Tämä koskee erästä läheistäni, jonka kanssa olen ollut enemmän tekemisissä muutamien viime vuosien aikana. Hän on yli 50 v mies ja ollut 80-luvun lopulla mielenterveysongelmien vuoksi sairaalassa. Hänellä on lisäksi kattava kirjo perussairauksia. Varsinainen havaittava omituisuus kuitenkin ovat olleet pakko-oireet, asioiden tarkastaminen kymmeniä kertoja, siivouksen äärimmäinen huolellisuus, mutta toisaalta elämässään on noin muuten jäänyt oloneuvokseksi vatuloimaan joitakin pätkätöitä lukuunottamatta. Nämä oireet ovat kuitenkin aina olleet tavallisia ja niistä ei sen enempää ole ollut harmia paitsi ovat pahentuneet viime aikoina.
Ensin tuli masennus, on saattanut olla miehellä päällä jo monta vuotta, mutta apu ei ole kelvannut. Kaikenlainen aktivointi mistä tahansa suunnasta aina tyssännyt johonkin pieneen asiaan. Viime kuukausina on alkanut tulla juttuja kuolemasta vähän turhankin usein vähän "kieli poskessa" kerrottuna. Nyt sitten viimeisenä kävi - muutamia viikkoja sitten - että hän käytännössä sulki elämästään kaikki ulkopuoliset ihmiset muutamaa lukuunottamatta, ei vastaa puhelimeen ja joille vastaa niin kovin aggressiivisesti murahtelee. Ei liiku juuri asuntonsa ulkopuolella. Ei ole viinaan kuitenkaan sortunut. Säästöt ovat alkaneet hupenemaan kaikenlaiseen kalliiseen tavaraan eikä tämä ole yhtään ystäväni tapaista.
En tiedä mistä suunnasta tuota lähtisi aukomaan, koska juttuseura eikä ammattiapu kelpaa, kenellekään ei kerro mikä nyt on, mutta ulkomaailman syytä tuntuu nyt olevan kaikki. En tiedä onko hän osittain omissa maailmoissaan vai avautuvatko nyt vain jotkut vanhat patoumat jostain. Käytös on muuttunut aivan päälaelleen hyvin äkkiä. Huolettaa että pahimmassa tapauksessa mies ottaa nirrin itteltään jos ei johonkin ammatti-ihmiselle tuota asiaa saa hoitoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä se sulle kuuluu, jos tekee itesemurhan? Luulis terveellä ihmisillä olevan parempaakin tekemistä, kuin kytätä muide elämää...
Olipas ilkeämielinen tiuskaisu, sinä taidat olla niitä ihmisiä jotka ajavat onnettomuuspaikan ohi ja antavat uppoavan veneen upota. Tässä porukassa sekä suvussa asiat hoidetaan toisin, kuolemaa on nähty aivan tarpeeksi itse kukin. En todellakaan kyttää saati holhoa aikuista miestä, oma on elämämme kullakin. Tosin, mielestäni kuuluu se läheisille jos mopo lähtee käsistä aivan oudolla tavalla, eri asia miten asian saa hoitoon asiallisesti. Painu sinä nihilisti vittuun.
Syitä vetäytymiseen muista ihmisistä voi olla ja tulla moniakin. Somaattiset sairastelut, kivut, huonot kokemukset ihmissuhdesaralla, talousvaikeudet, uniongelmat etc.
Jokaisen tilanne on kuitenkin aina yksilöllinen.
Lähestyminen kannattaa tehdä aika varovaisesti. Eikä olla liian utelias ja tungetteleva.
Jos olet itse, tai joku toinen jutellut hänen kanssaan, ja hänelle on tarjottu vaikka käytännönapua, tai seuraa, ja jos ne eivät kelpaa, niin sitten ei oikein voi tehdä mitään.
Hätäkeskukseen kannattaa soittaa vain akuutissa ja päällä olevassa tilanteessa. Ei enää sen jälkeen, kun itsemurhavaaratilanne on ohi. Tosin ei nykyaikana juurikaan tässä yhteiskunnassa kovin paljon välitetä, vaikka joku olisikin luopumassa elämästään.
Siitä olen myös eri mieltä, kenenkään persoonallisuuteen, tai luonteeseen liittyvät asiat mt-puolella korjaantuisivat. Koska jotkut saattavat olla perusluonteeltaan ja persoonallisuudeltaan ujoja, tai syrjäänvetäytyviä. Ei psykiatria pysty muuttamaan, korjaamaan tai parantamaan kenenkään jo pysyviä persoonallisuudenpiirteitä.
Nykypsykiatrian tarjoamat keinot auttaa masennuksesta kärsiviä ovat myös varsin rajalliset. Ne ovat lähinnä vain neuroleptejä ja pakkohoitoa. Jotka taas vain mm. invalisoivat ja traumatisoivat. Negatiiviset kokemukset vain vahvistaisivat yksilön aiempia huonoja kokemuksia yhteiskunnasta, terveydenhuollosta, tai ylipäätään ihmisistä.