysymys:
Suomi on ajanut tiukkaa linjaa Kreikkaa koskevissa neuvotteluissa.
Kuisman mielestä liittovaltiokehityksen on syvennyttävä, mikäli eurojärjestelmän halutaan jatkuvan nykyisellään.
Liittovaltiokehityksen vaihtoehtona on Kuisman mukaan joko eurojärjestelmän osittainen hallittu purkaminen tai hajoaminen.
Professori Markku Kuisma näkee Suomen linjaukset osana pitkää jatkumoa, jossa Suomi pyrkii asemoimaan itsensä Saksan kumppaniksi.
Kreikalta vaadittavat muutokset eivät onnistu Kuisman mielestä kuukausien tai edes lähivuosien aikana, koska muutettavien rakenteiden taustalla on jopa tuhansien vuosien kehitys. - -"
"- - Euro voi kokea kultakannan kohtalon
Kuisma näkee eurojärjestelmässä paljon yhtäläisyyksiä 1800-luvulta maailmansotiin asti vallinneeseen metallikantajärjestelmään. Eri maiden valuuttoja yhdisti liitos ensin hopeaan, sitten kultaan. 1930-luvun talouskriisissä kultakanta romahti lopullisesti. Kuisman mukaan ongelma oli sama kuin eurossa. Koko muu yhteiskunta joutui joustamaan, kun tavoitteena oli rahan arvon vakauden säilyttäminen.
– Vakaudessa oli hyvät puolensa, mutta käytännössä kriisien hoitaminen oli mahdotonta, sillä julkinen valta ei kyennyt käyttämään fiskaalisia tai rahapoliittisia keinoja.
Kuisman mukaan kultakannan jäykkyys johti tutulta kuulostaviin taloudellisiin häiriötiloihin ja kuristuspolitiikkaan. Samasta syystä hän ei ennusta eurollle pitkää ikää, ellei muita ratkaisuja löydetä. Yhdentymisen sijaan eripura euroalueella on vain syventynyt. - -
- - Euroalueen järjestelmä toimii täysin samalla tavalla kuin Neuvostoliitto siinä mielessä, että puheet ja teot ovat täysin eri maailmasta, Kuisma sanoo.
Puheissa euroalue näyttäytyy yhteen hiileen puhaltavana idyllisenä perheenä, mutta Kuisman kuvaileman europerheen dynamiikka on tutumpi sosiaaliviranomaisten raporteista, kuin matkailumainoksista.
"Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan."
– Professori Markku Kuisma
– Tässä perheessä vahvimmat jäsenet käyttävät heikompia hyväkseen, ovat väkivaltaisia ja hallitsevat julmuudella, Kuisma sanoo.
– Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan. Eihän sellainen voi kestää kuin pakkovallalla. Nyt nähdään sortuuko systeemi, Kuisma uskoo.
Yle 16.7.2015
http://yle.fi/uutiset/professori_euroalueesta_suomi_on_saksan_jaloissa_raksyttava_pikkukoira/8156758
Paneeko miettimään, millaisia vaihtoehtoja Suomessa kannattaisi pikaisestikin harkita, jotta parhaiten turvattaisin Suomen kansalliset - ja siis myös tavallisten kansalaisten - edut?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Itsenäisyyttä_ja
itsenäistä päätäntavaltaa niin talous- kuin ulkopolitiikassakin arvostavien sietää
palauttaa mieleen mihin kaikkeen kritiikitön suhtautuminen Euroopan Unioniin on tietyillä tahoilla taannoin ollut - ja ikävä kyllä tietyillä demari- ja muilla porvaritahoilla (ml. myös keskustan nykyjohto) nykyäänkin on - eli
miten ylimielistä ja vastuutonta oli aikoinaan ex-pääministeri Paavo Lipposen intoilu Suomen viemisessä mukaan EUrohörhöilyyn vuonna 1998!
Tutkailemalla lähihistoriaa
saa huomata, miten vuodelta 1998 ensin "tosi kylmää" ja "pimeää"
- ja lipposlaisittain "mörköjäkin" - tarjoaa viiden minuutin videopätkä, josta
kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta , mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt, ja syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä
varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - SSS-miehistön_YT-ohjelma
on pöpelikössä! Pakko on todeta SSS-miesten olevan tosiasiallisesti entisaikojen SS-miesten tasoisia - ja myös linjoilla!
Esitetyllä hallitusohjelmalla ollaan ellei ihan kokonaan niin ainakin likellä aitoamerikkalaista law and order -yhteiskuntaa,
jonkalaista koto-Suomessa taidetaan tottua kutsumaan tuttavallisesti soppatykkiyhteiskunnaksi.
Aitoihin SS-aikoihin asia saatettiin luonnehtia sanoin "Millionen stehen hinter mir", ja totta tosiaan miljoonat näyttävät olevan SSS-miestenkin hallituksen takana.
[ http://www.grg23-alterlaa.ac.at/menschenrechte/heartfield/heartfield.html ]
Tulevasta hallituskaudesta ei juuri muuta ennustettavissa kuin
se, että vaikka sen kaksi edeltäjää olivat tosi kelvottomia, samalle tasolle yltäminen ja päätyminen ei tule Sipilän regimeltä tekemään edes tiukkaa...
On käsittämätöntä, millaiseen iterointi- & prosessikaaviohöpinään niin viestimet kuin kansakin saatiin haksahtamaan.
Häkähän on tunnetusti näkymätöntä, mutta tainnuttavaa. Ehkä siinä on selitystä euforialle, jollaisissa tunnelmissa vielä jonkin aikaa SSS-miehet viisine kiintiönaisineen voivat elää.
Mutta kyllä kohtapuoliin tullaan havaitsemaan se, että hallitus- ja valtahuumassa Smolnassa itseään viihdyttäneellä ja tyydyttäneellä porukalla on ollut vatulointi- ja jappasteluinnossaan jalat tukevasti ilmassa!
"Tämän ja tuon kun saisi, kaksi enää neljästä puuttuisi" ja "Vasikkakin pitäisi myydä, kun poikisi lehmä vaan" sopii hyvin kuvaamaan esim.
taivaallisia työllisyysasteennoston tavoiteasetantoja, joille ei löydy vähimpiäkään toteutumismahdollisuuksia. Paitsi tietenkin niin sanotun
working poor -kansanosan erittäin voimaperäisen kasvattamisen kautta, kuten tavallisen rahvaan elinolosuhteista totaalisesti vieraantuneiden
poro- ja myös pikkuporvarien pyrkimyksiin toki luontevasti sopiikin.
Nyky-keskustan yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja kummastellessa
ei voi muuta kuin päätyä edes yhteen postitiiviseen ajatukseen: sen enempää Santeri Alkion kuin Urho Kekkosenkaan hautoja ei tarvitse
tänä kesänä kenenkään käydä kuopsuttamasa eikä kuohkeuttamassa, kyllä häkäpönttöinsinööri Sipilän hallituksen aivoituksia
seuraamaan joutuessaan Santeri ja Urho ovat taatusti pyörineet kuin väkkärät haudoissaan...
Jos maassa olisi "politiikan kuluttajansuojalaki" ja sitä vielä valvomassa vähintäänkin kohtuullinen määrä atari-poliiseja (siis vapaana
eikä esim. Vantaan vankilassa), saatettaisiin hyvinkin nopeasti tulla johtopäätökseen, että aloittelevalle hallitukselle on turha
etsiä mitään avokonttoria. Esim. Meksikossa moisten "jengien" jäsenille löydetään tämän tästä tiloja avolouhoksista...
Summa summarum: "Ellei paremmasta mitään tiedä, keskinkertainen on hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."
[ Henrik Tikkanen (9. syyskuuta 1924 Helsinki – 19. toukokuuta 1984 Espoo) oli suomalainen kirjailija ja taiteilija.]
JK 1. Muutamallakin keskustahemmolla on täysi syy tutkailla itseään vaikkapa alta olevista linkeistä:
"Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml
"Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792
Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml
"Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml
JK 2. Yksi eduskunnan nuorimmaisista, kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) siteerasi sentään kohtalaisen viisaasti - vaikkakin siis ennen vaaleja - ennen vaaleja Suomenmaata:
"Arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma asiantuntijatyöryhmä vaatii tulevaan hallitusohjelmaan linjauksia, jotka parantavat köyhimpien kansalaisten asemaa.
Työryhmän keskeinen viesti on, että jos uusi hallitus tekee leikkauksia, ne eivät saa kohdistua köyhimpiin.
Mutta esityksessä katsotaan myös kauemmas. Siinä vaaditaan huono-osaisuuden periytymisen pysäyttämistä, kaikkien ihmisarvon takaamista kaikissa olosuhteissa sekä toimia suomalaisten yksinäisyyden vähentämiseksi.
KIRKKOA, arkkipiispaa ja hänen työryhmäänsä on syytä kiittää. Vähäosaisten puolesta ei pidetä liikaa ääntä. He eivät järjestä lakkoja ja mielenosoituksia. Heillä ei ole tukenaan etujärjestöjä eikä ammattitaitoisia lobbareita.
"KESKUSTALLA ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä arkkipiispan työryhmän sanomaa. Sehän juuri sitä samaa yhteiskunnallista työtä, mitä Santeri Alkiokin teki muistuttaessaan, että köyhän asiaa ei saa unohtaa."
http://www.katrikulmuni.fi/blogi/kenen-ehoilla-teemme-politiikkaa/
Entistäkin tärkeämpää on allekirjoitta nyt
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - rikas_vääntää_lait
myöten tahtoaan! Koko Euroopassa!
Siksikin on veisattava VANHA virsi!
"Virsihistorian asiantuntija: Virsikirja kaipaa entistä räväkkyyttään
Sanotaan, että virsikirja on yhteiskunnan peili. Monen mielestä tuon peilin antama kuva kirkkokansasta on pahasti vääristynyt. Entisaikojen radikaalit köyhälistön virret on karsittu nykyisestä virsikirjasta pois.
Virsihistorian tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa työskentelevän Pekka Kivekkään silmät kipunoivat innosta, kun hän puhuu yhteiskunnallisesti kantaa ottavista virsistämme.
Kivekäs oli 1980-luvulla virsikirjakomitean runoilija-avustaja, kun nykyistä virsikirjaamme rakennettiin.
Nykyinen virsikirja valmistui vuonna 1986, ja se otettiin käyttöön vuoden 1987 alusta.
Köyhälistön suosikkivirren suomensi… Elias Lönnrot!
Yksi Suomen suosituimmista köyhälistön virsistä on ollut Valittaa täytyy totta.
– Ruotsalainen piispa Haqvin Spegel kirjoitti sen jo 1680-luvulla Vanhan testamentin psalmin 58 pohjalta, Kivekäs valistaa.
Elias Lönnrot Lönnrot suomensi Spegelin virren vuonna 1864. Suomenkieliseen virsikirjaan Lönnrotin versio pääsi 1886 numerolla 381. Sen kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluvat näin:
1.Valittaa täytyy totta
ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa
ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
jo maailma,
kun oikeutta Herran,
ei kenkään julista?
2. Nyt petos vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe valheen päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei köyhän, kurjan ääntä
viattomuudessaan
kuunnella, rikas vääntää
lait myöten tahtoaan.
Kurjaliston virrestä työväenlauluksi
Lönnrotin suomennos virrestä Valittaa täytyy totta tuli vähäväkisten suosikki.
Virsi oli virsikirjassamme liki sellaisenaan tasan sata vuotta – vuodesta 1886 vuoteen 1986. Vuoden 1938 virsikirjauudistuksessa tosin virren kieliasua ja sen ensimmäistä säkeistöä sormeiltiin – ja samalla virsi sai uuden numeron 440. Virsi 440 alkaa sanoin Jo vääryys vallan saapi.
– Etenkin Lönnrotin alkuperäisen tekstin toisesta säkeistöstä tuli nousevan työväenliikkeen suosikki 1900-luvun alussa. Mummot saapuivat työväentalon kokouksiin virsikirja kainalossa.
Sisällissodan punavankileireillä virrestä tuli myös pilkkalaulu. Tarinoiden mukaan virttä on veisattu myös teloitusmontun reunalla.
Punavirsilegendat elävät yhä kummitusjuttuina
Tästä punaisesta virrestä on vuosikymmenten ajan liikkunut runsaasti legendoja ja kummitusjuttuja.
– Naisäänten kuultiin veisaavan virttä punaisten hautapaikoilla ja teloituspakoilla jatkuvasti. Sitä ei saatu loppumaan, vaikka sitä kohti ammuttiin. Valkoiset vartiomiehet menettivät hermonsa, Pekka Kivekäs kertoo.
– Se on aivan selvää, että se oli työväestön protesti kirkolle, joka oli unohtanut köyhien ja sorrettujen aseman. Siitä ei ole epäilystäkään.
Lönnrotin suomennoksesta tuli osa työväenperinnettä, punavirsi. Tutkijat ovat verranneet sitä jopa Kansainväliseen.
Klassikko liian kovaa kamaa kirkolle?
Alkuperäinen, vuoden 1886 virsikirjan virsi 381 – ja vuoden 1938 virsikirjan virsi 440 – poistettiin nykyisin käytössä olevasta virsikirjasta vuonna 1986.
– Virallinen selitys on se, että virsikirjasta haluttiin karsia pois kaikki sellaiset virret, joita ei juuri koskaan veisattu, Pekka Kivekäs kertoo.
– Mutta saattaahan olla, että virren sanat olivat ainakin osalle papistoa liian kovaa kamaa.
Pekka Kivekäs sanoo, että kirkon jumalakuva oli sotien jälkeen murroksessa.
– Virren 381 (440) – ja etenkin sen taustalla olleen psalmin 58 – jumalakuva on kostava, kiivas, vastustajansa vereen hukuttava.
– Kirkon jumalakuva muuttui 1950-luvulta alkaen. Siihen vaikuttivat papiston sotakokemukset, ennen kaikkea niin sanotut asevelipapit.
Kivekäs arvelee, että jumalakuvan muutosta vauhditti myös viime sotiemme jälkeinen kirjallisuus.
– Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia, Jaakko Paavolaisen tutkimuksetPunainen terrori, Valkoinen terrori ja Vankileirit 1918, Hannu Salaman Juhannustanssit ja Paavo Rintalan Sissiluutnantti.
– 1950-luvulta alkaen alettiin vihdoin nähdä rankaiseva, kostava, tuomitseva, vanhatestamentillinen jumalakuva vähintäänkin pahasti vinksahtaneeksi.
Yhteiskuntakriittiset virret takaisin virsikirjaan?
Pekka Kivekäs on itsekin säveltänyt ja sanoittanut virsiä. Nykyisessä virsikirjassa on neljä hänen virsiteostaan: virret 55, 175, 417 ja 591.
– Ehkä niistä ainakin yhtä voi pitää yhteiskuntakriittisenä. Se on virsi numero 175 ”Seurakunta koolla on”. Minulle on sanottu, että siitä huokuu kauniisti elämän karheus.
Mutta pitäisikö myös ukko Lönnrotin virsi rehabilitoida? Olisiko korkea aika ottaa se takaisin virsikirjaan?
– Kyllä sen ihan hyvin voisi ottaa takaisin. Luulen kyllä, että niin ei tapahdu. Se on edelleen liian kovaa kamaa, Kivekäs naurahtaa.- -"
http://yle.fi/uutiset/virsihistorian_asiantuntija_virsikirja_kaipaa_entista_ravakkyyttaan/8171637
Siksikin on tarpeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Valittaa_täytyy_totta
ja surra suuresti! Nimittäin sitä todella jumalatonta menoa, jota taloudellisen ja poliittisen eliitin toimesta toteutetaan globaalisti kautta maailman ja erityisesti ns. troikan toimesta paraikaa Kreikassa!
Yksi Suomen suosituimmista köyhälistön virsistä on ollut "Valittaa täytyy totta".
– Ruotsalainen piispa Haqvin Spegel kirjoitti sen jo 1680-luvulla Vanhan testamentin psalmin 58 pohjalta,
Elias Lönnrot Lönnrot suomensi Spegelin virren vuonna 1864. Suomenkieliseen virsikirjaan Lönnrotin versio pääsi 1886 numerolla 381. Sen kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluvat näin:
1.Valittaa täytyy totta
ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa
ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
jo maailma,
kun oikeutta Herran,
ei kenkään julista?
2. Nyt petos vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe valheen päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei köyhän, kurjan ääntä
viattomuudessaan
kuunnella, rikas vääntää
lait myöten tahtoaan.
Ei ole ihme, että Lönnrotin suomennos virrestä "Valittaa täytyy totta" tuli aikanaan vähäväkisten suosikki.
Etenkin Lönnrotin alkuperäisen tekstin toisesta säkeistöstä tuli nousevan työväenliikkeen suosikki 1900-luvun alussa. Mummot saapuivat työväentalon kokouksiin virsikirja kainalossa.
Sisällissodan punavankileireillä virrestä tuli myös pilkkalaulu. Tarinoiden mukaan virttä on veisattu myös teloitusmontun reunalla.
Punavirsilegendat elävät yhä kummitusjuttuina
Tästä punaisesta virrestä on vuosikymmenten ajan liikkunut runsaasti legendoja ja kummitusjuttuja.
– Naisäänten kuultiin veisaavan virttä punaisten hautapaikoilla ja teloituspakoilla jatkuvasti. Sitä ei saatu loppumaan, vaikka sitä kohti ammuttiin. Valkoiset vartiomiehet menettivät hermonsa, Pekka Kivekäs kertoo.
– Se on aivan selvää, että se oli työväestön protesti kirkolle, joka oli (HUOM! ainakin tuolloin) unohtanut köyhien ja sorrettujen aseman. Siitä ei ole epäilystäkään.
Lönnrotin suomennoksesta tuli osa työväenperinnettä, punavirsi. Tutkijat ovat verranneet sitä jopa Kansainväliseen. - -"
Ks.
http://yle.fi/uutiset/virsihistorian_asiantuntija_virsikirja_kaipaa_entista_ravakkyyttaan/8171637
On hyvin todennaköistä, että tavallista kirkko- ja muutakin kansaa EI VAIN HARMITA VAAN IHAN SUUTUTTAA virren 440 poisjättäminen nykyisestä virsikirjastamme. Nyt jos koskaan näet sillä olisi käyttöä!
Vanhan virsikirjan virsi 440 (joka hyväksyttiin kirkolliskokouksessa v. 1938) on sanonnaltaan erittäin ajankohtainen monessa mielessä.
Valitettavasti sitä ei otettu enää mukaan uuteen virsikirjaan v.1986.
1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.
3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.
5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.
Kun tasavallan (?) hallituksessa on aivan johtavissa asemissa muutamiakin varsin vanhauskoisiksi luonnehdittavia henkilöitä, kuten esimerkiksi Suomen Rauhanyhdistyksen eli vanhalestadiolaisten vähemmistösiipeen eli ns. rauhansanalaisiin lukeutuva pääministeri Juha Sipilä ja peräti Vatikaaniin uskonvarmuudessaan nojautuva eli roomalaiskatolinen ulkoministeri Timo Soini, lienee paikallaan odottaa, että ruotsalaispiispa Haqvin Spegelin virsi "Jo vääryys vallan saapi" on kaikuva niin Smolnan saleissa kuin Kesärannankin patioilla.
Siinä sitä onkin pikanttia laululyriikkaa askareisiin, joilla rahvasta niin Suomessa kuin (ainakin) Kreikassa yritetään kurittaa entistäkin kovakouraisemmin...
Kansanvaltaisen puolueen perustehtäviin kansan nostattamisessa vastarintaan rahavaltaa vastaan on moniaita keinoja ja tapoja.
Tämän ajan yhteiskunnallisessa tilanteessa omalta osaltaan myös kansalaisaloite
on sellainen!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Kerrankin_täyttä_asiaa
niin sanotusta Kreikan kriisistä - siis oikeastaan euron ja euroalueen kriisistä, jonka näennäiseen ratkaisemiseen Suomen SSS-miehistökin kiintiönaisineen on innolla ilmoittautunut mukaan, ja ainoastaan ja vain skasalaisten ja ranskalaisten pankkien ja ns. troikan käsikynkässä!
Valtiotieteiden tohtori Sari Vesikansa - erittäinkin perinteisen oikeistolaiseksi vivahtavasta sukunimestään huolimatta - on kirjoittanut HS:n mielipidesivustolle osuvan kommentin otsikolla "Kreikan tukipaketti on purettava".
Suositeltava luettavaksi - ja oikein ajatuksella:
Pertti Huopainen vaati (HS Mielipide 27. 7.) Kreikan kohtelua kritisoineilta maamme eturivin oikeustieteilijöiltä vaihtoehtoja, koska kritiikki ilman vaihtoehtoa on arvotonta. Huopainen olisi kuitenkin voinut kiittää kyseisiä tiedemiehiä, jotka kertoivat, mitä Kreikan kolmannesta tukipaketista olisi syytä ajatella oikeudellisessa ja moraalisessa mielessä.
Kyseinen paketti tulisi purkaa pätemättömänä. Sopimuksen sisällöstä tihkuneiden tietojen perusteella on muun muassa pelättävissä, että lainaehtoihin on sisällytetty vaatimuksia lakiuudistuksista, joilla edistetään kansainvälisten suuryritysten toimintamahdollisuuksia Kreikassa.
Tällaisilla uudistuksilla ei ole mitään tekemistä Kreikan talouden elvytyksen ja sen velanmaksukyvyn parantamisen kanssa.
On myös harhaanjohtavaa väittää nykyisen tilanteen olevan kreikkalaisten itsensä aiheuttama. Valtaosa taloustieteen edustajista, muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) omat ekonomistit, ovat jo pitkään arvostelleet troikan vaatimaa talouden kuripolitiikkaa todeten sen vain syventäneen kriisiä. Sen sijaan oltaisiin tarvittu taloutta elvyttäviä investointeja ja kansan ostovoiman parantamista.
Hämmästyttävä seuraus edellisistä tukipaketeista onkin, että Kreikan "tukemiseen" on syydetty rahaa yhtä paljon kuin sillä oli alun perin lainaa. Toisinkin voisi olla, jos toisin olisi haluttu. Silloin haluttiin pelastaa yksityiset pankit.
Viime vuosikymmeninä noudatettu yksityisen pääoman sääntelemätöntä toimintaa ylistävä ja edistävä talouspolitiikka johtaa laajenevan asiantuntijamielipiteen mukaan taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen umpikujaan. Kreikan edellisellä valtiovarainministerillä Gianis Varoufakisilla oli kuulemma turhankin hyvin perusteltuja ehdotuksia vaihtoehtoisesta tiestä, ja siksi hänet oli vaihdettava.
Tehty sopimus Kreikan lainaehdoista on siis purettava. Kysymys ei ole vain Kreikasta vaan myös siitä, keiden ehdoilla kaikkien Euroopan talouksien kohtaloista päätetään.
Sari Vesikansa
valtiotieteiden tohtori, Helsinki"
HS MIELIPIDE 4.8.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1438568600710
JK.
"- -Euroalueen kriisi johtuu siitä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Tätä ongelmaa yritetään nyt ratkaista keskenään täysin päinvastaisia keinoja käyttäen.
Komission puheenjohtajan Jean-Clauden Junckerin johdolla laaditussa ns. viiden presidentin raportissa ehdotetaan, että rahaliiton rinnalle pitää luoda täydellinen talousliitto, johon kuuluisivat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät varainsiirtojärjestelmät jäsenmaiden välille. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut, että euroalueelle tulee saada jopa yhteinen hallitus.
Toisen vaihtoehdon esitti viime vuonna professori Vesa Kanniaisen johdolla työskennellyt työryhmä. Sen mukaan euroalue purettaisiin siten, että kaikki siihen kuuluvat maat ottaisivat uudelleen käyttöön kansallisen valuutan.
Toinen Kanniaisen ehdottama vaihtoehto oli, että Suomi irrottautuisi euroalueesta yksinään. Tämä saattaisi johtaa ajan oloon siihen, että muutamat muutkin maat eroaisivat, jolloin lähestyttäisiin Schäublen aikanaan esittämää ratkaisua.
Viime viikkojen kiistat Kreikan tukemisesta ovat tuoneet selkeästi esiin ne ongelmat, joihin Suomen jäsenyys euroalueessa on johtanut.
Suomi on kärsinyt yhtenäisvaluutasta enemmän kuin muut kriisimaita tukeneet maat.
Alkuvaiheessa ongelmia aiheuttivat jyrkät vaihtelut euron ja dollarin välisessä vaihtokurssissa. Kun euroon siirryttiin, se devalvoitui dollariin nähden noin 50 prosentilla. Eurosta tuli Suomelle liian halpa valuutta, taloutemme ylikuumeni ja kustannustasomme kohosi voimakkaasti. Sitten euro revalvoitui sadalla prosentilla, jolloin kohonnut kustannustasomme ja liian vahva euro vaikeuttivat vientiämme. Vaikka kurssi sen jälkeen hieman aleni, euro on ollut Suomelle liian kallis valuutta.
Suomen tilanteen osoittaa havainnollisesti vertailu Ruotsiin. Kansantaloutemme ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Ruotsilla on ollut oma valuutta, jonka kurssi on tarpeen mukaan vaihdellut. Talouskasvun ansiosta työllisyystilanne on säilynyt suhteellisen hyvänä ja julkinen talous on ollut hyvässä kunnossa. Kun Ruotsi ei ole euroalueessa, sen ei ole tarvinnut antaa taloudellista tukea kriisimaille. - -"
Siksikin tarpeen!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Miltä_mahtaisi_kuulostaa
esim. kahden peräti vanhauskoisen eli Sipilän (vanhalestadiolainen Rauhan Sana) ja Soinin (roomalaiskatolinen Vatikaanin vanki) duettona vanhan virsikirjan virsi 440.
Uudempi eli avoimesti globaali- ja EUrotaloususkoinen Stubb tuskin pystyy muuhun kuin väläyttelmään purentahammasrivistöään?!
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo - Pelkistettyä_totuutta
"Kreikan tukipaketti on purettava"
HS MIELIPIDE 4.8.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1438568600710 - Eikö_Keskustan_naisilla
todellakaan mitään sanomista siihen, millaista politiikkaa SSS-miehistö - täydennettynä äveriäällä sveitsiläis-kokoomuslaisella naisella keskustan mandaatilla (sic!) - aikoo tämän eduskuntavaalikauden ajan harjoitta??
Vai uskovatko keskustanaiset, kuten esimerkiksi Katri Kulmuni ja muut , että ihan oikeinko tuolla porukalla ollaan tasaamassa tuloeroja ja kyykyttämässä köyhyyttä?
Tottakaikaan EI! Pikemminkin noissa pöydissä ollaan tekemässä suunnitelmia, ns. yhteiskuntasopimuksen valekaavussa, joilla ollaan rutkasti kasvattamassa tuloeroja ja kurittamassa entistäkin kovemmin köyhiä ja kurjia!
Ks.
Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle (taustalla Paula)
Siitä, miten ne ovat netti-ilmiö: kun joukko miehiä istuu pöydän ääreen Puhumaan Tärkeistä Asioista ilman yhtäkään naista, lätkäistään päälle suomalaistutkija Saara Särmän kehittämä David Hasselhoff -leima ja teksti Congrats, you have an all male panel!
Särmä kehitti meeminsä paljastamaan sitä, miten miehisiä osa päätöksentekoon liittyvistä kokoontumisista lopulta on – vaikka itse Nytin haastattelussa kertoikin, ettei kannata suoraviivaisia matemaattisen laskuvaakvan naiskiintiöitä paneeleihin (Särmän haastattelu täällä).
Särmän luomasta blogista tuli kuitenkin valtava nettihitti, ja miespaneeleja on sen jälkeen bongattu tuhansien netinkäyttäjien toimesta.
No, tänään puhutaan Suomen Tärkeimmistä Asioista pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittelee sisäistä devalvaatiota eli yritysten kustannuslaskua eli työntekijän näkökulmasta palkkojen alennusta ajavaa ehdotustaan työmarkkinajärjestöille.
Sipilä on antanut ehdotukselleen nimen yhteiskuntasopimus.
Näin HS kertoo tilanteesta:
Hallitus kertoo keinoista, millä sen mielestä hallituksen asettamaan tavoitteeseen eli viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen, voitaisiin päästä.
...
Hallitus on ilmoittanut, että se joutuu tekemään 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, jos yritysten kilpailukykyä edistävää yhteiskuntasopimusta ei synny.
Kiristystoimet luetellaan hallitusohjelmassa. Niitä ovat esimerkiksi verojen korotukset, lapsilisien ja eläkkeiden leikkaukset ja yksityislääkärikorvausten leikkaukset. Lisäksi muun muassa asuntolainojen korkovähennys ja vuorotteluvapaa on uhattu lopettaa kokonaan.
...
Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut palkansaajille vastineeksi muutosturvaa ja koulutusapua irtisanomistilanteissa.
Pöydälle noussevat myös nollatyösopimuksista luopuminen ja muutenkin pätkätyöläisten aseman parantaminen. Myös yt-lain uudistamista ja eläkekaton esiin nostamista on vaadittu.
Kyseessä on siis Erittäin Vakava Keskustelu, jossa oikeasti on pelissä iso pala Suomen taloudesta. Maan talous laahaa paikallaan, työttömyysluvut mustenevat ja kuluttajien luottamus putoaa.
Suomen talouden ahdingosta suunnilleen kaikki ovat samaa mieltä, korjauskeinoista sen sijaan on erimielisyyttä. Vasemmisto-oppositiossa työntekijöihin kohdistuvia säästöjä karsastetaan, ja porvarihallituksen taktiikkaa pidetään kiristyksenä.
Jos Sipilä haluaa saada aikaan talouteen vaikuttavan sopimuksen, hänen on luovittava tämän vastakkainasettelun läpi.
Mutta Sipilän sopimuksen ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.
Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.
Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.
Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.
Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.
Siis: Congrats!
KOTIMAA3.8.2015 @ 11:43 NYTIN TOIMITUSnyt.fi/a1305974770533
Olemme näistä all male paneleista tässä kirjoittaneet.
http://nyt.fi/a1305974770533
JK. Siksikin soikoon koko SSS-koplan tuleville sieluill yhteislauluna
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
Vastarintaan nousua alkakoon taas täältä
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Todella_Vakava
Keskustelu
on syytä käydä siitä, eikö naisilla ylipäätään ja aivan erityisesti Suomen keskustan naisilla todellakaan ole mitään sanomista siihen, millaista politiikkaa SSS-miehistö - täydennettynä äveriäällä sveitsiläis-kokoomuslaisella naisella keskustan mandaatilla (sic!) - aikoo tämän eduskuntavaalikauden ajan harjoittaa??
Vai uskovatko keskustanaiset, kuten esimerkiksi Katri Kulmuni ja muut , että ihan oikeinko tuolla porukalla ollaan tasaamassa tuloeroja ja kyykyttämässä köyhyyttä?
Tottakaikaan EI! Pikemminkin noissa pöydissä ollaan tekemässä suunnitelmia, ns. yhteiskuntasopimuksen valekaavussa, joilla ollaan rutkasti kasvattamassa tuloeroja ja kurittamassa entistäkin kovemmin köyhiä ja kurjia!
Ks.
Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle (taustalla Paula)
Siitä, miten ne ovat netti-ilmiö: kun joukko miehiä istuu pöydän ääreen Puhumaan Tärkeistä Asioista ilman yhtäkään naista, lätkäistään päälle suomalaistutkija Saara Särmän kehittämä David Hasselhoff -leima ja teksti Congrats, you have an all male panel!
Särmä kehitti meeminsä paljastamaan sitä, miten miehisiä osa päätöksentekoon liittyvistä kokoontumisista lopulta on – vaikka itse Nytin haastattelussa kertoikin, ettei kannata suoraviivaisia matemaattisen laskuvaakvan naiskiintiöitä paneeleihin (Särmän haastattelu täällä).
Särmän luomasta blogista tuli kuitenkin valtava nettihitti, ja miespaneeleja on sen jälkeen bongattu tuhansien netinkäyttäjien toimesta.
No, tänään puhutaan Suomen Tärkeimmistä Asioista pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittelee sisäistä devalvaatiota eli yritysten kustannuslaskua eli työntekijän näkökulmasta palkkojen alennusta ajavaa ehdotustaan työmarkkinajärjestöille.
Sipilä on antanut ehdotukselleen nimen yhteiskuntasopimus.
Näin HS kertoo tilanteesta:
Hallitus kertoo keinoista, millä sen mielestä hallituksen asettamaan tavoitteeseen eli viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen, voitaisiin päästä.
...
Hallitus on ilmoittanut, että se joutuu tekemään 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, jos yritysten kilpailukykyä edistävää yhteiskuntasopimusta ei synny.
Kiristystoimet luetellaan hallitusohjelmassa. Niitä ovat esimerkiksi verojen korotukset, lapsilisien ja eläkkeiden leikkaukset ja yksityislääkärikorvausten leikkaukset. Lisäksi muun muassa asuntolainojen korkovähennys ja vuorotteluvapaa on uhattu lopettaa kokonaan.
...
Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut palkansaajille vastineeksi muutosturvaa ja koulutusapua irtisanomistilanteissa.
Pöydälle noussevat myös nollatyösopimuksista luopuminen ja muutenkin pätkätyöläisten aseman parantaminen. Myös yt-lain uudistamista ja eläkekaton esiin nostamista on vaadittu.
Kyseessä on siis Erittäin Vakava Keskustelu, jossa oikeasti on pelissä iso pala Suomen taloudesta. Maan talous laahaa paikallaan, työttömyysluvut mustenevat ja kuluttajien luottamus putoaa.
Suomen talouden ahdingosta suunnilleen kaikki ovat samaa mieltä, korjauskeinoista sen sijaan on erimielisyyttä. Vasemmisto-oppositiossa työntekijöihin kohdistuvia säästöjä karsastetaan, ja porvarihallituksen taktiikkaa pidetään kiristyksenä.
Jos Sipilä haluaa saada aikaan talouteen vaikuttavan sopimuksen, hänen on luovittava tämän vastakkainasettelun läpi.
Mutta Sipilän sopimuksen ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.
Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.
Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.
Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.
Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.
Siis: Congrats!
KOTIMAA3.8.2015 @ 11:43 NYTIN TOIMITUSnyt.fi/a1305974770533
Olemme näistä all male paneleista tässä kirjoittaneet.
http://nyt.fi/a1305974770533
JK. Siksikin soikoon koko SSS-koplan tuleville sieluille yhteislauluna
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
Vastarintaan nousu alkakoon taas täältä - nyt näytään tarvitsevan todella "äijäfeminismiä"!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Suomen_talouden_kurjaan
tilaan on "Väyrysen mielessä yksi syntipukki ylitse muiden" - ja se onkin sitä hyvin perustellusti!
”Kansanedustaja ei mielestäni voi tehdä kansalaisaloitetta, mutta minähän olen nyt kokonaan Suomen valtiollisen elämän ulkopuolella,” sanoo eurokansanäänestystä ajava euroedustaja Paavo Väyrynen (kesk) ISTV:n haastattelussa.
Suomen talous jatkaa pitkää sukellustaan. Työttömyys kasvaa. Luottamus tulevaan on pohjalukemissa. Vuodesta 2015 saattaa tulla jo neljäs peräkkäinen negatiivisen kasvun vuosi.
Suomen talousongelmat johtuvat pitkälti huonosta kilpailukyvystä, joka on heikentynyt tärkeimpiin kilpailijamaihin verrattuna jo pitkään. Juha Sipilän (kesk) hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin kilpailukykyhyppyä, josta toivotaan puhtia talouteen.
Jos Suomi ei olisi yhteisvaluutta eurossa, kilpailukykyongelmaa olisi todennäköisesti yritetty korjata devalvoimalla eli alentamalla markan ulkoista arvosta.
EU-parlamentin jäsenen Paavo Väyrysen mielessä on yksi syntipukki ylitse muiden. Entinen keskustan puheenjohtaja sanoo suoraan, että Suomen talouden ongelmat johtuvat eurosta.
– Kyllä se pääasiassa on euron vika. Lisäksi on tehty vielä muitakin virheitä, Väyrynen sanoo ISTV:n haastattelussa. Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Paavo Väyrynen puhui medialle tiistaina Helsingissä.
Väyrynen muistuttaa, että 90-luvulla moni asiantuntija varoitti euron vaaroista.
– Siinä tehtiin poliittisia ratkaisuja eikä kuunneltu riittävästi taloudellisia asiantuntijoita. Minä kuuntelin ja sen vuoksi kykenin ennustamaan aika tarkkaan sen, mitä euroalueella ylipäätään tapahtuu ja mitä Suomelle tapahtuu.
”Olen kansalainen siinä missä muutkin”
Väyrynen kerää parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseensa Suomen irrottamiseksi eurosta ”historiallisen vääryyden korjaamiseksi”.
– Rikottiin perustuslakia. Nyt on korkea aika järjestää kansanäänestys ja päättää, jatketaanko tällä onnettomalla tiellä euroalueessa, missä mennään yhä syvenevään taloudelliseen yhteisvastuuseen ja ylikansalliseen päätöksentekoon vai palautetaanko Suomen itsenäisyyttä ja mahdollisuutta hoitaa talouttamme omien olosuhteittemme ja tahtomme mukaan.
Väyrystä on kritisoitu siitä, että hän on johtavana poliitikkona lähtenyt ajamaan euroerokampanjaansa kansalaisaloitteella, joka on tarkoitettu tavallisen kansalaisen vaikutuskanavaksi.
– Kansanedustaja ei mielestäni voi tehdä kansalaisaloitetta, mutta minähän olen nyt kokonaan Suomen valtiollisen elämän ulkopuolella, joten tässä mielessä kansalainen siinä missä muutkin. Minusta tämä on ihan oikein.
Mika Koskinen
IS 4.8.2015
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438658073860.html?nomobile=4
Lue myös
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html
Vrt.
Aloitteen sisältö
"Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.
Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.
Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.
Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.- -"
Vajassa kolmessa viikossa kertynyt jo yli 33800 allekirjoitusta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Pääsääntöisesti_vain
Saksa on eurosta hyötynyt, mutta esim. Suomen ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi juuri eurosta, on Paavo Väyrynen todennut pitäessään eilen tiistaina lehdistötilaisuutta 16.7.2015 vireille panemansa kansalaisaloitteen tiimoilta.
[ ks. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 ]
Paavo Väyrynen järjestää elokuussa yleisötilaisuuksia tekemänsä kansalaisaloitteen tiimoilta.
Suomen talouden ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi eurosta, Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen (kesk.) sanoo.
Parlamentaarikon mukaan vain Saksa on aidosti hyötynyt yhteisvaluutasta. Kärsijöinä ovat olleet etenkin rahaliiton reunavaltiot.
– Saksa käyttää osan saamistaan hyödyistä kriisivaltioiden tukemiseen. Suomi taas joutuu ottamaan velkaa.
Väyrynen puhui euromaiden tilanteesta lehdistötilaisuudessa Helsingissä tiistaina.
VÄYRYSEN mielestä paras ratkaisu nykytilanteeseen olisi se, että euromaat ottaisivat omat kansalliset valuuttansa uudestaan käyttöön.
Hän tosin myöntää, että kaikkien euromaiden irtaantuminen yhteisvaluutasta näyttää hankalalta, joten Suomen on mietittävä omaa ratkaisuaan.
– Kelluva valuutta antaisi Suomelle yhden talouspoliittisen keinon käyttöön, mikä voisi helpottaa esimerkiksi hallituksen tavoitetta luoda biotalouden alalle 200 000 uutta työpaikkaa.
RANSKAN François Hollande vanavedessään muita presidenttejä haluaa viedä euroaluetta kohti tiiviimpää ylikansallista päätöksentekoa ja taloudellista yhteisvastuuta.
– Nykyisen hallitusohjelman tavoitteet kulkevat täysin toiseen suuntaan.
Väyrynen haluaa viimeistään nyt kansanäänestyksen euroalueeseen kuulumisesta. Väyrysen asiasta alullepanema kansalaisaloite on kerännyt jo 33 500 allekirjoitusta.
– Oli virhe, että kansanäänestystä ei toimitettu euroon liityttäessä.
ELOKUUN aikana Väyrynen järjestää ympäri Suomen 20 yleisötilaisuutta, joissa on mahdollisuus allekirjoittaa aloite paperisena.
Mikäli aloite kerää vaadittavat 50 000 allekirjoitusta, Väyrynen järjestää aiheeseen liittyvän seminaarin. Seminaarissa on tarkoitus kuulla asiantuntija-arvioita siitä, miten euroalueesta irtaantuminen tapahtuisi.
VÄYRYNEN kirjoitti ensin aiheesta blogitekstin, mutta koska kukaan ei heti tarttunut sen sisältöön, päätti hän itse tehdä kansalaisaloitteen.
Euroopan parlamentin jäsenen tekemää kansalaisaloitetta Väyrynen ei näe ongelmallisena.
– Kansalaisena voin vaikuttaa myös tätä kautta. Olisi outoa, jos kansanedustaja tekisi kansalaisaloitteen, enkä itse voisi tehdä EU-kansalaisaloitetta.
Liina Hauru
Suomenmaa 5.8.2015
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7586167.html - Oli_suuri_virhe_liittyä
euroon, sanoo Paavo Väyrynen, joka seisoo päättäväisesti kansalaisaloitteensa takana!
Paavo Väyrynen tapasi tiistaina toimittajia Helsingissä.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) torjuu kritiikin, että hän toimisi vastoin kansalaisaloitteiden henkeä.
Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen eurojäsenyydestä on kerännyt 33500 nimeä. Väyrystä on moitittu julkisuudessa siitä, että politiikan konkari käyttää hyödykseen kansalaisaloitetta oman asiansa ajamiseen.
Väyrysen mielestä hän on europarlamentaarikkona kotimaan politiikan ulkopuolella ja voi siten käyttää kansalaisoikeuksiaan.
–Olisi outoa, jos kansanedustaja tekisi aloitteen, mutta europarlamentaarikolle se on mahdollista, Väyrynen sanoi toimittajille Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mielestä euroon liittyminen oli virhe, josta Suomen talous on kärsinyt vastoin asiantuntijoiden arvioita.
Hän ei ole keskustellut aloitteesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa, mutta sanoo puhuvansa, kun mahdollisuus siihen tulee.
Mtv 4.8.2015
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vayrynen-seisoo-yha-kansalaisaloitteensa-takana-euroon-liittyminen-oli-virhe/5250538
JK. "Väyrynen: Olin oikeassa"
"- - EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen ihmettelee, miksi Suomessa ei kuunneltu ”oikeita asiantuntijoita”, kun euroon liittymisestä päätettiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saa Väyryseltä huutia. Presidentti Martti Ahtisaarta Väyrynen syyttää jopa ”kansan harhaanjohtamisesta”.
Entinen keskustan puheenjohtaja, EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen (kesk) yllätti kesällä, kun hän alkoi kampanjoida Suomen irrottamiseksi Euroopan talous- ja rahaliitosta ja markan palauttamisesta.
Väyrysen mukaan runsaat 33500 suomalaista on allekirjoittanut hänen kansalaisaloitteensa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
– Olen ollut vauhtiin tyytyväinen, mutta minusta tuntuu, että varsinkin vanhempi väki on ollut vähän varovaista allekirjoittamaan aloitetta sähköisesti, kun siinä täytyy käyttää pankkitunnuksia, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä tänään.
Paavo Väyrynen esitteli ajatuksiaan Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mukaan 90-luvulla tapahtui kohtalokas virhe, kun eurosta ei järjestetty kansanäänestystä.
– Kansanäänestystä ei toimitettu ja kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, niin silloin sille ei annettu edes lakiehdotusta vaan ainoastaan tiedonanto, jonka perusteella päätös sitten tehtiin.
Väyrynen vastusti Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Väyrynen oli kutsunut mediaa paikalle Sokos Hotelli Vaakunan 10. kerroksen kabinettiin kuulemaan ajankohtaista euroasiaa. Hän jakoi tilaisuudessa 1997 julkaistua Paneurooppa ja uusidealismi -kirjaansa.
– Siellä se on sanottu, sivulla 107, Väyrynen toisteli ja sanoi olleensa oikeassa euron suhteen jo silloin, kun Suomi oli yhteisvaluuttaan liittymässä.
Kirjassa todetaan mm. seuraavaa: ”Eurooppa ei ole sellainen optimaalinen valuutta-alue, jolle yhden valuutan järjestelmä soveltuisi. Unionin jäsenmaiden taloudellinen rakenne on erilainen; niillä on myös erilainen kehitysvaihe- ja vauhti. Joidenkin kansantalouksien inflaatioherkkyys on suurempi kuin toisten, ja niiden riippuvuus muiden valuuttojen – ennen muuta dollarin – kurssivaihteluista on erilainen. Nykyisessä järjestelmässä valuuttakurssit tarvittaessa joustava, joten pahoja ongelmia ei pääse syntymään. Jos koko EU:n alueella on käytössä vain yksi valuutta, syntyy väistämättä alueellisia kehityseroja.”
Kirjassa Väyrynen myös ennusti, että yhden valuutan järjestelmä johtaa väistämättä kohti liittovaltiota. ”Kun rahapolitiikka on yhteinen, joudutaan muukin keskeinen talouspolitiikka yhdenmukaistamaan ja/tai siirtämään unionille.”
Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
– Panin kyllä merkille, että jossain haastattelussa Sauli Niinistö sanoi, että nykytiedoilla hän ei olisi kannattanut yhtenäisvaluuttaa. Minä voin huomauttaa, että nykytiedot olivat 1997 olemassa, että jos oltaisiin vain kuunneltu oikeita asiantuntijoita ja tahoja, niin ei oltaisi tehtyä tuota virhettä, Väyrynen sanoi.
Sauli Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Presidentti Martti Ahtisaaren 90-luvun europerusteluja Väyrynen sanoi pitävänsä suorastaan uskomattomina.
– Onhan se uskomatonta, että Ahtisaari sanoi, että tämä on turvallisuuspoliittinen kysymys, että Suomi menee euroon. Roskapuhetta ja kansan harhaanjohtamista! "
IS 4.8.2015
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html
Siksikin on syytä allekirjoittaa mitä pikimmin - jo yli 33800 allekirjoitusta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Tämähän_on_nähty_että
Suomi on EUrokriisin hoitamisessa vain räksyttävä pikkukoira!
Professori Markku Kuisma ei ennusta eurolle - ainakaan nykyisenkaltaisella pakottamis- ja kuristamispolitiikalla - pitkää ikää!
"Suomi on Saksan jaloissa räksyttävä pikkukoira!"
ja
"Nyt nähdään sortuuko systeemi", Kuisma arvioi euroalueen nykyistä ja jo vuosikausia jatkunutta kriisiä.
"- - Suomi on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen valinnut muista Pohjoismaista poikkeavan tien Saksan kyljessä, sanoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma. Ratkaisu näkyy Kreikan kriisissä, jossa ankaran linjan valinnut Suomi pyrkii Kuisman mukaan miellyttämään Saksaa. - -
- - Brysselin lainaneuvotteluissa Suomi on vetänyt tiukkaa linjaa Kreikan suhteen. Linjalla on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisman mukaan oma luonteva historiallinen taustansa.
– Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse. On käytetty vertausta suuren Saksan jaloissa räksyttävästä pikkukoirasta. Vahvimman uroksen kylkeenhän kannattaa hakeutua, ja nyt Euroopassa Saksa on sitä, Kuisma sanoo.
Taloushistoriaan erikoistunut Kuisma näkee nykyisessä tilanteessa paljon yhtymäkohtia viimeisen sadan vuoden eurooppalaisiin murrosvaiheisiin. Eurooppalaisen valtapolitiikan rakenteet saivat Suomen asemoitumaan lähelle Saksaa itsenäisyytensä alkuvaiheista lähtien.
"Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse."
Saksan tappio toisessa maailmansodassa katkaisi maiden välisen yhteyden pitkäksi aikaa, mutta Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen Suomi löysi taas tukensa ja liittolaisensa Saksasta.
– Se oli sinänsä Suomelle luonteva ratkaisu, mutta kiinnostavaa on se, että muut Pohjoismaat lähtivät eri suuntaan. Ne hakevat enemmän tukea Britannian suunnasta. Suomi on vähän kaksijakoinen. Toisaalta on ajettu tällaista Saksan reunavaltion moralistista suuntaa, välillä taas on liberaalimpaa pohjoismaista suuntausta, Kuisma sanoo. - -
Professori Markku Kuisman mielestä tästä on Kreikan ja euron kriisin nykytilanteessa kysymys:
Suomi on ajanut tiukkaa linjaa Kreikkaa koskevissa neuvotteluissa.
Kuisman mielestä liittovaltiokehityksen on syvennyttävä, mikäli eurojärjestelmän halutaan jatkuvan nykyisellään.
Liittovaltiokehityksen vaihtoehtona on Kuisman mukaan joko eurojärjestelmän osittainen hallittu purkaminen tai hajoaminen.
Professori Markku Kuisma näkee Suomen linjaukset osana pitkää jatkumoa, jossa Suomi pyrkii asemoimaan itsensä Saksan kumppaniksi.
Kreikalta vaadittavat muutokset eivät onnistu Kuisman mielestä kuukausien tai edes lähivuosien aikana, koska muutettavien rakenteiden taustalla on jopa tuhansien vuosien kehitys. - -"
"- - Euro voi kokea kultakannan kohtalon
Kuisma näkee eurojärjestelmässä paljon yhtäläisyyksiä 1800-luvulta maailmansotiin asti vallinneeseen metallikantajärjestelmään. Eri maiden valuuttoja yhdisti liitos ensin hopeaan, sitten kultaan. 1930-luvun talouskriisissä kultakanta romahti lopullisesti. Kuisman mukaan ongelma oli sama kuin eurossa. Koko muu yhteiskunta joutui joustamaan, kun tavoitteena oli rahan arvon vakauden säilyttäminen.
– Vakaudessa oli hyvät puolensa, mutta käytännössä kriisien hoitaminen oli mahdotonta, sillä julkinen valta ei kyennyt käyttämään fiskaalisia tai rahapoliittisia keinoja.
Kuisman mukaan kultakannan jäykkyys johti tutulta kuulostaviin taloudellisiin häiriötiloihin ja kuristuspolitiikkaan. Samasta syystä hän ei ennusta eurollle pitkää ikää, ellei muita ratkaisuja löydetä. Yhdentymisen sijaan eripura euroalueella on vain syventynyt. - -
- - Euroalueen järjestelmä toimii täysin samalla tavalla kuin Neuvostoliitto siinä mielessä, että puheet ja teot ovat täysin eri maailmasta, Kuisma sanoo.
Puheissa euroalue näyttäytyy yhteen hiileen puhaltavana idyllisenä perheenä, mutta Kuisman kuvaileman europerheen dynamiikka on tutumpi sosiaaliviranomaisten raporteista, kuin matkailumainoksista.
"Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan."
– Professori Markku Kuisma
– Tässä perheessä vahvimmat jäsenet käyttävät heikompia hyväkseen, ovat väkivaltaisia ja hallitsevat julmuudella, Kuisma sanoo.
– Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan. Eihän sellainen voi kestää kuin pakkovallalla. Nyt nähdään sortuuko systeemi, Kuisma uskoo.
Yle 16.7.2015
http://yle.fi/uutiset/professori_euroalueesta_suomi_on_saksan_jaloissa_raksyttava_pikkukoira/8156758
Paneeko miettimään, millaisia vaihtoehtoja Suomessa kannattaisi pikaisestikin harkita, jotta parhaiten turvattaisin Suomen kansalliset - ja siis myös tavallisten kansalaisten - edut?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Paavo_nostattaa_eurosta
keskustelua, mutta Paavo Lipposen & Sauli Niinistön askelmerkeissä Jutta Urpilaisen ja Antti Rinteen aikaansaannoksista "nauttiskelee SSS-hallitus!
"Paljon täytyy tapahtua" ja "pessimisti ei pety" ja kaikkea muuta yhtä mitäänsanomatonta saa hokea vielä viikkotolkulla pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!
Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään
ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.
Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.
Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...
.
KS. "IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"
Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.
Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.
Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.
IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."
Jussi Nurminen
Yle Uutiset
Kreikan kriisi 17.7.2015
http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238
Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista eli epätoivoinen yritys perustaa alunperin epäonnistunut euro - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!
Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.
Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!
Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä 24.7.2015 aamupäivään mennessä liki 31000 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Vrt. ”Velkahelpotuksista käydään vielä kova vääntö”
Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.
Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.
Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.
– Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.
– Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.
On välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. - -
http://demokraatti.fi/aanestys-oli-tsiprasille-pieni-voitto-ekonomisti-velkahelpotuksista-kaydaan-viela-kova-vaanto/ - Troikan_otteilla_Kreikan
lamasta uhkaa tulla pysyvä!
Kreikka tarvitsee tuntuvan velkaleikkauksen, brittiläinen ajatushautomo esittää.
Kreikan talous tulee kärsimään lisää kiristystoimista, joista maan hallitus parhaillaan neuvottelee velkojiensa kanssa, brittiläinen ajatushautomo The National Institute of Economic and Social Research (NIESR) sanoo.
Maa tarvitsisi noin 55 prosentin leikkauksen velkoihinsa, jotta sen velkasuhde putoaisi 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta, NIESR arvioi. Leikkaus on selvästi tuntuvampi kuin 30 prosenttia, jota Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on esittänyt.
NIESR varoittaa, että epärealistiset taloustavoitteet uhkaavat pitää Kreikan lamassa jatkossakin. Muut euromaat ovat toistaiseksi kieltäytyneet leikkaamasta Kreikan velkojen nimellisarvoja, vaikka muunlaisesta velkahelpotuksesta ollaankin valmiita keskustelemaan.
Ilman kunnon velkaleikkausta Kreikan lama jatkuu, NIESR kirjoittaa.
Kreikan talouden supistuminen loppuu ensi vuoden puolivälissä, NIESR arvioi. Tuolloin maan bruttokansantuote on kutistunut 30 prosenttia vuodesta 2010, jolloin kriisi toden teolla alkoi. Bkt on myös 7 prosenttia alempana kuin ennen euroon liittymistä.
http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/08/05/kreikan-lamasta-uhkaa-tulla-pysyva/20159914/12
LUE!
Greece needs wide debt relief to avoid permanent depression, thinktank warns
NIESR claims that a haircut of 55% on Greek debt is needed to give the country a chance of reducing its debt to 120% of GDP
Greece’s economy will suffer fresh damage from the austerity measures demanded by its creditors and will remain stuck in permanent depression unless it receives substantial debt relief, one of the UK’s leading thinktanks has warned.
The National Institute of Economic and Social Research said the increases in VAT reluctantly accepted by the Syriza-led coalition in Athens in exchange for a new bail out will result in a 1% fall in national output in 2016.
Greek bank shares slump again but creditor talks make progress - as it happened
Greek banking shares fall nearly 30% for second day in a row
In its quarterly analysis of the state of the global economy, NIESR said that by the time the Greek economy stops contracting in the middle of next year, gross domestic product would be 30% lower than at the start of the crisis in 2010 and 7% lower than when the country joined the single currency in 2001.
The report was published following a second day of heavy selling of bank shares on the Athens stock market. On Monday five shares comprising the banking index – National Bank of Greece, Alpha Bank, Piraeus Bank, Attica Bank and Eurobank – suffered double-digit losses, including three over the 30% limit that triggered an automatic trading suspension. The same group again suffered losses near the 30% level on Tuesday, with trading in Piraeus Bank shares suspended.
However, after falling by a sixth on Monday, the main Greek stock market index had a steadier day as it posted a decline of just over 1%.
Banks have been hit hard by a combination of a poorly performing economy, deposit flight, the rising number of non-performing loans and the capital controls introduced by the Greek government in late June. Shares in banks have lost half their value in the past two days and two thirds of their value since Syriza’s general election victory in January.
The enfeebled state of the banks has added urgency to the talks between Greece and its creditors – the European commission, the European Central Bank, the International Monetary Fund and the EU’s European Stability Mechanism rescue fund – over the terms of a proposed €86bn (£60bn) bailout. More than a quarter of the money, €25bn, is to be used to recapitalise the banks.
Euclid Tsakalotos, the Greek finance minister, said on Tuesday that talks on the privatisation of assets, a key demand by the creditors, had been going well and that a deal was likely by the end of the week. The European commission added that it was “encouraged” by progress so far.
One potential stumbling block to an agreement is the insistence of the IMF that it will not take part in a third bail out unless Greece’s debt is cut by 30%.
The NIESR report said that an even bigger cut of 55% was needed to give Greece a chance of reducing its debt to 120% of GDP by 2020. It warned that continuing to insist on “unrealistic fiscal targets” will ensure that the Greek economy will “remain in depression”. The report said: “According to our modelling, restoring debt sustainability requires a debt write-off equivalent to at least 55% of GDP, higher than the IMF’s estimate of 30%. - -”
http://www.theguardian.com/business/2015/aug/05/niesr-warns-on-further-greek-austerity
Suomen kansalliset - ja siis myös tavallisten kansalaisten - edut edellyttävät pikaista kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisen vaikutuksista!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Euroalueeseen_kuuluminen
arvioitava uudelleen, sanoo Paavo Väyrynen, joka seisoo päättäväisesti kansalaisaloitteensa takana!
Paavo Väyrynen tapasi tiistaina toimittajia Helsingissä.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) torjuu kritiikin, että hän toimisi vastoin kansalaisaloitteiden henkeä.
Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen eurojäsenyydestä on kerännyt 33500 nimeä. Väyrystä on moitittu julkisuudessa siitä, että politiikan konkari käyttää hyödykseen kansalaisaloitetta oman asiansa ajamiseen.
Väyrysen mielestä hän on europarlamentaarikkona kotimaan politiikan ulkopuolella ja voi siten käyttää kansalaisoikeuksiaan.
–Olisi outoa, jos kansanedustaja tekisi aloitteen, mutta europarlamentaarikolle se on mahdollista, Väyrynen sanoi toimittajille Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mielestä euroon liittyminen oli virhe, josta Suomen talous on kärsinyt vastoin asiantuntijoiden arvioita.
Hän ei ole keskustellut aloitteesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa, mutta sanoo puhuvansa, kun mahdollisuus siihen tulee.
Mtv 4.8.2015
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vayrynen-seisoo-yha-kansalaisaloitteensa-takana-euroon-liittyminen-oli-virhe/5250538
JK. "Väyrynen: Olin oikeassa"
"- - EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen ihmettelee, miksi Suomessa ei kuunneltu ”oikeita asiantuntijoita”, kun euroon liittymisestä päätettiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saa Väyryseltä huutia. Presidentti Martti Ahtisaarta Väyrynen syyttää jopa ”kansan harhaanjohtamisesta”.
Entinen keskustan puheenjohtaja, EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen (kesk) yllätti kesällä, kun hän alkoi kampanjoida Suomen irrottamiseksi Euroopan talous- ja rahaliitosta ja markan palauttamisesta.
Väyrysen mukaan runsaat 33500 suomalaista on allekirjoittanut hänen kansalaisaloitteensa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
– Olen ollut vauhtiin tyytyväinen, mutta minusta tuntuu, että varsinkin vanhempi väki on ollut vähän varovaista allekirjoittamaan aloitetta sähköisesti, kun siinä täytyy käyttää pankkitunnuksia, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä tänään.
Paavo Väyrynen esitteli ajatuksiaan Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mukaan 90-luvulla tapahtui kohtalokas virhe, kun eurosta ei järjestetty kansanäänestystä.
– Kansanäänestystä ei toimitettu ja kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, niin silloin sille ei annettu edes lakiehdotusta vaan ainoastaan tiedonanto, jonka perusteella päätös sitten tehtiin.
Väyrynen vastusti Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Väyrynen oli kutsunut mediaa paikalle Sokos Hotelli Vaakunan 10. kerroksen kabinettiin kuulemaan ajankohtaista euroasiaa. Hän jakoi tilaisuudessa 1997 julkaistua Paneurooppa ja uusidealismi -kirjaansa.
– Siellä se on sanottu, sivulla 107, Väyrynen toisteli ja sanoi olleensa oikeassa euron suhteen jo silloin, kun Suomi oli yhteisvaluuttaan liittymässä.
Kirjassa todetaan mm. seuraavaa: ”Eurooppa ei ole sellainen optimaalinen valuutta-alue, jolle yhden valuutan järjestelmä soveltuisi. Unionin jäsenmaiden taloudellinen rakenne on erilainen; niillä on myös erilainen kehitysvaihe- ja vauhti. Joidenkin kansantalouksien inflaatioherkkyys on suurempi kuin toisten, ja niiden riippuvuus muiden valuuttojen – ennen muuta dollarin – kurssivaihteluista on erilainen. Nykyisessä järjestelmässä valuuttakurssit tarvittaessa joustava, joten pahoja ongelmia ei pääse syntymään. Jos koko EU:n alueella on käytössä vain yksi valuutta, syntyy väistämättä alueellisia kehityseroja.”
Kirjassa Väyrynen myös ennusti, että yhden valuutan järjestelmä johtaa väistämättä kohti liittovaltiota. ”Kun rahapolitiikka on yhteinen, joudutaan muukin keskeinen talouspolitiikka yhdenmukaistamaan ja/tai siirtämään unionille.”
Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
– Panin kyllä merkille, että jossain haastattelussa Sauli Niinistö sanoi, että nykytiedoilla hän ei olisi kannattanut yhtenäisvaluuttaa. Minä voin huomauttaa, että nykytiedot olivat 1997 olemassa, että jos oltaisiin vain kuunneltu oikeita asiantuntijoita ja tahoja, niin ei oltaisi tehtyä tuota virhettä, Väyrynen sanoi.
Sauli Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Presidentti Martti Ahtisaaren 90-luvun europerusteluja Väyrynen sanoi pitävänsä suorastaan uskomattomina.
– Onhan se uskomatonta, että Ahtisaari sanoi, että tämä on turvallisuuspoliittinen kysymys, että Suomi menee euroon. Roskapuhetta ja kansan harhaanjohtamista! "
IS 4.8.2015
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html
Siksikin on syytä allekirjoittaa mitä pikimmin - kohta jo 34000 allekirjoitusta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Mihin_joutuisimmekaan
ilman Paavoja, onhan niitä Suomessa peräti ainakin kahdenlaisia!
Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:
"tosi kylmää" ja "pimeää"
olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!
Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä
varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin, vaikkapa vanhan virsilaulun tahdittamana ...
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
ymmärtäisi panna nimen alle
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Saarikko_ottaa
mitä puoluejohtaja Sipilä tohtii hänelle antaa.
Heistä kummankin tietämys EU:sta, eurosta, euroalueesta ja esim. Kreikan eli euron kriisistä on sellaista keskimääräista oskariolemattoman tasoa.
Yhteensäkään he tuskin lienevät lukeneet sitä määrää yhteiskunnallista kirjallisuutta kuin mitä eruroparlamentaarikko Väyrynen on monikymmenvuotisen poliittisen toimintansa aikana kirjoittanut. Siksipä kai keskustan nykypuheenjohtajista kumpaisenkin yhteiskunnallinen sanoma on "paljon täytyy vielä tapahtua" ja "pessimisti ei pety" eli varsin mitäänsanomatonta tasoa.
Liki absoluuttista asioiden ja kokonaisuuksien ymmärtämättömyyttä on varapuheenjohtaja Saarikko kyennyt taannoisessa Suomenmaan pikkujutussa sullomaan yhteen ainoaan virkkeeseen:
"Saarikko sanoo, että vaikka keskusta alkujaan suhtautui kriittisesti euroon liittymiseen, puolue on kuitenkin Suomen eurojäsenyyden aikana halunnut tukea yhteisvaluuttaa."
http://yle.fi/uutiset/saarikko_ottaa_etaisyytta_vayrysen_eurokansanaanestykseen__ei_keskustan_aloite/8168989
JK. Lohduton ajankuva keskustan poliittisesta olemuksesta pelkistettynä:
"Kun kaikki ajattelevat kuin johtaja, ei monikaan ajattele".
Siksikin on tarpeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Professori_Haaparannan
kritiikki oikeaan osuva:
”Kreikan kriisi on ratkaistavissa helposti”!
Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta suomii kovin sanoin niin kutsutun troikan Kreikka-politiikkaa tänään julkaisemassaan Akateemisen talousblogin kirjoituksessa.
Professorin mukaan Kreikan kriisi olisi ratkaistavissa helposti, kunhan tosiasiat tunnustetaan.
Troikka eli EU:n komissio, kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan keskuspankki tulkitsee, että Kreikan velka suhteessa maan bruttokansantuotteeseen on 180 prosenttia.
Haaparanta on kuitenkin sitä mieltä, että Kreikan todellinen velkataakka on puolet tästä. Väitettään hän perustelee sillä, että Kreikan velkoja on jo todellisuudessa annettu anteeksi, vaikka troikka ei tätä suostu myöntämään.
– Lainaehtojen keventäminen on kuitenkin täysin sama asia kuin lainojen anteeksianto, vaikka ne formaalisti erotetaankin toisistaan, Haaparanta kirjoittaa.
Velkojen anteeksianto pitää myöntää
Hän vetoaa belgialaisekonomisti Paul de Grauwen laskelmiin, jonka mukaan Kreikan todellinen velkasuhde on todellisuudessa 90 prosenttia, ei 180.
Jos velkojen anteeksianto myönnetään tosiasiaksi, ei Kreikka todellisuudessa ole vararikossa, joten EKP:lla ei ole omien sääntöjensä valossa oikeuttaa lopettaa Kreikan pankkien tukemista.
Haaparanta kirjoittaa, että troikan tulkinta ja toimet ovat vahingoittaneet Kreikkaa pahasti. Maan BKT:n kasvu on romahtanut, ja se on joutunut taloutta syövyttävään deflaatioon.
– Kreikan kriisi on siis ratkaistavissa helposti, Haaparanta toteaa.
Hänen mukaansa EU:n, euromaiden ja troikan pitäisi myöntää, että Kreikan velkoja on jo annettu anteeksi, eikä maa ole konkurssissa. Kuristuspolitiikalle olisi pantava piste ja antaa Kreikan taloudelle mahdollisuus kasvaa.
EU:n oikeisto haluaa säilyttää kasvonsa
Haaparannan mielestä syy troikan toimille ei ole rationaalinen, vaan perustuu poliittiseen ideologiaan.
EU:n vahvasti oikeustolainen johto retuuttaa Kreikan julkista sektoria välittämättä seurauksista. Myöntämällä tosiasiat, EU-johto tunnustaisi tämän politiikan epäonnistumisen, kuuluu professorin tulkinta.
Toinen syy on Haaparannan mukaan se, että EU-maiden johdon on vaikeaa myöntää kansalaisilleen kaikkien vuosien jälkeen, että Kreikka on saanut lainojaan anteeksi.
Mtv 08.07.2015
http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/suomalaisprofessori-kreikan-kriisi-on-ratkaistavissa-helposti-nain-se-kay/5217706
JK. Haaparanta on ennenkin kritisoinut troikan politiikkaa blogissaan.
Professori tylyttää EU:ta: Kreikan talous tuhottiin
Professori Pertti Haaparantaa syyttää blogissaan troikkaa Kreikan talousahdingon syventämisestä.
Kreikan väite, että Troikan kanssa sovittu talous ohjelma on ongelma, ei ratkaisu, on tosi, kirjoittaa Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta blogissaan.
Haaparanta toteaa Akateemisessa talousblogissa, että Kreikka pantiin hyväksymään ohjelma, jonka seuraukset poikkesivat välittömästi arvioiduista.
"IMF on jo myöntänyt ohjelman virheet, erityisesti sen, että ohjelman pohjana olevissa laskelmissa aliarvioitiin karkeasti haitalliset vaikutukset Kreikan talouteen", Haaparanta kirjoittaa.
Haaparannan mukaan ohjelman vuoksi Kreikan ahdinko kasvoi, jolloin se tarvitsi "lisätukea". Ohjelmaehtoja ei tästäkään huolimatta löysennetty, vaan niitä kiristettiin, mikä edelleen pahensi Kreikan tilannetta. Tilanne huononi sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Mitään ei siis otettu opiksi, vaikka uutta tietoa ohjelman vaikutuksista oli saatavissa. EU:n komissio perusteli talouspaaston järkähtämöntä jatkamista kiireellä ja tiedon puutteella.
Professori Haaparanta lisää löylyä toteamalla, että "troikka (EU:n komissio, IMF ja EKP) siis yksikäsitteisesti rikkoi Kreikan kanssa tehdyt sopimukset heti alussa, sillä ohjelmien seuraukset erosivat arvioidusta.
Julkisuudessa on vaadittu Kreikkaa noudattamaan yhteisesti hyväksyttyjä sopimuksia. Eikö sama vastuu kuulu toisellekin osapuolelle? Ja jos kuuluu, eikö silloin Kreikan vaatimus budjettiylijäämävaatimuksen alentamisesta ole kohtuullinen?"
Blogin näkemyksen mukaan Kreikalta vaaditut sopeutustoimet ovat olleet myös täysin suhteettomat. Haaparannan johtopäätös on, että maalta on vaadittu "suorastaan taloutta tuhoavia toimia muihin kriisimaihin verrattuna". Portugaliin verrattuna Kreikan leikkaukset ovat olleet lähes kolminkertaiset.
Haaparanta kysyykin, että "jos Suomelta vaadittaisiin 22 prosentin leikkausta julkisiin menoihin, niin millähän tavalla Suomessa voitaisiin välttää toistamasta Kreikan "virheet"? Valtion menoista kun valtaosa menee juuri sosiaali- ja terveyssektorille sekä koulutukseen. Käytännössä Kreikan kaltaista menojen leikkausta on mahdotonta toteuttaa heikentämättä perussosiaaliturvaa, -terveydenhoitoa ja -koulutusta.- -"
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/professori-tylyttaa-euta-kreikan-talous-tuhottiin/sV86yvby
Siksikin tarpeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Sipilä_ja_Saarikko
Väyryseltä kovaa kuittia Ahtisaarelle – ”Roskapuhetta ja kansan harhaanjohtamista!”
.
EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen ihmettelee, miksi Suomessa ei kuunneltu "oikeita asiantuntijoita", kun euroon liittymisestä päätettiin.
Entinen keskustan puheenjohtaja, EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen (kesk) yllätti kesällä, kun hän alkoi kampanjoida Suomen irrottamiseksi Euroopan talous- ja rahaliitosta ja markan palauttamisesta.
Väyrysen mukaan runsaat 33500 suomalaista on allekirjoittanut hänen kansalaisaloitteensa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
–Olen ollut vauhtiin tyytyväinen, mutta minusta tuntuu, että varsinkin vanhempi väki on ollut vähän varovaista allekirjoittamaan aloitetta sähköisesti, kun siinä täytyy käyttää pankkitunnuksia, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä tänään.
Väyrysen mukaan 90-luvulla tapahtui kohtalokas virhe, kun eurosta ei järjestetty kansanäänestystä.
–Kansanäänestystä ei toimitettu ja kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, niin silloin sille ei annettu edes lakiehdotusta vaan ainoastaan tiedonanto, jonka perusteella päätös sitten tehtiin.
Väyrynen vastusti Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Väyrynen oli kutsunut mediaa paikalle Sokos Hotelli Vaakunan 10. kerroksen kabinettiin kuulemaan ajankohtaista euroasiaa. Hän jakoi tilaisuudessa 1997 julkaistua Paneurooppa ja uusidealismi -kirjaansa.
–Siellä se on sanottu, sivulla 107, Väyrynen toisteli ja sanoi olleensa oikeassa euron suhteen jo silloin, kun Suomi oli yhteisvaluuttaan liittymässä.
Kirjassa todetaan mm. seuraavaa: ”Eurooppa ei ole sellainen optimaalinen valuutta-alue, jolle yhden valuutan järjestelmä soveltuisi. Unionin jäsenmaiden taloudellinen rakenne on erilainen; niillä on myös erilainen kehitysvaihe- ja vauhti. Joidenkin kansantalouksien inflaatioherkkyys on suurempi kuin toisten, ja niiden riippuvuus muiden valuuttojen – ennen muuta dollarin – kurssivaihteluista on erilainen. Nykyisessä järjestelmässä valuuttakurssit tarvittaessa joustava, joten pahoja ongelmia ei pääse syntymään. Jos koko EU:n alueella on käytössä vain yksi valuutta, syntyy väistämättä alueellisia kehityseroja.”
Kirjassa Väyrynen myös ennusti, että yhden valuutan järjestelmä johtaa väistämättä kohti liittovaltiota. ”Kun rahapolitiikka on yhteinen, joudutaan muukin keskeinen talouspolitiikka yhdenmukaistamaan ja/tai siirtämään unionille.”
Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
–Panin kyllä merkille, että jossain haastattelussa Sauli Niinistö sanoi, että nykytiedoilla hän ei olisi kannattanut yhtenäisvaluuttaa. Minä voin huomauttaa, että nykytiedot olivat 1997 olemassa, että jos oltaisiin vain kuunneltu oikeita asiantuntijoita ja tahoja, niin ei oltaisi tehtyä tuota virhettä, Väyrynen sanoi.
Presidentti Martti Ahtisaaren 90-luvun europerusteluja Väyrynen sanoi pitävänsä suorastaan uskomattomina.
–Onhan se uskomatonta, että Ahtisaari sanoi, että tämä on turvallisuuspoliittinen kysymys, että Suomi menee euroon. Roskapuhetta ja kansan harhaanjohtamista!
Toimittaja: IS / Mika Koskinen
Kuvaaja: IS / Emma Karasjoki
ISTV 4.8.2015
http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1438655866861.html?pos=nosto-0
JK. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ja varapuheenjohtaja Annika Saarikon EU- ja euroasioiden tuntemus on vaarallisen vähäinen!
Heistä kummankin tietämys EU:sta, eurosta, euroalueesta ja esim. Kreikan eli euron kriisistä on sellaista keskimääräista oskariolemattoman tasoa.
Yhteensäkään he tuskin lienevät lukeneet sitä määrää yhteiskunnallista kirjallisuutta kuin mitä eruroparlamentaarikko Väyrynen on monikymmenvuotisen poliittisen toimintansa aikana kirjoittanut. Siksipä kai keskustan nykypuheenjohtajista kumpaisenkin yhteiskunnallinen sanoma on "paljon täytyy vielä tapahtua" ja "pessimisti ei pety" eli varsin mitäänsanomatonta tasoa.
Liki absoluuttista asioiden ja kokonaisuuksien ymmärtämättömyyttä on varapuheenjohtaja Saarikko kyennyt taannoisessa Suomenmaan pikkujutussa sullomaan yhteen ainoaan virkkeeseen:
"Saarikko sanoo, että vaikka keskusta alkujaan suhtautui kriittisesti euroon liittymiseen, puolue on kuitenkin Suomen eurojäsenyyden aikana halunnut tukea yhteisvaluuttaa."
http://yle.fi/uutiset/saarikko_ottaa_etaisyytta_vayrysen_eurokansanaanestykseen__ei_keskustan_aloite/8168989
JK. Lohduton ajankuva keskustan poliittisesta olemuksesta pelkistettynä:
"Kun kaikki ajattelevat kuin johtaja, ei monikaan ajattele".
Siksikin on tarpeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Jo_yli_34000
allekirjoittajaa verkossa - ja alle kolmessa viikossa!
Valtaa pitävän harvainvallan kauhistukseksi allekirjoitusvauhti näyttää
varsin lupaavalta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Euroon_siirtyminen_oli
kertakaikkisen paha virhe!
Paavo Väyrynen tapasi tiistaina toimittajia Helsingissä ja selosti kansalaisaloitteensa taustaa.
Ks.
http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1438655866861.html?pos=nosto-0
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) torjuu kritiikin, että hän toimisi vastoin kansalaisaloitteiden henkeä.
Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen eurojäsenyydestä on kerännyt 33500 nimeä. Väyrystä on moitittu julkisuudessa siitä, että politiikan konkari käyttää hyödykseen kansalaisaloitetta oman asiansa ajamiseen.
Väyrysen mielestä hän on europarlamentaarikkona kotimaan politiikan ulkopuolella ja voi siten käyttää kansalaisoikeuksiaan.
–Olisi outoa, jos kansanedustaja tekisi aloitteen, mutta europarlamentaarikolle se on mahdollista, Väyrynen sanoi toimittajille Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mielestä euroon liittyminen oli virhe, josta Suomen talous on kärsinyt vastoin asiantuntijoiden arvioita.
Hän ei ole keskustellut aloitteesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa, mutta sanoo puhuvansa, kun mahdollisuus siihen tulee.
Mtv 4.8.2015
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vayrynen-seisoo-yha-kansalaisaloitteensa-takana-euroon-liittyminen-oli-virhe/5250538
JK. "Väyrynen: Olin oikeassa"
"- - EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen ihmettelee, miksi Suomessa ei kuunneltu ”oikeita asiantuntijoita”, kun euroon liittymisestä päätettiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saa Väyryseltä huutia. Presidentti Martti Ahtisaarta Väyrynen syyttää jopa ”kansan harhaanjohtamisesta”.
Entinen keskustan puheenjohtaja, EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen (kesk) yllätti kesällä, kun hän alkoi kampanjoida Suomen irrottamiseksi Euroopan talous- ja rahaliitosta ja markan palauttamisesta.
Väyrysen mukaan runsaat 33500 suomalaista on allekirjoittanut hänen kansalaisaloitteensa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
– Olen ollut vauhtiin tyytyväinen, mutta minusta tuntuu, että varsinkin vanhempi väki on ollut vähän varovaista allekirjoittamaan aloitetta sähköisesti, kun siinä täytyy käyttää pankkitunnuksia, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä tänään.
Paavo Väyrynen esitteli ajatuksiaan Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mukaan 90-luvulla tapahtui kohtalokas virhe, kun eurosta ei järjestetty kansanäänestystä.
– Kansanäänestystä ei toimitettu ja kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, niin silloin sille ei annettu edes lakiehdotusta vaan ainoastaan tiedonanto, jonka perusteella päätös sitten tehtiin.
Väyrynen vastusti Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Väyrynen oli kutsunut mediaa paikalle Sokos Hotelli Vaakunan 10. kerroksen kabinettiin kuulemaan ajankohtaista euroasiaa. Hän jakoi tilaisuudessa 1997 julkaistua Paneurooppa ja uusidealismi -kirjaansa.
– Siellä se on sanottu, sivulla 107, Väyrynen toisteli ja sanoi olleensa oikeassa euron suhteen jo silloin, kun Suomi oli yhteisvaluuttaan liittymässä.
Kirjassa todetaan mm. seuraavaa: ”Eurooppa ei ole sellainen optimaalinen valuutta-alue, jolle yhden valuutan järjestelmä soveltuisi. Unionin jäsenmaiden taloudellinen rakenne on erilainen; niillä on myös erilainen kehitysvaihe- ja vauhti. Joidenkin kansantalouksien inflaatioherkkyys on suurempi kuin toisten, ja niiden riippuvuus muiden valuuttojen – ennen muuta dollarin – kurssivaihteluista on erilainen. Nykyisessä järjestelmässä valuuttakurssit tarvittaessa joustava, joten pahoja ongelmia ei pääse syntymään. Jos koko EU:n alueella on käytössä vain yksi valuutta, syntyy väistämättä alueellisia kehityseroja.”
Kirjassa Väyrynen myös ennusti, että yhden valuutan järjestelmä johtaa väistämättä kohti liittovaltiota. ”Kun rahapolitiikka on yhteinen, joudutaan muukin keskeinen talouspolitiikka yhdenmukaistamaan ja/tai siirtämään unionille.”
Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
– Panin kyllä merkille, että jossain haastattelussa Sauli Niinistö sanoi, että nykytiedoilla hän ei olisi kannattanut yhtenäisvaluuttaa. Minä voin huomauttaa, että nykytiedot olivat 1997 olemassa, että jos oltaisiin vain kuunneltu oikeita asiantuntijoita ja tahoja, niin ei oltaisi tehtyä tuota virhettä, Väyrynen sanoi.
Sauli Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Presidentti Martti Ahtisaaren 90-luvun europerusteluja Väyrynen sanoi pitävänsä suorastaan uskomattomina.
– Onhan se uskomatonta, että Ahtisaari sanoi, että tämä on turvallisuuspoliittinen kysymys, että Suomi menee euroon. Roskapuhetta ja kansan harhaanjohtamista! "
IS 4.8.2015
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html
Siksikin syytä allekirjoittaa heti
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Annaika_Saarikko_
on tietämykseltään varsin säälittävä, ja Keskustan varapuheenjohtajana hän ei ymmärrä edes sitä, miten puoluejohtaja Sipilä tohti antaa hänelle tehtäväksi yrittää torpata kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen erittäin pitävästi perustellun kansalaisalaoitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi euroalueeseen kuulumisesta.
Ks. ISTV 4.8.2015
http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1438655866861.html?pos=nosto-0
Itse asiassa kummankin keskusta puoluejohdosta, siis sekä Sipilän että Saarikon
tietämys EU:sta, eurosta, euroalueesta ja esim. Kreikan eli euron kriisistä on - surullista keskustan ja ennen muuta kansan kannalta - sellaista keskimääräista oskariolemattoman tasoa.
Euroalueen kriisitä (s.o. yhteisvaluutta-alueen toimimattomuudesta) kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt.
Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Yhteensäkään he tuskin lienevät lukeneet sitä määrää yhteiskunnallista kirjallisuutta kuin mitä europarlamentaarikko Väyrynen on monikymmenvuotisen poliittisen toimintansa aikana kirjoittanut. Siksipä kai keskustan nykypuheenjohtajista kumpaisenkin yhteiskunnallinen sanoma on "paljon täytyy vielä tapahtua" ja "pessimisti ei pety" eli varsin mitäänsanomatonta tasoa.
Liki absoluuttista asioiden ja kokonaisuuksien ymmärtämättömyyttä on varapuheenjohtaja Saarikko kyennyt taannoisessa Suomenmaan pikkujutussa sullomaan yhteen ainoaan virkkeeseen:
"Saarikko sanoo, että vaikka keskusta alkujaan suhtautui kriittisesti euroon liittymiseen, puolue on kuitenkin Suomen eurojäsenyyden aikana halunnut tukea yhteisvaluuttaa."
http://yle.fi/uutiset/saarikko_ottaa_etaisyytta_vayrysen_eurokansanaanestykseen__ei_keskustan_aloite/8168989
JK. Lohduton ajankuva keskustan poliittisesta olemuksesta pelkistettynä:
"Kun kaikki ajattelevat kuin johtaja, ei monikaan ajattele".
Siksikin on tarpeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Itsenäistä_päätäntää
ja kansanvaltaa on liittovaltiokehitysuhan alla puolustettava kaikin kansanvaltaisin keinoin!
Jokikisen suomalaisen on syytä lukea europarlamentaarikko Paavo Väyrysen erittäin hyvin sekä taloudellisesti ja poliittisesti että valtio-oikeudellisesti perusteltu aloite!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Tosiasiaahan kirjoittaa kansalaisaloitteessaan Väyrynen joka sanan!
Ihmekö siis tuo, ettäkKaikkiaan 34102 kannatusilmoitusta oli kirjattu siis jo äsken eli 7.8.2015 klo 15.45 vasta 16.7.2015 vireille pannulle kansalaisaloitteelle, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Kreikan kriisistä, joka oikeastaan on koko euron ja euroalueen kriisi, puhuttaessa on syytä todeta, että
multimiljonääri Juha Sipilän tapainenko vale-keskustalainen pääministeri on sovelias antamaan veronkeruuohjeita kreikkalaisille, itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
Yleisesti tiedossahan on niin Kreikassa kuin luonnollisesti Suomessakin, että "Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitran myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
Vähemmän tiedossa - kiitos pääministeri Sipilän tietoisen salailun - se, että
"- - Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on muuten vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, joka lienee kirjoittanut myös Juha Sipilän taatusti ainoan itsensä kirjoittaman kirjan eli muutamakymmensivuisen pikkuvihkosen ennen Keskustan puheenjohtajavaalia tässä taannoin...
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
Hyvä on myös tietää, miten vaarallista on sekä Suomen että Suomen keskustan kannalta se, mitä tietää, että IT-insinööri Sipilä on tottunut hyväksikäyttämään myös ns. uskonnollista suuntaustaan eli lestadiolaista Rauhan Sanaa aivan ikiomiin tarpeisiinsa.
Kuten taannoin "- -Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin, Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, joka on Sipilän vaimon veli...
Rovasti Juntunen arvioi muuten Suomen Kuvalehdelle, että Rauhan Sanalla on jäseniä Suomessa noin 1000, mutta kannattajia noin 10 000."
Joten paljon on häkäpönttöön höyrähtäneitä kertynyt nyt isänmaata kuin sukuyritystä johtavalle puoluejohtajalle, jolta terävintä kuultavaa on muutaman kuukauden ajan ollut "pessimisti ei pety" -hokema, jonka senkin on taatusi kehittänyt keskustan uusoikeistolainen teologinen aivotrusti?!
IL 15.4.2015
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml
Vrt.
Keskustanuorten vpj. Katja Asikaisen kirjoitti HS:ssa: "Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kaikkein köyhimpiin" osuvasti:
"Keskustan johtaman oikeistohallituksen hallitusohjelma on alkiolaisen ihmisyysaatteen hautaus. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat yksiselitteisesti suomalaisen yhteiskunnan kaikista köyhimpiin: opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Koskaan ennen en ole ollut yhtä pettynyt ja ahdistunut puolueeni toiminnan vuoksi. - -
- - Johtajien suulla sanotaan, että kaikkiin sattuu ja että hyvätuloisten on kannettava muita suurempi vastuu, mutta se ei pidä paikkaansa. Tinkimiseen pakotettuja ovat ne, joilla on jo ennestään taloudellisesti tiukinta. Pääministerin vetoaminen hyvään tahtoon ja palkkojen alentamiseen vapaaehtoisesti tuntuu vitsiltä.
Keskustasta on tullut kokoomuksen jatke, pragmaattinen elinkeinoelämän edunvalvoja ja valtionhoitajapuolue, jossa aate näkyy vain puheenjohtajan puoluekokouspuheissa, ei teoissa.
Vaihtoehtona uusliberalistiselle talouspolitiikalle olisi ollut ottaa sosiaalidemokraatit mukaan hallitukseen, kuten keskustan puoluevaltuuston enemmistö halusi. - -
Hallituspolitiikkaa olisi voitu rakentaa maltillisemmille leikkauksille esimerkiksi luopumalla verovähennyksistä tai jättämällä tuloveron kevennys tekemättä. Kaikista vähiten järkeä on autoveron kevennyksessä, joka on kädenojennus vauraalle väestönosalle.- -
- - Miksi vaalikampanjassa keskusta puhui kahden miljardin leikkauksista, kun lopputuloksena pelkästään menoleikkauksia tehdään kuudella miljardilla?- -
Olen keskustalainen, koska Santeri Alkion määrittelemä ihmisyysaate on asettanut aina ihmisten, alueiden ja luonnon hyvinvoinnin ensisijaiseksi. Nykyinen keskustalainen politiikka on kaukana aatteesta, johon olen sitoutunut."
Katja Asikainen"
http://www.hs.fi/mielipide/a1433302477294?ref=hs-top4-2
Etenkin jokaisen Suomen keskustan kunniakasta historiaa arvostavan kansanvallan kannattajan on syytä allekirjoittaa mitä pikimmin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Itsenäistä_päätäntää
ja kansanvaltaa on liittovaltiokehitysuhan alla puolustettava kaikin kansanvaltaisin keinoin!
Jokikisen suomalaisen on syytä lukea europarlamentaarikko Paavo Väyrysen erittäin hyvin sekä taloudellisesti ja poliittisesti että valtio-oikeudellisesti perusteltu aloite!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Tosiasiaahan kirjoittaa kansalaisaloitteessaan Väyrynen joka sanan!
Ihmekö siis tuo, ettäkKaikkiaan 34102 kannatusilmoitusta oli kirjattu siis jo äsken eli 7.8.2015 klo 15.45 vasta 16.7.2015 vireille pannulle kansalaisaloitteelle, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Kreikan kriisistä, joka oikeastaan on koko euron ja euroalueen kriisi, puhuttaessa on syytä todeta, että
multimiljonääri Juha Sipilän tapainenko vale-keskustalainen pääministeri on sovelias antamaan veronkeruuohjeita kreikkalaisille, itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
Yleisesti tiedossahan on niin Kreikassa kuin luonnollisesti Suomessakin, että "Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitran myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
Vähemmän tiedossa - kiitos pääministeri Sipilän tietoisen salailun - se, että
"- - Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on muuten vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, joka lienee kirjoittanut myös Juha Sipilän taatusti ainoan itsensä kirjoittaman kirjan eli muutamakymmensivuisen pikkuvihkosen ennen Keskustan puheenjohtajavaalia tässä taannoin...
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
Hyvä on myös tietää, miten vaarallista on sekä Suomen että Suomen keskustan kannalta se, mitä tietää, että IT-insinööri Sipilä on tottunut hyväksikäyttämään myös ns. uskonnollista suuntaustaan eli lestadiolaista Rauhan Sanaa aivan ikiomiin tarpeisiinsa.
Kuten taannoin "- -Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin, Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, joka on Sipilän vaimon veli...
Rovasti Juntunen arvioi muuten Suomen Kuvalehdelle, että Rauhan Sanalla on jäseniä Suomessa noin 1000, mutta kannattajia noin 10 000."
Joten paljon on häkäpönttöön höyrähtäneitä kertynyt nyt isänmaata kuin sukuyritystä johtavalle puoluejohtajalle, jolta terävintä kuultavaa on muutaman kuukauden ajan ollut "pessimisti ei pety" -hokema, jonka senkin on taatusi kehittänyt keskustan uusoikeistolainen teologinen aivotrusti?!
IL 15.4.2015
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml
Vrt.
Keskustanuorten vpj. Katja Asikaisen kirjoitti HS:ssa: "Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kaikkein köyhimpiin" osuvasti:
"Keskustan johtaman oikeistohallituksen hallitusohjelma on alkiolaisen ihmisyysaatteen hautaus. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat yksiselitteisesti suomalaisen yhteiskunnan kaikista köyhimpiin: opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Koskaan ennen en ole ollut yhtä pettynyt ja ahdistunut puolueeni toiminnan vuoksi. - -
- - Johtajien suulla sanotaan, että kaikkiin sattuu ja että hyvätuloisten on kannettava muita suurempi vastuu, mutta se ei pidä paikkaansa. Tinkimiseen pakotettuja ovat ne, joilla on jo ennestään taloudellisesti tiukinta. Pääministerin vetoaminen hyvään tahtoon ja palkkojen alentamiseen vapaaehtoisesti tuntuu vitsiltä.
Keskustasta on tullut kokoomuksen jatke, pragmaattinen elinkeinoelämän edunvalvoja ja valtionhoitajapuolue, jossa aate näkyy vain puheenjohtajan puoluekokouspuheissa, ei teoissa.
Vaihtoehtona uusliberalistiselle talouspolitiikalle olisi ollut ottaa sosiaalidemokraatit mukaan hallitukseen, kuten keskustan puoluevaltuuston enemmistö halusi. - -
Hallituspolitiikkaa olisi voitu rakentaa maltillisemmille leikkauksille esimerkiksi luopumalla verovähennyksistä tai jättämällä tuloveron kevennys tekemättä. Kaikista vähiten järkeä on autoveron kevennyksessä, joka on kädenojennus vauraalle väestönosalle.- -
- - Miksi vaalikampanjassa keskusta puhui kahden miljardin leikkauksista, kun lopputuloksena pelkästään menoleikkauksia tehdään kuudella miljardilla?- -
Olen keskustalainen, koska Santeri Alkion määrittelemä ihmisyysaate on asettanut aina ihmisten, alueiden ja luonnon hyvinvoinnin ensisijaiseksi. Nykyinen keskustalainen politiikka on kaukana aatteesta, johon olen sitoutunut."
Katja Asikainen"
http://www.hs.fi/mielipide/a1433302477294?ref=hs-top4-2
Etenkin jokaisen Suomen keskustan kunniakasta historiaa arvostavan kansanvallan kannattajan on syytä allekirjoittaa mitä pikimmin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Vaihtoehdotonta_olisi
politiikka ilman Paavoja, onhan niitä Suomessa peräti ainakin kahdenlaisia!
Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia pelottelijoiksi:
"tosi kylmää" ja "pimeää"
olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!
Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä
varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin, vaikkapa vanhan virsilaulun tahdittamana ...
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
Hyvä on katsoa
Ks. ISTV 4.8.2015
http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1438655866861.html?pos=nosto-0
jotta oitis ymmärtäisi panna nimen alle
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Velkahelpotusta_on
Kreikalle annettava professori Markku Kuisman arvion mukaan - nykyisenkaltaisella pakottamis- ja kuristamispolitiikalla eurolla ei ole pitkää ikää!
"Professori euroalueesta: "Suomi on Saksan jaloissa räksyttävä pikkukoira!"
ja "Nyt nähdään sortuuko systeemi", Kuisma arvioi euroalueen nykyistä jo vuosikausia jatkunutta kriisiä.
"- - Suomi on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen valinnut muista Pohjoismaista poikkeavan tien Saksan kyljessä, sanoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma. Ratkaisu näkyy Kreikan kriisissä, jossa ankaran linjan valinnut Suomi pyrkii Kuisman mukaan miellyttämään Saksaa. - -
- - Brysselin lainaneuvotteluissa Suomi on vetänyt tiukkaa linjaa Kreikan suhteen. Linjalla on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisman mukaan oma luonteva historiallinen taustansa.
– Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse. On käytetty vertausta suuren Saksan jaloissa räksyttävästä pikkukoirasta. Vahvimman uroksen kylkeenhän kannattaa hakeutua, ja nyt Euroopassa Saksa on sitä, Kuisma sanoo.
Taloushistoriaan erikoistunut Kuisma näkee nykyisessä tilanteessa paljon yhtymäkohtia viimeisen sadan vuoden eurooppalaisiin murrosvaiheisiin. Eurooppalaisen valtapolitiikan rakenteet saivat Suomen asemoitumaan lähelle Saksaa itsenäisyytensä alkuvaiheista lähtien.
"Suomi seuraa Saksaa ja pyrkii keräämään pisteitä Berliinistä olemalla paavillisempi kuin paavi itse."
Saksan tappio toisessa maailmansodassa katkaisi maiden välisen yhteyden pitkäksi aikaa, mutta Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen Suomi löysi taas tukensa ja liittolaisensa Saksasta.
– Se oli sinänsä Suomelle luonteva ratkaisu, mutta kiinnostavaa on se, että muut Pohjoismaat lähtivät eri suuntaan. Ne hakevat enemmän tukea Britannian suunnasta. Suomi on vähän kaksijakoinen. Toisaalta on ajettu tällaista Saksan reunavaltion moralistista suuntaa, välillä taas on liberaalimpaa pohjoismaista suuntausta, Kuisma sanoo. - -
Professori Markku Kuisman mielestä tästä on Kreikan ja euron kriisin nykytilanteessa kysymys:
Suomi on ajanut tiukkaa linjaa Kreikkaa koskevissa neuvotteluissa.
Kuisman mielestä liittovaltiokehityksen on syvennyttävä, mikäli eurojärjestelmän halutaan jatkuvan nykyisellään.
Liittovaltiokehityksen vaihtoehtona on Kuisman mukaan joko eurojärjestelmän osittainen hallittu purkaminen tai hajoaminen.
Professori Markku Kuisma näkee Suomen linjaukset osana pitkää jatkumoa, jossa Suomi pyrkii asemoimaan itsensä Saksan kumppaniksi.
Kreikalta vaadittavat muutokset eivät onnistu Kuisman mielestä kuukausien tai edes lähivuosien aikana, koska muutettavien rakenteiden taustalla on jopa tuhansien vuosien kehitys. - -"
"- - Euro voi kokea kultakannan kohtalon
Kuisma näkee eurojärjestelmässä paljon yhtäläisyyksiä 1800-luvulta maailmansotiin asti vallinneeseen metallikantajärjestelmään. Eri maiden valuuttoja yhdisti liitos ensin hopeaan, sitten kultaan. 1930-luvun talouskriisissä kultakanta romahti lopullisesti. Kuisman mukaan ongelma oli sama kuin eurossa. Koko muu yhteiskunta joutui joustamaan, kun tavoitteena oli rahan arvon vakauden säilyttäminen.
– Vakaudessa oli hyvät puolensa, mutta käytännössä kriisien hoitaminen oli mahdotonta, sillä julkinen valta ei kyennyt käyttämään fiskaalisia tai rahapoliittisia keinoja.
Kuisman mukaan kultakannan jäykkyys johti tutulta kuulostaviin taloudellisiin häiriötiloihin ja kuristuspolitiikkaan. Samasta syystä hän ei ennusta eurollle pitkää ikää, ellei muita ratkaisuja löydetä. Yhdentymisen sijaan eripura euroalueella on vain syventynyt. - -
- - Euroalueen järjestelmä toimii täysin samalla tavalla kuin Neuvostoliitto siinä mielessä, että puheet ja teot ovat täysin eri maailmasta, Kuisma sanoo.
Puheissa euroalue näyttäytyy yhteen hiileen puhaltavana idyllisenä perheenä, mutta Kuisman kuvaileman europerheen dynamiikka on tutumpi sosiaaliviranomaisten raporteista, kuin matkailumainoksista.
"Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan."
– Professori Markku Kuisma
– Tässä perheessä vahvimmat jäsenet käyttävät heikompia hyväkseen, ovat väkivaltaisia ja hallitsevat julmuudella, Kuisma sanoo.
– Vaikea kuvitella, että tämän päivän Euroopassa pystyttäisiin kovin pitkään rakentamaan rahajärjestelmää sen varaan, että ne jotka eivät pärjää, pakotetaan siihen mukaan. Eihän sellainen voi kestää kuin pakkovallalla. Nyt nähdään sortuuko systeemi, Kuisma uskoo.
Yle 16.7.2015
http://yle.fi/uutiset/professori_euroalueesta_suomi_on_saksan_jaloissa_raksyttava_pikkukoira/8156758
Paneeko miettimään, millaisia vaihtoehtoja Suomessa kannattaisi pikaisestikin harkita, jotta parhaiten voitaisiin turvata Suomen kansalliset - ja siis myös tavallisten Suomen kansalaisten - edut?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Ilman_Väyrystä_keskusta
- siis etenkin ilman Väyrysen presidentinvaalikampanjaa - keskusta olisi vajonnut jo kokonaan auringonlaskun puolueeksi Vanhasen ja Kiviniemen katastrofaalisten pääministeri- ja puheenjohtajakausien jäljiltä.
Kaiken kaikkiaan Suomen politiikka olisi ollut peräti vaisua ilman Paavoja, onhan niitä Suomessa peräti ainakin kahdenlaisia!
Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:
"tosi kylmää" ja "pimeää"
olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!
Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä
varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin, vaikkapa vanhan virsilaulun tahdittamana ...
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
ymmärtäisi panna nimen alle
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Väyrynen_tietää_että
itsenäistä päätöksentekoa ja kansalaisten demokraattisia oikeuksia on liittovaltiokehitysuhan alla puolustettava kaikin kansanvaltaisin keinoin!
Jokikisen suomalaisen on syytä lukea Paavo Väyrysen erittäin hyvin sekä taloudellisesti ja poliittisesti että valtio-oikeudellisesti perusteltu aloite!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Tosiasiaahan kirjoittaa kansalaisaloitteessaan Väyrynen joka sanan!
Ihmekö siis tuo, ettäkKaikkiaan 34202 kannatusilmoitusta oli kirjattu siis jo äsken eli 9.8.2015 klo 09.45 vasta 16.7.2015 vireille pannulle kansalaisaloitteelle, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Kreikan kriisistä, joka oikeastaan on koko euron ja euroalueen kriisi, puhuttaessa on syytä todeta, että
multimiljonääri Juha Sipilän tapainenko vale-keskustalainen pääministeri on sovelias antamaan veronkeruuohjeita kreikkalaisille, itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
Yleisesti tiedossahan on niin Kreikassa kuin luonnollisesti Suomessakin, että "Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitran myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
Vähemmän tiedossa - kiitos pääministeri Sipilän tietoisen salailun - se, että
"- - Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on muuten vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, joka lienee kirjoittanut myös Juha Sipilän taatusti ainoan itsensä kirjoittaman kirjan eli muutamakymmensivuisen pikkuvihkosen ennen Keskustan puheenjohtajavaalia tässä taannoin...
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
Hyvä on myös tietää, miten vaarallista on sekä Suomen että Suomen keskustan kannalta se, mitä tietää, että IT-insinööri Sipilä on tottunut hyväksikäyttämään myös ns. uskonnollista suuntaustaan eli lestadiolaista Rauhan Sanaa aivan ikiomiin tarpeisiinsa.
Kuten taannoin "- -Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin, Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, joka on Sipilän vaimon veli...
Rovasti Juntunen arvioi muuten Suomen Kuvalehdelle, että Rauhan Sanalla on jäseniä Suomessa noin 1000, mutta kannattajia noin 10 000."
Joten paljon on häkäpönttöön höyrähtäneitä kertynyt nyt isänmaata kuin sukuyritystä johtavalle puoluejohtajalle, jolta terävintä kuultavaa on muutaman kuukauden ajan ollut "pessimisti ei pety" -hokema, jonka senkin on taatusi kehittänyt keskustan uusoikeistolainen teologinen aivotrusti?!
IL 15.4.2015
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml
Vrt.
Keskustanuorten vpj. Katja Asikaisen kirjoitti HS:ssa: "Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kaikkein köyhimpiin" osuvasti:
"Keskustan johtaman oikeistohallituksen hallitusohjelma on alkiolaisen ihmisyysaatteen hautaus. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat yksiselitteisesti suomalaisen yhteiskunnan kaikista köyhimpiin: opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Koskaan ennen en ole ollut yhtä pettynyt ja ahdistunut puolueeni toiminnan vuoksi. - -
- - Johtajien suulla sanotaan, että kaikkiin sattuu ja että hyvätuloisten on kannettava muita suurempi vastuu, mutta se ei pidä paikkaansa. Tinkimiseen pakotettuja ovat ne, joilla on jo ennestään taloudellisesti tiukinta. Pääministerin vetoaminen hyvään tahtoon ja palkkojen alentamiseen vapaaehtoisesti tuntuu vitsiltä.
Keskustasta on tullut kokoomuksen jatke, pragmaattinen elinkeinoelämän edunvalvoja ja valtionhoitajapuolue, jossa aate näkyy vain puheenjohtajan puoluekokouspuheissa, ei teoissa.
Vaihtoehtona uusliberalistiselle talouspolitiikalle olisi ollut ottaa sosiaalidemokraatit mukaan hallitukseen, kuten keskustan puoluevaltuuston enemmistö halusi. - -
Hallituspolitiikkaa olisi voitu rakentaa maltillisemmille leikkauksille esimerkiksi luopumalla verovähennyksistä tai jättämällä tuloveron kevennys tekemättä. Kaikista vähiten järkeä on autoveron kevennyksessä, joka on kädenojennus vauraalle väestönosalle.- -
- - Miksi vaalikampanjassa keskusta puhui kahden miljardin leikkauksista, kun lopputuloksena pelkästään menoleikkauksia tehdään kuudella miljardilla?- -
Olen keskustalainen, koska Santeri Alkion määrittelemä ihmisyysaate on asettanut aina ihmisten, alueiden ja luonnon hyvinvoinnin ensisijaiseksi. Nykyinen keskustalainen politiikka on kaukana aatteesta, johon olen sitoutunut."
Katja Asikainen"
http://www.hs.fi/mielipide/a1433302477294?ref=hs-top4-2
Etenkin jokaisen Suomen keskustan kunniakasta historiaa arvostavan kansanvallan kannattajan on syytä allekirjoittaa mitä pikimmin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Kytkentä_euroalueeseen
oli kertakaikkisen paha virhe!
Paavo Väyrynen tapasi viime tiistaina toimittajia Helsingissä ja selosti kansalaisaloitteensa taustaa.
Ks.
http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1438655866861.html?pos=nosto-0
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) torjuu kritiikin, että hän toimisi vastoin kansalaisaloitteiden henkeä.
Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen eurojäsenyydestä on kerännyt 34200 nimeä. Väyrystä on moitittu julkisuudessa siitä, että politiikan konkari käyttää hyödykseen kansalaisaloitetta oman asiansa ajamiseen.
Väyrysen mielestä hän on europarlamentaarikkona kotimaan politiikan ulkopuolella ja voi siten käyttää kansalaisoikeuksiaan.
–Olisi outoa, jos kansanedustaja tekisi aloitteen, mutta europarlamentaarikolle se on mahdollista, Väyrynen sanoi toimittajille Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mielestä euroon liittyminen oli virhe, josta Suomen talous on kärsinyt vastoin asiantuntijoiden arvioita.
Hän ei ole keskustellut aloitteesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa, mutta sanoo puhuvansa, kun mahdollisuus siihen tulee.
Mtv 4.8.2015
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vayrynen-seisoo-yha-kansalaisaloitteensa-takana-euroon-liittyminen-oli-virhe/5250538
JK. "Väyrynen: Olin oikeassa"
"- - EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen ihmettelee, miksi Suomessa ei kuunneltu ”oikeita asiantuntijoita”, kun euroon liittymisestä päätettiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saa Väyryseltä huutia. Presidentti Martti Ahtisaarta Väyrynen syyttää jopa ”kansan harhaanjohtamisesta”.
Entinen keskustan puheenjohtaja, EU-parlamentin jäsen Paavo Väyrynen (kesk) yllätti kesällä, kun hän alkoi kampanjoida Suomen irrottamiseksi Euroopan talous- ja rahaliitosta ja markan palauttamisesta.
Väyrysen mukaan runsaat 34200 suomalaista on allekirjoittanut hänen kansalaisaloitteensa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
– Olen ollut vauhtiin tyytyväinen, mutta minusta tuntuu, että varsinkin vanhempi väki on ollut vähän varovaista allekirjoittamaan aloitetta sähköisesti, kun siinä täytyy käyttää pankkitunnuksia, Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä tänään.
Paavo Väyrynen esitteli ajatuksiaan Helsingissä tiistaina.
Väyrysen mukaan 90-luvulla tapahtui kohtalokas virhe, kun eurosta ei järjestetty kansanäänestystä.
– Kansanäänestystä ei toimitettu ja kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, niin silloin sille ei annettu edes lakiehdotusta vaan ainoastaan tiedonanto, jonka perusteella päätös sitten tehtiin.
Väyrynen vastusti Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Väyrynen oli kutsunut mediaa paikalle Sokos Hotelli Vaakunan 10. kerroksen kabinettiin kuulemaan ajankohtaista euroasiaa. Hän jakoi tilaisuudessa 1997 julkaistua Paneurooppa ja uusidealismi -kirjaansa.
– Siellä se on sanottu, sivulla 107, Väyrynen toisteli ja sanoi olleensa oikeassa euron suhteen jo silloin, kun Suomi oli yhteisvaluuttaan liittymässä.
Kirjassa todetaan mm. seuraavaa: ”Eurooppa ei ole sellainen optimaalinen valuutta-alue, jolle yhden valuutan järjestelmä soveltuisi. Unionin jäsenmaiden taloudellinen rakenne on erilainen; niillä on myös erilainen kehitysvaihe- ja vauhti. Joidenkin kansantalouksien inflaatioherkkyys on suurempi kuin toisten, ja niiden riippuvuus muiden valuuttojen – ennen muuta dollarin – kurssivaihteluista on erilainen. Nykyisessä järjestelmässä valuuttakurssit tarvittaessa joustava, joten pahoja ongelmia ei pääse syntymään. Jos koko EU:n alueella on käytössä vain yksi valuutta, syntyy väistämättä alueellisia kehityseroja.”
Kirjassa Väyrynen myös ennusti, että yhden valuutan järjestelmä johtaa väistämättä kohti liittovaltiota. ”Kun rahapolitiikka on yhteinen, joudutaan muukin keskeinen talouspolitiikka yhdenmukaistamaan ja/tai siirtämään unionille.”
Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
– Panin kyllä merkille, että jossain haastattelussa Sauli Niinistö sanoi, että nykytiedoilla hän ei olisi kannattanut yhtenäisvaluuttaa. Minä voin huomauttaa, että nykytiedot olivat 1997 olemassa, että jos oltaisiin vain kuunneltu oikeita asiantuntijoita ja tahoja, niin ei oltaisi tehtyä tuota virhettä, Väyrynen sanoi.
Sauli Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon.
Presidentti Martti Ahtisaaren 90-luvun europerusteluja Väyrynen sanoi pitävänsä suorastaan uskomattomina.
– Onhan se uskomatonta, että Ahtisaari sanoi, että tämä on turvallisuuspoliittinen kysymys, että Suomi menee euroon. Roskapuhetta ja kansan harhaanjohtamista! "
IS 4.8.2015
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html
Siksikin syytä allekirjoittaa heti
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Fiksuimmat_demaritkin
ovat jo pitkään ymmärtäneet euroalueeseen liittyvän liittovaltiokehitysuhan eli tuhon tien!
Tuskin kukaan kansallisia ja kansainvälisiä asioita vuosikymmeniä seurannut kansalainen voi muuta kuin vain erinomaisesti arvostaa porilaista pitkäaikaista kansanedustajaa ja valtiopäiväneuvosta Mikko Eloa (sd.), joka vastavalkea.fi:n sivustolla esittää Suomeen kansanäänestystä EU:n liittovaltiokehityksestä!
Pääkirjoitus Mikko Elo 18.7.2015:
Euron käyttö johtaa liittovaltioon.
Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä vuonna 1994. Vuosien mittaan on vakuutettu, että EU on ja pysyy itsenäisten valtioiden liittona. Toisin on kuitenkin käynyt, ja nyt maassamme pitäisi järjestää uusi kansanäänestys käynnissä olevasta liittovaltiokehityksestä. Alla mainitsen kolme syytä, miksi suomalaisten pitäisi saada päättää, haluavatko he edelleen kuulua Euroopan unioniin.
Yhteinen valuutta, euro, on liittovaltion tunnus. Monissa maissa järjestettiin jo ennen euron käyttöönottoa kansanäänestys, kuten esim. Ruotsissa ja Tanskassa.
Niissä kansa tyrmäsi euron. Yleisesti ottaen niissä maissa, jotka säilyttivät oman rahan, kehitys on ollut parempaa kuin euroalueella. Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa. Ongelmat eivät suinkaan ole ohi, ja Suomikin saattaa joutua vielä vastaamaan Kreikan veloista monella miljardilla.
Yhteinen ulkopolitiikka EU:hun tuli Lissabonin sopimuksen myötä 2009. Tämä on ollut Suomelle sekä poliittisesti että taloudellisesti ongelmallista. EU:n Venäjä-pakotteet ovat huonontaneet Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä suhteita. Erityisesti tämä näkyy taloudessa. Niinpä Suomen vienti Venäjälle väheni 34 % alkuvuodesta vuotta aikaisempaan verrattuna. Tämä vain heikentää Suomen muutenkin huonoa taloutta.
Kaikesta tästä ”lystistä” Suomi maksaa toista miljardia euroa vuodessa, kun esimerkiksi Puola saa 12,3 ja Unkarikin 5 miljardia. Onko vaikeuksissa olevalla Suomella todella varaa tällaiseen solidaarisuuteen? Samanaikaisesti Suomessa leikataan juuri pieni- ja keskituloisilta lähes kaikessa.
Liittovaltiokehitys ei suinkaan ole pysähtymässä tähän. On jo tehty päätökset pankkiunionista ja yhteiset eurobondit ovat tulossa. Euron kituessa lääkkeeksi ehdotetaan nyt yhteistä talouspolitiikkaa, eli EU määräisi Suomen taloudesta veroineen kaikkineen. Viimeksi 17.7.2015 Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vaati lisää integraatiota talouspolitiikkaan samalla kun hän myönsi, että talous- ja rahaliitto on puutteellinen sekä hauras ja haavoittuvainen.
Edellä olevilla perusteilla Suomen kansalle on annettava mahdollisuus päättää kansanäänestyksellä, haluaako Suomi olla mukana tässä EU:n liittovaltiokehityksessä. Näin saataisiin myös aikaan kunnon kansalaiskeskustelu EU:sta.
Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos.
* * *
Toimituksen lisäys: Paavo Väyrynen on tehnyt kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
http://vastavalkea.fi/2015/07/18/suomeen-kansanaanestys-eun-liittovaltiokehityksesta/
Vrt.
Valtiopäiväneuvos Mikko Elon kirjoituksessa ja Paavo Väyrysen 16.7.2015 tekemässä Kansalaisaloitteessa on kummassakin kysymys keskeisistä taloudellisista, sosiaalisista ja valtio-oikeudellisista asioista!
Siksikin on syytä allekirjoittaa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Väyrysen_euroalue-eroa
koskevalle kansalaisaloitteelle löytyy vahvaa tukea myös Perussuomalaisten nuorisojärjestöstä, jonka puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen valittiin lauantaina 8.8.2015 Perussuomalaisten kolmanneksi varapuheenjohtajaksi.
Missähän - ja miksi - euroaluetta koskevan kansalaisaloitteen suhteen luuraa keskustanuorten johtohenkilöt?
"Kenttä näpäytti puolueen johtoa – Tynkkynen arvostelee perussuomalaisten linjaa
Perussuomalaisten varapuheenjohtajistoon noussut Sebastian Tynkkynen aikoo vaikuttaa puolueensa johtoon Suomen eroamiseksi eurosta.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen sanoo, että hänen valintansa puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi kertoo tiukan eurolinjan mittavasta kannatuksesta puolueessa. Hänen mukaansa kenttä on huolissaan puolueen linjasta.
Ensimmäinen kaveri, joka tuli onnittelemaan, antoi markan käteen ja sanoi, että pidä tuo linja.
– Sebastian Tynkkynen
– Kentän puolella on ollut tiettyjä äänenpainoja jo pitkän aikaa ja on oltu huolestuneita mihin suuntaan puolueen linja on menossa. Olen tätä kentän pyrkinyt tuomaan esiin, Tynkkynen sanoi perussuomalaisten puoluekokouksessa Turussa lauantaina heti valintansa jälkeen.
Tynkkynen syrjäytti varapuheenjohtajan paikalta kansanedustaja Juho Eerolan, jolle puolueen vaalivaliokunta eli puolueen johto oli esittänyt jatkokautta.
– Se ei yllättänyt, että tällaiselle linjalle on näin kova kannatus. Se, että puoluekokous valtuutti minut edistämään tätä linjaa ja tuomaan sitä esiin, kyllähän se oli todella positiivinen yllätys itselle, Tynkkynen sanoi.
– Kun voittajat julkistettiin, ensimmäinen kaveri, joka tuli onnittelemaan, antoi markan käteen ja sanoi, että pidä tuo linja, koska meidän puolueessa on tälle linjalle kannatusta.
Tynkkynen aikoo ajaa euroeroa
Tynkkysen mukaan suurin osa puoluekentästä kannattaa Paavo Väyrysen (kesk.) kansalaisaloitetta, että Suomeen järjestettäisiin kansanäänestys siitä erotaanko eurosta vai ei.
– Tulen puoluehallituksesta käsin nostamaan keskustelua tästä aiheesta ja ehdottamaan, että puolue laatisi uuden eurooppapolittiisen ohjelman, missä ihan selkeästi otettaisiin kantaa, että samalla tavalla kuin muut pohjoismaat Suomen pitää palata omaan rahapolitiikkaan, Tynkkynen peräsi.
Hänen mukaansa euroeron ajaminen ei ole hallituskysymys, vaan kyse on "puolueen uudistamisesta".
LUE MYÖS
Sebastian Tynkkynen kampesi Juho Eerolan 3. varapuheenjohtajan paikalta 8.8.
http://yle.fi/uutiset/sebastian_tynkkynen_kampesi_juho_eerolan_3_varapuheenjohtajan_paikalta/8212851
Hilkka Säävälä
Yle Uutiset
Antti Pilke
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kentta_napaytti_puolueen_johtoa__tynkkynen_arvostelee_perussuomalaisten_linjaa/8213101
KS.
"Aloitteen sisältö
Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.
Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.
Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.
Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"
Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Ja kannattaa allekirjoittaa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 - Paavoilla_on_eroa
Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä vuodelta 1998
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...
Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!
Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:
"- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.
Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.
Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.
Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"
Kansalaisaloitteen perustelut ovat vankkaa juridista, valtio-opillista ja kansantaloudellista tekstiä, siksi asian käsittelemiseksi - nyt liki kaksikymmentä vuotta virhepäätöksen jälkeen - eduskunnassa on todella tarpeen!
16.7.2015 käynnistetyssä allekirjoitusten keruussa on verkossa jo yli 34200 nimeä.
Yli viisi kuukautta on vielä aikaa saada tarvittavat 50000 allekirjoitusta, mutta mitä pikemmin sen parempi!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733