Miten käy, jos sekä kristinusko että buddhalaisuus ovat molemmat tosia olennaisilta osiltaan ja kertovat totuuden?
Suora seuraus siitä on se, että tämä maailma, jossa elämme, on Helvetti.
Suora seuraus siitä on se, että tämä maailma, jossa elämme, on Helvetti.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kristinusko ja buddhalaisuus eivät voi olla molemmat olennaisilta osiltaan tosia. Näissä uskonnoissa on monia tekijöitä, jotka eivät mitenkään voi toteutua yhtaikaa. Tässä vain muutama keskeinen esimerkki:
1) Kristinuskon mukaan ihminen elää maanpäällä vain kerran. Jos kristinusko on oikeassa, buddhalaisuus on väärässä jällensyntymisoppeineen (tai toisinpäin).
2) Kristinuskon mukaan on olemassa vain yksi persoonallinen Jumala. Jos kristinusko on oikeassa, buddhalaisuus on väärässä (tai toisinpäin).
3) Kristinuskon mukaan ihminen jatkaa elämäänsä viimeisen tuomion jälkeen ikuisesti samana persoonallisena oliona, hänen persoonansa ei sulaudu tai yhdy mihinkään laajempaan kokonaisuuteen. Jos kristinusko on oikeassa, buddhalaisuus on väärässä (tai päinvastoin).
Vitsi onkin siinä, että kummassakin uskonnossa nuo kolme kohtaa voivat toteutua yhtäaikaisesti _sopivin reunaehdoin_:
Homma lähtee aukeamaan siinä, että kadotus on määritelmän mukaan "tila, jossa ihminen on täysin erossa Jumalasta". Hyvä. Siis sellainen tila, missä olemme kertakaikkisen yksin ilman mitään kontaktia Jumalaan. Kadotus ei tarkoitaa tulta ja sulaa rikkiä ja ilkeitä demoneja, vaan eroa Jumalasta ja kärsimystä.
Tässä maailmassa olemme täysin erossa Jumalasta. Meillä ei ole mitään kontaktia Jumalaan eikä mitään todisteita Jumalasta. Voimme vain uskoa. Elämä maan päällä on pääasiallisesti kärsimystä, jonka aiheutamme toinen toisillemme. Tämä on myös maailma, jossa ei ole oikeutta, jossa vallitsee viidakon laki, jossa jokainen suu on teurastamo ja jokainen vatsa hautausmaa. Kadotus.
1) Tulkitsen ykköskohdan niin, että jälleensyntymä merkitsee samaa kuin tuomitseminen kadotukseen. Jälleensyntymä merkitsee samaa kuin helvetti. Vanha minä häviää kuolemassa, ikäänkuin pyyhitään yli, ja uusi syntyy - uusi kierros karusellissa. Mutta jos Jumala on armollinen, kadotus ei ole ikuinen - tarvitsee vain luottaa Hänen armoonsa, ja pääsee eroon jälleensyntymien ja kadotuksen ketjusta ja pääsee autuuteen. Uppiniskainen tietysti pyörittää tätä kehää loputtomiin.
2) Kuolemanrajakokemuksissa sekä jumalayhteyden kokemuksissa on todellakin todettu, että sen kokeneiden mukaan on olemassa vain yksi persoonallinen Jumala, joka on kaikki, ja joka ilmestyy tyypillisesti joko valtavana rakkautena tai viisautena, ja että kaikki olevainen on yhtä ja samaa substanssia. Kolminaisuusoppi merkitsee juuri tätä: Jumalan allotroopit Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki samaa ja yhtä substanssia, ja kristittyjen kokemust jumalayhteydestä (unio mystica) sekä buddhalaisten kokemus nirvanasta on täsmälleen samanlainen. He myös sanovat, että Jumala on Rakkaus: ei niin, että rakkaus olisi Jumalan yksi attribuutti, vaan että Hän olisi valtava, kaikenkattava rakkaus sellaisenaan.
3) Jumalayhteyden kokemus on kahtalainen: sen kokeneet kertovat, että siinä oma persoona samanaikaisesti yhtyy Jumalaan ja osaksi yhtä suurta entiteettiä ja samanaikaisesti pysyy omana itsenäisenä olionaan, persoonana.
Vitsi on siinä, että minulla on kaksi läheistä ystävää, jotka ovat kumpikin kokeneet tuon kolmoskohdan eli jumalayhteyden, ja pohjaan oman käsitykseni heidän kertomukseensa. Viittaan tässä myös Autuaan Hildegard Bingeniläisen kokemukseen: hänen kokemuksensa 1100-luvulta ovat hyvin dokumentoituja. Hän kuvasi Jumalan valtavana persoonallisena viisautena, kuin yhtenä olemassaolona, jossa ziljoonat ajatukset käyvät yhtäaikaa ja joka tietää kaiken, ja hän kuvasi jumalayhteyden ikäänkuin valtavana kollektiivisena tietoisuutena, jossa jokainen kuitenkin oli oma yksilönsä samanaikaisesti.
Tämä oli myös ystävieni kokemus. Toinen heistä kuvasi Jumalan sekä valtavana rakkautena että viisautena - sellaisena, joka nuhtelee mutta ei koe vihaa - ja toinen valtavana viisautena ja tietoisuudena, sellaisena, johon hyvin sopii määritelmä "Minä olen Se, Joka On" (ehjé asher ehjé).
Kirjoitat: "Tässä maailmassa olemme täysin erossa Jumalasta. Meillä ei ole mitään kontaktia Jumalaan"
Minulla on joka päivä yhteys Jumalaan, keskustelen hänen kanssaan ja saan myös vastauksia. Tämä jatkuva kontakti Jumalaan suo minulle jatkuvasti paljon iloa.
Kirjoitit: "Elämä maan päällä on pääasiallisesti kärsimystä, jonka aiheutamme toinen toisillemme."
Elämä ei ole pääasiallisesti kärsimystä. Elämä on pääasiallisesti ihanaa, mittaamattoman arvokas Jumalan lahja. Elämässä on mustia hetkiä, kärsimystä ja synkkyyttä, mutta myös paljon valoa ja iloa. Yhteys Jumalaan tuo päivittäin iloa myös silloin, kun toiset ihmiset ovat aiheuttaneet kärsimystä.
Näkemys, jonka mukaan "jälleensyntymä merkitsee samaa kuin tuomitseminen kadotukseen" ei ole sen paremmin kristinuskon kuin buddhalaisen opinkaan mukainen. Buddhalaisen jälleensyntymisopin mukaan ihminen voi syntyä useita kertoja uudelleen MAANPÄÄLLE. Ja ihminen siis voi myös kuolla monta kertaa. Kristinuskon mukaan kadotus ei ole tällainen jälleensyntyminen. Kristityt uskovat, että maanpäällä elänyttä ihmistä "ei pyyhkäistä pois", vaan hän jatkaa ainutkertaisen maanpäällisen elämänsä jälkeen samana persoonana joko kadotuksessa tai taivaassa. Eivät nämä jälleensyntymä- ja kadotusopit ole yhteen sovitettavissa.
Koen jatkuvasti jumalyhteyden eli yhteyden Jumalaan, mutta en koen silti, että Jumala on erillinen, minusta riippumaton olento.
Hei,
Tuo "jatkuva jumalayhteys" on sinänsä mielenkiintoinen käsite - mikäli se on yhtään sellainen, mitä kuolemanrajakokemuksissa kuvataan, sinun täytyy olla todella nirvanassa (ei pilkkaa tarkoitettu!). Koetko Jumalan samanlaisena kuin kuolemanrajakokemuksissa on mainittu (ja miten kaksi ystävääni on kokenut) vaiko muulla tavoin. Yleensä jumalayhteyden kerran kokeneet eivät enää milloinkaan ole samanlaisia kuin sitä ennen.
Minä olen kokenut maallisen elämän pääsääntöisesti kärsimyksenä. Ehkä siksi, että olen koko ikäni kokenut olevani erilainen kuin toiset. Samoin minulla on tietynlainen filosofinen ote asioihin. Mutta luotan ystäviini sen verran paljon, että uskon heidän kertomuksiensa todenperäisyyteen, ja myös lukemani kuolemanrajakokemukset tuntuvat vahvistavan heidän näkemyksensä oikeaksi.
Olen oppinut näiden vuosieni, jota olen tämän planeetan pintaa tassutellut, suhtautumaan kaikkiin teksteihin, kirjoihin ja opinkappaleisiin niinsanotusti "cum grano salis": ottamaan ne ohjeellisina, en kirjaimellisesti, ja suhteuttamaan ne kokemukseen. On muistettava, että niin VT (tai siis Tanach), UT, Tripitaka, Upanishadit, Bhagavad-Ghita, Koraani jne ovat kaikki oman aikansa lapsia, ja niiden tulkitsemiseen oman aikansa konseptissa on olemassa eksegetiikan tiede.
Minusta jälleensyntymä on _mahdollinen_ käsite; en sano, että se olisi totuus. Jos voimme syntyä tähän maailmaan kerran, niin miksei toisenkin? Voidaan myös ajatella, että tämä maallinen elämämme on eräänlainen Elämän Koulu: ne, jotka pääsevät siitä läpi, eivät enää palaa tänne vaan jäävät pelastettuina Taivaaseen. Ne, jotka puolestaan kämmeltävät, syntyvät tänne uudelleen, kadotettuina. Elämä maan päällä voi siis olla joko joillekin ainutkertainen, tai toisille sitä sitten jatketaan sitten niin kauan, kunnes pääsee elämänkoulussa luokaltaan. Tämä on yksi mahdollisuus, joka on kyllä ristiriidassa molempien uskontojen tiukan tulkinnan kanssa, mutta ei kummankaan valossa mahdoton.
Sanotaan suoraan, että minua ei kiinnosta syntyä tähän maailmaan enää toista kertaa. Minä kokisin reinkarnaation lähinnä epäonnistumisena, rangaistuksena - toisin kuin niin kovin monet, joista "olisi jännittävää tietää edelliset elämänsä ja onko elänyt täällä aiemmin". Ne ohikiitävät positiiviset, ilon hetket, tuottavat itkun lopulta. Edes itsemurha ei ole sen enempää ystävieni kuin kuolemanrajakokemuksen läpikäyneiden mukaan ratkaisu; monessa kuolemanrajakokemuksessa Jumala oli ollut surullinen itsemurhayrityksestä, "ei ole vielä sinun aikasi" ja itsemurhaa yrittäneet joutuvat jonkinlaiseen limbuksen tilaan, kunnes todella on heidän aikansa.
Käsitys siitä, että Jumala (Isä) on erillinen, minusta ja sinusta riippumaton olento, on oikea; mutta samaan aikaan me myös kaikki olemme osa valtavaa, kaiken kattavaa yhteisyyttä (P. Henkeä). Tämä kuuluu kolminaisuuden käsitteeseen: tämä tuli toiselle ystävälleni välittömästi selväksi hänen kokemuksestaan.
Mutta se käsitys, että Jumala on Rakkaus - siis niin intensiiivinen, läpitunkeva ja suunnilleen käsinkosketeltava rakkaus, että se peittää kaiken alleen - joka tulee esiin sekä ystävieni että kuolemanrajakokemuksien käsityksistä läpi on kuitenkin varsin toivorikas. Kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet pääsääntöisesti eivät enää pelkää kuolemaa lainkaan; toivo siitä, ettei kaikki sittenkään lopu viimeiseen hengenvetoon on suurempi kuin rangaistuksen tai olemattomuuden pelko.
"Minulla on joka päivä yhteys Jumalaan, keskustelen hänen kanssaan ja saan myös vastauksia."
Ahaa, hieno homma! Mutta tiesitkö, että tuohonkin on olemassa hyviä lääkkeitä? Näitä sanotaan neurolepteiksi ja reseptin niihin saat psykiatrian erikoislääkäriltä.
"Yhteys Jumalaan tuo päivittäin iloa myös silloin, kun toiset ihmiset ovat aiheuttaneet kärsimystä."
Tärkeintä on, että sinullakin on edes joku "juttukaveri"! Valitettavan moni kun nykypäivänä joutuu käymään psykoterapiassa.
"koen silti, että Jumala on erillinen, minusta riippumaton olento."
Hienoa! Nykyaikana onkin trendikästä olla sinkku ja viettää sinkkuelämää mahdollisimman pitkään.
Olen onnellinen puolestasi, että asiat ovat hyvin! Jos olet aikuinen ihminen ja satujen lukeminen kyllästyttää, voisit pikapuoliin visiteerata siellä lekurin vastaanotolla!
Majlinia. Väitellä saa, mutta ei mennä henkilökohtaisuuksiin.
Tiedän kyllä, että huonon vitsin mukaan "sitä, että sinä puhut Jumalalle, kutsutaan rukokukseksi ja sitä, että Jumala puhuu sinulle, kutsutaan skitsofreniaksi", mutta minulla on kaksi ystävää, jotka ovat kokeneet jumalayhteyden, ja molemmat heistä ovat hyvin täysipäisiä ja fiksuja ihmisiä. Toinen on it-ammattilainen ja toinen humanisti.
Uskon myös, että yhteys Jumalaan tuo päivittäin iloa - jos sen kykenee todella muodostamaan, sillä molempien ystävieni kuvaus oli "niin valtava rakkaus, että se muuttui attribuutista substanssiksi ja sitä saattoi käsin kosketella". epäilen kyllä sitä, että kykeneekö Majlin siihen päivittäin, sillä yleensä jumalayhteys tapahtuu vain kerran tai pari koko elämän aikana. Molemmilla ystävilläni oli tuolloin valtava henkilökohtainen kriisi, ja sen jälkeen he kokivat valtavan helpotuksen, kaikki kyyneleet pyyhittiin.
Itse en ole koskaan kokenut jumalayhteyttä, mutta jos se on yhtään samankaltainen kuin mitä he kuvasivat ja mitä kuolemanrajakokemuksissa on kuvattu (ne muistuttavat hyvin paljon ystävieni kokemusta), saan kyllä kokea sen jonain päivänä, viimeistään silloin, kun jätän tämän maailman. (Toivottavasti ei kuitenkaan ihan lähitulevaisuudessa, sillä tunnen että minulla on vielä paljon opittavaa ja koettavaa.)
Luultavasti Majlin osaa myös erottaa sadun ja toden. Niin minäkin, ja varmaan sinäkin. Majlinin kokemus siitä, että Jumala on erillinen, hänestä riippumaton olento, on linjassa kuolemanrajakokemusten kanssa.
Älä pilkkaa Majlinia. Pahinta, mitä sinulle voi tapahtua, on että joudut jättämään tämän maailman ennenkuin olet siihen valmis, huomaat että Jumala onkin olemassa, joudut kohtaamaan Luojasi ennen aikojaan - ja joudut tilille sanoistasi.
"Suora seuraus siitä on se, että tämä maailma, jossa elämme, on Helvetti."
Tämä selittäisikin paljon.
Juuri noin! Tämän vuoksi minä mietinkin juuri tuota - jos näin on, silloin kaikki palat loksahtaisivat yhteen todella kauniisti. Onko tämä maailma Helvetti, jossa olemme täysin erossa Jumalasta ja jossa aiheutamme kärsimystä sekä itsellemme että toisillemme? Jumala on Raamatussa sanonut, että kaikella on tarkoitus - aivan kaikella. Onko tämä se tarkoitus?
Mietin viime yönä skolastikkojen ongelmia 1100-luvulla, jotka ensinäkemältä tuntuvat täysin älyttömiltä, kuten "jos Jumala on kaikkivaltias, voiko hän luoda niin ison kiven, jota hän ei itsekään jaksa nostaa" ja "jos enkelit ovat aineettomia, kuinka monta mahtuu tanssimaan neulannupille". Ensilukemalta nuo ongelmat ovat täysin älyttömiä - mutta ne tosiasiassa ovat hyvin mielekkäitä. Ne luovat pohjan sekä äärettömän suuren että äärettömän pienen käsitteille ja ei ole liioittelua sanoa, että differentiaali- ja integraalilaskennan käsitteellinen pohja luotiin 1100-luvun ajattelussa.
Sitten mietin: mikä on perimmäinen lause kaikessa filosofiassa, kaikessa kieliopissa ja ylipäänsä kaikessa. Se on Descartesin kuuluisa "ajattelen, siis olen olemassa". Mutta ajatella ei voi olematta olemassa! Ja kuka on olemassa, joka voi ajatella? Kaikki lähtee siitä, että joku on olemassa, ja kuka muu ensialkuun kuin minä?
Minä olen.
BONGGGGG!!! Tuo ajatus iski minuun todella rajusti. Kaiken perusta on käsite "Minä olen".
Tuo on täsmälleen se nimi, millä Jumala ilmoitti itsensä Moosekselle palavassa pensaassa: minä olen. Ehjé asher ehjé. Jumala on se ensimmäinen ja alkuperäinen "minä olen". Hän on se, josta on kaikki olemassaolo ja johon kaikki olemassaolo integroituu. Nyt ymmärrän täsmälleen sen, mitä Jeesus tarkoitti sanoillaan "minä olen tie, totuus ja elämä" - tuo "minä olen" - ja mitä tarkoittivat "minä olen alfa ja ómega, alku ja loppu". "Minä olen" ei tarkoita Jeesusta eikä egotismia, itsekorostusta, vaan se tarkoittaa tässä Jumalan käsitettä ja kolminaisuutta - ja juuri tuo "kaiken alfa ja ómega, alku ja loppu" tarkoittaa juuri sitä, että kaikki juontaa juurensa Jumalaan ja kaikki lopulta integroituu Jumalaan.
Jos ja kun olemme "siruja" Korkeimmasta, selittääkö kärsimyksemme täällä ja olomme täällä se, että Korkein "koulii" itseään ja kerää kokemusta maallisesta olomuodosta, kärsimyksen, voimakkaiden vastakkain asetteluiden ja muun
>ei taivaallisen kautta
1) Jos ja kun olemme "siruja" Korkeimmasta, selittääkö kärsimyksemme täällä ja olomme täällä se, että Korkein "koulii" itseään ja kerää kokemusta maallisesta olomuodosta, kärsimyksen, voimakkaiden vastakkain asetteluiden ja muun
>ei taivaallisen kautta
Kiitos vastauksistasi, allekirjoitan ajatuksesi.
Sen verran haluan sanoa tuosta "luuseri" asiasta, jos ratkaisu >> kieltää maailma sellaisena kun henkisen tien kulkija sen näkee ohjattu > motoriikan puutteiden sydämen salainen ihminen < lopulta toimii eli itsemme/syvin minämme, mutta jonkinlaisen varjeluksen myötä ja ohjauksen avulla lopulta saavutamme sen minkä toiset nopeammin ja ehkä helpomman kautta?
elämä on kärsimystä...jne buddha kertoi jo 2500v. sitten, tosi.helvetissä on kärsimystä,siis elämässä,vapaudu kärsimyksestä=nirvana:buddha oli enemmän oikeassa kuin jeesus!
Minusta molemmat ovat oikeassa. Ehkäpä kyse on siitä, että armo katkaisee lopulta samsaran ketjun, ja kärsimyksestä voi vapautua uudestisyntymisen ja armon kautta. Siten, että pääsee irti elämänjanosta ja materialismista.
Lueskelin www.nderf.org :ista kuolemanrajakokemuksia, ja niissä tehtiin yksi asia selväksi: Jumala on, heitä on yksi, Jumala on kaikki, Jumala on ääretön ja rajaton rakkaus, eikä Jumnala ole yhden tietyn uskonnon monopoli.
yhteen lauseeseen:
"Jollet uudestisynny, joudut jälleensyntymään".
Tämä planeetta maa on omalla tavallaan helvetin peli, olet oikeassa.
Kysymys kuuluukin miten täällä helvetin pelissä pystyy selviytymään?
Mitäs "kuoleman" jälkeen, tullaanko jatkamaan peliä, joka jäi edellisellä kerralla kesken?
Onko tästä helvetin pelistä mahdollista "loikata" jollain keinoin pois?
SE ON MAHDOLLISTA, ETSIKÄÄ JA TUTKIKAA MITÄ AIKOJENSAATOSSA ON TUTKITTU,LÖYDETTY JA HAVAITTU. The whole truth is behind you. You must only find , take and use it.
lähtee siitä olettamuksesta, että
a) Jumala on Rakkaus ja
b) olemme täällä siksi, että emme viime kerrasta ottaneet opiksemme
Pääsemme täältä pois, kun olemme oppineet riittävästi. Kun olemme oppineet rakastamaan ja elämään toistemme kanssa sovussa ja päässeet irti vihasta, takertumisesta aineellisuuteen ja nautinnon hankinnasta keinolla millä hyvänsä.
Voimme loikata pois täältä turvautumalla Jumalaan ja antamalla elämämme hänen käsiinsä. Minusta noiden kuolemanrajakokemuksien lukeminen on hyvin lohduttavaa ja rauhoittavaa - ne ovat toivoa täynnä. Jumalan rakkautta kuvataan niin suureksi, ettei mikään maanpäällinen helvetti, edes keskitysleirien kauhut, ole yhtään mitään siihen verrattuna.
Haluatko olla henkinen olento? Vai tiedätkö jo olevasi sellainen?
Tuohon on pakko sanoa: "En tiedä". Minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta kahdella ystävälläni on.
Ehkäpä Sting oli sittenkin oikeassa laulussaan Spirits in the Material World:
There is no political solution
To our troubled evolution
Have no faith in constitution
There is no bloody revolution
We are spirits in the material world
Our so-called leaders speak
With words they try to jail you
The subjugate the meek
But it’s the rhetoric of failure
We are spirits in the material world
Where does the answer lie?
Living from day to day
If it’s something we can’t buy
There must be another way
We are spirits in the material world
oot kyllä pistänyt mut ajattelemaan, vaikka tiesinkin jo ennestään vähän noista kuolemisjutuista. en silti kyllä päätä pahkaa ala allekirjoittamaan kaikkea, ensinnäkin siksi, etten usko jumalaan. en ole koskaan ajatellut, että yksikään nykyinen uskonto tai filosofia tietäisi totuutta, mutta olen pitänyt buddhalaisuutta lähimpänä sitä.
asiaan! jos siis kuvailemasi jumala on kuin onkin olemassa, haluaisin vähän tarkennutsta hänen suhteensa (en toki oleta sinun kaikkea välttämättä tietävän). jos häneen ei usko (tämä asia tietysti huolestuttaa nyt eniten;)) joutuuko siitä tuomiolle (jälleensyntymä)? vai onko se sinänsä vähäpätöinen asia tässä "koulutuksessa", uskooko "opettajan" olemassa oloon vai ei.
onko hän persoona? meinaan, että jos me kaikki olemme osa häntä, onko meillä kaikilla perimmäisenä sama persoona? jos on vain yksi persoona, voidaanko enää puhua persoonasta/persoonallisuudesta? kun ei ole vertailukohtia.
ja sitten se asia, joka tietysti askarruttaa paljon ja on askarruttanut ihmisiä aina: mistä me tulemme? no jumalasta varmaan, mutta mistä hän tulee? miksi jouduimme erilleen hänestä, ovatko materiat siepanneet meidät? ihmisiä/eläimiä ei ole aina ollut... voimmeko asua kivissä ja kasveissakin? meinaan, että aikoina jolloin ei ole ollut ruumiita asutettaviksi, olemmeko vain hengailleet henkinä ja odotelleet kemiallisia reaktioita ja elämän syntyä...(otan toki huomioon elämän universumin muillakin planeetoilla ja kuilla)?
mikä pointti siinä on, miksi joudumme käymään koulun palataksemme jumalaan, miksi niin pääsi edes käymään, että tässä tilanteessa nyt olemme?
nyt pää tyhjeni kysymyksistä ja teen tilaa vastauksillesi:)
Heips,
tässäpä hiukan omia vastauksiani. Muistanet, että sataprosenttista varmuutta asiasta ei ole, ja kukaan ei ole tullut haudan takaa kertomaan. Voimme vain approksimoida asioita.
Kysyt:
"jos häneen ei usko (tämä asia tietysti huolestuttaa nyt eniten;)) joutuuko siitä tuomiolle (jälleensyntymä)? vai onko se sinänsä vähäpätöinen asia tässä "koulutuksessa", uskooko "opettajan" olemassa oloon vai ei."
Kuolemanrajakokemusten valossa nähdäkseni uskolla ei ole ratkaisevaa merkitystä vaan sillä, miten on elänyt. Onko muistanut rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön. Joudumme tilille teoistamme, emme uskontunnustuksestamme. Tämä on ristiriidassa Paavalin opetusten kanssa, mutta ei välttämättä Jeesuksen.
"Onko hän persoona? meinaan, että jos me kaikki olemme osa häntä, onko meillä kaikilla perimmäisenä sama persoona? jos on vain yksi persoona, voidaanko enää puhua persoonasta/persoonallisuudesta? kun ei ole vertailukohtia."
Kyllä. Hän on persoona ja samanaikaisesti me olemme persoonia - ja osa häntä. Tämä on paradoksi, mutta mahdollinen.
"mistä me tulemme? no jumalasta varmaan, mutta mistä hän tulee? miksi jouduimme erilleen hänestä, ovatko materiat siepanneet meidät? ihmisiä/eläimiä ei ole aina ollut... voimmeko asua kivissä ja kasveissakin? meinaan, että aikoina jolloin ei ole ollut ruumiita asutettaviksi, olemmeko vain hengailleet henkinä ja odotelleet kemiallisia reaktioita ja elämän syntyä...(otan toki huomioon elämän universumin muillakin planeetoilla ja kuilla)?"
Sen verran, mitä itse ymmärrän, niin voimme olla sekä materiaalisessa että spirituaalisessa hahmossa. Aikoina, jolloin ei ole ollut ruumista asutettavissa, olemme vain hengailleet henkinä ja odottaneet elämän syntyä. Mutta jos oletamme, että ihmisaivot ovat pitkälle kehittynyt kvantti- tai biotietokone, joka toimii adapterina materiaalisen ja spirituaalisen välillä, on mahdollista (tai ehkä ei), että henki voi ottaa riittävän pitkälle kehitetyn tietokoneen asunnokseen.
"Mikä pointti siinä on, miksi joudumme käymään koulun palataksemme jumalaan, miksi niin pääsi edes käymään, että tässä tilanteessa nyt olemme?"
Suoraan sanoen, en tiedä. Mutta yritän löytää vastausta.
Olennaisesti niitä kahta suuntaa ei voi pistää saman katon alle.