Tupakkavero nousee ja valtio saa lisää liksaa. Mutta mikä tekee nuuskasta niin kummallisen tupakkatuotteen, ettei sen myynnistä Suomen valtio voi kerätä verotuloja? Miksi nuuskan myynti on Suomessa kielletty?
Mihin perustuu?
jääkiekkoilijaaaaaa
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
EU oli kieltänyt nuuskan myynnin alueellaan jo ennen kuin Suomi liittyi siihen. Samaan aikaan EU:hun liittyneessä Ruotsissa myynti on kuitenkin sallittua, koska Ruotsi vaati liittymisneuvotteluissa itselleen poikkeusluvan myydä nuuskaa liittymisen jälkeenkin. Suomi ei itselleen nuuskanmyyntiin poikkeuslupaa vaatinut, eräisiin muihin asioihin kyllä.
Mitähän eräät muut poikkeusluvat oli? Liittyykö ne niihin, joista neuvottelija Heikki Haaviston takia jouduttiin tulkintaerimielisyyksiinkin, kun Haavisto luuli poikkeuslupien olevan ikuisia?
Enpä enää muista neuvotteluista muuta kuin että poikkeuslupia oli jokunen. Suomella ei ollut noin mieleen jääviä erikoisuuksia kuin tuo nuuskalupa Ruotsille. Jälkeen päin kyllä pidettiin Suomen neuvottelijoiden pahana mokana, etteivät nämä ymmärtäneet vaatia kansalaisillemme lupaa tervata paanukattonsa, veneensä ja suksenpohjansa ikuisesti huolimatta siitä, miten unioni suhtautuu tervaan.
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kotimaa/194307-eu-antanee-jatkoaikaa-tervan-kaytolle
Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että Suomen olisi ollut viisasta vaatia myös kansalaisillemme oikeuden syödä mämmiä ja lämmittää talonsa puilla.
Kyseessä ei ilmeisesti ollut poikkeuslupa, vaan muu neuvoteltu asia, josta myöhemmin tuli kiistaa, onko se väliaikainen vai pysyvä. Jostain maataloustuen muodosta taisi olla kyse. Haavistolla oli oma käsityksensä siitä, mutta se ei tainnut jäädä pätemään? Jos niin oli, on siinä neuvottelija asialla ollut.
Poikkeuslupa voi olla ikuinenkin. Talvivaarallekin myönnetään jatkuvasti poikkeuslupia niin, että käytännössä poikkeuslupa tarkoittaa ikuista oikeutta tehdä mitä huvittaa.
Neuvostoliitto on ikuinen.
hansulla oli kiire autoilemaan, täh? jäi pienempi präntti lukematta, täh?
Matti Vanhasellakin oli huono/valikoiva muisti.
Niin oli, mutta myös huomattavasti lyhyempi kuin minulla. Suomen liittymisneuvottelut käytiin sentään jo 21 vuotta sitten.
Tuosta taisi olla kyse?
http://www.timoharakka.fi/6-kylma-rinki/
http://keskustelu.suomi24.fi/t/4985639
Sinä et kaupunkilaisdemuna ymmärrä maataloudesta itään.
Enhän minä maataloutta ole tässä ketjussa kommentoinutkaan, vaan ainoastaan kertonut, miksi nuuskan myynti on Suomessa kielletty ja todennut, etten muista, saiko Suomi liittymisneuvotteluissa vastaavia poikkeuslupia kuin Ruotsi nuuskan suhteen. Myös tervan ja mämmin mahdolliseen myyntikieltoon varautumista kommentoin, mutta sekään ei liity suoraan maatalouteen huolimatta siitä, että maataloustuottajat tuottavat mämmin pääraaka-aineet maltaat ja ruisjauhot.
Tuskin tuottavat pelloillaan mallasta ja ruisjauhoa. En ole ikinä pelloilla nähnyt kasvavan maltaita enkä ruisjauhoa. Taas kaupunkilaisdemari paljasti tietämättömyytensä.
Keskieurooppalinentapa neuvotella on sellainen että väkisin väännetään joku neuvottelutulos ja sen vuoksi tulokset ei ole tarkkoja vaan tulkinnan varaisia. Vähän siihen tyyliin että mitä väliä sillä miten tuo tehdään, katsotaan myöhemmin kun ensin tehdään tämä sopimus. Suomen jäsenyysneuvotteluissakin kello pysäytettiin kun neuvoitteluaika ei riittänyt. Viimeinen vääntö oli 24 tuntia ilman unta ja taukoja:D Keskiseuroopassa sovitaan "sopimusraami", ja kun sopimus on tehty ja allekirjoitettu alkaa ne oikeat sopimusneuvottelut.
Sen jälkeen molemmat tahot tulkitsee sitä mitä on sovittu ja jälkeen päin neuvotellaa sitten siitä mitä on sovittu. Vahvempi sitten yleensä saa oman tulkintansa lopullisissa tulkintaneuvotteluissa voimaan vaikka se olisi täysin alkuperäisen sopumusneuvotteluissa neuvotellun tuloksen vastainen.
KeskieuroopaSSA SAADAAN KYLLÄ HUOMATTAVASTI HELPOMMIN SOPIMUKSIA AIKAAN kuin Suomessa, MUTTA SIELLÄ EI VAIN KUKAAN KOSKAAN TIEDÄ MITÄ NE SOPIMUKSET SISÄLTÄÄ':D
Suomen tapa sopia on tehdä niin yksiselitteinen sopimus että sitä ei enää jälkikäteen tulkita. Sopimus ei ole valmis ennen kuin se on yksiselitteisen selvä.
Mielenkiintoista pohdiskelua sinulta. Tuohon voisi kolmantena ottaa mukaan vielä ruotsalaisen neuvottelutavan, jossa myös sopimuksen sisältö keskustellaan yksiselitteisen valmiiksi kerralla, mutta ilmeisesti niin paljon suomalaisia tarkemmin pienimpää yksityiskohtaa myöten, että se käy suorastaan hermoille. Keskustelua keskustelun itsensä vuoksi niin, että päämäärä hämärtyy pois näköpiiristä.
Ihmiset haluaa verottaa asioita ,jotka ei koske heitä itseään .
Vihreät kannattavat kaikkia veroja ,koska eivät niitä maksa,vaan elävät tuilla.
Maajussit on siis aika vihreitä. Sanoihan Matti Tanelikin aikanaan hallitusta kyhätessään, että kepulla ja vihreillä on paljon yhteistä. Ja vihreä Meri-Kukkakin sai KMS-rahaa Matti Tanelin sitä pyytäessä. On siinä melko "taneli", kun toisen puolueen edustajalle hankkii vaalirahaa..
varmaan ns. muut syyt.
Maajussien tuet ovat sentään vastikkeellisia,tuottavat edullista ruokaa kansalle.
Päivän paras vitsi. Ole tukijussi jo hiljaa. Parempi olisi mennä tässä tilanteessa nurkkaan häpeämään ja lakki pois päästä, joka kerta kun kohtaat veronmaksajan.
Pitäsklö sitten tehdäkin niin että tukia maksetaan ainaostaan vientiin mnevistä viljelytuotteista ja kitomaahan myytävistä ihan oikea markkinahinta. kun kuulostaa olevan haluja maksaa ruoasta enemmän?
Tukia maksettas aina sen mukaan missä tarvitaan globaalin kilpailun vuoksi tukia.
Kun nota tukia avstaan koko kampanjoidaan ja niitä syytetään kalliista elintarvikkeista niin silloinhan kotimaan tuotantoon kannattaa järjestä viljelytuotteita joille ei makseta tukia. Vaatia myös ulkomailta tuotujen tuotteiden osalta että nille ei saa maksaa tukia. Jos vaikka Tanskalainen sikatilallinenkin perustas oman tuotantonsa Suomen markkinoille ihan markikinahintaan ilman tukia. Jaks sen siklan muualle tuottettavien osastoon ja sitte toinen osasto sikalasta Suomen vientiin. Suomen vientiin tulvan osan tuotantoon ei minkäänliasta tukea. suimlainen tilallinenkin sitten jakas samalla tavall tuotantonsa. Vientiin oma osastonsa johion saisi tuet ja kotimaan kulutukseen taas selleinen osasto jolle tukea ei makseta.
Esimerkiksi Venäjän kansalle halpaa ruokaa, jonka tuottamiseen on käytetty suomalaisten veronmaksajien rahaa? Tämähän tuli ilmi viimeistään, kun Venäjä ei enää huolinutkaan Valion tuotteita. Suomalaistuottajat ja MTK olivat heti huutamassa lisää rahaa korvaamaan tappioita.