tölkkiolut vs pullo-olut

Miksi ruokakaupoissa myydään nykyään enimmäkseen "tavallista" suomalaista tölkkiolutta, mutta pullo-olutta hyvin vähän? Ulkomaalaisia erikoisoluita kyllä löytyy pulloissa.

10 vuotta sitten pullo-olut oli halvempaa kuin tölkkiolut. Nykyään tölkkiolut on halvempaa. Miksi?

Joku varmasti ihmettelee miksi kyselen tällaisia. Ne jotka ovat seuranneet dokumentteja TV:stä tai Yle Areenasta, tietävät että tällaisillakin kysymyksillä on merkitystä.
15198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tölkistä saa mukavasti alumiinia elimistöönsä. Itse ostan aina lasipullossa jos mahdollista.

Äänestä

Juon hanavettä.

Äänestä

kysymys on kustannustehokkuudesta. parhaimmillaan tölkkimurskain murskaa yhden päivän aikana koko syötetyn päivän tuoton. siis "parhaimmillaan." kun taas pullot sitoo henkilökuntaa hoitamaan pullolinijaa takahuoneessa. näin esim. pienissä kaupoissa hoidetaan henkilökunta kustannukset minimiin.

Äänestä
  • Murskattiinko aiemmin tölkit? Miksi 10 vuotta sitten tölkkiolut oli kalliimpaa kuin pullo-olut?

    Äänestä

  • ei alumiini elimistöön kulje ellei kuumenna tölkkiä.:D mutta taas alumiinin sulamis ja höyrystys rupeaa tapahtumaan noin 400 asteessa. siksi on mielenkiintoista kun kauppiaat myy alumiinisia grillejä, grillinaluksia kokkaukseen. heitä sellanan grillihiilien päälle. tai tee koe ja heitä alumiinitölkki avotuleen. :D

    Äänestä

  • joko_se_on_alkanut kirjoitti:

    Murskattiinko aiemmin tölkit? Miksi 10 vuotta sitten tölkkiolut oli kalliimpaa kuin pullo-olut?

    silloin tekniikka oli viellä uutta koska pullonpalautus oli vakiintunut toiminta. ja vasta 8 vuotta sitten panimot rupes voimalla sijoittamaan esim viroon missä kustannukset halvempia. esim. positiivisesti suomalainen. olvi. valmistetaan ale grog tehtailla ja roudataan takas suomeen. saku tehtaat sinerbykoff. tölkit murskataan ja uudelleenkäsitellään tehdasmaassa. ja sitten ihmetellään viinarallia länsisatamassa ja panimoteollisuuden ahdinkoa suomessa. melkein onnistui vanhasen hallitus kääntämään tämän alentamalla viinaveroa. sitten tuli kärttyiset kukkahattu puistopoliisit vastaan ja sitä taas nostettiin joka kerran kun hallitus vaihtui asteittain ylöspäin.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    ei alumiini elimistöön kulje ellei kuumenna tölkkiä.:D mutta taas alumiinin sulamis ja höyrystys rupeaa tapahtumaan noin 400 asteessa. siksi on mielenkiintoista kun kauppiaat myy alumiinisia grillejä, grillinaluksia kokkaukseen. heitä sellanan grillihiilien päälle. tai tee koe ja heitä alumiinitölkki avotuleen. :D

    Kyllä irtoaa pieniä määriä myös alumiinia tölkeistä, monasti sen jopa maistaa.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    ei alumiini elimistöön kulje ellei kuumenna tölkkiä.:D mutta taas alumiinin sulamis ja höyrystys rupeaa tapahtumaan noin 400 asteessa. siksi on mielenkiintoista kun kauppiaat myy alumiinisia grillejä, grillinaluksia kokkaukseen. heitä sellanan grillihiilien päälle. tai tee koe ja heitä alumiinitölkki avotuleen. :D

    alumiini liukenee melkein mihin tahansa. muutaman vuoden vanha retkiastiasto on paikoin lähes puhki syöpynyt. seuraavan ostan teräksisen, vaikka painaakin enemmän.

    joskushan mehumaijoja tehtiin aluniinistä, sama syöpymisongelma niissä.

    Äänestä

  • joko_se_on_alkanut kirjoitti:

    Murskattiinko aiemmin tölkit? Miksi 10 vuotta sitten tölkkiolut oli kalliimpaa kuin pullo-olut?

    10 vuotta sitten oli vielä voimassa ns. tölkkivero.

    Äänestä

  • Aikoinaan oli peltitölkkejä. Saisi olla vieläkin, mielummin hieman ylimääräistä rautaa kuin noita pinnotteista irtoavia aineita ja alumiiniakin (toki peltitölkissäkin jotain muutakin oli kuin rautaa...). Pullo kuitenkin paras.

    Äänestä

  • Tapaan ostaa saunakaljaa pari pulloa , mutta nyt on paljolti jäänyt ostamatta kun omaa merkkiä ei pulloissa näy, olut on koff, saaksensanoo,

    Ostan sitten joskus tölkin mutta juon sen aina lasista, tölkistä juotuna se maistuu metallille.

    Äänestä

Kohta joku persu keksii, että kyseessä on EU:n vika!

Äänestä
  • Sinä olet nyt hieman ajastasi jäljessä.

    Persuthan ovat nykyään innokkaimpia EU:n vastuiden kantajia.

    Jos EU käskee syömään naishormoonivastikkeita tihkuvista muoviastioista, niin Persu ei rivistä pakene, vaan kantaa vastuun!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joko_se_on_alkanut kirjoitti:

Miksi ruokakaupoissa myydään nykyään enimmäkseen "tavallista" suomalaista tölkkiolutta, mutta pullo-olutta hyvin vähän? Ulkomaalaisia erikoisoluita kyllä löytyy pulloissa.

10 vuotta sitten pullo-olut oli halvempaa kuin tölkkiolut. Nykyään tölkkiolut on halvempaa. Miksi?

Joku varmasti ihmettelee miksi kyselen tällaisia. Ne jotka ovat seuranneet dokumentteja TV:stä tai Yle Areenasta, tietävät että tällaisillakin kysymyksillä on merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu