SYRIZA on nyt puoli vuotta ampunut tauottomalla tulella ja Troikka on täysin hajalla. (Siis EU-komissio Euroopan keskuspankki Kansainv. valuuttarahasto).
Juuri äsken myös EU:n raha-asiain ja eurokomissaari Dombrovskis ilmoitti Euroopan keskuspankin Draghin ja Kansainvälisen valuuttarahaston Lagarden tavoin, että maanantaina aloitettavalla seuraavalla neuvottelukierroksella Kreikan velka-armahdus on pantava täytäntöön. Kreikka-Troikka 3-0.
Saksan Schäuble on seniilinä siirretty sivuun eivätkä häntä peesaa kuin kolme noloa ässää. Saksan parlamentissa puoluetoveritkin tunsivat myötähäpeää, kun 72-vuotias papparainen yhä höpötti "väliaikaisesta euro-erosta". Sixten Korkmanin arvio Kreikan velka-armahduksen kokoluokasta on puolet kaikista veloista.
Koirakolmikko (Sipilä, Stubb ja Soini) ulvovat aidalla kaatunutta maitoa kuutamoon.
Kreikka-Troikka 3-0
11
<50
Vastaukset
- Peterpanpan
Kyllä. Ja Kreikka saa nyt aikaa valmistella oman valuutan käyttöönoton, kun sinne pumpataan 100 miljardia rahaa. Toki Kreikka ei saa sitä kerralla ja tekee lumeeksi troikan vaatimia muutoksia talouteensa, jotka sitten peruu kun saa Drakman käyttöön.
Kreikan talous lähtee puolen vuoden - vuoden viiveellä hurjaan nousuun sen jälkeen, kun se ottaa Drakman käyttöön ja jättää velat maksamatta. Euromaatkaan eivät siinä valtavasti häviä, koska Kreikkaan laitetut rahat on pääosin luotu napin painalluksella tyhjästä EKP:ssä.Ajankohtainen aihe. Uusi neuvottelukierros velka-armahduksesta alkaa maanantaina. Saksassa vaaditaan Schäublen eroa. Merkelillekin Schäuble on enää imagotahra.
- Ainakin_tuo
kirjoitus on hyvää provoilua. Tehtäisiin devalvaatio eli suuri tulonsiirto palkansaajilta kreikkalaisille yrityksille. Ei taitaisi köyhät kreikkalaiset olle kovinkaan mielissään opeistasi.
Kirjoituksesi oli kuitenkin ihan hauska. Ei aina tarvitse olla niin ryppyotsainen. - Niljakkuuden
nuippua edustaa kirjoituksen alkuosa. Juuri tuollaistan huijaamista Kreikka on tehnyt vuosikymmeniä. Mm. rehellisiä idiootti-suomalaisia on huijattu samoilla opeilla jo ties miten kauan.
En tiedä mitä kansallisuutta edustat ja mistä olet kotoisin. Suomalainen et kuitenkaan ole. Lasket sen varaan, että suomalaiset on niin idiootteja, että niitä voi huijata, vaikka kertoo etukäteen huijaavansa. - Totta_puhut
Niljakkuuden kirjoitti:
nuippua edustaa kirjoituksen alkuosa. Juuri tuollaistan huijaamista Kreikka on tehnyt vuosikymmeniä. Mm. rehellisiä idiootti-suomalaisia on huijattu samoilla opeilla jo ties miten kauan.
En tiedä mitä kansallisuutta edustat ja mistä olet kotoisin. Suomalainen et kuitenkaan ole. Lasket sen varaan, että suomalaiset on niin idiootteja, että niitä voi huijata, vaikka kertoo etukäteen huijaavansa.Kyseinen kirjoittaja esittelee tosiaan erikoista talousoppia. Kun nykyinen talousjärjestelmä perustuu luottamukseen ja sopimusten pitämiseen, niin tämä kirjoittaja ehdottaa tilalle valehtelua ja huijaamista. Hänen osallan ei voida puhua enää moraalikadosta vaan täydellisestä moraalituhosta.
- troikahdus
Kukaan ei sietää Schäublen vaatimuksia. Jopa amerikkalaiset taloustieteen professorit vaativat saksalaisilta tosiasioiden myöntämistä, koska tämä Kreikan kriisi alkoi nimenomaan saksalaisista ja ranskalaisista pankeista.
- Arhinkäki
Suomalaiset ovat valmiina maksamaan Kreikan velat!
- Ehdottomasti_on
suomalaisten maksettava kreikkalaisten velat. Tällä viikolla Kreikassa nostettiin arvonlisävero samalle tasolle kuin Suomessa. On se niin väärin, että kreikkalaisia näin nöyryytetään. Kyllä suomalaisten kuluttajien pitää maksaa korkeampaa arvonlisäveroa, jotta saadaan maksettua Kreikan velat.
- Kolehmainen
"Kreikan talous lähtee puolen vuoden - vuoden viiveellä hurjaan nousuun sen jälkeen, kun se ottaa Drakman käyttöön ja jättää velat maksamatta."
Kreikan maatalousvoittoinen kansantalous tulee pysymään alijäämäisenä, joten se tuskin lähtee hurjaan nousuun. Kovalla ja pysyvällä talouskurilla se kuitenkin pysyy hallinnassa, mutta se tarkoittaisi, ettei Kreikassa päästä ihan samaan elintasoon kuin Suomessa.
Kreikka todellakin sai nyt kaiken ja siinä mielessä voitti tämän erän. Uusia eriä ei enää tule, joten loppu on Kreikasta itsestään kiinni. Ennuste on pikkuisen heikko, koska tunnettu tosiasia on, ettei kansalaiset mielellään tinkisi eduistaan ja elintasostaan. - rahaaukko
Maksakaa rontit ja vikiskää meuhkaa Soini! Obaman määräys!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770