Ameriikassa vain osa ihmisistä pääsee kuulemma lääkäriin ja suuri joukko jää hoidon ulkopuolelle. Suomessa kansanterveystyön 5-vuotissuunnitelmin järjestetyssä ja poliittisesti johdetussa sosiaali ja terveystyössä taataan kaikille kaikki hoito liki ilmaiseksi. Hallinnollinen johto on tarkkaan valittu parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan.
Silti:
Ameriikassa ihmisten odotettavissa oleva elinikä on pidempi kuin Suomessa.
Mutta Suomessapa on pienempi pikkulasten kuolleisuus johtuen hyvästä neuvolajärjestelmästä. Ainoa varsinkin demaripoliitikoille ikävää siinä on, että porvarilliset asiantuntijat eli lääkärit loivat sen vuosikymmeniä ennen kansanterveyslakia. Sillä ei ollut yhteyttä Sdp:n Forssan kokoukseen.
Suomessapa on halvempi järjestelmä. Suurin kuluerä on palkat. Siis suomalaisille hoitajille ja lääkäreille maksetaan liksaa paljon vähemmän, siitä edullisuus. Pikkupalkkoihinko vasemmistolainen politiikka ja ammattiyhdistysliike pyrkiikin Suomessa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.