Pirkko Arstilan järkyttävä uutinen!

KriisiapuaSille

Toimittaja-kirjailija Pirkko Arstila hankki alun perin kaksi nuorta kissaa kotiinsa. Toinen niistä osoittautui heti liian raisuksi. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun Arstila huomasi kissan todellisen luonteen.

- Kissa oli niin villi, että siltä ei säästynyt mikään. Valaisimien varjostimetkin piti vaihtaa metallisiin. Minun oli pakko luopua siitä.

- Se viettää nyt onnellista maalaiselämää ja saa rauhassa raapia puita, Arstila kertoo nauraen.

Eetu-kissa sai luvan jäädä, mutta sekään ei ole kaikkein rauhallisimpia otuksia. Oikeastaan kaikkea muuta.

- Kotini sisustus on mennyt täysin näiden kahden kauhukakaran jäljiltä. Raapimisjälkiä on joka puolella. Kukkaruukut on teipattu kiinni ikkunalaudoille, samoin koriste-esineet. Sohva on rikki ja yhden tuolin Eetu on omistanut täysin itselleen, Arstila luettelee kotieläinten aiheuttamia uudellenjärjestelyitä.

Maljakko rikki

Verhot Arstila ripusti sentään takaisin, mutta Eetu tietää, että niihin tarttumalla saa välittömästi huomiota.

- Onneksi olen saanut jonkin verran korvauksia vakuutusyhtiöltä muun muassa kissan pudottamasta Sarpanevan maljakosta ja muista kalliimmista tavaroista, hän huokaa.

Pirkko vieraili keskiviikkona ystäviensä Sami Sykön ja Hanni Koroman Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin -kirjan (Gummerus) julkaisutilaisuudessa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        177
        2321
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        40
        1817
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1632
      4. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        66
        1334
      5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        239
        1321
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1121
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        64
        1068
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        62
        1027
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        110
        757
      10. Asiat oikeisiin mittoihin

        Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
        Kauhava
        45
        703
      Aihe