Yksinäisyys, epätoivo. Lähes koko aikuisiän. Elänyt toivissa että Soini pitää lupauksensa ja Suomella olisi tulevaisuutta mutta ei. Soinikin kun kääsi takin ja selän äänestäjille kute Arhinmäki ja Jutta. Olisi ollut mukava elää itsenäisessä Suomessa. Olisi Soini ollut oppositiossa ja antanut muiden leikata ja jakaa tukea Kreikkaan. Ykköspaikkka olisi tullut seuraavissa vaaleissa. Elokuun puoluekokouksessa pitäisi vslita uusi pj vaikka V-M Saarakkala.
Lähes jatkuva rintakipu ja ahdistus.
eimuutentoivoa
251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä jokaisen olisi pitänyt ymmärtää persujen oppositiotoilailuista, että kyseessä ei ole vakavasti otettava puolue. Olipahan vain puolue, joka kokosi kannatusta sieltä mistä sai ja käänsi ahkerasti takkiaan tämän saavuttaakseen. Persujen kansanedustajatkin ovat varsinainen hörhökokoelma mitä ihmeellisimpine performansseineen.
Osa äänestäjistä pyrkii haistelemaan tuulia ja kulkemaan mahdollisen voittajan mukana. Osa taas haluaa vain protestoida ja äänestää asioiden hoitajiksi siihen täysin kykenemättömiä edustajia. Tulokset nähdään nyt persujen ministeriryhmässä.
Ihmisen ja äänestäjän pitäisi tajuta mikä on mahdollista ja mikä ei ole yksittäisen edustajan ja puolueen tehtävissä. Älkää olko niin hätäisiä,odottatte liikoja. ALOITTAJALLE sanon: Älä murehdi,kanna turhaan huolta maan,maailman asioista.Ajattele omaa terveyttäsi ja miten voisit itse elää juuri nyt paremmin.Syö terveellisesti ja yritä ulkoilla näin kesä aikaan metsässä niin saat voimia ja mielikin kohentuu. Jos on oikein paha olla voisiko apua saada lääkäriltä tai puhumalla jonkun kanssa? Jos on oikeita elimellisiä sydän tai joku muu sairaus oireita,verenpainetta yms. niihin saa apua lääkityksellä. Ikävät asiat,tapahtumat aiheuttavat myös ahdistusta ja sydämen toiminnan häiriöitä. Yritä etsiä kiinnostuksen kohteita muusta kuin politiikasta,se on loputon suo ja vie turhaan voimia. Vain sinä itse voit vaikuttaa siihen miten koet asiat.Voimia.