Tuulesta enemmän sähköä kuin ydinvoimasta ...

... yhden päivän aikana Pohjlan sähköverkossa (1.6.2015)
http://www.tiedetuubi.fi/luonto/tanaan-tuulesta-tuli-enemman-sahkoa-kuin-ydinvoimasta

Tuotantoluvut: http://www.tiedetuubi.fi/sites/default/files/styles/full_size/public/sahkontuotanto_01kesakuuta2015.jpg?itok=tOMMmlJO

"... Tilanne on siis hieman samankaltainen kuin viime kesäkuussa, kun Saksassa tuotettiin yli puolet koko maan tarvitsemasta sähköenergiasta aurinkopaneeleilla.

Nämä kumpikin tapaus kuitenkin osoittavat selvästi sen, että uusiutuvilla energiamuodoilla voidaan tuottaa olennaisia määriä energiaa. Ne vaativat toki varavoimaa pilvisten ja tyynten päivien varalle, mutta myös muut energiamuodot vaativat varavoimaa.

Samalla kuitenkin kannattaa ajatella hieman laajemmin: sähköverkko ei ole paikallinen, vaan kattaa suuremman alueen. Niinpä tänäänkin on Suomessa käytetty tanskalaista tuulivoimaa yhteispohjoismaisen kantaverkon ansiosta; etenkin laajojen, älykkäiden sähköverkkojen ansiosta energiantuotantoa kautta Euroopan voitaisiin katsoa kokonaisuutena, jolloin jossain päin mannerta aina tuule ja paistaa, ja jossain päin voidaan tuottaa energiaa muilla keinoin."


Kehitys kehittyy vääjämättä - meidän ja jällkeläistemme onneksi. Pitää ymmärtää, että on ainakin miljoona kertaa järkevämpää varastoida tuulen ja auringon energiaa kuin ydinjätettö.

23

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tanska tuotti 11.7.2015 enemmän kuin tarpeensa sähköä tuulivoimalla.
      http://www.tiedetuubi.fi/tekniikka/tanska-tuotti-torstaina-enemman-kuin-tarpeensa-sahkoa-tuulivoimalla

      "Viime torstaina Tanskassa tuotettiin tuulivoimaloilla enemmän sähköä kuin maa ennätti kuluttaa. Tanskan sähköverkko-operaattorin mukaan torstaina illalla maan tuulivoimalat tuottivat 116% tanskalaisten sähköntarpeesta ja perjantain aamuyöllä, kun sähkön tarve oli pienempi, oli prosenttiosuus vieläkin suurempi, 140%.

      Virrantarve torstaina illalla klo 22:44 paikallista aikaa oli 3236 MW, kun samaan aikaan tuulivoimalat jauhoivat sähköä 3768 MW:n teholla. Näin ollen Tanska saattoi viedä tuolloin 1030 MW Norjaan, Ruotsiin ja Saksaan.

      Nyt tilanne on muuttunut täysin, kuten Energinetin reaaliaikainen seuranta (ja myös Finngridin seuranta) osoittaa: tällä haavaa tuulella saadaan Tanskassa vain 61 MW. Toisaalta viime yönä Espanjassa tuotettiin tuulella jopa lähes 6300 MW, mikä vastasi yli 20% tarpeesta."

      Puuttuu vielä se älyverkko, ja ehkä myös energiavarasto.

    • Kysynvaan

      Suomessa nykyisten neljän voimalan tuotanto on alle 3000 MW. Olkiluoto kolmonen toisi lisää 1600 MW.
      Yksi tuulivoimala tuottaa 3 MW
      Olen samaa mieltä, että ydinvoimalat pitää poistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suomessa pitäisi investoida 1500 tuulivoimalaan. Sadan metrin välein tuulivoimaloita mahtuu neliökilometrille noin 100.
      Nämä tuulivoimalat pitäisi sijoittaa sinne, missä on myös suurin osa sähkönkulutuksesta eli suurimpien kaupunkien ympäristöihin kaupungin jatkeeksi. Eli ei tarvita kuin 15 neliökilometriä suurimpien kaupunkien vierestä. Jos sitten vielä poistataan hiilivoimalat, niin myllyjä tarvitaan enemmän. Miksi vihreät haluaa tuhota suomen neitseellistä luontoa ja pilata suomen merenrantoja tuulimyllyillä, johon niitä nyt sijoitetaan. Miksi tuulimyllyihin merenrannalla lentävät linnut on ok. Tuulimyllythän on ulkomaista valmistusta lähes kokonaan. jip jee suomi nousuun

      • Samaa.sarjaa

        Helsingissä lähiöiden jokaisen kerrostalon katolle mahtuisi yksi. Runkorakenne voisi olla kevyenpi ja lyhyenpi eli paino olisi kevyempi. Sähköiset kytkennät voisi olla talon huonetiloissa huollon helpottamiseksi. Kun kuulemma ei meluakaan esiinny, niin ei muuta kuin rakentamaan


      • siitä.vaan

        Onpa hyvä idea johon ei sisälly kerrassaan minkäänlaisia turvallisuusriskejä


      • Netstux

        Nikillä Kysynvaan on harvinaisen huonot tiedot. Vaikka tuulivoimalan nimellisteho on 3 MW, sen keskiteho on tuosta enintään 25 % eli 0,75 MW. Eli tarvittaisiin yli 5000 tuulimyllyä. Tuulivoimaloita ei voi sijoittaa 100 m välein varjostusvaikutuksen takia vaan tyypillisesti etäisyys on 500 m. Eli neliökm:lle mahtuu pikemminkin 4 kuin 100 myllyä.


      • Jakomäen.narkkis
        Samaa.sarjaa kirjoitti:

        Helsingissä lähiöiden jokaisen kerrostalon katolle mahtuisi yksi. Runkorakenne voisi olla kevyenpi ja lyhyenpi eli paino olisi kevyempi. Sähköiset kytkennät voisi olla talon huonetiloissa huollon helpottamiseksi. Kun kuulemma ei meluakaan esiinny, niin ei muuta kuin rakentamaan

        Hyvä ehdotus, mutta mitä alueiden viherpiiperöt sanoisivat siihen. Alkaisi taas mellakointi ja nyt särjettäisiin taloja. Ei heidän asuinalueilleen saa meteliä tuoda. Jo pelkät runkoäänet suututtaisi nuo loisijat liikkeelle. Muutoin hyvä ehdotus.


      • Myllypuronpössäys
        Jakomäen.narkkis kirjoitti:

        Hyvä ehdotus, mutta mitä alueiden viherpiiperöt sanoisivat siihen. Alkaisi taas mellakointi ja nyt särjettäisiin taloja. Ei heidän asuinalueilleen saa meteliä tuoda. Jo pelkät runkoäänet suututtaisi nuo loisijat liikkeelle. Muutoin hyvä ehdotus.

        Ei piiperöt mitään yöunta tarvitse koska he eivät käy töissä. Nukkukoot päivisin kun ropelliineja huolletaan.


      • TilaKylläRiittää

        "Sadan metrin välein tuulivoimaloita mahtuu neliökilometrille noin 100."

        Muistelen, että aikoinaan eräs Ydinvoima-palstan vakionikki on esittänyt yhtä järjettömän väitteen: Kaikki Suomen tuulivoimalat mahtuvat Helsinki-Vantaan lentokentän pääkiitoradalle.
        Nuo kummankin hölmöläisen väitteet ovat yllättäen totta! Tarvitsee vain asetella tuulimyllyt päällekkäin. Ylöspäinhän tilaa riittää.


      • TilaKylläRiittää kirjoitti:

        "Sadan metrin välein tuulivoimaloita mahtuu neliökilometrille noin 100."

        Muistelen, että aikoinaan eräs Ydinvoima-palstan vakionikki on esittänyt yhtä järjettömän väitteen: Kaikki Suomen tuulivoimalat mahtuvat Helsinki-Vantaan lentokentän pääkiitoradalle.
        Nuo kummankin hölmöläisen väitteet ovat yllättäen totta! Tarvitsee vain asetella tuulimyllyt päällekkäin. Ylöspäinhän tilaa riittää.

        Muistisi pettää, tai et ole ymmärtänyt asiaa. Oikeasti se oli näin:

        "Suomen kulutusta vastaava määrä sähköä voidaan tuottaa tuulimyllyillä, joiden tornien vaatima maapinta-ala ei ihan taitaisi mahtua Seutulan lentokentän pisimmälle kiitoradalle, mutta kahdelle kiitoradalle mahtuisi reilusti."

        En nyt löydä lähdettä tuohon. Laskelma on viime vuosikymmeneltä.


      • Anonyymi

        Olen käyttänyt jo vuosia aurinkoenergiaa ainoa este on ollut kunnallinen ja valtion pyrokratia joka edellyttää vaikka minkälaisia lupia ja dokumenttejä ihan turhaan. ketä aurinkopanelit katolla häiritsee paitsi kateellisia


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen käyttänyt jo vuosia aurinkoenergiaa ainoa este on ollut kunnallinen ja valtion pyrokratia joka edellyttää vaikka minkälaisia lupia ja dokumenttejä ihan turhaan. ketä aurinkopanelit katolla häiritsee paitsi kateellisia

        Valtiota kai harmittaa se, että aurinkosähkön tuotannosta ja kulutusksesta verottaminen on pikkusen hankalaa - sama koskee myös pientuulivoimaloita.?


    • Netstux

      Tänäänkin Tanskassa tuulee reippaasti ja Tanska vie tuulisähköä Norjaan 930 MW peräti 0,5 snt/kWh hintaan. Mahtavaa bisnestä!

      • Ja_sitten

        Ja sitten kun ei tuule Tanska maksaa Norjalle vesivoimasta 50 euroo/MWh.
        Tosi viherhiipparointia.


      • Ja_sitten kirjoitti:

        Ja sitten kun ei tuule Tanska maksaa Norjalle vesivoimasta 50 euroo/MWh.
        Tosi viherhiipparointia.

        Yllä kaks antihippiä esittelee lukuja ilman lähdetietoa :D


    • SekundaEnergiaa

      Alkuperäinen uutinen ei kerro mistään muusta kuin tuulivoiman huonosta säädettävyydestä. 1.6. energiankulutus on ollut hyvin vähäistä, jolloin muu energiantuotanto ajettu alas. Silloin sattui tuulemaan, niin tuulienergiaa tulikin verkkoon yli tarpeen.

      Kuka viisas keksii keinon, millä sitä tuulienergiaa saataisiin myös 30 asteen paukkupakkasilla?

      • Myllypuronpössäys

        Ei tuollaisia saa kysellä koska silloinhan tuulikupla paljastuisi.


      • Kuuvoima

        Aurinkopaneelit vasta hyviä ovat. Yöllä ne toimivat kuun valolla (ellei ole pilvistä)....


      • kuunvalovastaa
        Kuuvoima kirjoitti:

        Aurinkopaneelit vasta hyviä ovat. Yöllä ne toimivat kuun valolla (ellei ole pilvistä)....

        Eipä toimi Suvilahden kennot kuulla. Tuulivoimalat toimivat tyynellä säällä ajatusmalliin, kaikki keinot käytössä trollauksessa.


    • Ylioptimisti

      Tuuliproffa Lund puhuu niin totta kuin osaa;

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vaihtoehto-fennovoimalle-valtavasti-tuulimyllyja-tai-kaksi-keravaa-tayteen-aurinkopaneeleja/5236798

      " – Tarvitaan noin 3 000 megawattia tuulivoimalatehoa, jotta voidaan tuottaa se yhdeksän terawattia (Fennovoiman tuotanto) sähköä. "

      Pikku laskulla selviää, että keskimääräinen käyttökerroin vuodessa pitää olla n. 34%, jotta proffan laskelma pitäisi paikkaansa. Kaikki muut kuin proffa Lund, tiedämme, että Suomen tuulivoimaloiden toteutunut keskimääräinen käyttökerroin on vain n. 20% vuodessa.
      Pikku laskulla selviää sekin, että proffa Lund käyttää laskelmassaan Fennovoiman ydinvoimalalle käyttökerrointa n. 85%, kun Suomen nykyisten ydinvoimaloiden toteutuneet käyttökertoimet ovat selvästi yli 90%.

      • On ilmeistä, että kaikki muut paitsi sinä tietävät, että Suomen merituulivoimaloille on ennustettu n. 35%:n vuotuista tuotantokerrointa, rannikollakin ainakin yksi tuulimyylly jo ylittänyt 40%,


    • Mikä_Oli_Todistettava

      Todistaa vain tuulivoiman heikkouden. Yhtenä päivänä tulee paljon tuulisähköä seuraavana päivänä ei juuri lainkaan ja taas tarvitaan varasähköä. Kumpa tuulmyllärikin velvoitettaisiin tuottamaan itse myös varasähkönsä. Mutta mitästä tyhjää, poimivat vaan rusinat pullasta hölmöjen poliitikkojen säätämien järjettömien tukiaistn turvin.

      • Luonnon paikalle tuoma ilmainen, puhdas energia on vaikeasti voitettava etu tuuli- ja aurinkovoimalle.


    • Vaktaa

      Sama periaatteessa mitä tuuli- ja aurinkovoimasta saadaan hetkellistä tuotantoa kun jokainen tuotettu kWh on pois ympäristön saasteista. Samalla päästään kohti omavaraista energiataloutta eikä olla öljyn varassa niin paljoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe