Lapsuusiän autismi

Huolestunut84

Hei! Eksyin tänne sivustolle ja tähän viestiketjuun. Mitä kuuluu teille tänä päivänä? On jo aikaa viimekertaisesta kirjoituksesta. Meidän kolme vuotiaalla pojalla diagnosoitiin lapsuusiän autismi marraskuussa 2014. Ollaan melko paniikissa. Puhetta ei tule yhtään ja käsien heiluttelua on jonkinverran. Oli myös jumiutunut tuttipullolla juomaan mutta pikkuhiljaa ollaan saamassa se pois. Toivoisin vähän juttukaveria ja kertomuksia miten on mennyt ajan kuluessa ja lapsen kasvettua. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: [email protected]
Kiitos avusta!

14

196

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivetta-on-todellakin

      Meikäläiset harvoin kirjoittelee näille palstoille, mutta tunnen sympatiaa ja haluan kertoa tarinani:

      Tässä on eräs insinööri, joka on suorittanut kaksi insinööritutkintoa ja parhaillaan aloittelee väitöskirjatyötä Aalto-yliopistossa. Minulla piti vielä 6-vuotiaana olla kakkavaippa, sillä vaikken muuten tarvinnut vaippaa en suostunut kakkaamaan ilman vaippaa.

      Minut haluttiin panna koulussa syrjään, koska luulivat, etten kuitenkaan opi mitään. Silti kirjoitin ylioppilaaksi. Vaan suositeltiin amista, mutta onneksi en suostunut ja pyrin AMK-koulutukseen.

      Diagnoosistani huolimatta olen haluttu työntekijä kansainvälisessä yrityksessä. Ulkomailta asti pyydetään minua paikalle (ketään muuta ei kuulema haluta), kun ongelmat ovat liian vaikeita.

      • hermostovikainen

        Kiva lukea tämä kommentti


      • aineiss4

        Kiitos inspiroivasta kirjoituksesta. Siunauksia!


    • samaelämäntilanne

      Ihana kuulla edellisen kirjoittajan toiveikas kokemus. (minulla myös autistiset piirteet omaava lapsi) Liity huolestunut84 Facebookin Autisminkirjolaisten vanhemmat -ryhmään, sieltä saat vertaistukea.

    • aitoassi
    • juutäältä
    • Minun-tarinani

      Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on tuottanut kertomuksia Autismin kirjosta. Lisätietoja www.ASY.fi

      • minä854

        Eivätköhän nuo "lisätiedot" ole olleet tiedossa jo vuosia sitten. Poimitaan toisten henkilökohtaisia kirjoituksia netistä ja linkitetään ne omille kotisivuille ikään kuin ne olisivat omaa aikaansaannosta.


      • UUT_ry

        Copyright; Aspergerinfo.

        ASY polkee vertaisiaan (asia uskonyhteisön tavoin yritetään saada salatuksi).


      • autismi-infoa_1865_eKr

        Sain lapsena autismidiagnoosin. Elin 30 v normaalia elämää ja nyt taas juuri täytettyäni 65 v muutuin takaisin autistiksi, jonka oirekuva jossain suhteessa muistuttaa vanhuusiän dementiaa.


    • Yksi_kirjoittajista
    • sairastatodella

      Väität siis, että omista kokemuksistaan, jotka perustuvat vuosikymmenten aikana koettuihin faktoihin ei voi kertoa ilman jonkun tahon "auktorisaatiota"? Kohtuu loukkaava kommentti sinulta. Taidatkin olla kopioinut kaikki "omakohtaiset kokemuksesi" eli koko elämäsi netistä eri foorumeilta ihmisten kirjoituksista, mistä ei ole yhdelläkään sinua kohdanneella ammattilaisella eikä koko suvullasi tosiasiassa esittää mitään perusteltua näyttöä koko tarinointiisi liittyen.

    • Toivetta-on-todellakin

      Kiitos, että jaoit linkin!

      Ahmin viime yönä nuo koskettavat tarinat vauvasta vaariin - ehkäpä kakkavaipat tulee kuusvitosena takaisin, mutta se ei minua pelota. Siihenkin haasteeseen olen varautunut :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      111
      511
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe