Keskon pääjohtaja "Ruoka halvempaa kuin koskaan"

Valehtelijan_ääni

Keskon pääjohtaja "Ruoka halvempaa Suomessa kuin koskaan"
http://www.talouselama.fi/uutiset/keskon paajohtaja ihmettelee lidlia ilssa ei sellaiseen ole tarvetta/a2315261

"Kauppajätti Keskon pääjohtaja Mikko Helander arvostelee Iltalehden haastattelussa sekä S-ryhmän halpuuttamiskampanjaa että Lidlin saamaa jättilainaa.

Haastattelussa Helander ihmettelee S-ryhmän viestiä siitä, että ruoka olisi Suomessa kallista. "Ruoka ei ole Suomessa koskaan ollut niin edullista kuin se on tänä päivänä."

S-ryhmän paljon julkisuutta saanut halpuuttamistempaus eli joidenkin tuotteiden hintojen laskeminen on hänen mielestään "epäterve ja vaarallinen" ilmiö.

Jos pieni joukko tuotteita myydään pysyvästi jopa alle tuotantokustannusten, se vääristää koko suomalaista elintarvikeketjua, Helander sanoo Iltalehdessä. Kun yhtä tuotetta myydään paljon halpojen hintojen vuoksi, muut tuotteet jäävät hyllyyn, ja se voi aiheuttaa vahinkoa tuottajille.

Helander ihmettelee haastattelussa myös monien päättäjien näkemystä, jonka mukaan alan kilpailu ei ole riittävää".

Ja silti melkein kalleinta Euroopassa tuloihin suhteutettuna. MItä tuo Keskon Helander oikein tienaa kun voi tällaiselta tuntua? Helanderille kaikki on liian halpaa, mutta asiakkaat ovat eri mieltä. Jospa lopulta jopa Keskokin joutuu huomioimaan asiakkaat ja heidän aleneva ostovoimansa, pelkkä keskusliikkeen ahneus ei enää ohjaa kaupan toimintaa. Jos hinnat eivät alene, Kesko voi poistua markkinoilta. Emme jää kaipaamaan.
Toivottavasti Lidl alkaa ostamaan suoraan suomalaisilta tuottajilta, jotta saadaan monipoli purettua.

Tuore tilastokin sen todistaa: Suomi on kallein euromaa
http://www.hs.fi/ilta/23062015/a1435025812924

HS: Lidl panostaa paikallisuuteen – Onko tämä uusi ruokatrendi?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437104013840.html

20

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lidl.pelastaa

      Ahne paska on aivan paniikissa, ja valheet vain kovenevat.

      • bxvdndfbdbjxnxbx

        eikä väiski ymmärrä että tuollainen vaahtoaminen käy vain sitä itseään vastaan. kilpailu tehdään kilpailemalla, ei itkemällä. minä en itkupilliltä kyllä osta yhtikäs mitään! kiukuttelee kuin pikkutyttö..


    • lähiruokaavain

      Asiasta on huolissaan. Lidleille pitäisi laittaa kunnon HAITTAverot, jotta jotain jäisi suomeenkin, kun suomen maataloutta järsivät pois ! Suomi saisi erota EU.sta euroineen, jotta saisi laatia omat säännöt ja tukea omia tuottajiaan.

      Itse ostan ruoat vain Cittareista ja Prismoista sekä muista lähikaupoista ja säästöön jää rahaa vaikka olen vaivoin keskituloinen, mutta en Lidleistä missään nimessä osta mitään, en mitäääään.

      • huokausko

        Vaikea sanoa että oletko lapsellinen vai yksinkertainen, kenties molempia ja onko sinulla minkäänlaista käsitystä siitä kuinka paljon tässä helvatan kepulandiassa tuetaan juuri tuottajia?
        Ota asioista vähän selvää ennenkuin jatkat julistustasi.


    • oikeistoukko

      Teollisuus ja kauppa repivät katteitaan yhä enemmän maataloustuottajien selkänahasta , saatanat!
      Jussuf-punikeille tuntematon asia?

      • eilidlejä

        Kaupat ne vie reippaan osan, leikittelevät hinnoillaan suorastaan, teollisuus pysyy raameissaan, tuottajat eivät saa tarpeeksi.

        Mutta vertailussa nämä suomen hinnat ei kyllä niin suuria ole keskivertotallajalle. ei tarvitse niin hintoja edes katsella. Suosin suomalaisia tuottajia ja tahtaita kun ostelen elintarvikkeita.


      • onkallistaon
        eilidlejä kirjoitti:

        Kaupat ne vie reippaan osan, leikittelevät hinnoillaan suorastaan, teollisuus pysyy raameissaan, tuottajat eivät saa tarpeeksi.

        Mutta vertailussa nämä suomen hinnat ei kyllä niin suuria ole keskivertotallajalle. ei tarvitse niin hintoja edes katsella. Suosin suomalaisia tuottajia ja tahtaita kun ostelen elintarvikkeita.

        Mikä sun tulotaso oikein on? Täällä suuri osa kansasta tienaa alle 2000 eurosta 2100-2400 eurooon kuussa -verot käteen jää 1300-2000 euroa kuussa, joten niissä tuloissa ruuan osuus on todella suuri. K- ja S-ryhmät ryöstää surutta suomalaisia kuluttajia. Niissä juoksee korkeintaan tarjousten perässä muuten ruoka Lidlistä.


      • lov45

        Suomi Euroopan kalleimpia .Keskon pomo vois olla hiljaa ,myy paljon juuri päivälleen vanhaakin ruokaa samalla kalliilla hinnalla. Tiedän tämän touhun kun vertailen jatkuvasti näiden 3l:men suurimman hintatasoa .Ovat kaikki minun kävely etäisyydellä.


    • KeskoSokeus

      K-ryhmän hinnat ovat nousseet tasaisesti koko ajan ja ruoka on paljon, paljon kalliimpaa kuin euroajan alussa tai vielä muutamia vuosia sitten. Hintoja hilataan huomaamattomasti koko ajan muutaman kymmenen sentin korotuksilla, jotka 1-2 euron tuotteissa ovat jo suuria. K-ryhmän hintoja muka laskenut "K-Menu" tuotemerkkikin sisältää suurimmalta osin "ravinnontapaisia" raaka-aineita kun niiden tuoteselosteita lukee. Juustot sisältävät juustontapaista raaka-ainetta ja lihapullat lihan kaltaisia aineksia. Nykyään todella katsoo tuoteselosteet ja ostaa niitä tuotteista joissa on eniten aitoa tavaraa, mm. lihaa, maitoa, juustoa jne. Paskaa saa ilmaiseksi pöntöstä, jos sitä haluaa. Lidlistä tulee paljon ostettua, koska siellä on enemmän aitoja raaka-aineita sisältäviä tuotteita ja edullisemmin, tosin S-ryhmän Prismoissakin hintataso on K-ryhmää edullisempi.

      "Haastattelussa Helander ihmettelee S-ryhmän viestiä siitä, että ruoka olisi Suomessa kallista. "Ruoka ei ole Suomessa koskaan ollut niin edullista kuin se on tänä päivänä."

      Ruuan hinta voi tuntua halventuneen jos saa Keskon pääjohtajan jättipalkkaa, joka todella on moninkertaistunut euroaikana, kuten muunkin korkean yritysjohdon Suomessa. Mutta 2000 euron bruttotuloja saavasta (1500 €/kk käteen) perusduunarista tai 450 €/kk elämiseen saavasta toimeentulotukityöttömästä tai keskimäärin 1000 €/kk ansiosidonnaista saavasta työttömästä se on jumalattoman kallista, kun suurin osa nettotuloista menee ruokaan.
      Keskon pääjohtaja ostaa jättipalkallaan suunnilleen saman verran ja syö saman verran ruokaa kuin pienituloisetkin, joten näyttäväthän ne ruokakulut pieniltä kymppitonnien kuukausipalkalla.

    • Karveliapina

      Ruoka halvempaa kuin koskaan ja Keskon johtajien palkat suurempia kuin koskaan.

      • suhteellinen_käsite

        Lidl, S-ryhmä, Kesko ja lähikaupat - näin ruokakauppasi isot pomot tienasivat
        Julkaistu: 4.11.2014

        "Keskon varatoimitusjohtaja Mikko Helander nykäisi hänkin huomattavan 578 000 euron tilipussin".
        Lähde: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288759535014.html

        Huomioikaa että nyt hän on Keskon pääjohtaja, ja pääjohtaja tienaa varmasti enemmän kuin varatoimitusjohtaja. Kyllä noilla tuloilla jo ruoka on halpaa.


    • ruuantapaista

      Keskon pääjohtaja Mikko Helander voisi sanoa: "Suomalainen ruoka paskempaa kuin koskaan". Esim. K-menu -ruokia ei voi edes ruuaksi sanoa, ne ovat ruuantapaista jäteosaa jota eläinten sijaan myydään nykyisin hintatietoisille ihmisille.

      K-menulla Kesko yrittää huiputtaa kuluttajia että ruuan hinta muka on halventunut, mutta mitä sontaa tällä tuotemerkillä mydäänkään:

      K-menu pyörykät (Keskon oma merkki), valmistuttaja HK-Scan lihapitoisuus 0%
      Sisältö: Liha ja lihankaltaiset aineosat: (koneellisesti eroteltu broilerinliha 42%, koneellisesti eroteltu sianliha 10%, broilerin nahka)

      Muut K-menutuotteet ovat samaa sorttia.

      Lehdet uutisoivat:

      Tämä on Suomi - Yle: K-ryhmä markkinoi lihapullia, joiden lihapitoisuus on pyöreät 0%
      http://www.talouselama.fi/uutiset/tama on suomi yle kryhma markkinoi lihapullia joiden lihapitoisuus on pyoreat 0/a2296222

      "Elintarvikkeiden lihaprosentti ei aina anna täyttä kuvaa tuotteiden sisällöstä. Esimerkiksi Ruokakesko markkinoi nettisivuillaan lihapyöryköitä, joiden lihapitoisuus oli tuoteselosteen mukaan pyöreä nolla, kertoo Yle http://yle.fi/uutiset/lihapyorykoiden_outo_koostumus_lihapitoisuus_nolla_prosenttia/7855104 .

      Pyöryköissä on possua ja kanaa, mutta niin sanottuja jämäpaloja ei saa kutsua lihaksi. Ruokakesko poisti pyöryköistä liha-sanan nettisivuiltaan maanantaina.

      "Koneellisesti eroteltua lihaa ei saa kutsua lihaksi. Se erotellaan luusta mekaanisesti puristamalla sen jälkeen, kun ruhosta on poistettu veitsellä leikaten ne osat, jotka saa lihaksi määritellä", kertoo Ruokakeskon tuotetutkimuspäällikkö Heta Rautpalo.

      Vaikka lihapitoisuudeksi on määritelty tuoteselosteessa nolla prosenttia, pöryköissä on kuitenkin kanaa ja possua. Rautpalon mukaan kuluttajia ei pyritä johtamaan harhaan.

      "Pyöryköissä on näitä lihaan verrattavia ainesosia 52 prosenttia", hän sanoo Ylelle".

      HS vertaili eineslihapullat – lihan osuus vaihteli nollan ja lähes sadan prosentin välillä
      http://www.hs.fi/talous/a1437362541864

      • uskomaton_farssi

        Lihapyöryköiden outo koostumus: Lihapitoisuus nolla prosenttia
        http://yle.fi/uutiset/lihapyorykoiden_outo_koostumus_lihapitoisuus_nolla_prosenttia/7855104
        "Elintarvikkeiden lihaprosentti ei aina anna täyttä kuvaa tuotteiden sisällöstä. Esimerkiksi Ruokakesko markkinoi nettisivuillaan lihapyöryköitä, joiden lihapitoisuus oli tuoteselosteen mukaan pyöreä nolla. Käytännössä pyöryköissä on possua ja kanaa, mutta niin sanottuja jämäpaloja ei saa kutsua lihaksi. Ruokakesko poisti pyöryköistä liha-sanan nettisivuiltaan maanantaina".


      • kuka.myy.mitä

        Lidlin lihapullissa 10 kertaa enemmän lihaa kuin HK-Scanissa - HS: Tällainen on hintaero
        http://www.talouselama.fi/uutiset/lidlin lihapullissa 10 kertaa enemman lihaa kuin hkscanissa hs tallainen on hintaero/a2315414

        "Eri kaupoissa myytävien lihapullien välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon lihaa niissä oikeasti on, kertoo Helsingin Sanomat http://www.hs.fi/talous/a1437362541864 .
        Kalliimmalla ei aina saa enemmän lihaa, lehden selvitys paljastaa.
        esimerkki: HK-Scanin lihapullissa lihaa on seitsemän prosenttia, kun taas Lidlin myymissä ruotsalaisissa Enebackenin pyöryköissä sitä on kymmenkertaisesti. Kilohinnaltaan Enebackenin pyörykät ovat vain vähän yli euron kalliimmat, 3,69 euroa kilolta.
        "Tuotteiden laadussa on valtavia eroja, mutta hinta ei välttämättä eroa yhtä paljon", sanoo lehdelle Kuluttajaliiton elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi.
        Einespyöryköissä lihapitoisuus vaihtelee nollan ja melkein sadan prosentin välillä. Tuotteiden kilohinnat ovat noin kahdesta ja puolesta eurosta yli kuuteentoista euroon".

        Lidlissä ruoka muka huonompaa kuin K-kaupoissa?
        Lidlin lihapullissa sentään 10 kertaa enemmän lihaa kuin HK-Scanissa. Ja HK:n pullissa oli sentään lihaa 7%, kun K-kaupan K-menu lihapullien lihapitoisuus oli täysi nolla! Ennen tämä luusta mekaanisesti puristamalla eroteltu massa meni koiran- ja kissanruuaksi korkeintaan http://www.talouselama.fi/uutiset/tama on suomi yle kryhma markkinoi lihapullia joiden lihapitoisuus on pyoreat 0/a2296222 .

        Lidl myy "lihapullia" osa "lihantapaisia pullia".


    • aatulla.ei.ruokaa

      No eihän se ruoka K-kaupoissa halpaa ole mutta pakko se on ostaa jos hengissä meinaa olla.

      • mitäsyön

        Minulla on yhden hengen talous. Ruokalasku kuukaudessa on 140-200€/kk. Riippuu aina siitä, mitä ostan. Jos kokkaan itse makkarasopat tai makaroonilaatikot ja syön näkkileipää juustopalojen janssa, lisänä jokunen tomaatti ja omena, niin halvalla pääsen. Kun ostan kokolihaa ja kepua sixpäkin kerran viikossa, niin maksaahan se enempi, kuin perusruoka.


    • eliitin_harhaluulo

      Keskon pääjohtaja "Ruoka halvempaa Suomessa kuin koskaan"
      http://www.talouselama.fi/uutiset/keskon paajohtaja ihmettelee lidlia ilssa ei sellaiseen ole tarvetta/a2315261

      Mutta mihin tuloihin nähden? Toimeentulotuesta jää kohtuullisten asumiskulujen(vuokra vesi sähkö) jälkeen elämiseen n. 450 €/kk, avio/avopareille n. 410 €/kk kummallekin. Ansiosidonnainen työttömyysturva on keskimäärin n. 1000 €/kk josta asumistuen jälkeen asumiskulut vielä pois. Hyvin suuri osa suomalaisista duunareista saa kokoaikatyöstä 37,5-40 tuntia/vko n. 2000 €/kk josta jää nettona käteen verojen jälkeen n. 1300-1500 €/kk. Suurin osa siivoojista tienaa n. 8-9 €/tunnissa, joka on vajaa 1500 €/kk bruttona kokoaikatyönä, tästä verot pois. Vaikka viime hallituksen ministeri (kok) Laura Räty luuli ettei kukaan suomalainen enää tienaa alle 2400 €/kk ja myöhemmin korjattuna 2100 €/kk, niin helkkarin moni kokoaikatyöläinenkin tienaa, puhumattakaan osa-aikaisista pätkätyöläisistä ja 0-tuntisopimuksella olevista. Heille ruoka on jo saakelin kallista ja on kallistunut koko euroajan ajan. Käteen jäävistä tuloista hyvin suuri osa menee ruokaan. Eri asia jos palkka on 5.000, 7.000, 10.000 €/kk tai enemmän, kyllä näillä jättipalkoilla jo ruokaa ostelee ja tuntuu niin edulliselta, kun vertaa markka-ajan palkkoihin joista hyvätuloisille on tullut suoraan markasta euro, vai tienasiko parempi keskituloinen markka-ajan lopulla 2000-vuoden alussa 30.000 mk/kk(5.000€/kk)??? Nuo olivat yritysjohtajien palkkoja silloin.

    • meitäviedään

      Kyllä ne jaksaa ja suurin osa meistä vielä uskoo tähän syöttöön . SUURI MYÖTÄHÄPEÄ !!!!!!

    • huomattu.on

      Jännää että samalla euromäärällä ostettuna K-Citymarketissa ruokakori on kalliimpi ja 5 euron bonusseteli tulee kerran parissa kuukaudessa, S-ryhmän Prismassa säästää ostoksissa ja joka kuukausi tulee n. 20 euroa bonuksia tilille. Missä mättää?

      • Benille.edut.kelpaa

        Moni porvari vihaa S-ryhmää ideologisista syistä ja suosii K-ryhmää, vaikka kokkarepolitiikko Ben Zyzziwitsillekin S-ryhmän edut kelpaavat:

        Kysely: Mitä etuja Ben Zyzziwitsi ei nauti?
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13624707
        "S-ryhmän jakama raha epailyttaa Zyskowiczille 1800 €/kk
        http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288539841885.html
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98315-s-ryhman-jakama-raha-epailyttaa-zyskowiczille-1800€kk

        "S-ryhmän parhaat "bonukset" eivät mene asiakkaille, vaan osuuskauppojen hallintoelimissä toimiville poliitikoille.

        Osuuskaupat pulittavat miljoonaluokan korvaukset poliitikoille, jotka istuvat osuuskauppojen hallintoneuvostoissa ja edustajistoissa, kertoo Helsingin Sanomat.

        Esimerkiksi HOK-Elanto maksoi vuonna 2011 hallintoneuvoston jäsenien palkkioita yli 110 000 euroa.

        HS:n mukaan palkkioiden suuruus vaihtelee merkittävästi: edustajiston rivijäsenet voivat tienata vuosittain vain muutamia satasia, mutta ison osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja voi sen sijaan ansaita palkkioina yhtä paljon tai enemmän kuin edustamansa osuuskaupan myyjä saa vuosipalkkaa.

        HOK-Elannon hallintoneuvoston varapuheenjohtajalle, kansanedustaja

        Ben Zyskowiczille (kok) palkkioita maksettiin 19565 euroa".

        Aamulehti: Poliitikkojen perheille alennusta S-ryhmästä
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288410986528.html

        S-ryhmä sallii ostoedun myös päättäjien puolisoille
        http://yle.fi/uutiset/s-ryhma_sallii_ostoedun_myos_paattajien_puolisoille/5065712

        "S-ryhmä laventaa suosituksiaan osuuskauppojen ostoeduista. Aiemmin S-ryhmä on suositellut, että henkilökunta-alennukset annettaisiin vain hallintoneuvoston jäsenille – ei koko perheelle.

        Uusissa suosituksissa osuuskaupat voivat halutessaan laajentaa alennukset talouskohtaisiksi. Käytännössä S-ryhmän paristakymmenestä alueosuuskaupasta valtaosa on jo aiemminkin tarjonnut hallintoneuvostojen jäsenille perhekohtaisia alennuksia.

        Henkilökuntaetuihin kuuluu mm. 15 prosentin alennus käyttötavaroista ja kolmen prosentin alennus elintarvikkeista. Ostoetu nousi otsikoihin viime elokuussa, kun kävi ilmi, että alueosuuskauppojen käytännöt olivat ristiriidassa SOK:n suositusten kanssa".

        - Ben Zyzziwitsi saa vielä siis S-ryhmän kaupoista ruuat halvemmalla kuin tavallinen pienituloinen ihminen".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe