Mielenterveys Suomen suurin ongelma,Niinistönkin!

Nuoriso ja kansanedustajat ei tiedä edes missä järjestelmässä eletään ja miten se ylipäänsä toimii ja voidaanko sitä pyörittää ilman korruptiota ?

Nettipeli tulevaisuuteen nojaava kansa, luulee olevansa sivistyksen huipulla !
554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • ulkomaanvahvistusta

    Äänestä

Aloittajalta viisas huomio. Sorsa-Koivisto-Lipponen-Halonen ja SAK.
Viestimien piilostalinistien sumuttamaa kansaa. Tiedotusterrorin jatkuminen on varmistettu Yle-verolla. -Nuoremman polven on usein vaikea uskoa, jos yritetään oikoa.
Tärkeää todistusaineistoa on julistettu salaiseksi, kuten Tiitisen Stasi-listat, KOIVISTON KONKLAAVI (katso www.google.fi)....keskeiset päättäjät Koivisto ja Halonen.
Sitten on henkistä pahoinvointia, syrjäytyneitä yhden ikäluokan verran ainakin, työttömyyttä ja piilotyöttömyyttä, lasten huostaanottoja, hengaillaan pillereiden avulla. Kruununa päällä - pakkoruotsit luettu.
Koiviston konklaavin toteutuksen johdosta Suomi menetti valtavan määrän yrittäjäpotentiaalia; yli 250.000 ihmistä päätettiin laittaa elinikäiseen velkaorjuuteen, osa teki lopullisen ratkaisun oman käden kautta (varovainen arvio n. 14.000 henkeä).
Ja myyrä Halonen puhuu kissan astutuksista.

Yksi hyvä uutinen kuitenkin - Sanoma Oy, käytännössä piilostalinistien soluttama Hesari, on tehnyt tulosvaroituksen. Joko olisi muutoksen enne?

Äänestä
  • Tosiaan aivan lähihistoriassa, 20-25 vuotta sitten Suomessa toteutettiin rauhanomainen, veretön operaatio, jonka seurausvaikutukset ovat sisällissodan veroiset.
    1990-luvun lama oli seurausta SAK:n vastuuttomuudesta. Koiviston harhainen vahvan markan politiikka ja myöhemmin ns. Koiviston konklaavi olivat viimeiset niitit.
    Koiviston konklaavi: Terveetkin yritykset vedettiin nurin, kun velat pistettiin kerralla maksettaviksi. Vakuutena olevan omaisuuden möivät liituraidat pilkkahinnalla, joten omaisuuden myynnistä huolimatta velkaa jäi usein jäljelle. Tämä jatkui vuoteen 1994.
    Koiviston mielestä pankit piti pelastaa seurauksista piittaamatta. Vakaumuksellinen SAK:n Punikki-Halonen hoksasi nyt mahdollisuuden kostaa (lahtareille?), hyväksyi menettelyn ja päätöksen SALAAMISEN. Lipponen ja Siimes lopulta niputtivat luotot kiskurikorkoineen, minkä jälkeen ne myytiin hyväveli- porukalle pilkkahintaan, murto-osalla luottojen nimellisarvosta.
    Elinikäinen velkavankeus toteutui kiskurikorkojen ja härskien perintäkulujen seurauksena. Jos töitä löytyi, palkasta ulosmitattiin ja monilta edelleenkin ulosmitataan suojaosan ylittävä määrä säännöllisesti.
    Omaisuus koteja myöten oli jo realisoitu. Kyseessä oli yrittäjiä, lapsiperheitä...ja kaikki tämä tapahtui lähihistoriassa, vain noin 20 vuotta sitten. Opettajat koululuokissa kyllä näkivät lasten rauhattomuuden ja pahoinvoinnin. Kouluruoka saattoi olla päivän ainoa lämmin ateria.
    Suomessa vuoden 1918 sisällissodan jälkeen voittajat toteuttivat ns. torpparivapautuksen. Vuokraviljelijöille tarjottiin mahdollisuus lunastaa maat. Suomi asutti myös siirtokarjalaiset toisen maailmansodan jälkeen pakkolunastamalla heille maita.
    Punaiset olivat aloittaneet sisällissodan 1918. Demarit Koiviston ja Halosen päätöksin toteuttivat nyt 1990-luvun laman seurauksena ennenkuulumattoman laajan (verettömän) joukkoteurastuksen. Mittasuhteiltaan vastaavaan ovat pystyneet Ison Vihan aikana 1700-luvun alussa vain venäläiset (rauha 1721).

    Äänestä

  • nämä-salataan kirjoitti:

    Tosiaan aivan lähihistoriassa, 20-25 vuotta sitten Suomessa toteutettiin rauhanomainen, veretön operaatio, jonka seurausvaikutukset ovat sisällissodan veroiset.
    1990-luvun lama oli seurausta SAK:n vastuuttomuudesta. Koiviston harhainen vahvan markan politiikka ja myöhemmin ns. Koiviston konklaavi olivat viimeiset niitit.
    Koiviston konklaavi: Terveetkin yritykset vedettiin nurin, kun velat pistettiin kerralla maksettaviksi. Vakuutena olevan omaisuuden möivät liituraidat pilkkahinnalla, joten omaisuuden myynnistä huolimatta velkaa jäi usein jäljelle. Tämä jatkui vuoteen 1994.
    Koiviston mielestä pankit piti pelastaa seurauksista piittaamatta. Vakaumuksellinen SAK:n Punikki-Halonen hoksasi nyt mahdollisuuden kostaa (lahtareille?), hyväksyi menettelyn ja päätöksen SALAAMISEN. Lipponen ja Siimes lopulta niputtivat luotot kiskurikorkoineen, minkä jälkeen ne myytiin hyväveli- porukalle pilkkahintaan, murto-osalla luottojen nimellisarvosta.
    Elinikäinen velkavankeus toteutui kiskurikorkojen ja härskien perintäkulujen seurauksena. Jos töitä löytyi, palkasta ulosmitattiin ja monilta edelleenkin ulosmitataan suojaosan ylittävä määrä säännöllisesti.
    Omaisuus koteja myöten oli jo realisoitu. Kyseessä oli yrittäjiä, lapsiperheitä...ja kaikki tämä tapahtui lähihistoriassa, vain noin 20 vuotta sitten. Opettajat koululuokissa kyllä näkivät lasten rauhattomuuden ja pahoinvoinnin. Kouluruoka saattoi olla päivän ainoa lämmin ateria.
    Suomessa vuoden 1918 sisällissodan jälkeen voittajat toteuttivat ns. torpparivapautuksen. Vuokraviljelijöille tarjottiin mahdollisuus lunastaa maat. Suomi asutti myös siirtokarjalaiset toisen maailmansodan jälkeen pakkolunastamalla heille maita.
    Punaiset olivat aloittaneet sisällissodan 1918. Demarit Koiviston ja Halosen päätöksin toteuttivat nyt 1990-luvun laman seurauksena ennenkuulumattoman laajan (verettömän) joukkoteurastuksen. Mittasuhteiltaan vastaavaan ovat pystyneet Ison Vihan aikana 1700-luvun alussa vain venäläiset (rauha 1721).

    Valitettavasti näin on eletty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

Nuoriso ja kansanedustajat ei tiedä edes missä järjestelmässä eletään ja miten se ylipäänsä toimii ja voidaanko sitä pyörittää ilman korruptiota ?

Nettipeli tulevaisuuteen nojaava kansa, luulee olevansa sivistyksen huipulla !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu